TVi kirjoitti:Jos biisi on niin "huono" ettei ole valmis maksamaan tekijälle kuuluvaa siivua, silloinhan sen voi jättää warettamattakin.
Totta, mutta lähes samalla vaivalla sen warettaa itselleen.
TVi kirjoitti:[rautalankapaatoksella] Miettikääpä sanoja: Tekijän, Oikeus ja Loukkaus. Kuvitelkaa samalla itsenne jonkin aineellisen/aineettoman hyödykkeen tekijäksi. Teillä on yksinoikeus teokseenne, jonka olette saattaneet tähän maailmaan, se on siis teidän "omaisuuttanne". Tästä huolimatta toinen lihaa ja verta oleva henkilö, ilman hänelle kuuluvaa oikeutta, hankkii tämän suurella vaivalla synnytetyn teoksen käyttöönsä ja piehtaroi siinä suurta nautintoa kokien, suorittamatta toiminnastaan senttiäkään tekijälle kuuluvaa korvausta. Tämä loukkaa tekijää suurimmassa määrin. Syvät kansan rivit kutsuvat tätä varastamiseksi. Eräät loiset perustelevat edelläkuvattua toimintaa jaloin argumentein, tehden itsestään liki Robin Hoodin kaltaisia sankareita. Tämä on suurta itsepetosta. Nämä Robin Hoodit tajuavat pointtini siinä vaiheessa kun ovat ylittäneet 18 vuoden rajapyykin ja edellä kuvattu loukkaus sattuu omaan nilkkaan. [/rautalankapaatoksella]
Heh, tunteella sanottu
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)
Saahan sitä kutsua varastamiseksi, vaikkei se sitä ole. Voihan samalla kutsua vaikka ostamista varastamiseksi. Tässä keskustelussa on jo moneen otteeseen todettu, että tekijänoikeuden rikkominen ja varastaminen eivät ole sama asia.
Tuo Robin Hood vertaus on kyllä osuva, mutta itse en ainakaan näe omaa toimintaani tuolla tavalla, mutta kaikki toki saavat tulkita tekstini, miten lystäävät 8)
PS. tuo 18 rajapyykki on kyllä jo ohitettu.
Macchiavelle kirjoitti:JOS iTuneksen kaltainen palvelu olisi tullut hypetyksellä hieman ennen Napsteria, mitään tämänpäivän kaltaisia ongelmia ei olisi.
Löytyypä hompusta taitavia ennustajia
Roope kirjoitti:Eli warettamalla vastustetaan monikansallisia levy-yhtiöitä sortopoliitikkoineen? Ohjaamalla liikennettä (ja rahaa) sivustoille, jotka pitävät täyden 100% tuotostaan itse?
Nämä waretussivustot eivät kyllä voittoa tee, vaan käytännössä elävät ihmisten lahjoituksilla sekä mainostuloilla. Ja entäpä DC-verkon käyttö, siinähän varsinaisia sivustoja ei hubeilla läheskään aina ole?
muumio kirjoitti:Juuri näin Hymy Ihmisiltä löytyy kyllä aina hienoja selityksiä sille, miksi he ovat ahneita, laiskoja, välinpitämättömiä tai tyhmiä.
Eli jos joku asia perustellaan osuvasti/hienosti, se tarkoittaa siis automaattisesti sitä, että asia on todellisuudessa väärin? Kiitos tiedosta
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
Kuka sitten päättää, mikä on oikein ja mikä väärin, jos ihmisten perustelut ovat automaattisesti vääriä

? Mene ja tiedä.