Näin on huhuttu jo pitkälti yli vuoden verran ja aina sen on pitänyt tulla seuraavassa tapahtumassa pihalle
Mikään nimen rekisteröiminen ei vielä kerro mitään, koska noin isot firmat saattavat rekisteröidä itselleen nimiä, joita eivät ikinä tule julkaisemaan tai ottamaan käyttöön.
Hah.. melko epäuskottava manipulaatio koska ainoastaan yksi kuva. Mutta joka tapauksessa jos tollanen puhelin olis tulossa niin ensituntuma, ruma ja epäkäytännöllinen. Akkujen laita olis varmasti samaa huijausta kuin iPodeissa eli puolen toista vuoden päästä, takuun ummettua, akku kestää puoli tuntia ja laite on käyttökelvoton. no bonus warranty is over. Ja of course puhelimen voit ladata ainostaan usbin kautta, voi toki ostaa adapterin, "matkalaturin" hintaan 29euroa.
appleseed kirjoitti:Nokian työntekijät väittää kovasti tietävänsä että Applella on sopimus Sony Ericssonin kanssa puhelimesta. Tiedä taas sitten kuinka luotettavaa...
Tiedän myös nokian työntekijän joka väittää Nokialla olevan oma salainen tiedustelupalvelu ja että koko firma on vain kulissi.
Mutta oishan toi puhelin kyllä kiva. Kunhan vain ei naarmuuntuisi.
Onpas muuten harvinaisen rumat fontit noissa numeroissa. En ole kauheen vakuuttunut näistä malleista, joissa etukansi pyörähtää ympäri. SonyEricssonilla oli joku pyöräytysmalli, jonka ongelma oli se, että koko puhelin piti kääntää kädessä ympäri pyöräytyksen jälkeen.
appleseed kirjoitti:Nokian työntekijät väittää kovasti tietävänsä että Applella on sopimus Sony Ericssonin kanssa puhelimesta. Tiedä taas sitten kuinka luotettavaa...
Toivon hartaasti että Nokialla olisi sopimus Applen kanssa iPhonesta. Pelastuisi se firma täydelliseltä 'keski-ikäistymiseltä' tyylin suhteen.
appleseed kirjoitti:Nokian työntekijät väittää kovasti tietävänsä että Applella on sopimus Sony Ericssonin kanssa puhelimesta. Tiedä taas sitten kuinka luotettavaa...
Tiedän myös nokian työntekijän joka väittää Nokialla olevan oma salainen tiedustelupalvelu ja että koko firma on vain kulissi.
Mutta oishan toi puhelin kyllä kiva. Kunhan vain ei naarmuuntuisi.
Ei se Nokian tiedustelupalvelu mitenkään erityisen salainen ole.
Ja vastaava on jokaisella vähänkään suuremmalla kansainväisellä firmalla.
Tuosta kulissista en tiedä mitään.
Onkohan kukaan touchsreenin ja virtuaali-clicwheel-ipodien perään haikaillut koskaan omistanut kosketusnäytöllistä PDA:ta ja todentanut sitä kuinka nopeasti yleisimmin käytössä olevat näytön alueet tuppaavat naarmuuntumaan vaikka niitä käyttäisikin tarkoitukseen suunnitellulla kosketusnäyttökynällä puhumattakaan siitä että niitä näpeltäisi ja nypeltäisi arkisessa käytössä enemmän tai vähemmän likaisilla ja pölyisillä sormilla...
Pelkkään painamiseen tarkoitetut näppäinemulaatiot voisivat vielä kosketusnäytöllä jotensakin toimia mutta epäilisin tuollaisen virtuaalisen clickwheelin (jossa siis sormea täytyy liu'uttaa pitkin näyttöä ja vähäinenkin ympäristössä oleva katupöly toimii hiomatahnana) olevan lähinnä alimmasta helvetistä kumpuavan ratkaisun joka pakottaisi kuluttajan uusimaan soittimensa suunnilleen kerran vuoteen. (siis jos haluaa samasta näytöstä vielä katsella vilmejä ja erottaa clickwheelin alla olevasta kuvasta jotain)
Tämä siis yhden Palmin ja yhden Pocket-PC:n omistushistorian perusteella..
Onko tämä seuraava askel?
"Apple goes to great lengths to describe an electronic device, which can be a digital media player, picture frame, personal digital assistant, cell phone or handheld gaming unit, where areas of the device's housing bezel are designated as the primary user interface controls used for operation."
ahlstran kirjoitti:Nainen on selvästi palkattu näyttelijä tai prostituoitu, koska on hyvän näköinen, mutta ei ole sormusta.
Tämä on siis vitsi.
Aika pulskahan tuo kyllä on, läskit roikkuu kaulasta ja käsistä.
Vai se hyvännäköisyys osako tuossa se vitsi oli?
En tajua.
Onkohan naismakuni kieroutunut, koska mun mielestä nainen oli juuri sopiva. Sanoisinko hoikka tyttö Känny katkesi todella hienosti. Ei noin heikkoja luureja saa tehdä
M.P.T kirjoitti:
Onkohan naismakuni kieroutunut, koska mun mielestä nainen oli juuri sopiva. Sanoisinko hoikka tyttö Känny katkesi todella hienosti. Ei noin heikkoja luureja saa tehdä
voisko olla jollain muulla kuitenkin kieroutuneempi ja onhan se niin lutusen sulosta ja mukaava, arvostella muita... (niinpä pyydän, kuvat esiin!)
kännyä oon hankkimassa uudempaa, ja pelkään ettei sattus sitten tommonen just kohdalle
kun muutenkin sitä mielelläni viskelen... ja voishan sen tietysti taittaa noinkin
"Hardware durability isn't the strong point of Apple's music devices and I worry the same could be true of the iPhone."
"And what of battery life? My iPod needs charging every day to play music for an hour or two. Heaven forbid the same would happen to my mobile."
"I've spent hours of my life convincing iTunes I should be allowed to play songs I either ripped from lawfully bought CDs or purchased from Apple itself on my laptop or my iPod."
Monte-Cristo kirjoitti:Kyllä se nyt taitaa vihdoinkin olla tulossa.
Jos se olisi jokseenkin tämän suuntainen, niin kuolaisin parin Atlantin verran.
*drool*
Toi on nätti.. ainoo et tolla tekniikalla ei välttis tuu ihan NOIN ohut olemaan ja käytettävyys läpät kii voi olla aika nihkeetä ku ei oo näppäimiä..
Once you go Mac, you never go back
Apple iMac late 2012
Apple iPhone 5 16Gb White
Apple iPad 2 32Gb WiFi Musta
Apple iPod Nano 8Gb Musta