[quote][/quote]Siirryin iMacistä käyttämään Macbook Pro Retinaa 13" (Early 2015) . iMacissä olleet Bluetooth keyboard ja mouse toimivat moitteettomasti, mutta nyt siirryttyäni kannettavaan alkoi hiiri takkuilemaan/lagaamaan eli hiiren kursori liikkuu välillä pätkittäin ja myös touch scrolli saattaa jumitella.
Aivan aluksi luulin, että vika on pöydän pinnassa, jonka olin juuri kiillottanut ja ehdin tilaamaan hiirimaton. Mutta aika pian huomasin, että vika on bluetooth -yhteydessä. Netissä on useita eri aritkkeileita miten ongelma on joillakin korjaantunut, mutta minulla se ei ole hävinnyt kokonaan. Tosin parannettua olen saanut tilannettua jonkin verran seuraavilla toimenpiteillä.
1. Toin MacBookin lähemmäksi hiirtä
2. Tilasin MacBookkiin thunderbolt-ethernet adapterin, jotta wlanin voin kytketä pois päältä kannettavasta
3. Vaihdoin hiireen uudet patterit
4. Poistin ja asensin uudelleen hiiren
5. Kokeilin myös Handoffin pois päältä laittoia.. sillä ei tuntunut olevan merkittävää parannusta.
Kuitenkin edelleen lagaamista on, mutta ei enää niin yhtäjaksoista kuin aiemmin. Seuraavia epäilyksiä on vielä ongelman lähteistä:
1. Käytän MacBookkia tämmöisessä Dockissa. Voisko Dock-heikentää bluetooth signaalia? (http://hengedocks.com/pages/vertical-ma ... ro-retina9
2. Käytän Asusin tehokasta WLAN-tukiasemaa (RT-AC87U), joka on n. metrin päässä työpisteeltä ja hiirestä. Voisko tehokas WLAN heikentää Bluetoothin suorituskykyä?
3. Voisiko USB-laitteet häiritä tai viedä kapasiteetin Bluetoothilta, sillä Macin järjestelmäraportissa näyttää, että Bluetooth-isäntäväylä on sisäisesti kiinni USB-ohjaimessa.
Koska lagaaminen on enää ajottaista on vian löytäminen hieman hankalaa.
MacBook Pro Retina ja Bluetooth Magic Mouse takkuilevat
Keskustelua kannettavista
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 66
- Liittynyt: 26.6.2009 klo 20.27
MacBook Pro Retina ja Bluetooth Magic Mouse takkuilevat
Viesti Kirjoittaja StumbeWili »
Viimeksi muokannut amanita, 13.9.2015 klo 13.56. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Syy: Otsikon hienosäätöä :=)
Syy: Otsikon hienosäätöä :=)
-
- Viestit: 7466
- Liittynyt: 28.5.2004 klo 1.44
Re: Macbook Pro Retina ja Bluetooth Magic Mouse takkuilee
Viesti Kirjoittaja tosikko »
iFixitin purkukuvista voisi löytyä vinkkiä missä bluetooth antenni sijaitsee, ja jääkö se tuon telakan vuoksi huonoon paikkaan. Kai tuo telakka muovia on? Tai no voihan siinäkin olla joku komia metallimaali joka blokkaa kätevästi rf sgnaalit.
Tukiaseman läheisyys saattaa häiritä, se lienee helppo kokeilla siirtämällä konetta/reititintä kauemmaksi. Jos USB laitteissa on kyse USB3:sta, niin se ainakin tunkee raudasta riippuen häiriötä 2,4 GHz alueelle ja saattaa siksi häiritä myös bluetoothia, wifille se ainakin tekee kiusaa ko. alueella. Tietty jos saat reitittimestä 2,4 GHz alueen pois päältä ja käytät pelkkää 5 GHz aluetta, niin sitäkin voisi kokeilla jos vaan käytetyt laitteet sen mahdollistaa.![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
Tukiaseman läheisyys saattaa häiritä, se lienee helppo kokeilla siirtämällä konetta/reititintä kauemmaksi. Jos USB laitteissa on kyse USB3:sta, niin se ainakin tunkee raudasta riippuen häiriötä 2,4 GHz alueelle ja saattaa siksi häiritä myös bluetoothia, wifille se ainakin tekee kiusaa ko. alueella. Tietty jos saat reitittimestä 2,4 GHz alueen pois päältä ja käytät pelkkää 5 GHz aluetta, niin sitäkin voisi kokeilla jos vaan käytetyt laitteet sen mahdollistaa.
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
-
- Viestit: 21
- Liittynyt: 11.2.2009 klo 12.40
Re: MacBook Pro Retina ja Bluetooth Magic Mouse takkuilevat
Viesti Kirjoittaja n0gear »
Moi,
Minulla oli sama ongelma ja ilokseni voin sanoa, että ongelma poistui täysin kun päivitin uuteen El Capitaniin käyttikseen.
Minulla siis nyt preview El Capitan käytössä.
Suosittelen päivittämään. Muuta ongelmia ei oikeastaan tullut ... paitsi ehkä Parallels ja W10 näytönohjaimen kanssa. Joutunut pariin kertaan uudelleenasentamaan Parallels Toolsit.
Minulla oli sama ongelma ja ilokseni voin sanoa, että ongelma poistui täysin kun päivitin uuteen El Capitaniin käyttikseen.
Minulla siis nyt preview El Capitan käytössä.
Suosittelen päivittämään. Muuta ongelmia ei oikeastaan tullut ... paitsi ehkä Parallels ja W10 näytönohjaimen kanssa. Joutunut pariin kertaan uudelleenasentamaan Parallels Toolsit.
Viimeksi muokannut n0gear, 21.9.2015 klo 18.45. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit