PC:n ja Windowsin kanssa pelleily on ajanut minut päätökseen, että Mac pitäisi hankkia tuossa kesällä. Huomio kiinnittyy eniten MacBookiin, koska tykkään kannettavista, ja se olisi kätevä ottaen huomioon opiskelun vuoksi muuttaminen tulevaisuudessa. Tällä hetkellä minulla on n. 2 vuotta vanha Acer Aspire 5021 WMLi, jota käytän pääasiassa kotona, välillä työpöydän äärellä ja välillä sohvalla/sängyllä TV:tä katsellen.
Nyt kysyisinkin, että millainen paketti kannattaisi ostaa. Pelaamiseen olen jo kyllästynyt (ennen pelasin pääasiassa Counter-Strikea ja Call of Duty 2 :sta), joten pääasiallisesti käytän konetta surffaamiseen, irkkaamiseen ja tekstinkäsittelyyn. Haaveissa olisi erillisellä näytöllä ja näppäimistöllä varustettu "työpiste" omalle työpöydälle, josta sitten pelkkä MacBook olisi helppo napata mukaan. Budjettia olisi maksimissaan 1600e, en tiedä paljonko tästä nykyisestä läppäristä saa, jos myyn käytettynä.. Olen katsellut tuota valkoista 2,0GHz:n MacBookia ja siihen jonkinnäköistä, suhteellisen halpaa, TFT-näyttöä. Myös Microsoft Office :sta olisin kiinnostunut "lisävarusteena". Osto siirtyy luultavasti heinäkuun puolelle, joten hinnat saattavat pudota hieman siihen mennessä, ainakin näyttöjen osalta. Tällä tavalla tulisi varmaan mukana uusi Leopardikin(?), jos se ilmestyy siihen mennessä.
Olisiko siis ehdotuksia kokoonpanoksi? Suurin painotus käytössä on noissa ihan perusasioissa, mutta tulevaisuudessa olisi mukava koittaa videoeditointia tai muuta vastaavaa, ihan vain omaksi iloksi. Ehdotuksia otetaan vastaan!
Millainen paketti?
Keskustelua kannettavista
11 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 1836
- Liittynyt: 7.3.2004 klo 13.01
- Paikkakunta: Vantaa
Viesti Kirjoittaja Jezze »
Macbookki gigalla rammia.
15" albook 1,5ghz, 512mt, Radeon 9700 128mt. A pirate with a steering wheel coming out of his crotch walks into a bar and the bartender says, "Do you know you have a steering wheel coming out of your crotch?" He says, "Aaarrr..it's driving me nuts."
-
- Viestit: 3303
- Liittynyt: 7.11.2006 klo 11.53
- Paikkakunta: Karjaa
Viesti Kirjoittaja Wespa »
Suosittelisin kyllä Microsoft Officen sijaan NeoOfficea (ilmainen OS X -optimoitu versio OpenOfficesta) sekä Applen omaa iWorkia. Mikkiksen Office on vielä hyvän aikaa ei-universaali, eli se toimii uusissa intel-koneissa vain Rosetta-emulaation kautta. NeoOffice selviytyy suhteellisen hyvin Officen tiedostoista, ja Pages + Keynote -combo on ainakin omasta mielestäni huomattavast mukavampi käyttää kuin Word + Powerpoint. Toki, jos tarvetta on taulukkolaskennalle tai mahdollisimman hyvälle yhteensopivuudelle Mikkiksen Officen kanssa, puolustaa Office for Mac paikkaansa. Tosin tuskin enää kauaa, jos huhuilla Applen omasta taulukkolaskentaohjelmasta on mitään perää.. ![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
![Kieli [:P]](./images/smilies/icon_razz.gif)
iMac 27" 2,66 GHz i5 | 8 GB | 1 TB | 10.11.0
MacBook Pro 13" 2,3 GHz i5 | 4 GB | 320 GB | 10.11.0
iPhone 5s | 32 GB | 9.0.2
"Everyone's entitled to my opinion!"
MacBook Pro 13" 2,3 GHz i5 | 4 GB | 320 GB | 10.11.0
iPhone 5s | 32 GB | 9.0.2
"Everyone's entitled to my opinion!"
-
- Viestit: 1388
- Liittynyt: 6.3.2006 klo 0.17
- Paikkakunta: Tampere
Viesti Kirjoittaja frissy »
Jos ei ole painavaa syytä käyttää MS Officea niin ehdottomasti iWork + NeoOffice.
(Keynote pesee powerpointilla lattiaa mennen tullen.)
(Keynote pesee powerpointilla lattiaa mennen tullen.)
When there just isn't enough space for egos in real life
http://cgronlund.posterous.com/
http://cgronlund.posterous.com/
-
- Viestit: 4
- Liittynyt: 6.12.2006 klo 7.53
Viesti Kirjoittaja Vee »
Niin, lähinnä ajattelin Microsoft Officea sen vuoksi, että tällä hetkellä suoritan Microsoft Office Specialist -sertifikaattia. Mutta jos niillä ei niin hirveästi eroa ole, opin varmaan tuon NeoOfficenkin nopeasti. Lähinnä tahtoisin tässä threadissa kysyä, että onko erillisestä TFT-näytöstä (+näppis+hiiri) niin paljon hyötyä tällaisessa "normaalikäytössä", olisi siitä ainakin mukavampi leffoja sun muita katsella. Eli mikä olisi hinta-laatu -suhteeltaan paras littunäyttö MacBookin kumppaniksi. Ja korostan vielä, että ainakin 4 kuukautta menee ennen kuin ostan uuden koneen, eli hinnat saattavat tippua mukavasti, ainakin näyttöjen osalta.
-
- Viestit: 885
- Liittynyt: 5.5.2006 klo 12.38
- Paikkakunta: Nokia
Viesti Kirjoittaja Toveri Kaimapoikani »
Voi että kun joudun taas itseäni häpeämään...
Mutta ei se mikosoftan officekaan niin huono ole. Ite käytän sitä iWorkin rinnalla yhteensopivuussyistä.
Noita näyttöjä on moneen makuun... Kannattaa ehkä mennä johonkin ATK-alan liikkeeseen (kuten esim. verkkokauppa) jossa on hyvä valikoima mistä voi sitten vertailla / valita itselleen mieleisen.
edit: Näytöistä ollut aikaisemmin todella paljon juttua... Sama kysymys toistuu udestaan ja uudestaan. Koita hakea haulla nyt kun se taas toimii.
![Punastuu [:$]](./images/smilies/icon_redface.gif)
Mutta ei se mikosoftan officekaan niin huono ole. Ite käytän sitä iWorkin rinnalla yhteensopivuussyistä.
Noita näyttöjä on moneen makuun... Kannattaa ehkä mennä johonkin ATK-alan liikkeeseen (kuten esim. verkkokauppa) jossa on hyvä valikoima mistä voi sitten vertailla / valita itselleen mieleisen.
edit: Näytöistä ollut aikaisemmin todella paljon juttua... Sama kysymys toistuu udestaan ja uudestaan. Koita hakea haulla nyt kun se taas toimii.

-
- Viestit: 28342
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.07
- Paikkakunta: Vantaa
-
- Viestit: 219
- Liittynyt: 14.6.2004 klo 12.03
-
- Viestit: 13179
- Liittynyt: 30.12.2004 klo 15.09
- Paikkakunta: Oulu
Viesti Kirjoittaja mikastus »
Kyllä se Neo-office ihan yhtä tahmea on. Se on vaan muutaman satasen halvempi, jos pikkuraha jotain merkkaa. Toiminnallisuus samaa luokkaa. Molemmissa on hyviä puolia, molemmissa on huonoja puolia. Ihan samanlaisia eivät siis ole.waltari kirjoitti:Mitä tässä pyörittelen tätä nykyistä Office-pakettia Intel-mäkissä niin onhan tämä luvattoman tahmea. Pitänee testata tuota NeoOfficea.
Vaikuttaisi silti että Neo-office yrittää olla melkolailla kopio mikkiksen toimisto-suosikeista. Joitakin omiakin juttuja voisivat tuoda siihen, mutta ei taida aika ja resurssit aina riittää. Vamaan kannustus auttaa jaksamaan. Postia, kiitoksia, pikku lahjoitusta vaikka.
-
- Viestit: 219
- Liittynyt: 14.6.2004 klo 12.03
Viesti Kirjoittaja waltari »
Kyllä merkkaa mutta mulla on 179 egen opiskelijaoffice, joten tämä ei ole nyt rahasta kiinni. Oisko syynä toi Universal Binaries -puute, että käyttö on yhtä tahmeaa kuin G4 iBookilla? Ainoa toinen softa mikä on tahmannut mulla on EyeTV 1.8.5, sekin ei-UB. Meinaan kun kaikki muu mun käyttämä softa tuntuu supernopealta.mikastus kirjoitti:Kyllä se Neo-office ihan yhtä tahmea on. Se on vaan muutaman satasen halvempi, jos pikkuraha jotain merkkaa.
-- There's nothing as pathetic as an aging hipster. --
-
- Viestit: 13179
- Liittynyt: 30.12.2004 klo 15.09
- Paikkakunta: Oulu
Viesti Kirjoittaja mikastus »
Sehän se, uskoakseni (UB-puute). Tämäntapaista ovat muutamat muut kertoneet. Mulla kun ei ole iNtelmaccia, niin en osaa paremmin todistaa tähän.waltari kirjoitti:Kyllä merkkaa mutta mulla on 179 egen opiskelijaoffice, joten tämä ei ole nyt rahasta kiinni. Oisko syynä toi Universal Binaries -puute, että käyttö on yhtä tahmeaa kuin G4 iBookilla? Ainoa toinen softa mikä on tahmannut mulla on EyeTV 1.8.5, sekin ei-UB. Meinaan kun kaikki muu mun käyttämä softa tuntuu supernopealta.mikastus kirjoitti:Kyllä se Neo-office ihan yhtä tahmea on. Se on vaan muutaman satasen halvempi, jos pikkuraha jotain merkkaa.
11 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit