Jos pari päivää sitten esimerkiksi Dell olisi julkaissut linkin keskimmäisen kuvan kaltaisen mustan läppärin vastaavilla specseillä, olisiko monikaan esimerkiksi tällä palstalla hihkunut innosta?
Siis aikuisen oikeasti rehellinen mielipiteeni on, että mustana tuo muuten hieno kone sulautuu tylsien tummien tusinakoneiden joukkoon, kun taas valkoisena se säilyttää iBookilta perityn hienostuneen Apple-ilmeen.
Onneksi makuasioista ei voi kun kinastella (ja samalla persaukisena säästää 150 euroa).
Olen samaa mieltä. Jotenkin tuo musta tuo pc-ajat mieleen. Mutta onneksi valkoinen väri on vaihtoehto! Näppäimistö näyttää hassulta myös, vähän 80lukulaiselta. Mutta taitaa olla hyvä käyttää.
Jonzalez kirjoitti:Jos pari päivää sitten esimerkiksi Dell olisi julkaissut linkin keskimmäisen kuvan kaltaisen mustan läppärin vastaavilla specseillä, olisiko monikaan esimerkiksi tällä palstalla hihkunut innosta? http://www.flickr.com/photos/18512405@N00/
Jos sitä saisi OS X:llä, niin kyllä.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Tuo mustan hintaero valkoiseen saattaa selittyä myös valmistustekniikalla, kun näyttää niin matalta, mutta siitä ei osaa oikein sanoa näkemättä livenä tai jotain tosi hyviä ei-mainos -kuvia.
Enivei, vihdoinkin sen saa asiallisen värisenä, eikä naisten puuterirasiaa muistuttavana. Toivottavasti rakenne on näppislevyllä tukevampi kuin iBookin.
Leht1n kirjoitti:Jos unohdetaan tuo musta malli hetkeksi, niin mitä olette mieltä valkoisten eroista? Omasta mielestäni on aika sama jos prosessori on Duo 1.83Ghz, tai 2.0Ghz, joten siinä mielessä voisi otta aivan hyvin halvimman mallin. Eroksi jäisi enää polttava DVD, mutta esim. ulkoinen USB2-liitännäinen Lacien 16X Dual Layer poltin lähtee alta satkun. 200 euroa on hintaeroa valkoisilla malleilla Apple Storessa, joten jos ottaa halvimman ja ostaa ulkoisen (paremman) polttavan DVD:n, niin säästää yli satkun.
ps. lieneeköhän mustan MacBookin taustalla joku rotujen tasa-arvohässäkkä, heh
/ Timo
Niin ja siihen satasen säästöön kuuluu hieman tehottomampi prossu. Miksi pitää haalia jotain ulkoisia maanalaisen paikan pöydille pyörimään vain muutaman kympin säästöjen takia?
Repe Ruutikallo kirjoitti:Musta rupee tuntumaan, että Intel myy Applelle Core Duot ihan superpohjahintaan. Pitkään on kitisty Mac-läppärien tehoista, etenkin viimeksi kuluneen vuoden–puolentoista aikana, ja nyt Apple yhtäkkiä tykittää kaikkein kovimmilla tehoilla omissa hintaluokissaan. Toivomisen varaa ei kerta kaikkiaan ole enää tällä puolella lainkaan. Jos kaikki tärkeät softat olisivat jo universaaleja, muutos tuntuisi vielä huimemmalta, vaikka huima se on nytkin.
Kiinnittäkää tosiaan huomiota siihen, että Apple ei näköjään enää tingi piiruakaan sitä, että Maceissa halpaa Miniä lukuun ottamatta on Intelin parhaat prossut. Siis ei toiseksi parhaat vaan parhaat. Yksi venkoilun aihe on kerta kaikkiaan taklattu pois kaukalosta.
Tätä samaa mietin illalla ku ei uni tullut . Siis mietin vaan Applen kokonaistulosta rahallisesti. Mielestäni MacBookista tuli "liian tehokas" peruskoneeksi ja varmasti syö MacBook Proon myyntiä jonkin verran. Samaa hintaan Apple olisi saanut MacBookkeja kaupaksi jos niissä olisi olleet 1,5 Solo ja 1,66 Duo tai vaikka 1,66/1,83 Duot. Ei silloinkaan paheemin oltaisi valitettu tehojen puutteesta. Nyt varmasti MacBookit myyvät paljon, mutta kuinka MBP:t?
Tuo musta on varmasti törkee rahastus mustan iPodin ostaneille jotka haluavat maksaa omenasta mitä vaan.
two screws to the left side of the computer purely for cosmetic purposes. That's right -- they serve absolutely no function other than to sit there and look pretty.
MacBook consumer notebooks will find that upgrading or replacing the computer's hard disk is as simple as adding more memory.
Tee-Rex kirjoitti:Tuo mustan hintaero valkoiseen saattaa selittyä myös valmistustekniikalla, kun näyttää niin matalta,
Meinaat, että mustan kuoren valmistus maksaa 200 € enemmän kuin valkoisen? Varmasti.
Meinaat että Apple harrastaa hyväntekeväisyyttä ja rakennuttaa koneita+myy ne ihanille asiakkaille omakustannehintaan? Vaikka kuoren valmistus maksaisi enemmän kuin valkoisen, ei se tässä tapauksessa maksaisi 200€ enempää. Jos näin olisi, maksaisi musta asiakkaalle vielä moninkertaisesti enemmän. Pienikin hintaero voi kertaantua reilusti.
Hintaero voi paljolti olla pelkkää imagopolitiikkaa, mutta valmistuskustannuserospekulointini pohjasi siihen, että mustat kuoret näyttävät joissain kuvissa maalatuilta - pinnasta ja niin hallitusta mattauksesta, mutta silti sileähköstä pinnasta päätellen. Voin olla väärässä, kuvat kun ovat aina kuvia.
Nyt saa sitten kannenkin sulkea, jos käyttää ulkoista näyttöä. Dvs, jäähdytys ei enää toimi näppiksen kautta. Ehkä tästä syystä tassut oli pakko tehdä kiinteiksi. Ilman pitää päästä kiertämään alakautta, tai käy hassusti.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Tee-Rex kirjoitti:Tuo mustan hintaero valkoiseen saattaa selittyä myös valmistustekniikalla, kun näyttää niin matalta,
Meinaat, että mustan kuoren valmistus maksaa 200 € enemmän kuin valkoisen? Varmasti.
Meinaat että Apple harrastaa hyväntekeväisyyttä ja rakennuttaa koneita+myy ne ihanille asiakkaille omakustannehintaan? Vaikka kuoren valmistus maksaisi enemmän kuin valkoisen, ei se tässä tapauksessa maksaisi 200€ enempää. Jos näin olisi, maksaisi musta asiakkaalle vielä moninkertaisesti enemmän. Pienikin hintaero voi kertaantua reilusti.
Hintaero voi paljolti olla pelkkää imagopolitiikkaa, mutta valmistuskustannuserospekulointini pohjasi siihen, että mustat kuoret näyttävät joissain kuvissa maalatuilta - pinnasta ja niin hallitusta mattauksesta, mutta silti sileähköstä pinnasta päätellen. Voin olla väärässä, kuvat kun ovat aina kuvia.
En mä mitään meinaa Tosta sun ekasta postista sain vaan sen kuvan, että hintaero voisi PITKÄLTI selittyä valmistustekniikasta. Kuorien valmistuksen hinnassa puhutaan kuitenkin joistakin euroista vain.
alspe kirjoitti:[Tätä samaa mietin illalla ku ei uni tullut . Siis mietin vaan Applen kokonaistulosta rahallisesti. Mielestäni MacBookista tuli "liian tehokas" peruskoneeksi ja varmasti syö MacBook Proon myyntiä jonkin verran. Samaa hintaan Apple olisi saanut MacBookkeja kaupaksi jos niissä olisi olleet 1,5 Solo ja 1,66 Duo tai vaikka 1,66/1,83 Duot. Ei silloinkaan paheemin oltaisi valitettu tehojen puutteesta. Nyt varmasti MacBookit myyvät paljon, mutta kuinka MBP:t?
Noh, voipi olla että nyt eletään pientä siirtymävaihetta. MacBook tullee pysymään tällaisena pidempään, mutta veikkaisin, että MacBook Pron sisuksiin tulee alkusyksystä Core 2 Duo ja BlueRay (ja FW800 takas 15"-malliin).
Applen oli vaan pakko julkaista MacBook Pro heti kun sai Core Duot käsiinsä, koska aika alkoi jo ajaa PowerBookien ohi. Nykyiset Pro-mallit ovat siis vähän väliinputoajia, tämä on oma veikkaukseni.
alspe kirjoitti: En mä mitään meinaa Tosta sun ekasta postista sain vaan sen kuvan, että hintaero voisi PITKÄLTI selittyä valmistustekniikasta. Kuorien valmistuksen hinnassa puhutaan kuitenkin joistakin euroista vain.
Kuoret eivät noissa tosiaan maksa juuri mitään, mutta jos musta märkämaalataan niin suhteessa valkoiseen sen hinta on paljon korkeampi.
Eniten mua hämää tämä kuva. Toisaalta maalaus kuulostaa kyllä enemmän kuin hasardilta.
Viimeksi muokannut Tee-Rex, 17.5.2006 klo 11.07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Tee-Rex kirjoitti:
Hintaero voi paljolti olla pelkkää imagopolitiikkaa, mutta valmistuskustannuserospekulointini pohjasi siihen, että mustat kuoret näyttävät joissain kuvissa maalatuilta - pinnasta ja niin hallitusta mattauksesta, mutta silti sileähköstä pinnasta päätellen. Voin olla väärässä, kuvat kun ovat aina kuvia.
Hallittu mattaus saadaana aikaan myös ruiskupuristusmuotin hallitulla pinnanlaadulla ja en oikein jaksa uskoa että nykypäivänä kukaan olisi niin hullu että lähtisi ainakaan maalaamalla luomaan niinkin helppoa väriä kuin mitä mattamusta oikeastaan on.

Niin saadaan, mutta mitä näitä mattamustia näpeissä on pyörinyt, niin aina on jonkinmoista epätasaista kiiltoa havaittavissa pinnankarheudesta riippuen. Näitä kuvia kun katselee, niin tämä, tämä ja tämä näyttävät jotenkin epätodellisilta, kun taas tämä näyttää ihan päivänselvältä muotista tulleelta. Kuvat todennäköisesti valehtelevat aika paljon, maalaaminen olisi silkkaa hulluutta.
Oli miten oli, niin sanokaa minun sanoneen että tuon mattamustan kanssa tulee "ulkonäköongelma", kun pinta kiillottuu käsien kulutuksesta epätasaisesti.
Sinänsä minusta Applelta loistava idea alkaa rahastaa luksuksesta, jota mustuus näköjään tässä edustaa. Vastaavasti tavallisempaan habitukseen tyytyvät pääsevät hyvin kohtuullisella sijoituksella.
Applen nykyisessä ja tulevassakin asiakaskunnassa on porukkaa, joka haluaisi näyttää ulospäin että heidän koneensa ei ole karvalakki. Loistavaa, että näille tarjotaan mahdollisuus investoida silkkaan ulkonäköön. Jos tällä tavalla saadaan lisäksi pidettyä tavallisen näköisten mallien hinnat alhaalla, kaikki voittavat.
Seuraavaksi sitten musta iMac...
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Repe Ruutikallo kirjoitti:Sinänsä minusta Applelta loistava idea alkaa rahastaa luksuksesta, jota mustuus näköjään tässä edustaa. Vastaavasti tavallisempaan habitukseen tyytyvät pääsevät hyvin kohtuullisella sijoituksella.
Vähän samaa linjaa kuin nuo U2 iPodit sun muut. Hintaa lisää lappuun, siitä että kuoret on eriväriset
Sen vaan sanon, että nuo koneet myy kuin siima. Vaikka "en sano" tätä ennen kun olen livenä nähnyt.
Ihan markkinoinnillista fuulaa ajatellessani, niin tuo musta versio voisi miellyttää jonkinlaisia "guru-nörttejä", tiedättekö, koodaa, unixia, syysteemejä... sellainen mille ulkonäkö ei ole koneen oston peruste, mutta kunnon kone ei voi näyttää "tytöltä"
Jonzalez kirjoitti:Jos pari päivää sitten esimerkiksi Dell olisi julkaissut linkin keskimmäisen kuvan kaltaisen mustan läppärin vastaavilla specseillä, olisiko monikaan esimerkiksi tällä palstalla hihkunut innosta?
Onneksi makuasioista ei voi kun kinastella (ja samalla persaukisena säästää 150 euroa).
Tuota, koska olet kuullut, että joku/kukaan olis hihkunut innosta jonkun Dellin uuden mallin takia? Ja onko edes olemassa http://www.dellrumors.com sivustoa... tai siis on, päätelkää itse onko se parodiaa...
Jonzalez kirjoitti:Jos pari päivää sitten esimerkiksi Dell olisi julkaissut linkin keskimmäisen kuvan kaltaisen mustan läppärin vastaavilla specseillä, olisiko monikaan esimerkiksi tällä palstalla hihkunut innosta?
No onhan noissa muotoilukin ihan eri planeetalta, avaa silmäsi
Jonzalez kirjoitti:Jos pari päivää sitten esimerkiksi Dell olisi julkaissut linkin keskimmäisen kuvan kaltaisen mustan läppärin vastaavilla specseillä, olisiko monikaan esimerkiksi tällä palstalla hihkunut innosta?
Tuota, koska olet kuullut, että joku/kukaan olis hihkunut innosta jonkun Dellin uuden mallin takia? Ja onko edes olemassa http://www.dellrumors.com sivustoa... tai siis on, päätelkää itse onko se parodiaa...
Tämä lienee sitä Apple-fanaattisuutta, jonka kaikki kieltävät. Tässä ketjussa oiva esimerkki.
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)
M.P.T kirjoitti:Nyt sitten voisin kysyä. Kumpi kannattaa ostaa? iBook vai MacBook? iBook koneessa on normi näyttö ja 9550 Radeon. Myöskin se on jokusen kympin halvempi. Vanhassa mallissa nyt ei paljoa ole vikoja ja uudesta ei tiedä.
Siis mitä!!!!!
Täytyy kyllä olla täysin hullu jos nyt ostaa iBook 1,42 GHz:n melkein samalla hinnalla kuin MacBookin! Miksi pirussa pitää ostaa vanhaa tekniikkaa uuden hinnalla.
Onhan noissa miltei satasen ero, jos oikein muistan. Toiseksi jos aletaan vertaamaan koneita.
9550 vs GMA950 --> Vanha parempi.
12 vs 13.3 --> Vanha parempi.
G4 vs Intel --> Intel kuulemma nopeampi.
? vs 2Gb --> MacBookiin saa enemmän muistia.
Tässä valossa peli on tasan 2-2. Takuun hinnoissa nyt ei eroja tainnut olla. En tiedä päivittääkö Apple tota näytönohjainta syksyyn mennessä. Mene ja tiedä. Olisi kiva saada jotain vertailu kohtaa millä tasolla tämä GMA950 on. Eli onko tehot luokkaa 9000Radeon vai häviääkö vielä tälle tehoissa. Mitenkähän joku Geforce 2MX. Perus S3 Savagen luulisi olevan jo heikompi ja, jos 128Ragen alle menisi niin varmana ostaisin vanhan mallin.