Pakko sohaista hiukan kepillä ampiaispesää, sori, että menee offtopicin puolelle.
Ihmettelen hiukan tällä foorumilla vallitsevaa pyhää vastenmielisyyttä windowsia ja pc-koneita kohtaan. Samaan aikaan ylistetään macin kaikkivoipaisuutta sokeasti, auta armias, jos joku uskaltaa maccia arvostella. Macin ylivoimaisuutta windowsilla pyöritettäviin pc-kokoonpanoihin korostetaan joka toisessa triidissä. Okei, ehkä hiukan kärjistettyä, mutta käsittänette pointtini.
Itse olen käyttänyt aktiivisesti winukkaa ja pc-koneita suurinpiirtein vuodesta -95. Toki matkalle on sattunut ongelma jos toinenkin, mutta ei mitään sellaista mistä ei terveellä järjenkäytöllä olisi selvinnyt. Koneita olen kasaillut muutaman kymmenen ja osia vaihdellut niihin lähes jatkuvasti, no problems. Yhtäkään virusta en ole koskaan koneelleni saanut. Yleensä ongelmien lähtöpiste on sijainnut koneen ja tuolin välissä.
Macci minulla on ollut pari viikkoa. Hommasin ibookin ihan uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta. Hieno vehjehän se macci on, aivan kaiken saman sillä pystyy tekemään peruskäytössä kuin pc:llä. Kone on muuten huollossa parhaillaan, kesti kokonaiset kymmenen päivää käyttöä. Kovalevy sanoi sopimuksen irti 40 tunnin käytön jälkeen.
Tarkoitukseni ei ole todellakaan flamettaa. Haluaisin, että viisaammat kertoisivat minulle, (ja perustelevat) mikä tästä omenasta tekee käytännön tasolla niin paljon paremman, koska itse en ole juuri eroa windows-puolelle havainnut. Täältä lukemani "perustelut" macin ylivoimaisuudesta ovat olleet hiukan hataralla pohjalla.
Itku ja hampaiden kiristys
Perusasioita jokaiselle Applen tuotteiden käyttäjälle, muun muassa iCloud ja muut pilvipalvelut
-
- Viestit: 145
- Liittynyt: 24.4.2006 klo 19.16
- Paikkakunta: Epsoo
-
- Viestit: 318
- Liittynyt: 15.1.2006 klo 21.13
- Paikkakunta: Jurva
Viesti Kirjoittaja JuhaM »
Siis lähetti sulle kansiollisen maileja?MacFinn kirjoitti:[Ja mulla on ollut käytössä FW800 levy myös Pantterin kanssa, ei sille kuinkaan käynyt. Vakavin juttu mikä mulle on tapahtunut, oli siinä kun Virex aikoinaan hukkasi mun maileja kansiollisen eikä Backup niitä kunnolla ollut varmistanut eikä siten palauttanutkaan. Ja sen Apple mulle komeasti korvasi.
![Pettynyt [:/]](./images/smilies/icon_eek.gif)
-
- Viestit: 1338
- Liittynyt: 3.3.2005 klo 19.08
Viesti Kirjoittaja power »
Tässähän se vastaus jo tuleekin. Olet itse niin "tietotekniikkaorientoitunut", että et huomaa tai suostu näkemään ns. pulliaisen tasolle. Tuo "yhtään virusta en ole saanut koneelleni" edustaa juuri tätä katsantokantaa puhtaimmillaan. Koska viruksettomuus on PC:llä(si) mahdollista, katsot että se on tila johon kaikki käyttäjät voisivat "terveellä järjenkäytölllä" päästä.hakke kirjoitti:Itse olen käyttänyt aktiivisesti winukkaa ja pc-koneita suurinpiirtein vuodesta -95. Toki matkalle on sattunut ongelma jos toinenkin, mutta ei mitään sellaista mistä ei terveellä järjenkäytöllä olisi selvinnyt. Koneita olen kasaillut muutaman kymmenen ja osia vaihdellut niihin lähes jatkuvasti, no problems. Yhtäkään virusta en ole koskaan koneelleni saanut. Yleensä ongelmien lähtöpiste on sijainnut koneen ja tuolin välissä.
Mielestäni suurin ero Macin ja Win-PC:n välillä on perusfilosofiassa. Macin käyttäjän ei oleteta olevan tietotekniikkaorientoitunut, vaan kiinnostunut käyttämään konetta luovan työnsä välikappaleena, työkaluna. Niinpä käyttöä haittaavien asioiden, kuten esim. virusten, torjuminen on luonnollista jättää koneen - tai oikeammin käyttöjärjestelmän - huoleksi. Myös monet käyttöä helpottavat asiat ovat Mac-käyttöjärjestelmissä jo lähtökohtaisesti ihan eri tasolla kuin Win-PC:ssä. Tässäkin näkyy perusfilosofian ero, joka on nähtävissä ihan Mac-tietokoneiden alkuajoista vuodesta 1984 lähtien.
Kuten joku viisas jossain aikoinaan lausahti: "A PC is made for professionals by amateurs, and a Mac is made for amateurs by professionals ". Tässä kiteytyy juuri tämä filosofiaero, Maccia työssään käyttävä ei juurikaan ole kiinnostunut siitä koneesta tietoteknisessä mielessä. Tai ainakaan hänen ei tarvitse olla.
Power - a happy Mac-user since 1986...
"Soon there will be 2 kinds of people. Those who use computers, and those who use Apples."
(Apple Computerin käyttämä mainoslause 1980-luvun alkupuolelta)
"Soon there will be 2 kinds of people. Those who use computers, and those who use Apples."
(Apple Computerin käyttämä mainoslause 1980-luvun alkupuolelta)
-
- Viestit: 558
- Liittynyt: 25.1.2006 klo 14.52
- Paikkakunta: Tampere / Kangasala
Viesti Kirjoittaja ogc »
Olen myös käyttänyt pc:tä vuosia ja en nyt mitenkää yhtäkkiä sitä dissaa kovallakädellä, mutta oma perusteluni kyllä mäkinpuolesta on se että tässä ei vain yksinkertaisesti tule niin paljon ongelmia kuin windowssissa. Kaiken saman voi tehdä kuin windowssissakin mutta monet asiat (ei kaikki) helpommin. Siinä säästyy vaivalta ja voi keskittyä muuhun mukavampaa. Mielestäni se riittää perustelemaan sen, miksi mielestäni mäkki on parempi vaihtoehto. Toki tässäkin saattaa ongelmia tulla mutta se on vaan niin paljon harvemmin että se tekee jo eron. Itse olen käyttänyt mäkkiä nyt joulukuusta asti eikä ole juurikaan ongelmia tullut .Vaikka lähipiirissäni kellään ei mäkkiä ollut (paitsi nykyään on parillahakke kirjoitti:Pakko sohaista hiukan kepillä ampiaispesää, sori, että menee offtopicin puolelle.
Ihmettelen hiukan tällä foorumilla vallitsevaa pyhää vastenmielisyyttä windowsia ja pc-koneita kohtaan. Samaan aikaan ylistetään macin kaikkivoipaisuutta sokeasti, auta armias, jos joku uskaltaa maccia arvostella. Macin ylivoimaisuutta windowsilla pyöritettäviin pc-kokoonpanoihin korostetaan joka toisessa triidissä. Okei, ehkä hiukan kärjistettyä, mutta käsittänette pointtini.
Itse olen käyttänyt aktiivisesti winukkaa ja pc-koneita suurinpiirtein vuodesta -95. Toki matkalle on sattunut ongelma jos toinenkin, mutta ei mitään sellaista mistä ei terveellä järjenkäytöllä olisi selvinnyt. Koneita olen kasaillut muutaman kymmenen ja osia vaihdellut niihin lähes jatkuvasti, no problems. Yhtäkään virusta en ole koskaan koneelleni saanut. Yleensä ongelmien lähtöpiste on sijainnut koneen ja tuolin välissä.
Macci minulla on ollut pari viikkoa. Hommasin ibookin ihan uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta. Hieno vehjehän se macci on, aivan kaiken saman sillä pystyy tekemään peruskäytössä kuin pc:llä. Kone on muuten huollossa parhaillaan, kesti kokonaiset kymmenen päivää käyttöä. Kovalevy sanoi sopimuksen irti 40 tunnin käytön jälkeen.
Tarkoitukseni ei ole todellakaan flamettaa. Haluaisin, että viisaammat kertoisivat minulle, (ja perustelevat) mikä tästä omenasta tekee käytännön tasolla niin paljon paremman, koska itse en ole juuri eroa windows-puolelle havainnut. Täältä lukemani "perustelut" macin ylivoimaisuudesta ovat olleet hiukan hataralla pohjalla.


Ja kun väitän että mäkki on helpompi käyttää sekä ongelmattomampi niin mielestäni sitä on turha esimerkein perustella, kyllä sen jokainen käytössä ajallaan huomaa.
Jos sun mäkki"ura" tästä nyt alkoi noin huonosti kun kovalevy meni heti rikki niin se on vain huonoa tuuria sitten, meneehän pcpuolellakin monesti rikki uuttakin komponenttia valmistusvirheentakia. Ei tuo silti yleistä ole. Sait varmaan vain vähän huonon kuvan nyt heti alkuun. Käytät vähän pidempään niin veikkaan että siirrät sinäkin pc:si sivuun vielä.
-
- Viestit: 457
- Liittynyt: 4.8.2005 klo 19.39
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja lemantra »
Samoja komponentteja PC- ja mac-kannettavissa käytetään. Oletan sulla olevan 40GT kovalevy? Apple on saanut jostain syystä viallisen erän Toshiban kovalevyjä, onhan se harmillista.hakke kirjoitti: Kone on muuten huollossa parhaillaan, kesti kokonaiset kymmenen päivää käyttöä. Kovalevy sanoi sopimuksen irti 40 tunnin käytön jälkeen.
Toisaalta jos mietitään, niin Applen suunnittelema käyttöjärjestelmä on suunniteltu toimimaan Applen suunnittelemassa tietokoneessa. Tässäkin yksi pointti, mikä erottaa PC:n ja Macin. PC-maailmassa joku lafka tekee käyttöjärjestelmän (MS) ja sitten useat tietokonevalmistajat tekevät joko klooneja tai sitten ihan näitä merkkikoneita. Standardoimisella ei päästä ehkä ihan yhtä hyviin malleihin kuin Applella, vai?
Joitain mäkkejä ollut. iBook -> MacBook ->iMac + 3G iPhone Elisan liittymällä
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Viisaampi tuskin olen, mutta jos muuten saisi. Kun tuossa kuukauden päivät käyttelin Xp Prota melko ahkerasti iMacissa, kiinnitin huomiota mm. seuraaviin seikkoihin:hakke kirjoitti: Haluaisin, että viisaammat kertoisivat minulle, (ja perustelevat) mikä tästä omenasta tekee käytännön tasolla niin paljon paremman, koska itse en ole juuri eroa windows-puolelle havainnut. Täältä lukemani "perustelut" macin ylivoimaisuudesta ovat olleet hiukan hataralla pohjalla.
1. Windows voi selittämättömästä syystä kieltäytyä poistamasta tiedostoa. Parin viikon käytön jälkeen huomasin, että mulla oli yksi noin gigatavun suuruinen filee, joka ei lähde roskiin millään. Uudelleenkäynnistyksistä huolimatta se oli aina vain mukamas käytössä. Avast, Ad-aware ja Spybot olivat uusimmissa päivityksissä ja kertoivat koneen olevan puhdas. Mitään en löytänyt, mikä olisi voinut tiedostoa käyttää. Macilla en ole elämäni aikana törmännyt vastaavaan ilmiöön, ja olen sentään käyttänyt niitä vuodesta 1992.
2. Kun katsoo vaikka Firefoxia rinnakkain Macila ja Windowsilla, huomaa että esteettinen ero on valtava. Windows-Firefox näyttää jo fonttien osalta kauhealta. Mac-Ff on siihen verrattuna missilinjan kaunotar. Hirvittää ajatella, että Windows-käyttäjän pitäisi tosiaan päivittäin katsella tuota karseaa näkyä, jos meinaa yleensä surffata kohtuullisen turvallisesti.
Muuten Winkkari tuntui
![Pirullinen [6]](./images/smilies/icon_twisted.gif)

Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 74
- Liittynyt: 2.4.2006 klo 18.30
Viesti Kirjoittaja mcfinn »
Meilläkin on pitänyt toi wintoosa pari kertaa asetaa uudelleen, mutta siellä löytyy käyttäjätilejä vaikka muille jakaa, eli kaikki käyttäjät on muistissa kolme kertaa...ja se ei ole helppoa ku jotkut tiedostot on siellä eikä niitä jostain syystä voi edes siirtää..hoh Onneksi MacBook tulee kohta ja voin siirtyä itse mac aikaan...
(\ /)
(O.o)
(> <)
It's all fun and games 'till someone loses an eye, then it's just fun you can't see.
(O.o)
(> <)
It's all fun and games 'till someone loses an eye, then it's just fun you can't see.
-
- Viestit: 83
- Liittynyt: 28.3.2006 klo 12.48
Viesti Kirjoittaja anttirl »
Tuon luulisin johtuvan siitä, että ette ole ainakaan alustaneet levyä uudelleenasennuksen yhteydessä. Kannattaisi varmaan tehdä seuraavan sekoamisen yhteydessä, mikä ei varmaankaan ole kovin kaukana, jos se on asennettu joka kerta uudelleen vanhojen asetusten päälle puhdistamatta niitä ensin.mcfinn kirjoitti:Meilläkin on pitänyt toi wintoosa pari kertaa asetaa uudelleen, mutta siellä löytyy käyttäjätilejä vaikka muille jakaa, eli kaikki käyttäjät on muistissa kolme kertaa...ja se ei ole helppoa ku jotkut tiedostot on siellä eikä niitä jostain syystä voi edes siirtää..hoh Onneksi MacBook tulee kohta ja voin siirtyä itse mac aikaan...
-
- Viestit: 927
- Liittynyt: 27.4.2004 klo 20.52
Viesti Kirjoittaja tgynther »
Antiviruksilla on paha tapa skannata tiedosto ennen kuin lähdet sitä poistamaan (jos reaaliaikainen tarkastus päällä). Jos tiedoston koko on gigan luokkaa niin se on antivirus-softan käytössä etkä voi sitä poistaa. Ainakin Nortonin nykyversioissa on toiminto, jolla skannauksen voi keskeyttää ja tiedostoa käsitellä. Toinen vaihtoehto on mennä komentorivistä tuhoamaan tiedosto. Tämä on kyllä todella ärsyttävä piirre.Repe Ruutikallo kirjoitti:
1. Windows voi selittämättömästä syystä kieltäytyä poistamasta tiedostoa. Parin viikon käytön jälkeen huomasin, että mulla oli yksi noin gigatavun suuruinen filee, joka ei lähde roskiin millään. Uudelleenkäynnistyksistä huolimatta se oli aina vain mukamas käytössä. Avast, Ad-aware ja Spybot olivat uusimmissa päivityksissä ja kertoivat koneen olevan puhdas. Mitään en löytänyt, mikä olisi voinut tiedostoa käyttää. Macilla en ole elämäni aikana törmännyt vastaavaan ilmiöön, ja olen sentään käyttänyt niitä vuodesta 1992.
Esteettisyys on katsojan silmissä, se ei tee toisesta sen parempaa. Joten jälkimmäinen perustelisi oli aika onneton. Samaa schaissea kumpikin käyttis eri muodoissa.
Alkuperäiselle tarinoitsijalle: Käsittääkseni niitä ajureita ei automaagisesti tarjota joten jos tiedät ongelman syyn niin miksi yrität väkisin ladata ajureita. Windowsin update ei yleensä tarjoa toimivia ajureita F-S:n koneille, vaan ajureiden päivitystarpeen iskiessä hae ajurit F-S:n updaterilla. Rollbackilla saat myös vanhemman toimivan ajurin takaisin.
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Hyvä tietää. Kyllä siinä oli Avastin reaaliaikainen skannaus päällä.tgynther kirjoitti: Antiviruksilla on paha tapa skannata tiedosto ennen kuin lähdet sitä poistamaan (jos reaaliaikainen tarkastus päällä). Jos tiedoston koko on gigan luokkaa niin se on antivirus-softan käytössä etkä voi sitä poistaa. Ainakin Nortonin nykyversioissa on toiminto, jolla skannauksen voi keskeyttää ja tiedostoa käsitellä. Toinen vaihtoehto on mennä komentorivistä tuhoamaan tiedosto. Tämä on kyllä todella ärsyttävä piirre.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 1801
- Liittynyt: 4.2.2005 klo 22.30
Viesti Kirjoittaja ERA »
hakke kirjoitti:Pakko sohaista hiukan kepillä ampiaispesää, sori, että menee offtopicin puolelle.
Ihmettelen hiukan tällä foorumilla vallitsevaa pyhää vastenmielisyyttä windowsia ja pc-koneita kohtaan. Samaan aikaan ylistetään macin kaikkivoipaisuutta sokeasti, auta armias, jos joku uskaltaa maccia arvostella. Macin ylivoimaisuutta windowsilla pyöritettäviin pc-kokoonpanoihin korostetaan joka toisessa triidissä. Okei, ehkä hiukan kärjistettyä, mutta käsittänette pointtini.
Itse olen käyttänyt aktiivisesti winukkaa ja pc-koneita suurinpiirtein vuodesta -95. Toki matkalle on sattunut ongelma jos toinenkin, mutta ei mitään sellaista mistä ei terveellä järjenkäytöllä olisi selvinnyt. Koneita olen kasaillut muutaman kymmenen ja osia vaihdellut niihin lähes jatkuvasti, no problems. Yhtäkään virusta en ole koskaan koneelleni saanut. Yleensä ongelmien lähtöpiste on sijainnut koneen ja tuolin välissä.
Macci minulla on ollut pari viikkoa. Hommasin ibookin ihan uteliaisuudesta ja kokeilunhalusta. Hieno vehjehän se macci on, aivan kaiken saman sillä pystyy tekemään peruskäytössä kuin pc:llä. Kone on muuten huollossa parhaillaan, kesti kokonaiset kymmenen päivää käyttöä. Kovalevy sanoi sopimuksen irti 40 tunnin käytön jälkeen.
Tarkoitukseni ei ole todellakaan flamettaa. Haluaisin, että viisaammat kertoisivat minulle, (ja perustelevat) mikä tästä omenasta tekee käytännön tasolla niin paljon paremman, koska itse en ole juuri eroa windows-puolelle havainnut. Täältä lukemani "perustelut" macin ylivoimaisuudesta ovat olleet hiukan hataralla pohjalla.
Jos se että Mäkki toimii ei tule esiin niin sitten ei tule...
Aina näitä kyselijöitä riittää...
-
- Vuoden Homppulainen 2009
- Viestit: 20319
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 22.31
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Ja vielä kohta 3. Windowsissa näemmä yksi ohjelma pystyy sabotoimaan toisen, aivan muuta asiaa toimittavan ohjelman toiminnan. Esimerkkinä Alcohol 120%, joka halvaannuttaa MacDriven. OS X:stä en muista mitään vastaavaa älyttömyyttä.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
-
- Viestit: 25
- Liittynyt: 13.12.2005 klo 21.19
Viesti Kirjoittaja pevelius »
OSX 10.4: X11:n käyttäminen full-screen-tilassa aiheuttaa sen, että expose ei toimi enää ilman uudelleenkäynnistystä.Repe Ruutikallo kirjoitti:Ja vielä kohta 3. Windowsissa näemmä yksi ohjelma pystyy sabotoimaan toisen, aivan muuta asiaa toimittavan ohjelman toiminnan. Esimerkkinä Alcohol 120%, joka halvaannuttaa MacDriven. OS X:stä en muista mitään vastaavaa älyttömyyttä.
toki alcohol 120% haittaa jo muita ohjelmia, koska se ei mahdu pulloon. kaikki tietää, että alcohol 96% on suurin mahdollinen ilman kikkailuja, jos haluaa välttää ylivuotoa

Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit