No, yritin sitten asentaa koneen mukana tulleen OS:n (Mavericks), mutta tämä ei onnistunut, koska levylle oli jo asennettu uudempi käyttis. Päätin pistää koko levyn tyhjäksi levytyökalun avulla ja asentaa Mavericksin sen jälkeen, mikä ei ensimmäisellä kerralla onnistunut, vaan noin kahdeksan tunnin asennuksen jälkeen tuli ilmoitus asennuksen epäonnistumisesta. Uudelleenkäynnistyksen jälkeen Mavericks asentui kuitenkin vartissa.
En nyt kuitenkaan haluaisi käyttää noin vanhaa käyttistä, joten laitoin uudelleen päivityksen High Sierraan käyntiin, mutta tulos oli sama kuin alunperinkin, eli jumissa noin puolivälissä. Kokeilin asennusta USB-tikultakin, mutta ei toiminut, vaan taas jäätiin jumiin puolivälin tienoille. Tällä kertaa kone taisi olla melkein 12 tuntia tässä vaiheessa, eli kärsimättömyydestä tuskin on kyse

Mitä tässä nyt voisi tehdä tai missä vika voisi olla? Onko esim. mahdollista, että kovalevy ei ole formatoitunut oikein levytyökalulla tehdyn tyhjennyksen yhteydessä?