Jone-51K kirjoitti:Jone-51K kirjoitti:Olihan se vähän semmoinen pelkkä läpilaulaminen Kristiinalla. Biisivalinta oli oikea koska hirmuisia nyansseja ei ollut hoidettavana niin suoriutuminen oli helppo ja siksi sai pisteitä puolelleen. Suosittelisin tanakasti esim. klassikko Moonlight Shadowia seuraavaan koetukseen. Bändissä hyvä biisiin sopiva akustinen meininki ja tolla äänellä vois olla vaikea peitottava. Helppo mutta todella hyvä ja melodinen biisi.
Ei ei ei! Ei Johannan pitänyt tätä laulaa kun Kristiinan. Tämä oli tarkoitettu "hauraalle" pienelle äänelle eikä Johanna isolle äänelle. Sanojensa mukaan yritti tehdä tästä rokimman version mutta tämän biisi kuulokuva on piirtyneenä ihmisten takaraivossa ja se ei nyt ihan vastannut sitä samaa mihin on totuttu. Kristianin veto oli taas komeasti päivitetty versio Vesa-Matti Loirin tulkinnasta. Luulempa että tähän reseptiin tärppää joku muukin. Esim Ari / Kirka olisi mukava niinkuin jo karsinnoissa saatiin tästä maistiaisia.
Itteskö kanssa seurustelet?
Kyllä nuo kolme aiemmin voittajiksi veikattua ovat todella loistavia laulajia.
Eikös Kristiina ole se "honottaja"? Mielestäni laulaa edellä mainitulla tavalla ja ääni on jotenkin vaavimainen. En pitänyt. Anna, se pikkuinen, siinä vasta tulkitsija. Arin ääni mykisti täysin, noin pikkupojan näköisestä ei ikinäkään uskoisi tulevan tuollaista äänä!! Pidin esityksestään kovasti!
![Iso hymy [:D]](./images/smilies/icon_biggrin.gif)