*tirsk*PKivireki kirjoitti: Jihuu! Ens tiistaina käyn töiden sijaan B-rapun kimpuun
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Viesti Kirjoittaja arttula »
*tirsk*PKivireki kirjoitti: Jihuu! Ens tiistaina käyn töiden sijaan B-rapun kimpuun
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja KiKlo »
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Terveysalalla työskentelevä nainen joutui pulmalliseen tilanteeseen, kun koronavirusepidemia puhkesi kauan sitten varatun lomareissun kohteessa. Hän päätti kuitenkin toteuttaa matkan, sillä kohdekaupunki ei kuulunut tuolloin vielä epidemia-alueeseen. Lentoja olisi saanut siirrettyä, mutta lomapäiviä matkalle ei olisi ollut.
– En tietenkään halunnut saada tartuntaa. Seurasin koko ajan Finnairin ja THL:n sivuja. Sain kuitenkin tiedon, että pääsen lentämään kohteeseen, nainen kertoo.
Työpaikalla päätöstä lähteä lomailemaan ei kuitenkaan katsottu hyvällä. Naisen korviin kantautui syyllistäviä ja vihaisia kommentteja, joiden mukaan hän toisi sairauden Suomeen.
Testi osoittautui positiiviseksi. Tulosta hän ei ole kehdannut kertoa kuin lähimmille omaisille.
Viesti Kirjoittaja arisel »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Tuskinpa - miesmuistin rajoitteet huomioiden.penttimurole.blogspot.com kirjoitti:Muutos ei koske vain Suomea. Se on globaali. Muutos on myös vain väliaikainen. Maailman suurkaupunkien kadut ovat tyhjinä. Olisiko mahdollista, että tästä jäisi jokin oppi, viisaus, leijumaan ilmaan?
Viesti Kirjoittaja KiKlo »
Viesti Kirjoittaja arisel »
_ _ _Välitöntä hoitoa vaativat oireet riskiryhmillä
Riskiryhmään kuuluvien tulee ottaa muita herkemmin yhteyttä terveyskeskukseen tai lääkäriin.
Jos sinulle tai lapsellesi nousee äkillinen kuume (38°C tai yli) ja tautiin liittyy kurkkukipua ja/tai yskää ja sairastunut kuuluu johonkin seuraavista riskiryhmistä, soita lähimpään terveyskeskukseen tai hakeudu lääkärin vastaanotolle, jotta saat tietää tarvitsetko tai tarvitseeko lapsesi hoitoa.
• Olet raskaana
• Sairastat jotain seuraavista pitkäaikaissairauksista:
• Säännöllistä lääkitystä vaativa sydänsairaus (ei lievä verenpainetauti)
• Säännöllistä lääkitystä vaativa keuhkosairaus (esimerkiksi säännöllistä lääkitystä saava astmapotilas)
• Säännöllistä lääkitystä vaativa diabetes
• Krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta
• Vastustuskykyä heikentävä tauti, esim. leukemia, lymfooma, HIV-infektio
• Tauti, johon saat vastustuskykyä heikentävää hoitoa (elinsiirto, solunsalpaajat, TNF-alfasalpaaja, kortikosteroidi >15 mg/vrk yli 2 viikkoa, muu immuunivastetta heikentävä hoito)
• Krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti
• Sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40)
Välitöntä hoitoa vaativat oireet lapsilla
Jos lapsi sairastuu ja hänelle tulee jokin seuraavista oireista, hakeutukaa mahdollisimman pian lääkärin hoitoon:
• hengitysvaikeuksia
• iho on sinertävä tai harmaa
• lapsi ei juo tarpeeksi
• lapsi oksentaa voimakkaasti tai jatkuvasti
• lapsi ei herää tai reagoi mihinkään
• lapsi on niin ärtyisä, ettei halua olla sylissä
• oireet häviävät, mutta palaavat sitten kuumeen ja pahemman yskän kera
Viesti Kirjoittaja Andreas66 »
No jos testi oli positiivinen niin toihan hän sen taudin (omalta osaltaan) Suomeen. Ihan oikein että vähän vähintäänkin vinoillaan. Olisi jäänyt kotiin. Oireita ei tarvitse salailla kunhan käyttäytyy oikein, IMO. Taudin voi saada "omaa syyttäkin".arisel kirjoitti:Jos tämä tällaista on, niin ei tarvitse ihmetellä jonkun työsuhteestaan epävarman miettimistä oireiden salaamisen suhteen...![]()
...Testi osoittautui positiiviseksi. Tulosta hän ei ole kehdannut kertoa kuin lähimmille omaisille.
Viesti Kirjoittaja arisel »
_ _ _Jos oireesi ovat lievät etkä kuulu riskiryhmään, lepää ja sairasta rauhassa kotona, kunnes oireesi ovat loppuneet. Lieviä oireita ovat nuha, yskä, kurkkukipu, lihassärky tai kuume.
Soita terveyskeskukseen, jos sinulle tulee vakavia oireita, kuten hengenahdistusta ja yleistilasi heikkenee.
Välitöntä hoitoa vaativat oireet riskiryhmillä
Riskiryhmään kuuluvien tulee ottaa muita herkemmin yhteyttä terveyskeskukseen tai lääkäriin.
Jos sinä tai lapsesi kuulutte riskiryhmään, soita pikaisesti terveyskeskukseen, jos jommalle kummalle
• nousee äkillinen kuume (38 astetta tai yli) ja
• tautiin liittyy kurkkukipua ja/tai yskää
Koronavirustaudin riskiryhmät
• Yli 70-vuotiaat henkilöt
• Henkilöt, joilla on jokin seuraavista pitkäaikaissairauksista
• Säännöllistä lääkitystä vaativa sydänsairaus (ei lievä verenpainetauti)
• Säännöllistä lääkitystä vaativa keuhkosairaus (esimerkiksi säännöllistä lääkitystä saava astmapotilas)
• Säännöllistä lääkitystä vaativa diabetes
• Krooninen maksan tai munuaisen vajaatoiminta
• Vastustuskykyä heikentävä tauti, esim. leukemia, lymfooma, HIV-infektio
• Tauti, johon saat vastustuskykyä heikentävää hoitoa (elinsiirto, solunsalpaajat, TNF-alfasalpaaja, kortikosteroidi >15 mg/vrk yli 2 viikkoa, muu immuunivastetta heikentävä hoito)
• Krooninen neurologinen sairaus tai hermolihastauti
• Sairaalloinen ylipaino (BMI eli Body Mass Index yli 40)
• Henkilöt, jotka tupakoivat päivittäin
Välitöntä hoitoa vaativat oireet lapsilla
Jos lapsi sairastuu ja hänelle tulee jokin seuraavista oireista, hakeutukaa mahdollisimman pian lääkärin hoitoon:
• hengitysvaikeuksia
• iho on sinertävä tai harmaa
• lapsi ei juo tarpeeksi
• lapsi oksentaa voimakkaasti tai jatkuvasti
• lapsi ei herää tai reagoi mihinkään
• lapsi on niin ärtyisä, ettei halua olla sylissä
• oireet häviävät, mutta palaavat sitten kuumeen ja pahemman yskän kera
Iltalehti kysyi asiaa THL:stä. Raskaana olevat naiset ehtivät tosiaan näkyä riskiryhmälistauksessa, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan raskaana olevat naiset eivät riskiryhmää ole. THL vahvisti tämän Iltalehdelle eli kyse oli inhimillisestä virheestä.
Viesti Kirjoittaja KiKlo »
Viesti Kirjoittaja arisel »
Tällä sivustolla ilmoitetaan artistien netissä esitettävistä ja esitetyistä livekeikoista.
Idea lähti kun katsoin äsken perjantaina 13.3. Jukka Nousiaisen upean keikan Facebook-livelähetyksenä. Samalla näin kaverini laittaman https://coronakoncerter.dk/ linkin ja ajattelin varata domainin.
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja jeppe »
Viesti Kirjoittaja Jedi Knight »
Viesti Kirjoittaja nsamppa »
Todellakin. Vähän sitä ja vähän tätä ja onkohan tuo tota ja kyl nyt röhisee ja ja ja ja... hulluksi tekee tää.PKivireki kirjoitti:Onko teillä neuroottisuutta ilmassa?
Minulla on mielestäni kurkku välillä vähän kipeänoloinen ja välillä vähän vilunväristystä. Niinku.
Viesti Kirjoittaja nsamppa »
No kun nimenomaan ei ole:PKivireki kirjoitti:Eilen 70 todettua tartuntaa ja tänään 16.
Jaa. Koronavirustartuntojen määrän seuranta muuttui sitten sairaanhoitopiirien linjaukdilla täysin turhaksi ja tyhjänpäiväiseksi seuraleikiksi, jolla ei ole mitään suhdetta todellisuuteen?
No, toisaalta: ennakoivat Keski-Suomeen tulevan n. 90 000 tartuntaa, joten sama kai se heittäytyäkö selälleen nyt vai viikon-kahden päästä?
Viesti Kirjoittaja homenamsi »
Viesti Kirjoittaja arttula »
Juurikin oikein ymmärretty. Jos kaikki saavat tartunnan "yhtä aikaa", ei ole mitään mahdollisuutta hoitaa kaikkia. Jos sen sijaan voidaan levittää tartuntapiikki laajemmalle ajanjaksolle, ehtii hoitopaikkoja vapautua jo tervehtyneiltä tai menehtyneiltä uusille potilaksille.homenamsi kirjoitti:Näin olen sen THL:n strategian myös ymmärtänyt: kaikki keinot hidastaa leviämistä käyttöön, jolloin resurssit riittää sairaiden hoitamiseen vaikka itse epidemian kesto samalla pitenee.
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja arttula »
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja arttula »