^Hulluja on monenlaisia ja valitettavan usein niitä löytyy liikenteestäkin. Jokaiselle sattuu joskus töhöilyjä, mutta sellaisia tahallisia kiusantekojakin joskus tulee esiin ja silloi ei voi kuin ihmetellä.
Esimerkki: minulla on kesäautona tuollainen kunnostamani pystylyhtymersu, saanko esitellä:
Olin jokunen kesä ajelemassa Itä-Suomesta kohti Helssinkiä, kun ohitin tiellä hitaasti ajavan Mazdan. Hetken kuluttua katsoin peruutuspeiliin kun perässä olevassa autossa istui kaksi hm, lihavahkoa leidiä noin 35-v, ja ajoivat ihan puskurissa kiinni. Sama Mazda, jonka ohitin aiemmin. Ajoin hieman sallittua nopeusrajoitusta kovempaa, niin kuin usein ajan, joten vilkautin vilkkua että ohi vaan ja hiljensin hiukkasen. Eukot sitten Mazdan moottori ärjyen ohi. Ja sitten tipauttivat noin kuuteenkymppiin vauhdin.
![Pettynyt [:/]](./images/smilies/icon_eek.gif)
Ajelin muutaman kilometrin kuuttakymppiä heidän perässää, ja sopivan ohituskohdan kohdalla ns. talla pohjaan. Tuo minun vm. -71 oleva pystärini on OM617-mallisella 3-litraisella vaihtokoneella, joka on turbotettu, joten sujahdin ohi ihan ripeästi aikamoisen mölyn kanssa.. Huomasin ohittaessani kuskinpenkillä olevan lihavan leidin sanovan "Voihan se sarvipäinen hemmo!" ja kiihdyttävän, mutta liian myöhään, ja sitten sitä oltiinkin jonomuodostelmassa turvallisesti, eukot puskurissa kiinni mutta minä edessä, ja nopeus sentään 85 kh/h. Siinä mentiin parikymmentä kilsaa ennen kun tiet erkani.
Vieläkään en keksi mitä pahaa minä olin niille kahdelle kahjolle lettipäälle tehnyt. Jos tunnette kaksi kouvolalaista tuhtia plikkaa, jotka ajelee ihmisiä kiusaten punaisella Mazdalla, niin kysykää pliis mistä viiraa!