Kauppalopo kirjoitti:Nimeäisitkö hallituksen jäsenet, jotka piilottelevat miljooniaan veroparatiiseissa.
Ja nimeämisen jälkeen toteat, ettei pystytä todistamaan, eikö niin?
No, Bernerhän on itsekin myöntänyt toimineensa veroparasiittiyhtiössä - luonnollisesti siksi, että oli pakko myöntää, koska käry kävi. Kun tällainen toiminta ei omantunnontuskia Bernerille aiheuta - kuten ei pienimpien palkkojen leikkauskaan, niin enpä kovasti yllättyisi, jos kävisi ilmi, että Berner tosiaan piilottelee miljooniaan veroparatiiseissa.
Yllättyisitkö itse?
Kauppalopo kirjoitti:Ja samalla yksilöit ne lakiesitykset, joita tämä hallitus on tehnyt veroparatiiseihin varojaan piilottaneiden hyväksi.
Tällä hetkellä hallituksen päähuomio on tuottavan luokan polvilleen lyömisessä, eikä sen jälkeen ole mitään ongelmaa säätää lakeja Putinin tapaan oman mielen mukaan, joten ei niillä kiirettä ole, mutta tässäkään asiassa en yllättyisi, vaikka tällaisia lakeja valmisteltaisiin niistä ääntä pitämättä; virkamiehethän toki saavat tästä valmistelytyöstä omat bonuksensa.
jaa niin, eihän Suomessa ole korruptiota, anteeksi kovasti epäpyhä epäilyni.
Kauppalopo kirjoitti:Muuten olen sitä mieltä, että vallitsevasta yhteiskuntajärjestyksestä päätettiin Kalevankankaan ja Messukylän hangilla keväällä -18 ja voin tarvittaessa ottaa uusinnan noiden uuninpankkojen kanssa koska vain. Lopputulos on sama, Haminan valleilla on vain eri miehet loppusiivouksessa.
Siihen suuntaanko haluat asioiden etenevän?
