Mitä painossa on voinut tapahtua?
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 7.9.2006 klo 20.29
Mitä painossa on voinut tapahtua?
Viesti Kirjoittaja epäonnekas »
Suunnittelin jokunen kuukausi sitten erään kannen, jonka koko idea lähti eräästä miellyttävästä väriyhdistelmästä. Valitsin värit siis todella tarkkaan. Sain painosta kolme paperivedosta työstäni. Niissä toinen väri eli hyvin vaalea turkoosinsininen oli koko ajan hyvä. Ongelmana oli ainoastaan tummanruskea, joka ei mielestäni koskaan ollut riittävän tumma. Lopulisen tummanruskean valitsin painon omasta värikartasta (Pantone).
Painosta ei koskaan lähetetty minulle lopullista työtä, mutta ajattelin että varmaan siksi koska kaikki oli niin itsestäänselvää: Olinhan kerta nähnyt vaalean turkoosinsinisen vedoksissa useaan kertaan eikä sitä muutettu. Lisäksi tummanruskeankin olin nähnyt värikartassa. Lisäksi uskon että valmistumisen kanssa oli jo kiire koska en itse vastannut muuten jutuista, joihin työni tuli, ainoastaan kannesta.
No tällä viikolla järkytyin kun ensimmäistä kertaa näin tuollaisen painosta tulleen tuotteen. Se minkä piti olla hyvin vaaleaa turkoosinsinistä oli kirkuvaa, silmiinpistävää, aavistuksen turkoosihtavaa melko tummaa shokkisinistä ja tummanruskea puolestaan ruosteenväristä punertavaa ruskeaa(jos voi edes ruskeaksi kutsua). Yhdistelmä oli todella mauton ja niin kaukana alkuperäisestä kuin vain mahdollista. Värejä edes kunnolla erottanut toisistaan, saati pystynyt katsomaan koska sininen pomppi silmille. Kaiken kukkuraksi ällötys oli kruunattu kiinnittämällä valkoisella kierteellä, vaikka oletin sen automaattisesti olevan musta.
Ja kyllä, tein työni koneella ja cmyk:inä ja saamani vedokset olivat tosiaan siis kaikki paperilla. Samoin katsoin värin oikeasta kartasta, eikä mitään siis valittu koneen näytön perusteella. Ja painotalon kanssa oli sovittu että ruskea on valitsemani Pantone ja vaaleaa turkoosia ei muutettaisi. Lisäksi laitoin painolle vielä työn PDF:n lisäksi Freehand-tiedostona siltä varalta jos jotain ongelmia tulee. En yhtään ymmärrä värien noin rajua muuttumista, miten se voi olla mahdollista? Ihan niin kuin joku olisi vaihtanut värit toisiin. Eikä asiaa auta yhtään että tuo kamaluus on jo levinnyt tuhansille ihmisille ja joudun itse myös katselemaan sitä joka ikinen päivä (eikä vaan muutamaa viikkoa) Kansi ärsyttää ja hävettää niin paljon että se pyörii jatkuvasti mielessä. Pahinta tässä on se että työ taitaa säilyä negatiivisena osoituksena taidoistani aika pitkään...
-
- Viestit: 223
- Liittynyt: 30.7.2005 klo 16.14
Viesti Kirjoittaja Ensenada »
Prosessi-, spotti- tai Pantoneväri mennyt sekaisin tai jossain vaiheessa heidän värikartan Pantoneväri on tullut väärin tai värikirjasto on ollut eri kuin josta se olisi pitänyt ottaa. Jos värikoodi on liikkunut ketjussa toteuttavaan päähän suullisesti tai käsinkirjoitettuna, on sekaannuksia voinut tulla, esimerkiksi C-578 muuttua C-513 tai vastaavaa käpää.
Vedokset kannattaa aina pyytää siinä vaiheessa kun työ on niin sanotusti valmis jotta voi reklamoida tarvittaessa.
-
- Viestit: 1727
- Liittynyt: 16.8.2005 klo 19.30
Viesti Kirjoittaja barcoder »
1. Niinkuin edellisessä vastauksessa jo mainittiinkin, on hommassa saattaneet mennä pantone-värit ja prosessivärit hieman sekaisin. Eli jos katsot/referoit pantone väriä pantone spottiviuhkasta, jotta kyseinen väri painettaisiin just sellaisena kun se on viuhkassa, pitäisi se painaa ko. pantone musteella, ei siis cmyk neliväripainatuksena. Paras viuhka minun mielestäni on Pantone Euro Bridge, jossa on vierekkäin aidolla musteella painettu väri ja siitä laskettu vastaava cmyk-prosessiväri. Silloin voit valita värin viuhkasta ja näät heti miltä sen pitäisi näyttää painettuna, painettiin se sitten spotti-musteella tai neliväripainatuksena.
2. Älä kosaan luota vedokseen, jos et ole aikasemmin tehnyt yhteistyötä ko. painon kanssa ja todennut vedokset luotettaviksi, ja älä silloinkaan luota 100%. Jos haluat että hommat menee loppuun asti oikein, pyydä sopimusvedos ja anna painolupa vain sillä ehdolla että painotuote vastaa vedosta (pieniä erojahan voi aina syntyä monistakin syistä, mutta ei kuvailemasi kaltaisia)
3. Älä koskaan päästä painotuotetta jakeluun tarkastamatta sitä ensin. Jos kyseessä on tärkeä painotyö, pyydä päästä koneelle katsomaan kun ensimmäiset arkit tulevat ulos, silloin voit vielä viheltää pelin poikki. Jos työturvamääräykset tms. syyt estävät pääsysi koneelle niin pyydä että saat odottaa toimistossa kun arkit tuodaan nähtäväksi.
4. Ja lopuksi, tee ainakin isommissa painotöissä sopimukset kirjallisina. On helpompi reklamoida jos jotain sattuu.
Äläkä lannistu, seuraavan painotyösi kohdalla olet jo viisaampi. Kaikki enemmän painotöitä teettäneet ovat kämmineet jossain vaiheessa ja voi niitä mokia sattua konkareillekin.
http://www.docendo.fi/?p=company&sp=writer&wrid=199
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 7.9.2006 klo 20.29
Viesti Kirjoittaja epäonnekas »
Minulla alkaa olla pikkuhiljaa ihan sellainen tunne että olen ollut ärsyttävä pyytäessäni kolme kertaa ruskeaa tummemmaksi ja paino on kostoksi vaihtanu tiedostoon värit päin seiniä.
Oletin muuten saavani lopullisen vedoksen automaattisesti koska siitä oli maksajan kanssa puhetta. Kun sitä ei kuulunut en kuitenkaan viitsinyt erikseen pyytää sitä sen takia koska työn maksaja joutui maksamaan kai nekin postikulut ja oli pyytänyt jo kerta kolme vedosta. Lisäksi kaikki vaikutti niin selvältä.
-
- Viestit: 1727
- Liittynyt: 16.8.2005 klo 19.30
Viesti Kirjoittaja barcoder »
Vedoksethan eivät esitä pantone spottivärejä oikein, koska tulostimissa ei ole mahdollisuutta käyttää oikeaa tietynväristä mustetta, siinä kaikki värit simuloidaan rasteroimalla ne 4-8 vakiomusteella riippuen vedostimesta.
http://www.docendo.fi/?p=company&sp=writer&wrid=199
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 7.9.2006 klo 20.29
Viesti Kirjoittaja epäonnekas »
Tuskimpa olisin voinut tehdä minkäänlaista sopimustakaan vedosten onnistumisen kanssa, koska minä olin vastuussa vain kannesta. Enkä edes tiennyt aikatauluista. Enkä olisi päässyt muutenkaan painopaikkakunnalle katsomaan työn painamista
Kiitos kuitenkin vinkeistä. Uskon silti että tämän kannen jälkeen voi olla aika epätodennäköistä että koskaan saan tehdä painotöitä. Sen rumuus taitaa nimittäin syöpyä, tai pitäisikö sanoa ruostua, aika hyvin ihmisten(vielä mahdollisten tulevien työtovereiden) mieliin kun he sitä joutuvat joka päivä katselemaan.
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 7.9.2006 klo 20.29
Viesti Kirjoittaja epäonnekas »
Vedoksessa ei näkynyt Pantone väriä, sen siis valitsin kartasta eli se olisi pitänyt olla kartan mukainen. Mutta vaalen turkoosinsininen olisi pitänyt kai näkyä vedoksessa oikein?
-
- Viestit: 1727
- Liittynyt: 16.8.2005 klo 19.30
Viesti Kirjoittaja barcoder »
Oliko ruskea lopulta painettu lisävärinä. Senhän näkee siitä onko siinä rasteria vai ei. Spottiväri on aina kompakti pinta ,paitsi tietty jos sitä tintattu haaleammaksi sävyksi, mutta silloinkin se muodostuu vain ko. värin rasteripisteistä.
http://www.docendo.fi/?p=company&sp=writer&wrid=199
-
- Viestit: 351
- Liittynyt: 24.11.2004 klo 13.42
- Paikkakunta: Tampere
-
- Viestit: 4384
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 10.52
Viesti Kirjoittaja eskofot »
1. Käytä aina Eurocolor-viuhkaa, painoilla usein vanha malli, jossa amerikan raitin cmyk-värit, joissakin väreissa ero yllättävän suuriepäonnekas kirjoitti:Siis se viuhka, joka minulla oli nähtävänä oli juuri tuollainen, jossa värit olivat sekä Pantonena että nelivärinä ja kumpikaan ei näyttänyt lähellekään siltä miltä tulos nyt. Ja sovittu kuitenkin oli että väri tulisi Pantonena. Kysessä täytyy olla täysin eri väri. .
2. Varmista että katsot päällystämättömälle paperille painettua viuhkaa, silloin kun käytät ko. lajin paperia painotyössä. Ja päällystetyn ja matan kanssa sama seikka tietty, väri on zekattava aina ao. viuhkasta. Painot näyttävät asiakkalle joskus vain coated-viuhkaa. Paperin vaikutus dramaattinen; ennustamaton jopa, jos jokin erikoispaperi.
3. Mene aina koneelle katsomaan jos työ tärkeä eikä paino tuttu ja paperi outo, tms muuttuja kyseesä
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 7.9.2006 klo 20.29
Viesti Kirjoittaja epäonnekas »
Ruskeassa ei ole rasteria, tasainen on.barcoder kirjoitti:Oliko ruskea lopulta painettu lisävärinä. Senhän näkee siitä onko siinä rasteria vai ei. Spottiväri on aina kompakti pinta ,paitsi tietty jos sitä tintattu haaleammaksi sävyksi, mutta silloinkin se muodostuu vain ko. värin rasteripisteistä.
En usko että työn maksajaa muuten kiinnostaa koko kansi, etenkään mikään reklamointi. Tietysti voisin itse yrittää kysellä painosta, koska kyllä kiinnostaa kovasti se mitä on voinut tapahtua. En vaan usko että sieltä vaivaudutaan enää vastaamaan, kun eihän se kantta mitenkään enää auta. Hävettää vaan sinänsä että uskon että ehdotelmani kanneksi valittiin alunperin juuri tuon väriyhdistelmän ansiosta ja sitten se on nyt täysin jotain muuta. Ja varmaan valitsijatkin kuvittelevat että olen itse tahallani halunnut muuttaa värit ja vielä tilailin heidän laskuunsa vedoksia ja tulos oli sitten tämä. Tuon värisenä mitä se nyt on sitä tuskin ikinä oltaisiin valittu.
.
En muista mikä painon Pantonekartta tarkalleen oli. Nykyinen kansi vaikuttaisi matalta (ja päällystetyltä.) Mutta uskomaton on kyllä väriero sittenkin, en olisi ikinä voinut kuvitella noin suurta eroa voivan syntyä. Mitä järkeä on näyttää asiakkaalle väärää karttaa jos siinä ei ole minkäänlaista osviittaa siihen millainen lopullinen väri on? Luulisi että väri muuttuisi enintään niin että joko kaikki sävyt muuttuisivat tummemmiksi tai kaikki vaaleammiksi. Tässä toinen on tummentunut rajusti ja toinen vaalentunut rajusti ja lisäksi toisessa on rutkasti enemmän sinistä ja toisessa punaoranssia. Alkuperäisiä värejä ei ikäänkuin siis edes aavista mistään. Huoh.... olisi pitänyt suunnitella toinen väri vaikka mustaksi niin ei olisi näin ällöä yhdistelmää päässyt syntymään.
-
- Viestit: 1453
- Liittynyt: 31.1.2005 klo 0.20
Viesti Kirjoittaja Saltikov »
Yksi taito suunnitelussa on myös riskianalyysi - siis riskien minimointi. Väreihin pohjautuva "suunnitelma" on muutenkin vaarallinen. Jotkut tykkäävät joistakin väreistä ja jotkut eivät. Olisi mielenkiintoista nähdä kansi - jospa vaikka liioittelet. Taiteilijoilla on taipumusta moiseen. Tuo epäonnisen kannen voisi tekijä ripustaa työhuoneelle muistutukseksi "todellisuudesta". Ehkä siinä pitkässäjuoksussa oppii suhteellisuudentajuakin.epäonnekas kirjoitti:...olisi pitänyt suunnitella toinen väri vaikka mustaksi niin ei olisi näin ällöä yhdistelmää päässyt syntymään.
PS. kukaan ei muista 100 vuoden kulttua kyseistä kantta. Joten pysyvää vahinkoa ei ole tapahtunut ruukaa äitini sanoa. Eli tsemppiä ja iloa.
-
- Viestit: 477
- Liittynyt: 1.9.2004 klo 8.39
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 7.9.2006 klo 20.29
Viesti Kirjoittaja epäonnekas »
No en kyllä liioittele. Toki on mahdollista mieltää tuo silmiinpistävä sininen jonkinlaiseksi turkoosiksi näkemättä alkuperäistä (taustaa tosin ei kyllä voi nähdä tummanruskeana. ) Olen kuitenkin näyttänyt vedosta myös muutamille, joilla on tämä painosta tullut kansi ja kaikki ovat olleet hämmästyneitä siitä miten erinäköinen kannen olisi pitänyt olla. Ja kaikki ovat siis heti ensi vilkaisulla pitäneet vedosta todella paljon miellyttävämpänä ja sanoneet että olisivat paljon mielummin ottaneet sen vedoksen kaltaisen kannen. Eikä tuo nyt varsinaisesti ole mitään taidetta, graafista suunnittelua. Mutta värien epäonnistumisella on koko ilmeen ja kuvioiden ja tekstien näkyvyyden ja erottuvuuden suhteen suuri merkitys. Nyt kuviotkin hukkuvat ja koko kannessa korostuvat vain värit. Ja kun ne ovat ällöt koko kansi on ällö.Saltikov kirjoitti: Olisi mielenkiintoista nähdä kansi - jospa vaikka liioittelet. Taiteilijoilla on taipumusta moiseen.
-
- Viestit: 1620
- Liittynyt: 4.5.2004 klo 20.45
- Paikkakunta: Tampere
Viesti Kirjoittaja PowerMac »
Toinen asia on, kuinka poskellaan vedostimen asetukset ovat. Sillä saadaan hyvin pienellä säädön muutoksella ihan jotain muuta kuin painosta tulee.
-
- Viestit: 4384
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 10.52
Viesti Kirjoittaja eskofot »
Ne kartat on kalliita, ei kaikilla ole matta/kiiltävä/päällystämätön karttoja, monien kartat ovat niin kulahtaneita että ne pitäisi heittää pois. Ihmetyttää pikkasen myös tuo runollinen ilmaisusi hienosta turkoosista, miksi et kerro suoraan syanin prossaa, olethan todennut että väri muodostui vain syaanista. Mistä Pantonen kartasta muuten löytyy prossattu cyan, minä en ole nähnyt.epäonnekas kirjoitti:En muista mikä painon Pantonekartta tarkalleen oli. Nykyinen kansi vaikuttaisi matalta (ja päällystetyltä.) Mutta uskomaton on kyllä väriero sittenkin, en olisi ikinä voinut kuvitella noin suurta eroa voivan syntyä.
Vertaa ohjelmassa olevaa prossaa kuitenkin toteutuneeseen. Pyydä selitystä rohkeasti jos poikkeaa.
Ruskeasta ei voi sanoa kuin että jos se on PMS-niin mitä vedosta ne ovat sulle näyttäneet? Eikö ne kertoneet ettei sellaista voi simuloida kunnolla? Ja että tumma väri kyllä menee helposti hiukka mörkiksi mattapaperilla jos kiiltävää karttaa on katsonut. Jos heitto on viuhkaan nähden niin suuri kun sanot (oletko zekannut oikeasti?) niin pyydä siitäkin selitystä, ilman muuta.
-
- Viestit: 1620
- Liittynyt: 4.5.2004 klo 20.45
- Paikkakunta: Tampere
Viesti Kirjoittaja PowerMac »
Meidän vedoksissa on aina ilmoitus jossa kerrotaan että aito Pantoneväri löytyy vain katsomalla värikartasta. Tämä juuri siksi että vedos ei ikinä vastaa täydellisesti painojälkeä Pantonevärien osalta...lähelle kyllä pääsee jos vedostin on kunnolla kalibroitu.
-
- Viestit: 18040
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 23.12
- Paikkakunta: Tampere
-
- Viestit: 1620
- Liittynyt: 4.5.2004 klo 20.45
- Paikkakunta: Tampere
Viesti Kirjoittaja PowerMac »
Ei painoissa koko PMS-karttaa ole väripurkkeina. Ne sekoitetaan.epäonnekas kirjoitti:Barcoderille: Tummanruskea tuli siis Pantone värillä, suoraan purkista siis. Vaalea turkoosinsininen tuli prosessiväreinä, siinä oli tosin vain cyania.
Vedoksessa ei näkynyt Pantone väriä, sen siis valitsin kartasta eli se olisi pitänyt olla kartan mukainen. Mutta vaalen turkoosinsininen olisi pitänyt kai näkyä vedoksessa oikein?
-
- Viestit: 4384
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 10.52
Viesti Kirjoittaja eskofot »
Ei niissä mitään viimeistä käyttöpäivää kyl ole, vaikka voisi olla. Niissähän lukee vain kategorisesti että vuoden kestää tämä, osta sitten uusi. Minä ostin juuri, EURO process viuhkan. Edellisessä luki 1996. On myynnissä nyt, kuka tarjoaa?PowerMac kirjoitti:Joo, noissa viuhkoissahan ilmoitetaan milloin ne vanhentuvat. Mikään väri ei pysy ikuisesti. Ilmaisulla "turkoosi" ei pitkälle pärjää. Cyanin prosentit ovat ainoa tapa tässä tapauksessa. Pantone muuten valmistaa viuhkoja jossa on rinnan Pantone ja vastaava CMYK.
Se on muuten aika suppea se CMYK-PMS -viuhka, ei sillä paljon tee.
-
- Viestit: 1620
- Liittynyt: 4.5.2004 klo 20.45
- Paikkakunta: Tampere
-
- Viestit: 1620
- Liittynyt: 4.5.2004 klo 20.45
- Paikkakunta: Tampere
Viesti Kirjoittaja PowerMac »
CMYK-väreinä toteutettaessa puhtaat Pantonet joita ei ole taitettu muilla väreillä, ovat kaikista kauempina. Sekoitusväreissä sitten jotkut ruskeat ja pastellit joissa on paljon valkoista ovat ikäviä sekoittaa. Painajat tietävät nämä asiat paremmin. Onneksi ei tarvitse itse takuta niiden värien kanssa.Jamac kirjoitti:Muistanko väärin, että ruskea on muutenkin niitä hankalimpiä värejä – vihreän ja oranssin rinnalla, vai miten se nyt meni?
-
- Viestit: 28
- Liittynyt: 7.9.2006 klo 20.29
Viesti Kirjoittaja epäonnekas »
No sitä syania oli siis 70 % Ja tämä turkoosi ei ollut Pantonen kartassa, vaan tämä oli vedoksissa ja siis alusta asti niissä kunnossa, eli sitä ei muutettu. Alunperin katsoin tuon arvon prosessivärien oppaasta.eskofot kirjoitti: Ihmetyttää pikkasen myös tuo runollinen ilmaisusi hienosta turkoosista, miksi et kerro suoraan syanin prossaa, olethan todennut että väri muodostui vain syaanista. Mistä Pantonen kartasta muuten löytyy prossattu cyan, minä en ole nähnyt.
Vertaa ohjelmassa olevaa prossaa kuitenkin toteutuneeseen. Pyydä selitystä rohkeasti jos poikkeaa.
Ruskeasta ei voi sanoa kuin että jos se on PMS-niin mitä vedosta ne ovat sulle näyttäneet? Eikö ne kertoneet ettei sellaista voi simuloida kunnolla? Ja että tumma väri kyllä menee helposti hiukka mörkiksi mattapaperilla jos kiiltävää karttaa on katsonut. Jos heitto on viuhkaan nähden niin suuri kun sanot (oletko zekannut oikeasti?) niin pyydä siitäkin selitystä, ilman muuta.
Ruskea puolestaan ei ollut Pantone- värinä vedoksissa vaan sen katsoin Pantonen kartasta. Vedoksessa se oli kyllä prosessiväriksi muutettuna, mutta halusin siitä tummemman joten siksi se muutettiin Pantoneksi. Tulos on siis kuitenkin prosessiväriäkin vaaleampi vaikka kartassa se oli Pantonena tummempi. Aika outoa kun sanot että tumma väri menee mörkiksi mattapapeilla kun tämä oli nimenomaa vaalentunut sekä muuttanut sävyä. Pantonen arvo oli 4625 C jos joku sen haluaa tietää. Etsin Pantone kartasta juuri sillä periaatteella väriä että sen täytyi olla tummempi kuin tuo prosessiväriksi muutettuna(vertasin siis vedokseen). Ja tuo 4625 C oli tummin ja nyt se on kuitenkin paljon vaaleampi ja täysin eri sävyä kuin vedoksessa oleva prosessiväri. Ja Pantone kuitenkin valittiin juuri sen takia että se olisi tummempi.
-
- Viestit: 543
- Liittynyt: 4.4.2006 klo 21.27
- Paikkakunta: Tampere
Viesti Kirjoittaja Thelenius »
Siis kysehän on kutakuinkin tällaisesta sävystä. Tosin Photari näyttää tuon minulla hieman tummempana (tässä näkyvän värin heksakoodi on suoraan Photarin 70% cyanista). Paperilla arvelisin tuon hieman tummuvan siitäkin.
-
- Viestit: 4384
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 10.52
Viesti Kirjoittaja eskofot »
No ei todellakaan. On ilmeistä että painon vedos on ollut alunperinkin ahterista. Olen nähnyt jos jonkinmoista musteruuttausta tarjottavan CMYK-vedoksena. Saan paremmat omalla Adesso+Epsonillani.Thelenius kirjoitti:Hmm? 70% syaani ei kyllä vastaa ainakaan minun käsitystä "hyvin vaaleasta turkoosinisestä"
Tässä muuten pikareferenssiksi kivoja "Pantonevärejä" ihan ilmatteeksi.
Otettava suolan kanssa tietty tämmönen näyttösimu, mutta joskus ihan hyödyllinen kun ei ole karttaa.
http://www.nappikauppa.com/pms.php
Palaa sivulle “Kuva ja graafinen suunnittelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit