Uusi filmiskanneri?

[toke]

Kuvaamistekniikassa kaikki on kiinni kennon tarkkuudesta ja kuvattavan ulkoisista olosuhteista.

Vois olla, että linssi on nykyään kriittisempi.
Ja kuten todettu, niin taustavalon tasaisuus.
Joka ei nyt pitäis olla hirveen vaikee asia ja jonka voi mitata aika helposti.
RAW-kuvauksessa riittää bittisyvyys siihenkin, että ottaa kuvan ilman filmiä ja käsittelee kuvat sitten sen valoisuuden mukaan.

[toke]

Kameraan tarvitaan tietysti jokin teline jolla se pysyy paikallaan ja joko etälaukaisin tai etäkäyttöohjelmisto jolla kuvan saa otettua ilman kameran heilahtamista.
Digitoin kameran ja makrolinssin avulla vanhat kaitafilmit ja jälki on ihan kelvollista filmien heikkoon laatuun nähden.
Tämä on siis kuvattu videona makrolinssillä 8mm filmistä eikä sitä ole käsitelty, mutta videon olen pakannut h265 muotoon, jolloin tiedosto vie alle neljäsosan alkuperäisestä.

Juups, kameroiden telineitä usein kutsutaan jalustoiksi.
Etälaukaisin on nykyaikana nimeltään äppi.

Kuvasit siis kahden s8-freimin sisältäviä stillejä? Manuaalisesti filmiä siirtäen?
50'-rulla on n. 200 sekuntia, jossa 18fps, niin freimejä, niin yhen pikkusen kamerarullan (3") digitoimiseen 1800 still-kuvaa?

Ja siis 8-bit jpegeinä, jolloin katoaa mahdolisuus korkealuokkaisessta värinkorjauksesta?

Aikamoista.

[jrp]

Vois olla, että linssi on nykyään kriittisempi.
Ja kuten todettu, niin taustavalon tasaisuus.
Joka ei nyt pitäis olla hirveen vaikee asia ja jonka voi mitata aika helposti.

Juuri näin, linssi tekee tarkkuuden ja ilman taustavaloa kuvaaminen ei onnistu. Kennolla ei ole niin suurta merkitystä, kunhan se on riittävä.
Taustavalon tasaiseksi saaminen makrolinssillä kuvatessa ei ole niin yksinkertaista kuin voisi ajatella, eikä sen tasoa oikeastaan pysty näkemään ennen kuin käsittelee kuvaa. Miten mittaat sen tasaisuuden?

RAW-kuvauksessa riittää bittisyvyys siihenkin, että ottaa kuvan ilman filmiä ja käsittelee kuvat sitten sen valoisuuden mukaan.

Tämä ei ihan suoraan auennut, mutta RAW-muodossa digitointi helpottaa valotuksen korjausta kuvia muokatessa, mutta jos valotus on pahasti pielessä, niin ei tämäkään mikään taikakonsti ole.

Juups, kameroiden telineitä usein kutsutaan jalustoiksi.

Näin kyllä, mutta jos kameralla kuvataan alaspäin (kuten itse tein), niin tavallinen, nurkasta löytyvä kolmijalka ei välttämättä ole paras ratkaisu.

Etälaukaisin on nykyaikana nimeltään äppi.

Joissakin kameroissa on tähän mahdollisuus. Äpin pitää olla myös toimiva, joka ei ole itsestäänselvyys.

Kuvasit siis kahden s8-freimin sisältäviä stillejä? Manuaalisesti filmiä siirtäen?

En, vaan videona kuten kirjoitin. Siirrosta huolehti kaitafilmien skannaamisen tarkoitettu laite jonka kuvaustarkkuuteen en ollut tyytyväinen.

50'-rulla on n. 200 sekuntia, jossa 18fps, niin freimejä, niin yhen pikkusen kamerarullan (3") digitoimiseen 1800 still-kuvaa?

Lopullinen ruutumäärä taitaa olla tuota luokkaa.

Ja siis 8-bit jpegeinä, jolloin katoaa mahdolisuus korkealuokkaisessta värinkorjauksesta?

Näiden vanhojen kaitafilmien kohdalla korkealuokkainen värinkorjaus ei useinkaan ole tarpeellista, ja sama pätee myös diohin ja negoihin.
Toki kokeilun vuoksi otin muutamasta yksittäisestä ruudusta kuvia myös RAW-muodossa, mutta lopputuloksen ero oli vähäinen tai olematon.
Aika kultaa muistot ja kun kaivaa esiin vanhoja "oikealla skannerilla" skannattuja kuvia ja vertaa niitä nykyisiin asiallisella digikameralla otettuihin, niin huomaa eron olevan merkittävä. Vanhoissa kuvissa on tietysti tärkeintä niiden aihe, eikä absoluuttinen kuvanlaatu, mutta tietysti ne kannattaa siirtää digitaaliseen muotoon parhaalla käytössä olevalla tavalla.

[toke]

(turha)
ulos-sisäänloggauksen takia lähtenyttä tuplaa ei saa poistettua?

[toke]

En, vaan videona kuten kirjoitin. Siirrosta huolehti kaitafilmien skannaamisen tarkoitettu laite jonka kuvaustarkkuuteen en ollut tyytyväinen.

Olisin utelias kuulemaan hieman tarkemmin.
Siis kaitafilmiskanneri, kuten esim. https://www.scandinavianphoto.fi/braun/ ... an-1034409 ?
Ja siihen viritit oman järkkärin kiinni?
Mites synkka ja kuvanopeus?

Näiden vanhojen kaitafilmien kohdalla korkealuokkainen värinkorjaus ei useinkaan ole tarpeellista, ja sama pätee myös diohin ja negoihin.
Toki kokeilun vuoksi otin muutamasta yksittäisestä ruudusta kuvia myös RAW-muodossa, mutta lopputuloksen ero oli vähäinen tai olematon.
Aika kultaa muistot ja kun kaivaa esiin vanhoja "oikealla skannerilla" skannattuja kuvia ja vertaa niitä nykyisiin asiallisella digikameralla otettuihin, niin huomaa eron olevan merkittävä. Vanhoissa kuvissa on tietysti tärkeintä niiden aihe, eikä absoluuttinen kuvanlaatu, mutta tietysti ne kannattaa siirtää digitaaliseen muotoon parhaalla käytössä olevalla tavalla.

Tuosta olen eri mieltä, filmissä on alunperin ziljoona sävyä hyvin laajalla väriavaruudella. Jonka takia filmi on juurikin se, jota kannattaa värimääritellä. Vaatien tietty sen, että digitoinnissa on riittävä bittisyvyys. Kun haalistuneessa värissä on miljoona värisävyä, voi sitä voimistaa ja muutenkin muokata, ilman että tulee sävyraidoittumista
(mikäs se color-banding onkaan suomeksi? Hmm, gradienttiin eli liukusävyyn ilmestyy nauhoja...?).
Varsinkin jos kuvaa katsotaan nykyaikaiselta näytöltä.
Kun taas on "heikkolaatuinen" digivideo, jossa vain 8-bittiset värit ja niistäkin pari alinta bittiä pelkkää kohinaa ja väriresoluutio vielä kummallinen (esim. lomitettu 4:2:0), niin alkaa olla turhaa tehdä mitään... Kun säätämällä jää sitten esim. 5- tai 6-bittiset värit, eikä saturaatiota voi nostaa jne.

Oikeastaan aika sama ero kuin digistilleissä raw ja jpg.

Jos filmistä ei saa nykyisen "digikuvan" vertaista, niin joko se on menny pilalle säilytyksessä tai sitten vika on skannauksessa ja/tai säätäjässä.
Tosin, ei kyllä tarviikkaan, jos ei halua. Mutta on väärin sanoa, ettei se ole mahdollista.

Toisin kuin digikuvissa, niin filmillä ei ollu sellasta eroa "harrastelaadun" ja "ammattilaadun" välillä.

[toke]

RAW-kuvauksessa riittää bittisyvyys siihenkin, että ottaa kuvan ilman filmiä ja käsittelee kuvat sitten sen valoisuuden mukaan.

Tämä ei ihan suoraan auennut, mutta RAW-muodossa digitointi helpottaa valotuksen korjausta kuvia muokatessa, mutta jos valotus on pahasti pielessä, niin ei tämäkään mikään taikakonsti ole.

Jos ja kun taustavalo ei ole tasainen, niin otat kuvan ilman filmiä, jolloin kuvaan tulee pelkkä taustavalo.
Ja käytät sitä sitten negatiivisena maskina, kun otat kuvan siitä filmillä olevasta kuvasta.

[jrp]

Olisin utelias kuulemaan hieman tarkemmin.
Siis kaitafilmiskanneri, kuten esim. https://www.scandinavianphoto.fi/braun/ ... an-1034409 ?
Ja siihen viritit oman järkkärin kiinni?
Mites synkka ja kuvanopeus?

Skanneri oli juurikin tuollainen. Perään tein telineen jonka läpi filmi kulki ja kamera oli tämän telineen päällä. Telineen alla oli valonlähde.
Tallennettuun videoon tuli tietysti ruutuja huomattavasti enemmän kuin tarpeen, joten vein videon Resolveen ja exporttasin joka xx:nen ruudun tiffiksi erilliseen kansioon. Tuo laite siis pysäyttää filmin joka ruudun kohdalla ja pysähtynyt kuva on terävä (tai niin terävä kuin se filmiin on tallentunut). Tämän jälkeen nuo yksittäisen kuvat takaisin Resolveen josta exporttaus videoksi. Toki muutaman filmin kohdalla tein (kuvankäsittelyohjelmassa) värinkorjausta eräajona.
Useampi ilta tämän projektin kanssa vierähti, sillä jo yhden lyhyen rullan kuvaus ilman pysähdyksiä kesti yli puoli tuntia. Katkenneet filmit ja kuluneet siirtoreiät vielä pidensivät urakkaa ihan riittävästi.

Tuosta olen eri mieltä, filmissä on alunperin ziljoona sävyä hyvin laajalla väriavaruudella. Jonka takia filmi on juurikin se, jota kannattaa värimääritellä. Vaatien tietty sen, että digitoinnissa on riittävä bittisyvyys. Kun haalistuneessa värissä on miljoona värisävyä, voi sitä voimistaa ja muutenkin muokata, ilman että tulee sävyraidoittumista. Varsinkin jos kuvaa katsotaan nykyaikaiselta näytöltä.
Kun taas on "heikkolaatuinen" digivideo, jossa vain 8-bittiset värit ja niistäkin pari alinta bittiä pelkkää kohinaa ja väriresoluutio vielä kummallinen (esim. lomitettu 4:2:0), niin alkaa olla turhaa tehdä mitään... Kun säätämällä jää sitten esim. 5- tai 6-bittiset värit, eikä saturaatiota voi nostaa jne.

Omaan filmivarastoon ei ole siunaantunut kuvia joissa laatu ylittäisi asiallisen digijärkkärin kuvanlaadun. En myöskään muista törmänneeni sellaisiin kovin usein ajalta ennen digikameroita. Toki 6x6 diat olivat aikoinaan laadukkaita ja niistä sai helpolla asiallista laatua (jos edellinen skannaaja oli puhdistanut öljynsä skannauksen jälkeen).

Oikeastaan aika sama ero kuin digistilleissä raw ja jpg.

Jos filmistä ei saa nykyisen "digikuvan" vertaista, niin joko se on menny pilalle säilytyksessä tai sitten vika on skannauksessa ja/tai säätäjässä.
Tosin, ei kyllä tarviikkaan, jos ei halua. Mutta on väärin sanoa, ettei se ole mahdollista.

Toisin kuin digikuvissa, niin filmillä ei ollu sellasta eroa "harrastelaadun" ja "ammattilaadun" välillä.

Diassa tai negassa ei itsessään ole säätövaraa, joten siinä suhteessa verrannollinen jpg -kuvaan. Paremmalla skannerilla toki voi saada huonostakin kuvasta enemmän irti, mutta RAW-kuvaan verrattavaa säädettävyyttä ei millään.
Parhaimmillaan filmistä saa hyvän digikuvan veroisia skannauksia (en tiedä onko olemassa vertailua jossa kuvat on otettu samaan aikaan vastaavilla linsseillä), mutta digikamerat kehittyvät edelleen kun filmikameroiden kehitys pysähtyi vuosituhannen vaihteessa.

[homenamsi]

Filmissä alkaa tulla rakeisuus esiin kun kovin tiheällä skannerilla yrittää mennä pidemmälle. Värien osalta filmin ’erottelukyky’ on ääretön ja siinä digitointi on aina teoriassa kompromissi.

Kaitafimissä ruudun pieni koko rajoittaa tarkkuutta ja se rakeisuuskin saattaa tulla vastaan.

Jos parhaat objektiivit tuottavat tarkkuutta 80-100 viivaa/mm niin parhaat filmit ylsivät hieman yli sen - n. 150 viivaa/mm. Kinofilmin ruudusta saa pikseliarvion 3600 x 5400 eli vajaat 20 Megapixeliä mutta objektiivien tarkkuus ei aivan sinne yltänyt.

Tässä jotain suuntaa antavaa numerologiaa.

[jrp]

Filmien herkkyyksillä on suuri vaikutus kuvan rakeisuuteen ja filmin koolla tätä pystyi paikkaamaan. Kaitafilmin lisäksi kinofilmin ongelmaksi tulee usein rakeisuus jos kuvasta halutaan saada suuri. 6x6 diasta saa helposti A3 kokoisen kuvan joka on terävä eikä rakeinen, mutta kinarista tämä ei enää ole itsestäänselvyys.

Skannereiden kehitys loppui samaan aikaan kun digikamerat löivät läpi, mutta yleensä niiden erottelukyky ei ole ongelma, vaan se ongelma on siinä filmissä. Aivan kuin jpg -kuvasta alkaisi korjaamaan reilusti pieleen mennyttä valoitusta.

Teoria ja käytäntö eivät siis kohtaa filmissä kovinkaan usein, ainakaan asiaan perehtymättömän kohdalla. Suurin osa filmille kuvaajista teetti rullasta kymppikoon kuvat ja heitti negat roskikseen. Näidenkään otosten laatu ei keskimäärin häikäise, vaikka välissä ei ollut digitointia.

Vanhojen negojen skannaaminen on silti mielenkiintoista ja usein niistä saa irti enemmän kuin siinä teetetyssä valokuvassa näkyy. Omalla kohdalla harmittaa juuri ne lapsuusajan hävinneet negat, sillä jäljelläolevista sai skannattua huomattavasti paremmat kuvat kuin punaisiksi muuttuneet mitkä ovat kansiossa.

Skannerilla on myös väliä, esim. ne Lidlissä myydyt edulliset eivät ole kovinkaan kummoisia, mutta niiden käyttö ei myöskään vaadi kummoista osaamista. Kannattaa silti säilyttää ne negat skannauksen jälkeen, sillä koskaan ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

[homenamsi]

Suurin häviö paperikuvissa tapahtui väriskaalassa - väripaperi toisti vain vajaat sata eri värikylläisyys-/valoisuustasoa ja erityisesti ääripäät kärsivät.

Mustavalkopaperit, erityisesti hopeapohjaiset toistivat paljon paremmin sen mitä negatiivissa oli.

Värinegatiivien skannaus siis ehdottomasti kannattaa - pölynpoistokin sujuu automaattisesti.

Kymppikuvien vanhetessa erityisesti sininen väri häviää. Ainakin viime vuosituhannella värikopiot perustuivat yhdisteisiin, jotka eivät olleet stabiileja, ts. reagoivat ilman kaasujen kanssa toisiksi yhdisteiksi.

Toisin kuin mustavalkokuvien metallinen hopea.