Hankin itselleni Elisalta uuden iPhone 6:n. Aloitin käyttöönoton palauttamalla siihen aiemman puhelimeni (4S) varmuudkopion iCloudista. Palauttamisen aikana puhelin on pyytänyt yli 20 kertaa AppleID-salasanaa, jonka aina onnistuneesti olen antanut. Ihan alussa se pyysi myös entisen AppleID:n salasanaa, mutta oletin tämän johtuvan siitä, että puhelimessa oli kai pari vanhaa sovellusta, jotka aikoinaan sillä tilillä ladattu toiseen laitteeseeni. Ohitin sen, eikä kuitenkaan mikään sovellus jäänyt latautumatta..?!
Nyt puhelin pyytää AppleID-salasanaa minulle ihan vieraalle tilille. Googlen kautta selvitin, että kyseinen henkilö on kainuulainen ammattikoulun opettaja. Minulla ei todellakaan ole mitään yhteyksiä häneen, tai edes hänen kotilääniinsä. Mistä tämä voi johtua? Ja mitä tälle voi tehdä?
Toinen ongelma on se, että puhelin ilmoittaa kotini langattoman verkon salasanan olevan väärä, vaikkei se oikeasti ole. Kun annan wifin salasanan, tulee yläpalkkiin wifi-logo, mutta sitten tulee ilmoitus väärästä salasanasta, ja yhteys vaihtuu mobiilidataksi.
Hard resetiä en oikein uskalla vielä tehdä, kun varmuuskopion palauttaminen on puhelimen mielestä vielä kesken, vaikka päällisin puolin kaikki pitäisi kyllä olla jo palautettu. Datakaan ei enää liiku suuremmin, etten tiedä mikä vaihe palauttamisessa sitten vielä on kesken.. Palauttaminen on kestänyt jo yli 2h.
Ideoita, neuvoja?
iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Kaikki ohjelmiin, iTunes Storeen, App Storeen, synkronointiin, iOS-käyttöjärjestelmään jne. liittyvät keskustelut tänne
10 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 135
- Liittynyt: 5.8.2014 klo 12.39
iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja piampk »
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13143
- Liittynyt: 29.6.2006 klo 11.16
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja egoste »
Onko vanha iPhone ollut sinulla ihan uudesta asti? Nuo Apple ID:n kyselyt tulevat luultavasti Appseista jotka ovat hankittu kyseisillä tunnuksilla, kun jo arvasit. Se miten jonkun toisen Appsit ovat siinä, niin ei voi kuin ihmetellä ja arvata, että tuo on ollut hänen koneessa kiinni joskus... Kannattaa varmaan palauttaa uuteen ohjelmisto iTunesilla ja ottaa uutena käyttöön. Menetät vain viestihistorian ja asetukset. Muut saat takaisin lataamalla AppStoresta ja synkronoimalla iCloud tililtäsi ja/tai iTunesista.
-
- Viestit: 135
- Liittynyt: 5.8.2014 klo 12.39
Re: iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja piampk »
Tämä iPhone 6 tuli tänään suoraan kaupan paketista. Edellinen puhelimeni, 4S, oli ostettu kaverilta, joka oli ollut puhelimen ainoa omistaja/käyttäjä. Puhelin oli tyhjennetty ennen myyntiä, ja minä otin sen silloin uutena käyttöön.egoste kirjoitti:Onko vanha iPhone ollut sinulla ihan uudesta asti? Nuo Apple ID:n kyselyt tulevat luultavasti Appseista jotka ovat hankittu kyseisillä tunnuksilla, kun jo arvasit. Se miten jonkun toisen Appsit ovat siinä, niin ei voi kuin ihmetellä ja arvata, että tuo on ollut hänen koneessa kiinni joskus..
Mulla ei ole mahdollisuutta iTunesiin käyttöön. Siksi olinkin niin innoissani, kun sain iCloudia hyödyntäen siirrettyä tiedot vanhasta puhelimesta uuteen. Onnistuihan se tietojen siirto toki nytkin, et ei siinä mitään.
Musiikkikirjastoako ei siis saa mitenkään siirrettyä tähän uuteen puhelimeen ilman iTunesia?
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13143
- Liittynyt: 29.6.2006 klo 11.16
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja egoste »
Ei ilman Match tilausta Applelta ja siihenkin tarvitset iTunesia... iPhonen käyttö ilman iTunesia on aika rajattua...
-
- Viestit: 135
- Liittynyt: 5.8.2014 klo 12.39
Re: iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja piampk »
Kiitokset egostelle vastauksista! 
Nyt tuli uusi paniikki uuden puhelimen kanssa. Palautin puhelimen eilen heti sen käyttöönotettuani iCloudin uusimmasta, reilun viikon vanhasta varmuuskopiosta onnistuneesti.
Illalla kotiin päästyäni otin vanhasta puhelimestani uuden varmuuskopion iCloudiin. Asetuksien kautta tyhjensin uuden puhelimeni kokonaan ja yritin ottaa sen uudestaan käyttöön tästä uusimmasta varmuuskopiosta palauttaen. Nyt tämä ei enää onnistukaan jostain syystä! Puhelin jää jumittamaan siihen kohtaan, jossa palauttamisen edistymispalkki on edennyt n.1/4, ja arvioitu palautuksen kesto on "32 minuuttia". Tästä kohtaa se ei päässyt eteenpäin 7 tunnin aikana yölläkään. Tähän samaan kohtaan se jää aina jumiin kokeilen sitten palauttaa mitä tahansa kolmesta tallessa olevasta varmuuskopiostani. Yläpalkissa rullaa kyllä koko ajan se "ympyrä" wifi-logon vieressä, ihan kuin se tekisi jotain, mutta mitään ei tapahdu.
Eilen palauttaessani sen ekan ja onnistuneen kerran, tein sen vähän nopeammassa kirjaston verkossa, ja silloin se otti aikaa n.30min tuo vaihe. Sitten pääsi eteenpäin tuosta valkoisesta ruudusta, ja pystyi seuraamaan sovellusten latautumista ja asentumista.
Joko tämä meni/on rikki?!

- Viestit: 170
- Liittynyt: 25.6.2014 klo 14.45
Re: iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja Mike` »
Vanhaan laitteeseen on kainuulaisen AppleID:llä ladattu joskus jotain, jolloin tieto siitä on siirtynyt iCloud-varmuuskopion mukana.
Laite tuskin on rikki. Vika on joko verkkoyhteydessä tai pahimmillaankin ohjelmistos on vain asennettava uudestaan.
Laite tuskin on rikki. Vika on joko verkkoyhteydessä tai pahimmillaankin ohjelmistos on vain asennettava uudestaan.
-
- Viestit: 135
- Liittynyt: 5.8.2014 klo 12.39
Re: iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja piampk »
Vanha laite tuli minulle täydin tyhjennettynä. Olin yhteydessä puhelimen entiseen omistajaankin, joka kertoi ettei kukaan koskaan ole käyttänyt puhelinta sen vielä ollessa hänellä. Myöskään minä en tunne ketään, tai ole vieraillutkaan, siellä suunnalla. Kukaan ei ole koskaan lainannut puhelintani muuhun kuin nopeaan puhelun tekemiseen. Jokseenkin kuumottavaa!Mike` kirjoitti:Vanhaan laitteeseen on kainuulaisen AppleID:llä ladattu joskus jotain, jolloin tieto siitä on siirtynyt iCloud-varmuuskopion mukana.
Laite tuskin on rikki. Vika on joko verkkoyhteydessä tai pahimmillaankin ohjelmistos on vain asennettava uudestaan.
![Pettynyt [:/]](./images/smilies/icon_eek.gif)
Sain varmuuskopion lopulta ajettua uuteen iPhone 6:een sen jälkeen, kun päivitin 4S:n ja uuden puhelimen iOS 9.2:een, ja otin sitten uudestaan kopion jonka palautin. Tällöin vasta onnistui.
Mutta yhä kuitenkin kainuulainen ammattiopiston opettaja kummittelee puhelimessani. Onko mitään tapaa selvittää mikä osa puhelimen sisällöstä on tuon opettajan AppleID:n alla? Mikään sovelluksista se ei ainakaan ole.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13143
- Liittynyt: 29.6.2006 klo 11.16
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja egoste »
Se täytyy olla jokin ostettu Apps, kirja, musiikkia tmv.
Ainoa tapa tarkistaa on tehdä varmistus koneelle iTunesissa, siirtää kaikki ostetut koneeseen, kun iTunes sitä kysyy ja sitten iTunesissa katsoa kaikista Näytä tiedot... (klik - hiiren oikea - menusta - näytä tiedot). Siinä näkee millä tilillä ostettu jne...
Tapa jolla saat varmasti tyhjäksi, on palauttaa ohjelmisto iTunesissa - ottaa uutena käyttöön ja ladata ostetut Appsit, musiikki, jne omalla tunnuksella uudestaan.
Ainoa tapa tarkistaa on tehdä varmistus koneelle iTunesissa, siirtää kaikki ostetut koneeseen, kun iTunes sitä kysyy ja sitten iTunesissa katsoa kaikista Näytä tiedot... (klik - hiiren oikea - menusta - näytä tiedot). Siinä näkee millä tilillä ostettu jne...
Tapa jolla saat varmasti tyhjäksi, on palauttaa ohjelmisto iTunesissa - ottaa uutena käyttöön ja ladata ostetut Appsit, musiikki, jne omalla tunnuksella uudestaan.
-
- Viestit: 135
- Liittynyt: 5.8.2014 klo 12.39
Re: iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja piampk »
Minä olin juuri se, jolla ei sitä mahdollisuutta iTunesiin ole. Tässä sen jo tein, että poistin kaikki sovellukset yksitellen ja latasin sitten uudestaan. Ja muistan kyllä ihan ulkomuististakin, että itse olin alunperin nuo sovellukset vanhaankin puhelimeen ladannut. Ja kaikki niistä on ladattu suoraan puhelimen AppStoresta, ei iTunesin kautta.egoste kirjoitti:Se täytyy olla jokin ostettu Apps, kirja, musiikkia tmv.
Tapa jolla saat varmasti tyhjäksi, on palauttaa ohjelmisto iTunesissa - ottaa uutena käyttöön ja ladata ostetut Appsit, musiikki, jne omalla tunnuksella uudestaan.
Musiikkia uudessa puhelimessa ei ole lainkaan, koska niitä ei ilman sitä iTunesia saanut edes siirrettyä.
-
- Ylläpitäjä
- Viestit: 13143
- Liittynyt: 29.6.2006 klo 11.16
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iCloud-varmuuskopiosta palauttaminen
Viesti Kirjoittaja egoste »
Ei ne kuitenkaan itsestään siihen tule... poistaminen ei auta, että kaikki tieto katoaisi. Tyhjennä koko laite (Nollaa ja Tyhjennä valinnalla) ja aloita sitten alusta ilman varmistuksen palautusta
10 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit