Pannessani 17 tuuman MBP:tani reppuun huomasin selityksen sille että kone ei tahtonut enää käydä akulla kuin minuutin: Akku oli ilmeisesti muutaman tunnin aikana paisunut puolitoistakertaiseksi. Konetta edestä katsottaessa sen alla näkyy kiila, jonka korkeampi pää on sentin ulkona. Samalla itse kone keikkuu hassusti reilusti pöydän pinnan yläpuolella, jos se ei ole telineessä. Irrotettaessa akkumulaattori on iljettävästi halki ja turvoksissa kauttaaltaan.
Kone kuitenkin hyväksyy akun, ei pudota kellotaajuutta akun poisolon merkiksi ja valehtelee jopa että varaus on täynnä.
Applen tyttö selvitteli asiaa ja vastaavia oli muutamia tiedossa. Hyvin harvinainen issue kuitenkin.
Lähipäivinä tsaarin kuriiri tuo uuden akun, joten mikäs hätä tässä. Ei kuulemma ole räjähdysvaaraa. Turboakkuni on viileä.
Saan siis tuliterän akun 7 kk vanhaan koneeseen – eikä se kone muuten käynyt huollossa...
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Repe Ruutikallo kirjoitti:Pannessani 17 tuuman MBP:tani reppuun huomasin selityksen sille että kone ei tahtonut enää käydä akulla kuin minuutin: Akku oli ilmeisesti muutaman tunnin aikana paisunut puolitoistakertaiseksi. Konetta edestä katsottaessa sen alla näkyy kiila, jonka korkeampi pää on sentin ulkona. Samalla itse kone keikkuu hassusti reilusti pöydän pinnan yläpuolella, jos se ei ole telineessä. Irrotettaessa akkumulaattori on iljettävästi halki ja turvoksissa kauttaaltaan.

MacFinn kirjoitti:No, jos ei ole ladattu liian täyteen, oletko käynyt pullistelemassa liikaa muilla foorumeilla...
Eiköhän tässä ole kyse vaan siitä, että kone on alkanut matkia isäntäänsä ja päättänyt turvota alapäästään. Ero on vain siinä, että toisen turvotus laskee joskus mutta toisen näköjään ei. 8)
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
MacFinn kirjoitti:Kerros Repe miten saat sen alapään turpoamaan, mun tuppaa turpoaan vaan keskivartalo eikä siitä ole kenellekään iloa.
Tätä sanotaan kohdistusongelmaksi. Kysehän on vain muutaman sentin matkasta, kai sen saa kalibroitua oikealle alueelle?
MacFinn kirjoitti:Ja eikös meille molemmille olis paljonkin iloa jos voitais matkia näitä koneita, eikös meillä ole molemmilla seitsentoistatuumaiset...
Joku tolkku sentään. MacBook-linja eli 13.3-tuumainen olisi hyvä kompromissi. 8)

kuriton kirjoitti:no, ehkä Teidän ei kannata lähtee tonne lehden haastatteluun
Jos tulee vaikka kysymys tärkeistä tuumista...
Joo samaa mieltä, kuin myös jotta Mac-foorumin asiapitoisuus joutuisi kenties outoon valoon 8)
Mutta kurittoman kanssahan me ollaan oltu asialinjalla koko ajan tuolla tietovisa-puolella....kenties olisimme valioyksilöitä juuri tuonkaltaiseen juttuun.
On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo! -Nalle Puh-
kuriton kirjoitti:no, ehkä Teidän ei kannata lähtee tonne lehden haastatteluun
Jos tulee vaikka kysymys tärkeistä tuumista...
Joo samaa mieltä, kuin myös jotta Mac-foorumin asiapitoisuus joutuisi kenties outoon valoon 8)
Mutta kurittoman kanssahan me ollaan oltu asialinjalla koko ajan tuolla tietovisa-puolella....kenties olisimme valioyksilöitä juuri tuonkaltaiseen juttuun.
Niinpä, minä voisin ruveta arvuuttelemaan mikä olikaan vastaus ja laatimaan lisäkysymyksiä...ja vihjeitä.
ja eksyin tänne asia puolelle taas...mutta kun asiaa ihan puhuvat akuista
MacFinn kirjoitti:Kerros Repe miten saat sen alapään turpoamaan, mun tuppaa turpoaan vaan keskivartalo eikä siitä ole kenellekään iloa.
Tätä sanotaan kohdistusongelmaksi. Kysehän on vain muutaman sentin matkasta, kai sen saa kalibroitua oikealle alueelle?
MacFinn kirjoitti:Ja eikös meille molemmille olis paljonkin iloa jos voitais matkia näitä koneita, eikös meillä ole molemmilla seitsentoistatuumaiset...
Joku tolkku sentään. MacBook-linja eli 13.3-tuumainen olisi hyvä kompromissi. 8)
Kyllä mä olisin tyytyväinen 17 tuuman vyötäröön. Mutta nytkin kutsuttiin ruuanlaittoon, joten haaveeksi jää.

Ruuanlaitto ei muuten lihota, ollaksemme pedantteja.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Repe Ruutikallo kirjoitti:Pannessani 17 tuuman MBP:tani reppuun huomasin selityksen sille että kone ei tahtonut enää käydä akulla kuin minuutin: Akku oli ilmeisesti muutaman tunnin aikana paisunut puolitoistakertaiseksi. Konetta edestä katsottaessa sen alla näkyy kiila, jonka korkeampi pää on sentin ulkona. Samalla itse kone keikkuu hassusti reilusti pöydän pinnan yläpuolella, jos se ei ole telineessä. Irrotettaessa akkumulaattori on iljettävästi halki ja turvoksissa kauttaaltaan.
Kone kuitenkin hyväksyy akun, ei pudota kellotaajuutta akun poisolon merkiksi ja valehtelee jopa että varaus on täynnä.
Applen tyttö selvitteli asiaa ja vastaavia oli muutamia tiedossa. Hyvin harvinainen issue kuitenkin.
Lähipäivinä tsaarin kuriiri tuo uuden akun, joten mikäs hätä tässä. Ei kuulemma ole räjähdysvaaraa. Turboakkuni on viileä.
Saan siis tuliterän akun 7 kk vanhaan koneeseen – eikä se kone muuten käynyt huollossa...
Minä olisin kyllä pahuksen huolissani Kuulostaa tod. oudolta, ts en osaa kuvitella että ainakaan PowerBookin akku ilman melkoista sisäistä painetta turpoaisi yhtään mihinkään. Jos oikein muistan niin näillä akuilla on ominaisuutena kehittää vetykaasua, minkä vuoksi näissä on jonkinlainen systeemi että kaasu pääsee purkautumaan??? Minä en kyllä tuon akun lähellä haluaisi olla.
En ole sivari vaan nostoväen sotilas, eikä pelko kuulu sanavarastooni. Vetyä on ilmassa muutenkin, ja se akku siis on kylmä kuin lahna kauppahallin tiskillä. Uskon Applen safety-osastoa, ettei mene elämä 1,0 GHz-kenkuksi.
Kyllä tästä veitikasta kuva pitää napata ennen vaihtoa, se on selvä. Katotaan sitten kuinka sen jaan, kun olen tottunut jakamaan lähinnä hellyyttä.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Repe Ruutikallo kirjoitti:Kyllä tästä veitikasta kuva pitää napata ennen vaihtoa, se on selvä. Katotaan sitten kuinka sen jaan, kun olen tottunut jakamaan lähinnä hellyyttä.
Ihan varmasti tyydymme akun kuvaankin vaan ja kuvahan on aina kiva ylläri.

No sit pelkästä akusta vaan, kuhan kerkeen...
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
kamina kirjoitti:Pomon akku oli kans turvonnt niin että repeili liitoksistaan. Tämä 15" macbook prossa.
eli pitäskö jo olla huolissaan? Olikos miten pitkään ollut käytössä tuo pomos akku?
Pommikos tää onkin...
Mää en ollu missään vaiheessa huolissani, sillä kuten sanoin, olen nostoväen sotilas jonka sanavarastoon pelko ei kuulu.
Muotoillisin tätä nyt niin, että ihan kaikki mikä turpoaa alhaalta ei yhtäkkiä mossahda ja syökse ilmoille jotakin töhnää.
Toki... jos haluaa olla huolissaan promilleluokan todennäköisyyksistä, niin maailma on yleensäkin aika pelottava paikka. Todennäköisyys sille että on nelikymppisenä saanut jonkin lajin syövän on muuten paljon promillea suurempi...

No minä en oo ollut lottana, ainakaan vielä ja kaikenmaailman paukkupommit saa minut sekopäiseksi (kiitos rakkaat veljet )
Mutta ainahan kannattaa pelätä pahinta... kansantajuisesti kyllä esimerkin laitoit... käyvät simapullot on tommosia joskus