Hienosti toimiva ja hyväkuntoinen iPod. Edestä ja sivuilta erittäin siisti, takaa näille tyypilliseen tapaan hyvinkin naarmuinen.
Ostettu melkoisella varmuudella vuonna 2002 ja akku uusittu joskus tuossa vuosikymmenen vaihteessa, eikä sen jälkeen ole juurikaan käytetty. Ja akku sitten onkin timanttisessa kunnossa. En ole tarkkaa kestoa mitannut, mutta eilen illalla kun testimielessä aloin täydestä latingista musiikkia toistaa, niin kolmen ja puolen tunnin soitannon jälkeen paloi yhä neljästä akkupalkista kaksi.
Myös alkuperäinen laturi löytyy, hyväkuntoinen sekin.
En oikein osaa tälle hintaa määritellä, eli otetaan tarjouksia vastaan. Kauan on nytkin laatikon pohjalla ollut, eikä edelleenkään mikään suurin hinku eroon ole. Eli millään parilla kympillä en tästä luovu, mutta jos joku tarpeeksi puhuttelevan tarjouksen esittää, niin myyn kyllä.
Sijaitsee Kaarinassa.
M: iPod Classic 20Gb
Vain Applen omat tuotteet.
Alueen säännöt
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
Ole hyvä ja tutustu Hopeisen Omenan kauppapaikan sääntöihin (6.1.2017) ennen uuden ilmoituksen tekemistä.
4 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 470
- Liittynyt: 7.7.2010 klo 13.40
M: iPod Classic 20Gb
Viesti Kirjoittaja HD1080 »
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
-
- Viestit: 856
- Liittynyt: 4.1.2005 klo 21.28
- Paikkakunta: Helsinki 35
Re: M: iPod Classic 20Gb
Viesti Kirjoittaja uuvatti »
älä myy jossei pakottavaa tarvetta oo, luukutat e-lahdessa 10 vuoden päästä ja naurat koko matkan pankkiin
-emmäosaasanoamitään-
-
- Viestit: 470
- Liittynyt: 7.7.2010 klo 13.40
Re: M: iPod Classic 20Gb
Viesti Kirjoittaja HD1080 »
uuvatti kirjoitti:älä myy jossei pakottavaa tarvetta oo, luukutat e-lahdessa 10 vuoden päästä ja naurat koko matkan pankkiin
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Mikä se e-lahden juttu noiden osalta muuten on? Meinaan että vaatimattomat 20k bucks pyydettiin avaamattomassa paketissa olevasta. Maksaako noita summia joku? Jos maksaa, niin johan on pahvilla hintaa...
-
- Viestit: 856
- Liittynyt: 4.1.2005 klo 21.28
- Paikkakunta: Helsinki 35
Re: M: iPod Classic 20Gb
Viesti Kirjoittaja uuvatti »
joo leikki leikkinä, kyllähän noita huutokauppakeisareiden pyyntejä on netti väärällään mutta itse en tohtisi polkuhintaan tämmöisestä luopua. Ostaisin tämän jos olisi käyttöä mutta tuossa on tuo FW-liitäntä :S Tai no prkl, kyllä mä tästä voisin kolmekypää posteineen maksaa ihan keräilytarkoituksissa. Eli avataan peli ja toivottavasti joku tarjoaa enemmän.
Siis:
30€ sis postit
ostakaa joku pystyvämpi pala Applen historiaa
Siis:
30€ sis postit
ostakaa joku pystyvämpi pala Applen historiaa
-emmäosaasanoamitään-
4 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Myydään iPhone, iPad ja iPod”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit