Pettynyt olen hieman airport expressin toimintaan. Välillä ei löydä oikeen expressiä ja edessä on koneen wlanin sammuttamista ja uudelleenkäynnistämistä, expressin sammuttelua jne. Kismac kyllä näkee verkon hyvin mutta aina liittyminen ei sitäkään kautta onnistu. Ei mitään lopullisen hankalaa ja aina olen saanut toimimaan mutta ei ole oikeen mennyt applemaisen smoothisti asiat. Kunhan manailen, en oikeastaan odotakaan vastausta ongelmilleni
Ongelmia oli myös tuossa viimeviikonloppuna kun koitin saada toimimaan Hoasin verkossa. Siellähän kyselee salasanaa kun yhdistää webbisivun kautta (joku soneraplaza jutskeli tms) oli hiton vaikea saada macci muutenkin toimimaan siinä verkossa ja expressiä en sitten loppuviimein saanut toimiman ollenkaan... Onko muut tapellu asian kanssa?
Muutaman kerran olen noihin (langattomiin) "soneraplaza-jutskeleihin" yhtynyt, eikä kummallakaan läppärillä ole ollut vaikeuksia, joten oudolta kuulostaa. Airport Expressiä en ole niihin sentään liittänyt. Muuten AE:t on pelittäneet niin ettei paremmasta väljä, applemaisen smoothisti. Niin näitten juttujen tietysti pitäisi mennä.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Haluaisin vielä vähän lisätietoa tuosta Bootcamp-softasta.
1. Onko se ilmainen?
2. Voiko levyn jakaa Win / OS X :lle omat osionsa?
3. Jos voi, voiko windowssista vielä kaivella mac-puolen tiedostoja ja toisinpäin.
ja
4. Jos minulla ei ole polttavaa tarvetta vaihtaa käyttistä lennossa kun Windowssia tarvitsen vain muutamalle 3D/cad ohjelmalle onko viisampaa asentaa juuri tämä Bootcamp eikä esim. parallels (josta taitaa 3D-tuki muuten vielä uupua?)
Olisi hienoa jos joku osaisi auttaa, Kone olisi lähdössä tilaukseen heti MacExpon jälkeen eli kohtapuoliin. Malliksi ajattelin tuota mustaa MB C2D:a.
Kiitos!
Ja vielä yksi asia, miten Windowssin käyttäminen rinnalla vaikutaa takuuseen jonkun softavian ilmestyttyä?
1. On, mutta edelleen Beta-vaiheessa. Leopard 10.5:ssa sen pitäisi olla jo hyllytavaraa.
2. Kyllä
3. En osaa vastata tähän
4. Parallels on siis se ratkaisu, jossa et vaihda käyttistä vaan Windowsia käytetään OS X:n sisällä omassa ikkunassaan. Boot Campin avulla kone siis käynnistetään ihan täysiverisenä Windows-koneena.
5. Mitä tarkoitat softavialla? Eihän sillä kyllä ole koneen takuun kanssa mitään tekemistä (laitteistotakuu).
3) Itse olen formatoinut windows-osion FAT32:ksi, joten pääsen OSX:n puolelta kyseisen osion tiedostoihin kiinni. Windows ei näe OSX-osioita, mutta jokin muistikuva mulla on, että winkkariin saisi jonkin kilkkeen, minkä avulla se onnistuisi.
Onkohan mahdollista että MacBookiin tulisi rautapäivityksiä Leopardin julkistamisen yhteydessä? Esim. parempaa näyttistä jne... Ja jos, niin tuleeko hinta nousemaan?
ps. Kun tuo 5 päivän kuljetus on ilmainen, tietääkö joku mitä maksaa overnight shipping tai kahden päivän shipping?
oletan muuten langattoman Mighty mouse:n toimivan myös win-ympäristössä?
Kiitos!
tilaus lähtee samantien storesta kun saan vielä näihin vastauksen... sormet jo syyhyää..
Ja sitten pukkaa vielä ongelmaa tilauksen kanssa. Store sanoo että:
Unfortunately we were unable to verify your shipping address
If you are confident that what you entered is correct, click "Continue" below to proceed. You may also choose to "re-enter an address" by selecting the button below.
You Entered:
xxxxxxxxxxxxxxx 3 F 44 (tien nimi otettu pois)
Helsinki
00370 GBR
yrittääkö se sanoa britanniaa vaikka olen suomen edu puolella?
Voi olla, että jotain pientä päivtystä tulee, tai sitten ei, vastahan MacBook päivittyi. Kysy Steveltä. Applella ei perinteisesti ole tapana nostaa hintoja sisusten päivittyessä, joskus ne jopa laskevat (esim. iMac vähän aikaa sitten).
Mistä löysit nuo eri kuljetusvaihtoehdot? Ei Storen sivuilla käsittääkseni ole kuin yksi shipping, joka on ilmainen tilauksen arvon ylittäessä tietyn summan (jotain abaut 100 euroa).
Kysymys Adiumista. Latasin tuon ankkaohjelman koneeseeni voidakseni viestitellä kavereiden kanssa (mesettää?). En osaa käynnistää ohjelmaa. Ankka nukkuu enkä saa sitä hereille. Pitääkö minun kirjautua jonnekin Skypen tyyliin vai miten tuo ohjelma toimii? KÄÄK!
Mikael K. kirjoitti:Kysymys Adiumista. Latasin tuon ankkaohjelman koneeseeni voidakseni viestitellä kavereiden kanssa (mesettää?). En osaa käynnistää ohjelmaa. Ankka nukkuu enkä saa sitä hereille. Pitääkö minun kirjautua jonnekin Skypen tyyliin vai miten tuo ohjelma toimii? KÄÄK!
Adiumin Preferences-->Accounts ja painat sitä plussaa vasemmassa alakulmassa, niin pääset tekemään itsellesi käyttäjätilin.
Nolottaa jo etukäteen kysyä tätä, mutta en jaksa enää tuskailla: miten ikkunan saa koko ruudun kokoiseksi?
Käytössä on vain muutaman tunnin käytössä ollut MacBook Pro, eikä minulla mene jakeluun miten saan ikkunan suurennettua. Vihreästä nappulasta kun tapahtuu vain jotakin liikkumista tms? Valaiskaa tyhmää, ja tehkää se nopeasti, tämä tuskastuttaa :D Erityisesti jos on olemassa jokin pikakomento tms?
Eli ongelma on tällä kertaa bluetooth ja modeemi. Olen käyttänyt kännykkää modeemina ja yleisesti homma on toiminut ok mutta viime kerran jälkeen modeemi on alkanut yhdistelemään automaattisesti aina kun konee herättää. Eli verkko asetuksissa lukee bluetoothin kohdalla "yhdistä automaattisesti on valittuna". Osaako joku neuvoa miten tuon saa pois päältä?
FCKT kirjoitti:Nolottaa jo etukäteen kysyä tätä, mutta en jaksa enää tuskailla: miten ikkunan saa koko ruudun kokoiseksi?
Käytössä on vain muutaman tunnin käytössä ollut MacBook Pro, eikä minulla mene jakeluun miten saan ikkunan suurennettua. Vihreästä nappulasta kun tapahtuu vain jotakin liikkumista tms? Valaiskaa tyhmää, ja tehkää se nopeasti, tämä tuskastuttaa Erityisesti jos on olemassa jokin pikakomento tms?
Joissain ohjelmissa ikkuna suurenee yläreunan vihreästä pompulasta sen verran suureksi, että vain Dockin "varaama" alue jää peittymättä. Osassa ohjelmista taas suurennus pitää tehdä itse tarttumalla ikkunan oikeasta alakulmasta ja raahaamalla. Mutta kannattaa kyllä oppia pois tuosta Windows-maailman koko ruudun kokoisista ikkunoista. Miksi ihmeessä niiden tarvitsisi peittää koko näyttö? Kyllä minäkin niitä aluksi suurentelin, mutta sitten tajusin koko homman järjettömyyden, sillä todella harva ikkunassa oleva ohjelma hyötyy mitään siitä, että esim. koko mahdollinen leveys on käytössä.

tulee näköjään jonkinlaisia error viestejä lähetä nappia painaessa... viesti kumminkin tulee saitille... siksi tuplana
FCKT kirjoitti:Nolottaa jo etukäteen kysyä tätä, mutta en jaksa enää tuskailla: miten ikkunan saa koko ruudun kokoiseksi?
Käytössä on vain muutaman tunnin käytössä ollut MacBook Pro, eikä minulla mene jakeluun miten saan ikkunan suurennettua. Vihreästä nappulasta kun tapahtuu vain jotakin liikkumista tms? Valaiskaa tyhmää, ja tehkää se nopeasti, tämä tuskastuttaa Erityisesti jos on olemassa jokin pikakomento tms?
Joissain ohjelmissa ikkuna suurenee yläreunan vihreästä pompulasta sen verran suureksi, että vain Dockin "varaama" alue jää peittymättä. Osassa ohjelmista taas suurennus pitää tehdä itse tarttumalla ikkunan oikeasta alakulmasta ja raahaamalla. Mutta kannattaa kyllä oppia pois tuosta Windows-maailman koko ruudun kokoisista ikkunoista. Miksi ihmeessä niiden tarvitsisi peittää koko näyttö? Kyllä minäkin niitä aluksi suurentelin, mutta sitten tajusin koko homman järjettömyyden, sillä todella harva ikkunassa oleva ohjelma hyötyy mitään siitä, että esim. koko mahdollinen leveys on käytössä.
Ja mielestäni OS X:n hienous on se, että ruudulla voi olla samaan aikaan avoinna ja näkyvissä kasa eri ohjelmia ja muita ikkunoita.
FCKT kirjoitti:Nolottaa jo etukäteen kysyä tätä, mutta en jaksa enää tuskailla: miten ikkunan saa koko ruudun kokoiseksi?
Käytössä on vain muutaman tunnin käytössä ollut MacBook Pro, eikä minulla mene jakeluun miten saan ikkunan suurennettua. Vihreästä nappulasta kun tapahtuu vain jotakin liikkumista tms? Valaiskaa tyhmää, ja tehkää se nopeasti, tämä tuskastuttaa Erityisesti jos on olemassa jokin pikakomento tms?
Ei Macissa välttämättä saa akkunaa koko ruudun kokoiseksi kuin käsin. Ohjelmien tekijät määrittelevät ohjelmalle sopivan täyden koon ikkunan (jonka yleensä saa vihreästä pallukasta). Jos siitä haluaa isommaksi, pitää runtata itse. Olen huomannut että täydestä ruudusta ei yleensä olisikaan silloin paljon hyötyä, jos ohjelman tekijänkään mielestä ei hyötyä ole. Joskus Windowsista siirtyjät kokevat tämän ahistavana silloinkin kun täysi ruutu olisi ihan turhan suuri.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Idiootti kysymys osa 2: Olen aikeissa tuoda koneelle musiikkia CD-levyltä. Olen painanut muutamaan otteeseen näppäimistön oikean yläkulman näppäintä, jonka MacBook Prossa tulisi kaiketi toimia cd-luukun avaajana. Olen myös kokeillut näppäintoimintoja, mutta cd-luukku ei aukea. Osaako kukaan uumoilla missä vika? Tuossa cd-aukon kohdalla on jotain pehmusteen näköistä, mutta en uskalla mennä sörkkimään, etten vain erehdyksessä tuhoa jotain korvaamatonta. Jos siis näppäinyhdistelmät eivät toimi eikä avainnäppäin, mitä en tällä kertaa hoksaa?
Luultavasti cd tulee ulos, kun painat fn-nappia (näppiksen vasemmassa alakulmassa) ja F12-nappia yhtä aikaa. Dashboardin asetuksista (Järjestelmäasetuksissa) voit muuttaa niin, että pelkkä F12-nappi ulostaa cd:n. Cd:t saa ulos myös tarttumalla työpöydällä cd:n kuvakkeesta ja raahaamalla sen roskakoriin. Delete = fn-nappi+backspace (eli se enterin yläpuolella oleva).