No niin, niitä kokemuksia tuliterästä laitoksesta sitten. Keskipitkää proosa, mutta suurempaa miljöökuvausta tai maisemamaalailua ei tekstissä ole. Here we go:
Kokoonpano:
No-touch-bar, 16GB RAM/512 SSD, CPU 2.0GHz.
Toimitus:
Tämä nyt ei varsinaisesti omppukoneen ominaisuus ole, mutta enpä malta olla marisematta, että UPS toimittaa näitä vermeitä näköjään mieluiten klo 16 tietämillä, juuri silloin, kun ei kohta enää olla työmaalla, vaan ei vielä kotonakaan. Kerran piti toimitus lykätä, perjantaipäivältä maanantaille.
Näppis, kosketuslevy:
Juu, uusi on näppis. Kovempaa ääntäkin (vaikka moni sitä kertoo, silti yllättäen) pitää - mutta jotenkin heti tuntui, että tämän kanssa on totuttelun jälkeen melko lailla sinut. Kosketuslevy tuntui kaupassa hypistellesä tarpeettomankin herkältä, mutta on oikeastaan ihan hyvin linjassa näppäimistön herkkyyden kanssa.
Tietojen siirto:
Päädyin laiskuuttani siirtelemään tiedot vanhasta koneesta (MBA, mid 2011) uuteen (MBP 2016). Varmaankin olisi jotenkin suositeltavampaa lähteä puhtaalta pöydältä, mutta - noh, ei se vanha konfiguraatio niin huono ollut, että nollasta lähtöön minulla erityisen suurta tarvetta olisi ilmaantunut.
Verkkoyhteys tietysti tarvitaan ihan alkuun - ja sepä MAC-osoitteen tuntemattomuuden vuoksi ei onnistunutkaan ennen kuin asennusopaste oli käyty läpi ja pääsi verkkoasetuksiin.
Time Machine
Pääsinpä edellämainittujen Wifi-rimpulointien jälkeen sitten kohtaan, jossa pyydetään palautusta Timemachine-backupista - - jolloin tulee ilmoitus, että tämä kun on eri konemallilla otettu backuppi, niin ette saa. Ja sillä sökö.
Migration assistant:
No sitten seuraavaksi päädyin siirtämään tiedot koneesta koneeseen Migration-assistantilla. Homma alkoi lupaavasti: kumpikin kone wifiin kiinni ja antaa palaa - - paitsi että siirtonopeudella 18MB/s siirtoajaksi uumoiltiin kahdesta ja puolesta kolmeen tuntiin. Noin puolivälissä aika lakkasi vähenemästä ja vahva vaikutelma tuli, että bittiäkään ei enää siirry. Tämä tästä iltapuhteesta.
Seuraava aamu valkeni ajatuksella langallisesta siirrosta. Koskapa en viitsinyt ottaa monitorin takaa USB-hubista USB-Ethernet-adapteria irti, kytkin vastaanottavan MBP:n monitorin USB-hubiin ja lähettävään MBA:n Thunderbolt-ethernet-adapterin, koneiden välissä ollan yksi ethernet-kytkin. Yllättävän paljon sai taas rimpuilla, kun kumpikin kone väkisin halusi käyttää Wifiä ja viisasteli kuitenkin, että voisi siirtyä vauhdikkaammin langallisella yhteydellä. Kivakiva.
Lopputulos oli, että lähettävän MBA:n sain langalliseen verkkoon, vastaanottavan MBP:n langattomaan - liekö sitten ajurit niin userspacessa, ettei Migration Assistant niitä verkkoyhteysvaihtoehtona näe, tiedä häntä. Siirtonopeus saavutetulla yhdistelmällä nousi mukavaan lukemaan 38MB/s ja aika-arvio lähti n. puolestatoista tunnista. Kauppareissun jälkeen näkyi homma olevan yhdeksää minuuttia vailla plakkarissa ja jokseenkin siinä ajassa myös valmistuikin.
Google Driven kanssa näin tarpeelliseksi nimetä alkuperäisen hakemiston syrjään ja tehdä uuden, tyhjän hakemiston ja antaa tavaroiden valua netistä paikalleen. Eipähän ainakaan tule synkronointiristiriitoja.
Post Scriptum: Apple USB-C Digital AV Multiport Adapter
(
http://www.apple.com/shop/product/MJ1K2 ... rt-adapter)
Tämän ostin, koska yleistarvikkeena tuommoista ei oikein ole saatavilla, joko varastojen tyhjentymisen, pitkien toimitusaikojen tai omppu-epäyhteensopivuuden takia.
Kysymysmerkki oli, tuleeko se toimeen Dell U2715H-monitorin kanssa, joko lainkaan tai ohjelmallisesti avustaen. Kyseisessä näyttimessä on Displayport-, Mini-DP- ja HDMI-liittimiä ja - kuten Internet tietää kysyttäesssä kertoa - uuden MBP:n liittäminen (mini-) displayport-liittimeen edellyttää melkoista adapterijumppaa. Tyytyväisyys omena-adapteriin oli huomattava huomatessani, että (ajurien asentumisen jälkeen) kuva läpsähti HDMI-touvia pitkin Dellin näytölle täydellä natiiviresoluutiolla (2560x1440). Suosittelen ainakin tämän laiteyhdistelmän yhteensaattamiseen tuota adapteria, parempaa ellei ulottuville helposti ilmaannu.