Kuten arvata saattoikin, vaalien siirrosta seuraa kalabaliikki, kun kaikki eivät halua ymmärtää tilanteen vakavuutta.
Kyse on tietenkin vain arviosta, mutta minkähän muun perusteella sitä sitten toimittaisiin?
THL:n luvut jopa 11 000 päivittäisestä tartunnasta vaikuttivat kuntavaalien siirtämiseen – Pääjohtaja Tervahauta: ”Oikea elämä on erilaista kuin kompuutteriin syötetty matematiikka” - Onni Niemi HS, Tapio Pellinen STT 6.3.2021
Joka tapauksessa kesäkuussa rokotusohjelma on merkittävästi pidemmällä kuin huhtikuussa, ja ehkä änkyrimmätkin vähättelijät ja kieltäjät ovat siihen mennessä oppineet kyseessä olevan vakavan tilanteen, sairastuneet itse tai joutuneet toteamaan läheisensä sairastumisen ja muuttaneet käytöstään;
tässä on samaa kuin muutenkin heikoilla olevien ymmärtämisessä - kun itsellä on kaikki hyvin ja terveys kunnossa, niin ymmärrystä ei ole, eikä edes halua ymmärtää - vasta kun heikkous sattuu omalle kohdalle, ymmmärrystä alkaa löytyä, mutta siihen mennessä on huono-osaisten kiusaamisella ehditty aiheuttaa valtavasti vahinkoa ja kustannuksia yhteiskunnalle, joita sitten aiheuttajat valittavat.
THL:n arviohaarukka on iso, mutta alinkin luku on tällä viikolla nähtyihin ennätyslukuihin verrattuna yli kolminkertainen ja jos kertautumisen mekaniikan ymmärtää, ei siinä mitään kummallista ole, kuten ei siinäkään, että kyse todellakin on vain arviosta, ja sen arvion toteutumista vastaanhan toimitaan jatkuvasti - ja kunhan vain kaikki osallistuisivat siihen, arvio voisi jäädä toteutumatta.
Siinä tapauksessa tietenkin kritiikki vaalien siirrosta nousisi älämölöksi, kun
"ennuste ei toteutunutkaan ja vaaleja siirrettiin turhaan" - siitä huolimatta, että oltaisiin onnistuttu tärkeimmässä eli ihmisten suojaamisessa - mikä ei toimia kritisoiville vaikuta olevan kovinkaan tärkeää.
Tutkijoiden mukaan kuntavaalien siirtäminen mahdollistaa vaalituloksen spekuloinnin - Simo Löytömäki HS 6.3.2021
Simo Löytömäki HS kirjoitti:..vaalien siirtämisen perustelut tulisi nyt avata kansalaisille, jotta päätös koetaan hyväksyttävänä.
Varmasti näin, vaikka pitäisi syiden hyvinkin olla ymmärrettävissä - ainakin jos haluaa ymmärtää. Jenni Karimäen pohdinta hyötyjistä ja kärsijöistä ja päätöksen politisoitumisesta on toki tarpeen, vaikka ongelma tämä lähinnä onkin vain yhdelle puolueelle. Hallituksen ja virkakunnan valmistautumista pahenevaan tautitilanteeseenkin voi hyvinkin arvostella, mutta arvostelijoiden olisi syytä muistaa tilanteen poikkeuksellisuus ja se, että jos itse olisivat vastuussa, tilanne todennäköisesti olisi merkittävästi huonompi, ainakin viimeisen vuoden aikana nähtyjen lausuntojen ja toimien perusteella.
Käytännössähän tilanne on tämä - yhteiskunnan vastaisten voimien "kritiikistä" huolimatta:
Simo Löytömäki HS kirjoitti:Myös Helsingin yliopiston valtio-opin dosentti Hanna Wass toteaa, että vaalituloksen jälkeisen spekuloinnin riski on olemassa.
”Mutta olisi ollut vastuun pakoilua olla siirtämättä vaaleja sillä ajatuksella, että spekulointia saattaa tulla”, Wass sanoo.
”Lyhyen tähtäimen kannatustaktiset laskelmat saivat nyt väistyä yhteiskunnan ja politiikan kokonaishyödyn tieltä. Tällaisessa kysymyksissä kustannushyötylaskelmat eivät ole eettisesti kestäviä. Se ei myöskään olisi ollut demokraattisesti kestävää.”
Wassista tärkeämpää on punnita ilmeisempiä vaaleihin liittyneitä riskejä, kuten sitä, että äänestäjien yhtäläinen osallistumisoikeus vaarantuisi huonon epidemiatilanteen takia.
”Perustuslain henki on, että valtiovallan tehtävä ei ole vain mahdollistaa vaan aktiivisesti edesauttaa osallistumisoikeutta. Sehän ei olisi täyttynyt millään ilveellä. Lisäksi äänestäminen olisi voinut pahentaa terveystilannetta.”
Wassin mukaan vaalien siirtämisessä on käytetty demokratian suojelevaa tarkoitusta, jolloin päätös on tehty kansalaisten parhaaksi.
”Meillä on eriasteisia oikeuksia, mutta poliittiset oikeudet ovat sellaisia, jotka joustavat poikkeustilassa.”
Myös Jussi Pullisen analysointi on tarpeen, mutta voisin ehkä kysyä kuinka hyvin esimerkiksi Yhdysvalloissa pandemian taltuttamisessa onkaan onnistuttu? Mieleen on jäänyt, että koronakuolemien lukumäärä olisi ylittänyt molempien maailmansotien ja Vietnamin sodan yhteenlaskettujen uhrien määrän - näinköhän se oli?
Sekoilu vaalien siirrosta on oire syvemmästä haavasta Suomen ytimessä - HS-analyysi Jussi Pullinen HS 6.3.2021
Jussi Pullinen kirjoitti:.. kaikkiaan 75 maassa oli siirretty vaaleja koronan vuoksi. Siirrot painottuvat järjestön keräämän tilaston mukaan taudin vuodentakaisiin alkukuukausiin..
Sen jälkeen siirrot ovat järjestön tilaston mukaan vähentyneet merkittävästi, ja nyt siirto näyttää jo poikkeukselta. Ilmeisesti vaaleja on maailmalla opittu järjestämään terveysturvallisesti.
Mutta kolmas aalto tuli silti?
Jussi Pullinen kirjoitti:Itsestäänselvä argumentti siirtojen puolesta on ollut terveys eli taudin leviämisen estäminen. Toinen on äänestysaktiivisuus, joka voi laskea, jos ihmiset eivät uskalla kulkutaudin keskellä lähteä lähikoululle. Äänestysaktiivisuuden romahdus normaalista taas voisi horjuttaa kuvaa tuloksen edustavuudesta.
Toisaalta jo kaikkiaan yli sadassa maassa on pidetty vaaleja koronan oloissa, joukossa isoja taudista kärsineitä länsimaita kuten Saksa tai Espanja. Tunnetuin esimerkki on Yhdysvallat, joka piti jännitteiset presidentinvaalinsa marraskuussa 2020 pahenevan tautitilanteen keskellä, vaikka myös siellä siirrosta keskusteltiin kiihkeästi.
Coronavirus in the U.S.: Latest Map and Case Count
Nov.6 • New cases: 132,823 • 7-day average: 101,010
Jan.8 • New cases: 300,619 • 7-day average: 259,571
US Case Count 20210307.png
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.