
THL:n ennusteita ja HUSsin toteutuma.
Tulee tästä vielä pitkä vuosi.
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja ER »
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja Nuuska1 »
Viesti Kirjoittaja antoine »
Minkä takia ihmiset ovat yhtäkkiä lakanneet osaamasta taivuttaa sanaa Uusimaa, koronanko piikkiin tämäkin?Mailia kirjoitti:Minkä takia puoli Uusimaata on yhtäkkiä menossa landelle?
Viesti Kirjoittaja Erño »
Viesti Kirjoittaja hatey »
Viesti Kirjoittaja Jedi Knight »
Viesti Kirjoittaja jeppe »
Viesti Kirjoittaja Sauerkrautzi »
Puutun tähän nyt vain huomauttamalla, että tauti on havaittu Uudellamaalla yhdellä tuhannesta. Ympäröivissä kunnissa esim, yhdellä kolmesta tuhannesta. Jokainen voi laskea todennäköisyyden tästä. Minusta alkaa vaikuttaa, että tämä epidemia ei tällä tasolla tule olemaan mikään immuniteettia aikaansaava. Sen tuo rokote vuonna 2021. Yhteiskuntaa ei voi pitää siihen saakka lukossa, koska sen taloudellisterveydelliset seuraukset olisivat monin verroin kamalampia. Tästä vetäisin sellaisen johtopäätöksen, ettei Uudenmaan sulkua kannata jatkaa, mutta sen sijaan voisi vuoden ajan pitää pientä etäisyyttä siellä kaupoilla, esimerkiksi päästämällä vain tietyn määrän ihmisiä kerralla puotiin. Näin tehdään muuallakin. LIDL:ssä tungetaan ihan liki yhä.Erño kirjoitti:Kun Uusimaa avataan, niin etelän toppahousut lähtevät levittämään tautia pohjoiseen. Homma räjähtää käsiin eikä kellään ole kivaa.
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja Ned »
Selventäisitkö miten päädyt tuohon lopputuloksen?PKivireki kirjoitti: Varmaan se Uudenmaan eristys on purettava, vaikka mitä mediasta tietoa on tullut, että se merkitsee tautitilastoissa hyppäystä muussa maassa ja eksponentiaalisen leviämisen vaara on olemassa.
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
En minä, vaan ne kaiken maailman dosentit. Saat toki olla aivan rauhassa heidän kanssaan eri mieltä.Selventäisitkö miten päädyt tuohon lopputuloksen?
Viesti Kirjoittaja jeppe »
Tauti on havaittu 1/1000 Uudenmaan maakunnassa, mutta todellinen luku ilmeisesti jotain 30/1000 eli 3%? THL:n arvio oli siis että tartuntoja on noin 20-30 kertaa havaittujen tartuntojen määrä.Sauerkrautzi kirjoitti:Puutun tähän nyt vain huomauttamalla, että tauti on havaittu Uudellamaalla yhdellä tuhannesta. Ympäröivissä kunnissa esim, yhdellä kolmesta tuhannesta. Jokainen voi laskea todennäköisyyden tästä. Minusta alkaa vaikuttaa, että tämä epidemia ei tällä tasolla tule olemaan mikään immuniteettia aikaansaava. Sen tuo rokote vuonna 2021. Yhteiskuntaa ei voi pitää siihen saakka lukossa, koska sen taloudellisterveydelliset seuraukset olisivat monin verroin kamalampia. Tästä vetäisin sellaisen johtopäätöksen, ettei Uudenmaan sulkua kannata jatkaa, mutta sen sijaan voisi vuoden ajan pitää pientä etäisyyttä siellä kaupoilla, esimerkiksi päästämällä vain tietyn määrän ihmisiä kerralla puotiin. Näin tehdään muuallakin. LIDL:ssä tungetaan ihan liki yhä.Erño kirjoitti:Kun Uusimaa avataan, niin etelän toppahousut lähtevät levittämään tautia pohjoiseen. Homma räjähtää käsiin eikä kellään ole kivaa.
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Jos nyt oikein muistan niin ei tainnut olla THL:n arvio ja lisäksi sanottiin, että VOISI olla 20-30 kertainen.arvio oli siis että tartuntoja on noin 20-30 kertaa havaittujen tartuntojen määrä
Viesti Kirjoittaja Ned »
(Onko hän dosentti?) En kyllä tosiaan tuosta ajatuksen juoksusta saa kiinni mitenkään.PKivireki kirjoitti:En minä, vaan ne kaiken maailman dosentit. Saat toki olla aivan rauhassa heidän kanssaan eri mieltä.Selventäisitkö miten päädyt tuohon lopputuloksen?
Viesti Kirjoittaja PKivireki »
Viesti Kirjoittaja arttula »
Viesti Kirjoittaja jeppe »
Saatatpa muistaakin, näitä arvioita on niin paljon että en yhtään ihmettelis jos oma muistini pätkiiMacFinn kirjoitti:Jos nyt oikein muistan niin ei tainnut olla THL:n arvio ja lisäksi sanottiin, että VOISI olla 20-30 kertainen.arvio oli siis että tartuntoja on noin 20-30 kertaa havaittujen tartuntojen määrä
Muuten. On esitetty hienoja havainnevideoita miten virus leijuu ilmassa kauppojen hyllyjen välissä tai lenkkipoluilla vaikka kuinka kauan. Itse epäilen, että jos noi havainnevideot pitäis paikkansa, Uudellamaalla tartuntojen määrä olisi 40-50 kertainen. Ainakin.
Viesti Kirjoittaja maffe88 »
Viesti Kirjoittaja Sauerkrautzi »
Huomautus: Itävallassahan ei määräyksissä puhuta maskeista, vaan katsotaan kaulaliina tai muu sellainen huivitus suun edessä on riittävä estämään viruksen leviämistä samalla tavalla kuin suojaamattoman kohdalla. Suomessa ehkä aivan liikaa tuijotellaan johonkin valmiiseen standardiin ja kun sitä ei ole saatavilla hyllyssä juuri nyt, jakoavain tippuu kokonaan kädestä: ei me voida mitään tehdä. Muualla maailmassa tehdään (ommellaan) maskit itse jos ei ole sopivaa huivia, ohjeet on standardoimislaitosten sivuilla. Vähän ketterää ja luovaa kehitystä lisää, kiitos.PKivireki kirjoitti: Kun olisi niitä kasvosuojaimia edes jaella kaikelle kansalle, niin voisi määrätä ulkonaliikkuvalle pakollisen kasvomaskin, niin kuin Itävallassa tai Saksassa aiotaan menetellä.
Viesti Kirjoittaja jeppe »
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Olin väärässä, oli THL joka sanoi. Mutta kommenttini pääpointti oli toinen. Sen lihavoin tuohon.Koronavirustartuntojen todellinen määrä voi olla 20–30-kertainen
Viesti Kirjoittaja jeppe »
Viesti Kirjoittaja MacFinn »
Arvio toi on, mutta yleisesti joka paikassa esitetään juuri että on eikä voi.tartuntoja on noin 20-30 kertaa havaittujen tartuntojen määrä