![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
Luin tuon kyllä, samoin Sitran blogin aiheesta.
Kirjoittajan CV kannattaa vilkaista...Sitran Kestävän hyvinvoinnin ja työn toimintamallit -teemaa johtava Timo Lindholm käsitteli aihetta tänään Sitran blogissa.

Viesti Kirjoittaja arisel »
Kirjoittajan CV kannattaa vilkaista...Sitran Kestävän hyvinvoinnin ja työn toimintamallit -teemaa johtava Timo Lindholm käsitteli aihetta tänään Sitran blogissa.
Viesti Kirjoittaja arisel »
Tavallisista kreikkalaisista oli huolissaan myös Euroopan parlamentin puheenjohtaja Martin Schulz, joka jo maanantaina nosti esiin humanitaarisen avun mahdollisuuden.
Hänen mukaansa eläkeläisten ja sairaiden "ei pitäisi joutua maksamaan hintaa dramaattisesta tilanteesta", johon Kreikan hallitus on maansa vienyt.
Kreikkalaisten hätä on toki ollut tiedossa jo vuosia. Troikan talouskurista on kärsinyt etenkin tavallinen kansa.
Kreikan velkakriisin seurauksena itsemurhia, vakavaa masennusta, huumeriippuvaisia sekä hiv-tartuntoja oli aiempaa enemmän, lääketieteen aikakauslehti Lancet kertoi vuonna 2011.
Europäättäjien huoli haiskahtaakin tekopyhältä.
Viesti on selvä: jos Kreikka ei tottele lainoittajien määräyksiä, maan nöyryytys varmistetaan sillä, että se pakotetaan turvautumaan humanitaariseen apuun.
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Osakekurssit ovat olleet laajasti laskussa Aasiassa keskiviikon kaupankäynnissä. Kiinan viranomaisten toimet kurssilaskun pysäyttämiseksi eivät ole onnistuneet, kun sijoittajat ovat purkaneet positioitaan ennätysvauhtia.
Jopa munafutuurit laskussaTänään Shanghai Composite -indeksi sukelsi 5,9 prosenttia. Tokion Nikkei heikkeni 3,1 prosenttia ja Hongkongin Hang Seng 5,8 prosenttia.
– Ahneus ja pelko. Jos ei ole ollut ahne, ei ole mitään syytä pelätä. Olemme matkalla 2 500 [pisteeseen], Rabobank-konsernin rahoitusmarkkinatutkimuksen johtaja Michael Every Hongkongista sanoi uutistoimisto Bloombergille.
Onko näillä mitään yhteyttä tähän? Oijoijoivoivoivoi!Kiinan osakemarkkinoiden jyrkkä lasku on vetänyt raaka-aineet laskuun laajalla rintamalla. Laskussa olivat muun muassa tärkeimmät metallit ja monet maataloustuotteet kuten munat, soija, maissi ja puuvilla.
Monien metallien hinnat laskivat niin alas kuin ne päivän aikana voivat laskea.
Nyt rommaa! Nyt rommaa!Pörssin mukaan sen tietoteknisissä järjestelmissä on vikaa, ja kaikki avoimet toimeksiannot on peruttu.
– Meillä on tällä hetkellä tekninen tilanne, jonka yritämme ratkaista mahdollisimman pian
Viesti Kirjoittaja CrashDummy »
No ketkähän ne suurituloisten rahat ovat sitten vääntäneet kasaan? Vaikka pidänkin tuloni alle tuon rajan enkä ole suurituloinen tuolla mittarilla, ei minun puolestani ole kukaan rahaa tililleni käynyt tekemässä. Siis: meinaatko nyt ihan tosissaan, että suurituloisilla henkilöillä ei ole itsellään mitään tekemistä tulojensa kanssa, he vaan riistävät työläisiään eli pakottavat orjatyönä ansaitsemaan heille rahaa?arisel kirjoitti:Aivan. Kun muistetaan vielä ketkä ne suurituloisten rahat loppujen lopuksi ovat yleensä kasaan vääntäneet, niin päästään realismin lähteille. Niitä suurimpia tuloja kun harvoin kukaan yksinään oikeasti tekee; vaikka toki järjestelijänä ansiokkaasti varmastikin toimii.![]()
Viesti Kirjoittaja Pippin »
Vielä? Hyvätulosten verotusta on kyllä kevennetty aika tavalla vuosien saatossa ja rakennettu osinkoporsaanreikää joka on huomattavasti muita maita edullisempi, en valittaisi. Minusta korkea progressio ei ole niinkään Suomen ongelma, vaan korkea tasaverotus. Alv pitäisi pysyä lähempänä 20 %:ia, mielellään alle. Mutta suurin ongelma on kyllä se, että työn kysyntä sen kuin laskee. Huono homma. #saloarttula kirjoitti: Kyllä ne "hyvätuloisetkin" maksavat veroja. Ja ihan varteenotettavalla summalla tukevat vähätuloisia. Kuulun tuohon ryhmään, ja sietokykyni alkaa olemaan äärirajoilla. Jos vielä tulee veronkiristyksiä, jotka kohdistuvat nimenomaan meihin"rikkaisiin", äänestän jaloillani.
Viesti Kirjoittaja arisel »
Väitinkö että ilman omaa ansiota? Hyvä järjestelijä kyllä palkkansa tai osinkotulonsa ansaitsee - mutta ei hänen kannata kuvitella yksin tulosta tehneensä.CrashDummy kirjoitti:No ketkähän ne suurituloisten rahat ovat sitten vääntäneet kasaan? Vaikka pidänkin tuloni alle tuon rajan enkä ole suurituloinen tuolla mittarilla, ei minun puolestani ole kukaan rahaa tililleni käynyt tekemässä. Siis: meinaatko nyt ihan tosissaan, että suurituloisilla henkilöillä ei ole itsellään mitään tekemistä tulojensa kanssa, he vaan riistävät työläisiään eli pakottavat orjatyönä ansaitsemaan heille rahaa?arisel kirjoitti:Aivan. Kun muistetaan vielä ketkä ne suurituloisten rahat loppujen lopuksi ovat yleensä kasaan vääntäneet, niin päästään realismin lähteille. Niitä suurimpia tuloja kun harvoin kukaan yksinään oikeasti tekee; vaikka toki järjestelijänä ansiokkaasti varmastikin toimii.![]()
Mietin Herlineitä, Erkkoja ja muita oikeasti varakkaita suomalaisia: onko heidän omaisuutensa siis ruoskalla ja työläisten verellä kokoon raavittu? Ilman mitään omaa ansiota?
Viesti Kirjoittaja khaosaming »
Phonetown on kohta kuin Motown.Ohjelmistoyhtiö Microsoft lopettaa Salossa sijaitsevan matkapuhelinten tuotekehitysyksikkönsä.
Kaupunjohtaja Antti Rantakokon mukaan päätös tarkoittaa noin tuhannen työpaikan katoamista Salosta.
Yhtiö aikoo keskittää tuotekehityksensä Tampereelle ja Espooseen. Suomessa yhtiö vähentää yhteensä 2 300 työpaikkaa.
Viesti Kirjoittaja khaosaming »
Suurituloiset metrokuskit?arisel kirjoitti:Niin, ei 50.000 vielä kovin suurituloinen ole.
Suomessa paperimiehen palkkaa pidettiin kovana. Jopa niin, että kärkkäimpien kommenttien mukaan ihan oikein niille, että saivat kenkää.Metronkuljettajan tyypillinen vuosipalkka on Lontoossa 50 000 puntaa eli 70 000 euroa.
Viesti Kirjoittaja arisel »
No oikeastaan tuo ei ole ihan noin, koska suomen kielessä ei ole desimaalipistettä.khaosaming kirjoitti:Kieliopillisesti 50.000 on muuten aika vähän, viisikymmentä euroa. Suomessa tuhaterottimena käytetään välilyöntiä.
Vanhoja tuhaterottimia
Vanhentuneena on pidettävä Suomessa aiemmin joskus käytettyä menetelmää, jossa numeroryhmien välissä eli tuhaterottimena on heittomerkki, esim. 55’555. Tietenkään ei suomen kielessä pidä käyttää myöskään englannin kielen käytäntöä, jossa kolmen numeron ryhmien välissä on pilkut. Esimerkiksi 1,500 tarkoittaa suomessa puoltatoista, englannissa tuhattaviittäsataa.
Aiemmin on kolmen numeron ryhmien välissä usein käytetty pistettä (esim. 55.555), ja tapaa käytetään edelleenkin. Virallisten suositusten mukaan se oli aiemmin sallittua muutamissa erikoistapauksissa. Standardin SFS 4175 aiempi versio sanoi: ”Jos on vaarana, että tyhjä väli täytetään numerolla (esimerkiksi sekeissä ja vekseleissä), numeroryhmät voidaan erottaa pisteellä.” Käytännössä aika on ajanut tämän ohitse, eikä sillä ole tosiasiallista merkitystä väärennysten estämisessä. Ohje onkin poistettu standardin nykyisestä versiosta. Menettelyä ei voi suositella senkään takia, että se saattaa sekaantua englannin kielen käytäntöön, jossa piste erottaa kokonaisosan desimaaleista ja joka on yleistynyt suomenkielisissäkin teksteissä. Voi olla hyvin vakavaa, jos kirjoittaja tarkoittaa ilmaisulla 1.005 tuhattaviittä, mutta lukija ymmärtää sen yhdeksi kokonaiseksi ja viideksi tuhannesosaksi (1,005).
Tämä kyllä pitää paikkansa, mutta välilyönnillä erottamisessa on nettiin kirjoittaessa se ongelma, että erilaisten skaalaustapojen vuoksi rivi saattaa katketa nollien välistä - tällaisiin lukumuotoiluihin törmää aina sillon tällöin:khaosaming kirjoitti:Suomessa tuhaterottimena käytetään välilyöntiä.
"hölpönpölpön.....aösdjfakjdföaj i asdfulad åiaj skjasdåof asdf 20
000 000. Tasfa ajsöflajopi ökåk ii asjlöajdfjaoi nööklkjsfddfiök 25
500 000."
Viesti Kirjoittaja khaosaming »
Tiedän, tiedän. Aattelin että ehkä se oli laina englannista, jonka voisi tulkita hätäpäissään desimaalipilkun korvikkeeksi. Suomalaisessa tekstissä näkee vilisemällä näitä desimaalilukuja pisteellä.arisel kirjoitti:No oikeastaan tuo ei ole ihan noin, koska suomen kielessä ei ole desimaalipistettä.
Onkohan forumisoftassa sitova välilyönti [ ] käytössä? Jos ei, niin se olisi puute.Tämä kyllä pitää paikkansa, mutta välilyönnillä erottamisessa on nettiin kirjoittaessa se ongelma, että erilaisten skaalaustapojen vuoksi rivi saattaa katketa nollien välistä - tällaisiin lukumuotoiluihin törmää aina sillon tällöin.
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja khaosaming »
Monissa maissa on myöhemmin tullut käyttöön toinen järjestelmä, jossa jokainen -illion-loppuinen lukusana tarkoittaakin edellistä tuhatkertaisena, esimerkiksi "biljoona" on tuhat miljoonaa, "triljoona" tuhat biljoonaa jne. Käytössä on siis kaksi toisistaan poikkeavaa järjestelmää, joille on annettu nimet pitkä ja lyhyt asteikko (englanniksi long scale ja short scale, ranskaksi échelle longue ja échelle courte). Molemmat järjestelmät ovat eri maissa olleet käytössä jo vuosisatoja, mutta näitä termejä käytti ensimmäisenä ranskalainen matemaatikko Geneviève Guitel vuonna 1975.
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja khaosaming »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Esmes tällai:arisel kirjoitti:..välilyönnillä erottamisessa on nettiin kirjoittaessa se ongelma, että erilaisten skaalaustapojen vuoksi rivi saattaa katketa nollien välistä - tällaisiin lukumuotoiluihin törmää aina sillon tällöin:
"hölpönpölpön.....aösdjfakjdföaj i asdfulad åiaj skjasdåof asdf 20
000 000. Tasfa ajsöflajopi ökåk ii asjlöajdfjaoi nööklkjsfddfiök 25
500 000."
Viesti Kirjoittaja CrashDummy »
Hyväksikäyttöä?arisel kirjoitti:
Kyse on siitä, että ilman muiden työnteon hyväksikäyttöä ei kukaan yksinään voi kerätä puhtaasti omalla työllään kovin suurta tuloa. Miten tämä muka on niin vaikea tajuta?
Siksi olen kyllä heitellyt tuota lakkojuttua - jos kerran joku on niin ilmiömäinen työmies, että omalla työllään ilman kenenkään muun apua kasaa miljoonia, niin aika ahkera pitää olla.
Viesti Kirjoittaja khaosaming »
http://www.hs.fi/kotimaa/a1436240641600John Smedley, the former head of Sony Online Entertainment, has reacted to a Lizard Squad hacker's lenient sentence with utter fury, and has suggested he may take legal action to bring him back to court.
Ars Technicassa kiihkeitä kommentteja lepsusta oikeudesta Suomessa. Suomi kauppasaartoon, jos poikaa ei luovuteta Gitmoon? Pojalle Polanskyn kohtalo America's Most Wanted?Espoon käräjäoikeus tuomitsi tiistaina 17-vuotiaan pojan muun muassa 50 700 törkeästä tietomurrosta kahdeksi vuodeksi ehdolliseen vankeuteen.
Nuori hakkeri murtautui tuomion mukaan 50 700 palvelimelle yli sadassa eri maassa, ohjasi yhdysvaltalaisen huippuyliopiston Massachusetts Institute of Technologyn eli MIT:n verkkoliikenteen Harvardin yliopiston palvelimelle sijoitetulle pilasivustolle sekä kaappasi MIT:n yliopiston 15 000 käyttäjän sähköpostiliikenteen noin tunnin ajalta.
Lisäksi hänet tuomittiin tekemästään palvelunestohyökkäyksestä sekä tunkeutumisesta MongoHQ-nimisen yrityksen palvelimelle.
Nuorukainen oli rikosten aikaan vuosina 2012–2013 vasta 15–16-vuotias.
Viesti Kirjoittaja arisel »
Juu, kyllä sä vielä tajuat kun hetken mietit ja lakkaat jankkaamasta!CrashDummy kirjoitti:Hyväksikäyttöä?arisel kirjoitti:
Kyse on siitä, että ilman muiden työnteon hyväksikäyttöä ei kukaan yksinään voi kerätä puhtaasti omalla työllään kovin suurta tuloa. Miten tämä muka on niin vaikea tajuta?
Siksi olen kyllä heitellyt tuota lakkojuttua - jos kerran joku on niin ilmiömäinen työmies, että omalla työllään ilman kenenkään muun apua kasaa miljoonia, niin aika ahkera pitää olla.
Siis orjuuttamista? Pakottamista työhön jonkun hyväksi, ilman omaa hyötyä?
Viesti Kirjoittaja Anniel »
En yleensä viitsi näihin mitään kommentoida mutta kerro nyt sitten samantien summa, jota yksi ihminen ei voi tienata omalla työllään. Tiedän nimittäin aika montakin ihmistä ketkä tienaavat/ottavat palkkana vaikkapa tuon 50000 ja jokainen heistä ansaitsisi työpanoksensa perusteella vähintään tuplat.arisel kirjoitti:Kyse on siitä, että ilman muiden työnteon hyväksikäyttöä ei kukaan yksinään voi kerätä puhtaasti omalla työllään kovin suurta tuloa.
Viesti Kirjoittaja arisel »
Pakko sanoa, että jos tuo aikaisemmin kirjoittamani ei riitä selvittämään mistä on kysymys, niin lukija ei haluakaan ymmärtää.arisel kirjoitti:Niin, ei 50.000 vielä kovin suurituloinen ole.
arisel kirjoitti:Niin, ei 50.000 vielä kovin suurituloinen ole. Tässä sopisikin varmaan pohtia sitä, onko tuo tehty rajaus mitenkään mielekäs, ja sen myötä uutisen arvo myös?
Luin tuon kyllä, samoin Sitran blogin aiheesta.Kirjoittajan CV kannattaa vilkaista...Sitran Kestävän hyvinvoinnin ja työn toimintamallit -teemaa johtava Timo Lindholm käsitteli aihetta tänään Sitran blogissa.
Viesti Kirjoittaja Anniel »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja Anniel »
Viesti Kirjoittaja Mailia »