Ystäväni osti käytetyn iPhone 6:n. Puhelin oli ennen ollut pienessä yrityksessä ns. työsuhdepuhelimena, ja jäänyt ylimääräiseksi, kun kyseinen työntekijä oli lopettanut firmassa.
Myyjä (joka ei ollut vaikuttanut olevan kovin hyvin perillä Applen laitteista) oli kertonut tyhjentäneensä perusteellisesti puhelimen kaikista edellisen käyttäjän tiedoista. Kuitenkin nyt kotonaan, otettuaan puhelimen käyttöön, oli ystäväni huomannut siinä edelleen olevan iCloud linkitettynä tämän edellisen käyttäjän tiliin. Puhelin on toiminnassa kaikin tavoin muuten, paitsi ettei iCloudia voi ottaa käyttöön, koska siellä nämä vanhat tiedot.
Ongelma on siinä, että tämä puhelimen myynyt (yrityksen pomo) ei omista tämän entisen työntekijänsä yhteystietoja. Nimi (venäläinen) kyllä tiedetään, muttei puhelinnumeroa tai mitään muutakaan vastaavaa. Ei ole tietoa edes siitä, että onko tämä kyseinen henkilö välttämättä edes Suomessa tällä hetkellä.
Onko siis jotain keinoa, jolla tuon linkityksen saisi poistettua, ja laittaa siihen tilalle omat tiedot? Tätä ei kehtaa edes ihan joka paikasta käydä kyselemään, koska eittämättä monelle nousee mieleen kysymys puhelimen alkuperästä ja laillisuudesta.
iPhone 6 ja entisen omistajan tili
Kaikki ohjelmiin, iTunes Storeen, App Storeen, synkronointiin, iOS-käyttöjärjestelmään jne. liittyvät keskustelut tänne
6 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 135
- Liittynyt: 5.8.2014 klo 12.39
iPhone 6 ja entisen omistajan tili
Viesti Kirjoittaja piampk »
-
- Viestit: 1339
- Liittynyt: 23.11.2010 klo 11.28
Re: iPhone 6 ja entisen omistajan tili
Viesti Kirjoittaja ikl »
iPhonen valmistelu myyntiin tai uudelle käyttäjälle:
https://support.apple.com/en-us/HT201351
https://support.apple.com/en-us/HT201351
-
- Viestit: 1956
- Liittynyt: 30.8.2014 klo 20.45
Re: iPhone 6 ja entisen omistajan tili
Viesti Kirjoittaja oppenheimer »
Lukemani perusteella olen käsittänyt, että vaatii ostokuitin tai jonkun muun todella validin todistuksen omistusoikeudesta (mikä, en tiedä) ja käynnin valtuutetussa omenamestassa.
It's easy to die up here. Everything else is just work.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13143
- Liittynyt: 29.6.2006 klo 11.16
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iPhone 6 ja entisen omistajan tili
Viesti Kirjoittaja egoste »
Asetusten ja sisällön nollauksen yhteydessä kysyy Find My Phone Icloud salasanaa. Jos ei tuota ole, niin hankalaksi menee uuden icloud käyttäjän osalta. Kannattaa perua kauppa, jos ei tuota ole.
-
- Viestit: 135
- Liittynyt: 5.8.2014 klo 12.39
Re: iPhone 6 ja entisen omistajan tili
Viesti Kirjoittaja piampk »
Tämä siis nimenomaan on se tilanne, pyytää iCloud-salasanaa, jos vaikka yrittää uloskin sieltä vaan kirjautua.egoste kirjoitti:Asetusten ja sisällön nollauksen yhteydessä kysyy Find My Phone Icloud salasanaa. Jos ei tuota ole, niin hankalaksi menee uuden icloud käyttäjän osalta. Kannattaa perua kauppa, jos ei tuota ole.
Puhelimesta on ymmärtääkseni ihan alkuperäiset kuitit ja takuutodistuksetkin olemassa, joten kehotanpa häntä vielä yrittää jotain Applen liikettä.
Kun puhelimeen nyt on unohtunut tuo iCloud ja 'Etsi iPhoneni' päälle, niin tarkoittaako sitä, että tämä edellinen puhelimen käyttäjä pystyisi etänä hallinnoimaan (ts. sulkemaan) ja seuraamaan puhelinta? Onneksi on oletettavaa kuitenkin, ettei tämä edellinen käyttäjä ole tietoinen edes tästä unohduksestaan.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13143
- Liittynyt: 29.6.2006 klo 11.16
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iPhone 6 ja entisen omistajan tili
Viesti Kirjoittaja egoste »
Kyllä. Hän pystyy seuraamaan puhelinta ja myös lukitsemaan / nollaamaan laitteen halutessaan. Luultavasti hän käyttää samaa tiliä myös OSx laitteessa tai muussa iOS laitteessa ja näkee myös tuon puhelimen, joten tuo kannattaa ottaa vakavasti huomioon.
Viimeksi muokannut egoste, 5.9.2015 klo 14.10. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
6 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit