peku kirjoitti:
Betatestaajia toki tarvitaan, mutta tavallisista facebook-käyttäjistä ei ole juurikaan hyötyä, vaan siihen hommaan pitäisi palkata softakehittäjiä ja muita alan ammattilaisia. Tällä tavalla käyttiksen ensimmäisestä virallisesta versiosta tulisi paljon toimivampi kuin mitä nyt on viime vuosina nähty. Voi myös ihmetellä onko joka vuosi julkaistava uusi käyttöjärjestelmäversio? Käyttäjille nopeasta julkaisutahdista on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Eikö ammattilaiset tee niitä softia? Miten mikään bugi korjaantuu, jos niistä kukaan ei raportoi ajatellen myös, ettei kaikki bugit toistu joka käyttäjällä. Bugin haitta-aste lienee merkittävin asia noin yleisesti. Ite olen ihan huvin vuoksi raportoinut lukuisten ohjelmien bugeista.
Applen ongelma verrattuna moniin muihin on, ettei palautetta tule takaisin raportoinnista ollenkaan, edes sitä että se on otettu vastaan. Ohjelmien tekijät käyttävät toisenlaista metodia, ja kyselevät yksityiskohtien perään kuvien kera parhaimmillaan.
Testaamisessa testisaitilla siis päämajassa ei ole enää nykyään kauheasti iloa, kun laitekonfiguraatiot ovat potenssiin x.