Myydään otsikon mukainen kapistus.
Kellon pitäjää ei minusta saatu, laite ollut aktiivisessa käytössä kevääseen, noin toukokuuhun saakka ja sen jälkeen vähemmän aktiivisesti yöpöydälle usein unohtuneena.
Kello hankittu marraskuussa 2015, joten takuuta jäljellä vielä kaksi kuukautta.
Mukaan tulee alkuperäinen pakkaus kaikkien mukana tulleiden varusteiden, lippujen ja lappujen kanssa. Pakkauksessa olevat pienemmät vaihtorannekkeet ovat täysin koskemattomat! Matkaan tulee tietysti lisäksi myös kuitti.
Laite on lähestulkoon uudenveroinen, pientä näytön yläkulmassa olevaa hiusnaarmua lukuunottamatta. Tuonkin näkee vain kirkkaassa valossa heijastusta vasten katsoen aivan läheltä (<10cm)
Kauppatapa 1.
HP: 220€
Laite sijaitsee Helsingissä kantakaupungissa ja kaupat teen mielellään kasvotusten niin että ostaja näkee mitä on ostamassa ja maksu tapahtuu välittömästi käteisellä. Myös postitus mutta silloin rahat ensin tilille ja kello postiin.


