Kolmatta viikkoa mennään uuden Macbookin kanssa ja kaikki pelaa hienosti. Ostos oli rahansa väärti.
Eilen kuitenkin sain lievän paniikkikohtauksen. Ostin itselleni ulkoisen äänikortin, jonka mukana tuli pari asennuslevykettä, molemmat levyt pc/mac ajurit sisältäviä. Laitoin levyt koneeseen ja vähän aikaa tuumailtuaan Superdrive sylkäisi ne ulos eikä ilmoittanut mitään. Monen kerran yrittämisen jälkeen asema luki toisen levyistä, mutta melkolailla tökkien. Kun sitten laitoin kyseisen levyn uudelleen sisään myöhemmin, ulossylkeminen jatkui. Kaikki muut mahdolliset levyt (kuvia sisältävä cd, macin omat asennuslevyt, dvd:t, cd...) kuitenkin toimivat moitteetta.
Lisäksi yritin polttaa ekaa kertaa tavaraa cd:lle. Ensin yritin polttaa Burn-ohjelmalla. Lievästi alle 700 meganen file tallentui ohjelman mukaan ok, mutta levyn tarkistus ei sitten mennytkään läpi vaan loppuvaiheessa tuli virheilmoitus. Työnsin levyn uudelleen asemaan ja poltettu file oli selvästi korruptoitunut. Tämän jälkeen yritin polttaa samalla ohjelmalla vielä uudelleen, täsmälleen samalla lopputuloksella.
Sitten koitin samaa levytyökalulla samalla memestyksellä.
Vasta neljäs polttoyritys finderilla onnistui moitteetta. Asetin polttonopeudeksi 8x, jotta liiasta nopeudesta ei ainakaan olisi epäonnistuminen kiinni.
Kysymys kuuluu, pitäisikö tässä olla huolisaan aseman kunnosta, vai olenko mahdollisesti tehnyt jotain väärin levytyökalulla ja burnilla polttaessani? Niistä burnin asetuksista en ainakaan oikein tiennyt, että mitä pitäisi käyttää.
Macbook ja Superdrive
Keskustelua kannettavista
4 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 22
- Liittynyt: 8.10.2006 klo 21.23
Macbook ja Superdrive
Viesti Kirjoittaja monkeyman »
-
- Viestit: 532
- Liittynyt: 25.9.2005 klo 16.16
-
- Viestit: 22
- Liittynyt: 8.10.2006 klo 21.23
Viesti Kirjoittaja monkeyman »
Nyt on tullut tässä vähän asiaa tutkittua ja huomasin netissä, että joillain on ollut vähän samankaltaisia ongelmia kuin meikäläisellä. Eli dvd:t toimivat mukisematta, mutta cd:t ovat ongelma. Mulla ihan randomi cd:t eivät vaan yksinkertaisesti toimi koneessa. Superdrive sylkäisee ne pois ilman mitään ilmoitusta. Tämä tapahtuu siis ihan uusien, naarmuuntumattomien ja kopiosuojaamattomienkin levyjen kanssa. Vehje ei vain yksinkertaisesti tunnista niitä.
Koitan tässä vielä kaverin koneella noita samoja levyjä ja sitten jos sillä toimii, niin paan omani huoltoon. Ottaa kyllä aivoon jos pitää huollattaa, kun tää mun kone ei o vielä sitten ollu missään vaiheessa täysin toimiva, mutta tässä välissä on tullu tästä koneesta kuitenkin jo se nopeampi ja halvempi versio. Tuntuu tyhmältä, mutta ei kai voi mitään.
Koitan tässä vielä kaverin koneella noita samoja levyjä ja sitten jos sillä toimii, niin paan omani huoltoon. Ottaa kyllä aivoon jos pitää huollattaa, kun tää mun kone ei o vielä sitten ollu missään vaiheessa täysin toimiva, mutta tässä välissä on tullu tästä koneesta kuitenkin jo se nopeampi ja halvempi versio. Tuntuu tyhmältä, mutta ei kai voi mitään.
-
- Viestit: 22
- Liittynyt: 8.10.2006 klo 21.23
Viesti Kirjoittaja monkeyman »
No niin, rikkihän se asema sitten lopulta oli. Huolto järjestyi kuitenkin nopeesti; koska olin soittanu jo heti koneen saatuani Applestoreen tästä huolestani, sain nyt koneen "pikahuoltoon", eli koneeni meni jonon ohi. Vajaa viikko ja laite tuli toimivana takaisin. Nyt sormet ristiin, ettei muita murheita enää ilmaannu.
4 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit