Uutisia maailmalta
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja arisel »
Yleismaailmallinen fakta on se, että rauhalliset ihmiset kärsivät vallanhimoisten sortotoimista - oli vallanhimoisten uskonto mikä tahansa.
-
- Viestit: 1121
- Liittynyt: 10.2.2014 klo 16.33
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja jca »
Olet ymmärtänyt väärin. Talous ei ole uskontoa, vaan "talousopit" perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Kyllä fysiikassakin tutkijat ovat montaa eri mieltä asioista. Kukaan ei silti väitä, että fysiikka olisi uskontoa.arisel kirjoitti:Tuoreen professori Matti Virenin vuodatuspuuskan vuoksi todettakoon, että samoja metodeja käytetään länsimaissa taloususkonnon muodossa, jossa "vääriä mielipiteitä" esittävien kimppuun käydään mullahien tapaan, ja kritiikki ohitetaan talouden väistämättömyyksiin (t)viittaamalla, vaikka lausumat perustuvatkin lähinnä lujaan uskoon, jota samanmieliset seurakunnissa keskenään hymistelevät - ja tarkoitus pyhittää kaikki keinot uhrien lukumäärästä välittämättä. Väkivalta on lähinnä henkistä, mutta sekin tappaa, hitaammin vain kuin tuliaseet ja räjähteet.
Jos kehitysapu menee vaikka Namibiaan, niin miten se näihin turvapaikanhakuihin, Syyrian ym. vaikuttaa? Ei mitenkään. Ikään kuin kehitysapu olisi joku automaatti, jolla ostetaan ongelmat pois.Soini puhui vähän aikaa sitten televisiossa miekkaan hukkumisesta - miten sitten suhtautunee sisäministeri Orpon juuri sitä ennen lausumasta vaatimuksesta auttaa ihmisiä siellä missä he ovat; kehitysapuhan on persujen mustalla listalla.
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja arisel »
Kääntävätkö Pariisin terroriteot Euroopan suunnan?
Pohdinta toki on aiheellista, mutta ruikuttavan Kärnän säälipisteiden kerjääminen sylettää:
Kannattaisi Kärnänkin nukkua välillä, että pysyisi tolkuissaan, sillä hän kirjoittaa mm. näin:Viime viikonloppuna valvoin hallituskriisin takia ja nyt huomaan valvovani jälleen. Tällä kertaa kyse on kuitenkin vakavammasta asiasta.
Tämä siis kepulaisen lehmänkauppapolitiikan edustaja, joka kannattaa sipilöintiä - mihin se inhimillisyys unohtuu kotimaassa?Tarvitsemme edelleen inhimillisyyttä, jonka pohjalle kaikki läntisissä demokratioissa rakentuu
Kommenteissa Jari-Pekka Vuorela herättelee ihmisiä ajattelemaan laajemmalla aikaskaalalla:
Jari-Pekka Vuorela kirjoitti:Saksasta tulevien juutalaisten maahanpääsyä rajoitettiin monin paikoin, myös Suomessa, 1930-luvulla. Nykyään sitä pidetään oikeutetusti häpeällisenä. ISISiä ja al-Qaidaa pakenevien tilannetta on syytä pohtia tuosta lähtökohdasta.
-
- Viestit: 1121
- Liittynyt: 10.2.2014 klo 16.33
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja jca »
Olet väärässä. Muslimeilla uskonto tunkeutuu jokapäiväiseen elämään aivan eri tavalla kuin meidän tapauskovaisilla kristityillä, joille uskonto on lähinnä traditionaalisia rituaaleja kirkkohäitä ja hautajaisia. Minä en usko, että on olemassa oikeasti maltillisia uskovaisia missään, vaan ihminen ottaa aina ääriposition, jos se suhtautuu tosissaan uskontoon. Nämä meidän ev.lut. papit eivät ole mielestäni edes mitään oikeita uskovaisia, heille valtionkirkko on vain yksi tapa levittää sosialistista syöpäänsä.arisel kirjoitti:Maltillisia muslimeja lienee jokseenkin samassa suhteessa kuin maltillisia kristittyjä - ja etenkin maltilliset muslimit kärsivät islamisteista, koska asuvat samoissa maissa, joissa uskonnollinen sorto on jokapäiväistä.
Yleismaailmallinen fakta on se, että rauhalliset ihmiset kärsivät vallanhimoisten sortotoimista - oli vallanhimoisten uskonto mikä tahansa.
-
- Viestit: 1121
- Liittynyt: 10.2.2014 klo 16.33
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja jca »
Huono vertaus. Juutalaiset eivät paenneet toisia juutalaisia vaan natseja. Vertaus olisi osuva, jos Suomessa olisi rajoitettu äärinatseja pakenevien natsien tulemista maahaan.arisel kirjoitti:Kommenteissa Jari-Pekka Vuorela herättelee ihmisiä ajattelemaan laajemmalla aikaskaalalla:Jari-Pekka Vuorela kirjoitti:Saksasta tulevien juutalaisten maahanpääsyä rajoitettiin monin paikoin, myös Suomessa, 1930-luvulla. Nykyään sitä pidetään oikeutetusti häpeällisenä. ISISiä ja al-Qaidaa pakenevien tilannetta on syytä pohtia tuosta lähtökohdasta.
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja arisel »
Kreationistitkin väittävät näkemystään sunnittelmataloudeksi, vai oliko se A.I. - Artificial Intelligence... tjsp.jca kirjoitti:Olet ymmärtänyt väärin. Talous ei ole uskontoa, vaan "talousopit" perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Kyllä fysiikassakin tutkijat ovat montaa eri mieltä asioista. Kukaan ei silti väitä, että fysiikka olisi uskontoa.arisel kirjoitti:Tuoreen professori Matti Virenin vuodatuspuuskan vuoksi todettakoon, että samoja metodeja käytetään länsimaissa taloususkonnon muodossa, jossa "vääriä mielipiteitä" esittävien kimppuun käydään mullahien tapaan, ja kritiikki ohitetaan talouden väistämättömyyksiin (t)viittaamalla, vaikka lausumat perustuvatkin lähinnä lujaan uskoon, jota samanmieliset seurakunnissa keskenään hymistelevät - ja tarkoitus pyhittää kaikki keinot uhrien lukumäärästä välittämättä. Väkivalta on lähinnä henkistä, mutta sekin tappaa, hitaammin vain kuin tuliaseet ja räjähteet.
Jos kehitysapu menee vaikka Namibiaan, niin miten se näihin turvapaikanhakuihin, Syyrian ym. vaikuttaa? Ei mitenkään. Ikään kuin kehitysapu olisi joku automaatti, jolla ostetaan ongelmat pois.Soini puhui vähän aikaa sitten televisiossa miekkaan hukkumisesta - miten sitten suhtautunee sisäministeri Orpon juuri sitä ennen lausumasta vaatimuksesta auttaa ihmisiä siellä missä he ovat; kehitysapuhan on persujen mustalla listalla.
Joka tapauksessa he ovat täysin irrallaan todellisuudesta. Virenin puolesta on todettava, että kokoomuslaisesta maailmankaikkeudesta katsottaessa hänen näkemyksensä varmasti ovat oikeita, mutta sen ulkopuolella on universumi, josta Virenillä ei näytä "tutkimuksista" huolimatta olevan tietoa; näkemykset vastaavat käsitystä litteästä maasta verrattuna nykyaikaiseen käsitykseen universumin rakenteesta. Kepulikokoomuslaisilla taivaankannella tähdet ja kuu kiertävät edelleen kuorissaan tai taivaankansissaan.
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja arisel »
Huono vertaus. Pakenevat juutalaiset olivat saksalaisia, joita toiset saksalaiset vainosivat valtapyrkimystensä vuoksi.jca kirjoitti:Huono vertaus. Juutalaiset eivät paenneet toisia juutalaisia vaan natseja. Vertaus olisi osuva, jos Suomessa olisi rajoitettu äärinatseja pakenevien natsien tulemista maahaan.arisel kirjoitti:Kommenteissa Jari-Pekka Vuorela herättelee ihmisiä ajattelemaan laajemmalla aikaskaalalla:Jari-Pekka Vuorela kirjoitti:Saksasta tulevien juutalaisten maahanpääsyä rajoitettiin monin paikoin, myös Suomessa, 1930-luvulla. Nykyään sitä pidetään oikeutetusti häpeällisenä. ISISiä ja al-Qaidaa pakenevien tilannetta on syytä pohtia tuosta lähtökohdasta.
-
- Viestit: 2597
- Liittynyt: 5.9.2010 klo 10.37
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja KenSu »
Minulla on monta kollegaa, jotka ovat muslimeja, ja ne ovat aiiiivan tavallisia ihmisiä. Ehkä jotkut naiset käyttävät huivia päässään toimistolla, ehkä ramadanin aikaan on toimistolla vähän nuutunut olo jne. Mutta kun heidän kanssaan tekee töitä, niin se on ihan sama - ei se uskonto tule mitenkään esiin. Ehkä vapaa-aikanaan tai tauoilla kumartelevat matolla (en ole kyllä nähnyt) mutta mikä minä olen siitä häiriintymään tai huolestumaan.jca kirjoitti:Muslimeilla uskonto tunkeutuu jokapäiväiseen elämään aivan eri tavalla kuin meidän tapauskovaisilla kristityillä, joille uskonto on lähinnä traditionaalisia rituaaleja kirkkohäitä ja hautajaisia. Minä en usko, että on olemassa oikeasti maltillisia uskovaisia missään, vaan ihminen ottaa aina ääriposition...
Yksi etu kansainvälisessä firmassa työskentelyssä on, että tuollaiset ennakkoluulot karisevat melko nopeasti kun kohtaa eri kulttuureista peräisin olevia ihmisiä saman pöydän ja asian ympärillä.
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja arisel »
Orpo: Terrorismin uhka Suomessa edelleen matala, yleisötapahtumien valvontaa tehostetaan
Orpo painottaa, että Euroopan turvapaikanhakijatilanne ja terrori-isku ovat kaksi eri asiaa.
– Suuri turvapaikanhakijoiden enemmistö on lähtenyt hakemaan suojaa, näitä asioita ei saa liikaa kärjistää, Orpo lisää.
– Riippumatta siitä minkäniminen on järjestö, joka taustalta löytyy: sellainen järjestö joka tarjoaa vain väkivaltaa, ei voi voittaa, Orpo summaa
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja arisel »
Asioita voi ja pitää pohtia monelta kannalta, mutta kategorisesti maahanmuuttajien tuomitseminen terroristeiksi on järjetöntä.
-
- Viestit: 2597
- Liittynyt: 5.9.2010 klo 10.37
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja KenSu »
-
- Viestit: 25497
- Liittynyt: 9.6.2005 klo 15.24
- Paikkakunta: Oulu
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja Erño »
![Surullinen [:(]](./images/smilies/icon_sad.gif)
NZXT H1| R7 5700G | RX6800XT/Vega 8|32GB RAM
Samsung Galaxy S10e
Paennut puutarhasta.
-
- Viestit: 2525
- Liittynyt: 3.1.2014 klo 22.14
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja Pippin »
Näin on, en oikein ymmärrä mikä tässä islamissa on, jotta blanket statementit ovat niin helppoja. En minä pidä KKK:ta kristittyjen tahdon ilmaisijana, joten ei ISISkään ole minulle muslimien edustaja. Sotaa tämä on, Syyrian sotaa.KenSu kirjoitti:Minulla on monta kollegaa, jotka ovat muslimeja, ja ne ovat aiiiivan tavallisia ihmisiä. Ehkä jotkut naiset käyttävät huivia päässään toimistolla, ehkä ramadanin aikaan on toimistolla vähän nuutunut olo jne. Mutta kun heidän kanssaan tekee töitä, niin se on ihan sama - ei se uskonto tule mitenkään esiin. Ehkä vapaa-aikanaan tai tauoilla kumartelevat matolla (en ole kyllä nähnyt) mutta mikä minä olen siitä häiriintymään tai huolestumaan.
Yksi etu kansainvälisessä firmassa työskentelyssä on, että tuollaiset ennakkoluulot karisevat melko nopeasti kun kohtaa eri kulttuureista peräisin olevia ihmisiä saman pöydän ja asian ympärillä.
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja arisel »
Ja joillakin taas - ihan perussuomalaisilla (en viittaa tässä poliittiseen näkemykseen) - maanantaisin vähän nuutunut olo...KenSu kirjoitti:ehkä ramadanin aikaan on toimistolla vähän nuutunut olo jne.

-
- Viestit: 5445
- Liittynyt: 8.7.2012 klo 10.08
- Paikkakunta: Ilmajoki
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja jakovski »
arisel kirjoitti:Toivottavasti tässä on kyse väärästä hälytyksestä...![]()
Gatwickin lentokenttä Lontoossa evakuoitu - BBC: ”Epäilyttävän paketin vuoksi”
Twitterissä oli eilen tuntia ennen Pariisin iskua: "pariisissa hyökkäys tänään, huomenna lontoossa ja roomassa"
-
- Viestit: 1121
- Liittynyt: 10.2.2014 klo 16.33
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja jca »
Ehkä sinun mielestäsi. Mitäs luulet ovatko muslimit mielestään ennemmin muslimeita vai jonkin maan kansalaisia? Kalifaatti ei rajoja tunne.arisel kirjoitti:Huono vertaus. Pakenevat juutalaiset olivat saksalaisia, joita toiset saksalaiset vainosivat valtapyrkimystensä vuoksi.jca kirjoitti:Huono vertaus. Juutalaiset eivät paenneet toisia juutalaisia vaan natseja. Vertaus olisi osuva, jos Suomessa olisi rajoitettu äärinatseja pakenevien natsien tulemista maahaan.arisel kirjoitti:Kommenteissa Jari-Pekka Vuorela herättelee ihmisiä ajattelemaan laajemmalla aikaskaalalla:Jari-Pekka Vuorela kirjoitti:Saksasta tulevien juutalaisten maahanpääsyä rajoitettiin monin paikoin, myös Suomessa, 1930-luvulla. Nykyään sitä pidetään oikeutetusti häpeällisenä. ISISiä ja al-Qaidaa pakenevien tilannetta on syytä pohtia tuosta lähtökohdasta.
-
- Viestit: 1121
- Liittynyt: 10.2.2014 klo 16.33
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja jca »
Niin ja firmassasi työskentelevät ihmiset edustavat muslimien valtavirtaa? Ennakkoluulo se on positiivinenkin ennakkoluulo. Ei minulla ole mitään yksilöitä vastaan, mutta islamilla ei minusta ole paikkaa Euroopassa, siitä ei ole mitään muuta kuin haittaa.KenSu kirjoitti:Minulla on monta kollegaa, jotka ovat muslimeja, ja ne ovat aiiiivan tavallisia ihmisiä. Ehkä jotkut naiset käyttävät huivia päässään toimistolla, ehkä ramadanin aikaan on toimistolla vähän nuutunut olo jne. Mutta kun heidän kanssaan tekee töitä, niin se on ihan sama - ei se uskonto tule mitenkään esiin. Ehkä vapaa-aikanaan tai tauoilla kumartelevat matolla (en ole kyllä nähnyt) mutta mikä minä olen siitä häiriintymään tai huolestumaan.jca kirjoitti:Muslimeilla uskonto tunkeutuu jokapäiväiseen elämään aivan eri tavalla kuin meidän tapauskovaisilla kristityillä, joille uskonto on lähinnä traditionaalisia rituaaleja kirkkohäitä ja hautajaisia. Minä en usko, että on olemassa oikeasti maltillisia uskovaisia missään, vaan ihminen ottaa aina ääriposition...
Yksi etu kansainvälisessä firmassa työskentelyssä on, että tuollaiset ennakkoluulot karisevat melko nopeasti kun kohtaa eri kulttuureista peräisin olevia ihmisiä saman pöydän ja asian ympärillä.
Jo tuo, että pitää uskonnollisia tunnusmerkkejä räikeästi näkyvillä kertoo siitä, ettei kyseessä ole "tavallinen" länsimaalainen ihminen. Ei Suomessa esim. lestadiolaisiakaan pidetä "tavallisena" vaan erikoisena, vaikka ne eivät edes pidä mitään hassuja hattuja.
Tämän tuovat esille tässäkin ketjussa esiintyvät vasemmistolaiset, jotka muistavat kyllä tuoda Sipilän ja Soinin uskonnollisen taustan vähän väliä esille.
-
- Viestit: 1121
- Liittynyt: 10.2.2014 klo 16.33
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja jca »
Oletko nyt taloustieteilijäkin vai millä lihaksilla nyt Virenin näkemykset ovat mielestäsi potaskaa ja jonkun muun ei?arisel kirjoitti:Kreationistitkin väittävät näkemystään sunnittelmataloudeksi, vai oliko se A.I. - Artificial Intelligence... tjsp.jca kirjoitti:Olet ymmärtänyt väärin. Talous ei ole uskontoa, vaan "talousopit" perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Kyllä fysiikassakin tutkijat ovat montaa eri mieltä asioista. Kukaan ei silti väitä, että fysiikka olisi uskontoa.arisel kirjoitti:Tuoreen professori Matti Virenin vuodatuspuuskan vuoksi todettakoon, että samoja metodeja käytetään länsimaissa taloususkonnon muodossa, jossa "vääriä mielipiteitä" esittävien kimppuun käydään mullahien tapaan, ja kritiikki ohitetaan talouden väistämättömyyksiin (t)viittaamalla, vaikka lausumat perustuvatkin lähinnä lujaan uskoon, jota samanmieliset seurakunnissa keskenään hymistelevät - ja tarkoitus pyhittää kaikki keinot uhrien lukumäärästä välittämättä. Väkivalta on lähinnä henkistä, mutta sekin tappaa, hitaammin vain kuin tuliaseet ja räjähteet.
Jos kehitysapu menee vaikka Namibiaan, niin miten se näihin turvapaikanhakuihin, Syyrian ym. vaikuttaa? Ei mitenkään. Ikään kuin kehitysapu olisi joku automaatti, jolla ostetaan ongelmat pois.Soini puhui vähän aikaa sitten televisiossa miekkaan hukkumisesta - miten sitten suhtautunee sisäministeri Orpon juuri sitä ennen lausumasta vaatimuksesta auttaa ihmisiä siellä missä he ovat; kehitysapuhan on persujen mustalla listalla.
Joka tapauksessa he ovat täysin irrallaan todellisuudesta. Virenin puolesta on todettava, että kokoomuslaisesta maailmankaikkeudesta katsottaessa hänen näkemyksensä varmasti ovat oikeita, mutta sen ulkopuolella on universumi, josta Virenillä ei näytä "tutkimuksista" huolimatta olevan tietoa; näkemykset vastaavat käsitystä litteästä maasta verrattuna nykyaikaiseen käsitykseen universumin rakenteesta. Kepulikokoomuslaisilla taivaankannella tähdet ja kuu kiertävät edelleen kuorissaan tai taivaankansissaan.
Sinun kannattaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että ehkä todellisuudesta irrallaan oletkin sinä, eikä erimieltä olevat. Itseään kannattaa välillä tutkiskella ja haastaa.
-
- Viestit: 7383
- Liittynyt: 10.6.2009 klo 22.08
- Paikkakunta: Tuusula
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja Peitsamo »
Sen nyt voisi sanoa, ettei Euroopan kiihtyvä islamisaatio tule päättymään onnellisesti. Tämä uskontojen välinen sota hoidetaan nakertamalla länsimaita sisältäpäin ja vanhalla mantereella vieläpä omien myötävaikutuksella
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
-
- Viestit: 2525
- Liittynyt: 3.1.2014 klo 22.14
- Paikkakunta: Vantaa
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja Pippin »
Siis vertaat nyt oikeasti terrorismia, Al Qaidaa ja talebaneja vastaan tehtävien iskujen eettisyyttä tähän terroristien suorittamaan siviilien joukkomurhaan? ISIS ei ole siis sen pahempi kuin läntinen demokratia? Etpä sinä paljon läntisiä arvoja kunnioita, et.Peitsamo kirjoitti:Tämä median kaksinaamaisuus jaksaa ärsyttää. Sivumainintana olen kuullut, kun jenkit/länsimaat pommittavat hääsaattuetta ym. siviilejä nappia painaen. Levitetään demokratiaa ja yritetään opettaa "vääräuskoisille" miten pitää oikein elää ja olla. Sotaahan tämä on ja kummatkin osapuolet pelaavat likaisesti
Ja sitten seuraavaksi puhutaankin jo "islamisaatiosta" ja "uskontojen sodasta" sekä vihjataan omien joukkojen pettureista. Ikäänkuin ne läntiset arvot olisivatkin mitä tärkeimpiä.Peitsamo kirjoitti: Sen nyt voisi sanoa, ettei Euroopan kiihtyvä islamisaatio tule päättymään onnellisesti. Tämä uskontojen välinen sota hoidetaan nakertamalla länsimaita sisältäpäin ja vanhalla mantereella vieläpä omien myötävaikutuksella
Kyllä on hilppasen sekavia juttuja sinulla.
-
- Viestit: 21480
- Liittynyt: 27.11.2005 klo 22.21
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja arisel »
Niin, voidaan pohtia asiaa siltä kannalta, että mihin tilanteeseen Suomi on joutunut kokoomuksen monikymmenvuotisen valtionhoitajapuolueena toimimisen myötä - jostain syystä nimenomaan kokoomuslaisen näkemyksen edustajat (Viren - ja mm. Vartiainen, jonka mielestä Suomeen pitää tuoda maahanmuuttajia kuinka paljon se olikaan..?) ovat kovasti sitä mieltä, että asiat eivät ole hyvin; paitsi tietenkin silloin kun otetaan yhdessä esiin tilanteen huonous ja kokoomuksen pitkäaikainen toiminta, jolla tilanteeseen on päädytty - silloin kaikki onkin hyvin, kuten yhteinen ystävämme Adele jollain nimimerkillään taannoin vahvisti.jca kirjoitti:Oletko nyt taloustieteilijäkin vai millä lihaksilla nyt Virenin näkemykset ovat mielestäsi potaskaa ja jonkun muun ei?
Jos kaikki on hyvin, miksi kokoomus mekastaa? Jos taas kaikki ei ole hyvin, tai on jopa huonosti, niin eikö muka kokoomuksella ole siihen mitään osuutta? Miksi luottaisimme puolueeseen, jonka toiminnan tuloksena tämä maa on heidän omien puheidensakin mukaan huonossa jamassa?
Olen haastanut omia näkemyksiäni vuosikymmeniä - milloin itse olet pohtinut omien näkemystesi oikeellisuutta?jca kirjoitti:Sinun kannattaa miettiä sitäkin vaihtoehtoa, että ehkä todellisuudesta irrallaan oletkin sinä, eikä erimieltä olevat. Itseään kannattaa välillä tutkiskella ja haastaa.
-
- Viestit: 25497
- Liittynyt: 9.6.2005 klo 15.24
- Paikkakunta: Oulu
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja Erño »

NZXT H1| R7 5700G | RX6800XT/Vega 8|32GB RAM
Samsung Galaxy S10e
Paennut puutarhasta.
-
- Viestit: 3514
- Liittynyt: 22.7.2010 klo 0.14
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja khaosaming »
Esimerkiksi täältä Tratista. Laem Ngopissa ja monissa kylissä Tratissa. Juuri äsken käväisin ulkona, ja kuulin muezzinin minareetista kutsuvan rukoukseen jossain kaukana (klo 4.55). Kukaan ei heittele pommeja täällä. Sota on etelässä Pattanissa.jca kirjoitti:Mistä näitä maltillisia muslimeja muuten löytää, kun niitä on kerta suurin osa?
-
- Viestit: 1072
- Liittynyt: 8.7.2015 klo 19.16
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja LapsSyksyn »
Onko juuri totta? Paikka on juhlintaan väärä, ja se tulee taatusti karkeloihin osallistuneille selväksi. Suomalaisille on ollut jo pitkään selvää, että yhteiskuntamme saattaa olla tarvittaessa julma ja vaativa. Jokainen meistä tietää sen, eikä Pariisin terrori-iskuja kannata juhlia Suomessa. Viranomaiset hoitavat asian, eikä erilaisia vapaaehtoisporukoita kaivata sotkemaan asiaa.Erño kirjoitti:Oulussa kuhisee. Huhujen mukaan partalapset ovat juhlineet Pariisin tapahtumia sen verran ilakoiden, että poliisikin on liittynyt seuraan useamman partion voimin.
-
- Viestit: 3514
- Liittynyt: 22.7.2010 klo 0.14
Re: Uutisia maailmalta
Viesti Kirjoittaja khaosaming »
Pariisin iskujen tekijöiden ja heitä tukevien tahojen eräänä tavoitteena onkin hajoittaa eurooppalaista arvoyhteisöä lietsomalla silmitöntä yhteiskunnallista vihaa kaikkia muslimeita kohtaan. Siihen ei pidä lähteä mukaan. Vastatoimet ovat välttämättömiä ja ne on tärkeää kohdistaa nimen omaan jihadisteihin ja jihadistiseen ideologiaan, ei summittaisesti kaikkiin muslimeihin. Muuten tulemme tahtomattamme luoneeksi otollista maaperää jihadistiselle kiihotukselle ja radikalisoimiselle. Jihadistisesti ajattelevien yksilöiden tunnistamisessa ja radikaalin viha-ideologian kitkemisessä avainasemassa on aktiivinen ja avoin yhteistyö suomalaisten muslimiyhteisöjen kanssa.
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit