Aluksi koneen käyttäminen oli jännää. OSX tuntui vähän erilaiseltä kuin windows, eikä kaikki toiminut niinkun ennen. Asennus ja käyttöönotto sujui kuitenkin ongelmitta, sillä kone kysyi yksinkertaisia kysymyksiä siitä miten haluan edetä. Pian kone olikin käyttökunnossa ja yhteydessä nettiin.
Alkuinnostuksen jälkeen tuli hetkeksi sellainen olo, että mitä minä nyt tällaisen koneen hankin. Siinä vaiheessa ärsytti kun ei oikein osannut käyttää konetta. iPhoto tallensi muutokset valokuviin vaikka en olisi niin halunnut ja ylävalikkoa oli hankala käyttää. Sekin oudoksutti kun ohjelmat avautuivat vain ikkunoihin, eikä sillä tapaa koko näytön tilaan kuin windowsissa. Päivän, parin päästä aloin kuitenkin tottumaan Macciini ja ärsytys vaihtui saumattomasti tyytyväisyyteen. Macbook tuntui todella siistiltä!
Ja siistiltähän tämä kone edelleenkin tuntuu! Aina kun käy koulun ATK-luokissa windows-koneella, tuntuu palaavansa ajassa taaksepäin. Yliopiston koneiden näppäimistökin tuntuu hirveän huonolta (vaikka Macbookiin kaipaankin delete-näppäintä).
Jos Maccia jotenkin kuvailisi, niin se on paketti. Koneen mukana tulee lähes kaikki tarpeellinen office-sovellusta lukuunottamatta (30-päivän rajattu versio MS Officesta tosin löytyy). iLife-ohjelmat toimivat saumattomasti yhteen ja Finderin käyttö on mukavaa. Kansiot ja tiedostot löytyy helposti viimeistään Spotlightin avulla (tosin haluaisin järjestellä kansioitani vähän vapaammin kuin nyt on mahdollista). OS X:ssä ja monissa ohjelmissa on myös ominaisuuksia, jotka ovat saumattomasti yhteydessä nettiin. Esim. Widgetit on hieno keksintö!

Itse pidän näytön laatua ja akun kestoa riittävänä. Ne voisivat olla parempiakin, mutta jotkut ovat mieletäni suurennelleet asiaa. Sen lisäksi olen huomannut, että Macistit ovat hirveän herkkiä kaikille äänille. Olen aiemmin käyttänyt vain Windows-PC:itä ja voin sanoa vain tämän: Macbook on hiljainen. Kyllä, kuulen tuulettimen äänen kun kuuntelen tarkkaan, mutta se ei ole missään nimessä häiritsevää (voiko tuuletinta olla koskaan edes kuulematta?). Yksi ääni minua kuitenkin hämmentää: kun skrollaan esim. web-sivua, koneesta kuuluu hiljainen "hyppivä" ääni. Eipä tämäkään riitä pilaamaan huippupakettia miksikään.
Macbook on niin loppuun hiottu tuote, että sen kaikkia pieniä ongelmia suurennellaan turhan helposti. OS X taitaa olla kuitenkin vähän raskas, mistä johtuen suosittelen muistin lisäämistä yhdestä gigasta.
Tietokoneen käyttäminen ei ole koskaan ollut yhtä mukavaa kuin nyt, enkä aio vaihtaa takaisin Windows-maailmaan. Kiitos Applen, nyt voin keskittyä asioiden suorittamiseen, käyttöohjeiden ja -ongelmien selvittämisen sijasta!
