Nyt on tullut aika ostaa uutta näyttöä nykyisen 21" applen studio displayn tilalle. Käytön kannalta tärkeintä valokuvien ja muun grafiikan katselu ja muokkaaminen. Näin ovat siis väri-ominaisuudet melko tärkeitä. Suurin osa on kuitenkin ns. peruskäyttöä, jossa olisi näytön "nopeudellakin" merkitystä, elokuvien ja pelailun kannalta.
Tämän kaiken nykyinen hoitaa melko hyvin, mutta mitenkäs on lcd-näytöissä asian laita? Hintaluokkanna on maksimissaan n. 1000e, jolla pitäisi saada värit hyvin toistava, laajalla katselukulmalla ja mahdollisimman nopealla vasteajalla varustettu näyttö. Koko voisi olla vähintään sama, tuo 21", jossei isompikin, ja tuntuu, että laajakuva olisi kiva myöskin.
Cinema 23" olen katsellut, mutta nyt on ruvennut epäilemään. Ensinnäkin tuo sen vasteaika 14ms, onkohan kuinka riittävä? En näistä asioista juuri tiedä, kuin, että monissa näytöissä on paljon nopeampikin. Lisäksi cineman kontrastisuhde tuntuisi olevan yllättävän heikko, 700:1, kun monissa muissa pro-näytöissä on suurempi. Onko asialla niin kovasti vaikutusta?
Vaihtoehtona olisi siis cinema 23" tai jokin 20" Eizo esimerkiksi. Tekisi mieli kuitenkin ostaa cinema koon puolesta, samassa kokoluokassa Eizot kun kohoavat hinnaltaan liian korkeiksi. Miten on, onkohan cinema todellakin niin hyvä kuin annetaan ymmärtää, vai pitäisikö valita jokin muu. Ehdotuksia?
Mikä lcd-näyttö olisi paras valinta?
Keskustelua Mac-yhteensopivista laitteista
7 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 216
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 15.07
Mikä lcd-näyttö olisi paras valinta?
Viesti Kirjoittaja imphasis »
-
- Viestit: 558
- Liittynyt: 25.1.2006 klo 14.52
- Paikkakunta: Tampere / Kangasala
Viesti Kirjoittaja ogc »
vasteajasta voin sanoa että eri valmistajat ilmoittavat vasteajan hieman eri kriteerien perusteella, nämä 2 ms vasteajat esimerkiksi tuskin olevat virallisen määritelmän mukaisia, 14 ms on jo erittäin vikkelä. Uskoisin että apple ilmoittaa todellisen vasteajan minkävuoksi 14 tuntuu korkealta jos vertailee näihin esimerkiksi lg;n tai muiden näyttöihin. Itse pärjäilen jo parivuotta vanhalla eizon näytöllä oikein hyvin, siinä on 25 ms vasteaika. Toki näkyy hieman varjokuvaa parissa nopeatempoisessa pelissä mutta esim elokuvissa en sitä enää huomaa. Peleissä totuin siihen 20 minuutissa. Nyt en enää edes huomaa sitä.
-
- Viestit: 7148
- Liittynyt: 8.5.2004 klo 10.33
-
- Viestit: 17181
- Liittynyt: 15.11.2004 klo 11.07
Viesti Kirjoittaja mercury »
Eizoja voin suositella kanssa. Kokemusta on L885/7 ja L997 -malleista. Loistavia näyttöjä. Ja kyllä toi 23" Cinemakin on hyvä.
Sulla on vaan aika vaativat kriteerit. Hyvä värien toisto ja laaja katselukulma löytyvät yleensä näytöistä joissa on hiukan hitaampi vasteaika ja pienempi kontrastisuhde (joka ei ole ihan niin justiinsa tuossa 1:700 -tason mittaluokassa eikä allekaan). Nopeat paneelit on aika usein TN-tyyppisiä ja katselukulmat on hirveitä. Värintoistokin vähän niin ja näin.
Valitse mikä sulle on ehdottomasti tärkeintä ja lähde etsimään paneelia sen perusteella.

- Viestit: 98
- Liittynyt: 12.4.2006 klo 17.33
- Paikkakunta: Espoo
Viesti Kirjoittaja puffeli »
Jos kriteerit ovat näin vaativat, suosittelisin ehdottomasti tutustumaan Tom's Hardwaren näyttöarvosteluihin.
http://www.tomshardware.com/graphics/di ... index.html
Ensimmäisenä löytyvästä arvostelusta tuntuisi, että Philipsin 230WP7NS voisi jotenkuten sopia tarpeisiisi. Hyvän näytön löytäminen noin moneen tarpeeseen on erittäin vaikeata, joten joistakin ominaisuuksista pitää aina tinkiä hieman.
Itse olen "ammattipelaajana" joutunut vaatimaan näytöiltäni vain parasta. Lähes ainoa luotettava lähde itselleni on juuri Tom's Hardwaren sivusto, jonka arvostelut ovat erittäin ammattimaisia. Valitettavasti Applen tekemät näytöt eivät (aina) ole parhaita mahdollisia kaikkiin käyttötarkoituksiin. On myös huomattava, että kaikki ominaisuudet huomioon ottaen parhaimmat (ja eniten) näyttöjä löytyy tällä hetkellä vielä 19" kokoluokasta. 23" näytöiltä ei voi odottaa samaa suorituskykyä, mikä löytyy pienemmistä kokoluokista (selittyy osittain myös sillä, että pienemmistä kokoluokista löytyy enemmän vaihtoehtoja). Jos et kuitenkaan pelaa FPS-pelejä, niin näytön nopeudesta voi toki tinkiä. Lisäksi laajakuvanäytön haitat eivät tule niin pahasti esiin muissa, kuin FPS-peleissä. Nopeatempoisia pelejä pelattaessa LCD-tekniikasta löytyy monia muitakin ongelmakohtia, mutta en lähde niitä sen tarkemmin tässä erittelemään, koska uskoisin viestisi perusteella, että pelaamiseen riittää hieman vaatimattomampikin näyttö. Jos jotain asia kiinnostaa, voin laittaa tarkempia linkkejä ja asiaa LCD-näyttöjen sudenkuopista.

ibook G4 1,33Ghz, Imac 24" 2Gb Geforce 7600 GT, Ipod Nano 4Gb, iPhone 8Gb
-
- Viestit: 216
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 15.07
Viesti Kirjoittaja imphasis »
Uskoisin, ettei sillä näytön nopeudella sitten ole niin hirveästi väliä, pelailu kun ei kuulu niihin tärkeimpiin harrasteluihini. Lähinnä varmistelin vain, että tuolla 14ms pärjää muutenkin, esim. leffoja katsoa. Näin uskoinkin, ja onhan tuota cinemaa joskus tullut kokeiltuakin ilman ongelmia.
Jotenkin vain viehättäisi ostaa samantien hieman isompi näyttö, kun kerran ostaa. Toisaalta saisi toki paremman näytön, kun tyytyisi vähän pienempään ja ostaisi vaikka 19" Eizon loistavin ominaisuuksin.
Täytyy tätä jäädä pähkäilemään; tuumat vaiko paremmat ominaisuudet. Täytyy päästä vielä kokeilmaan cinemaa enemmän, jotta näkee, millaiselta näyttää. Olenkohan vain liian omenauskovainen.

- Viestit: 519
- Liittynyt: 12.8.2006 klo 20.46
- Paikkakunta: HKI
Viesti Kirjoittaja omppa »
Mulla on Sonyn S205F (20") ja siinä on ihan ok vasteaika, värien toisto ja muut ominaisuudet.. käytän sitä DTP-duunis. S205K-versiossa on pivot, usb-hubi jne, ja hintaa joku satanen etemmän.
Mun mielestä ei kannata ostaa 19", koska siinä on sama reso (12080x1024) kuin 17":ssa, 20" on 1600x1200.. Jos mulla olis ollut pistää tonni näyttöön, olisin ehkä katellut jotain Eizon malleja.. mutta hyvin tällä Sonylläkin pärjää.

Palaa sivulle “Yleiskeskustelu laitteista”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit