Mihin uskontokuntaan kuulut?

Viesti Kirjoittaja **amanita** » 4.3.2007 klo 11.53

jonesb kirjoitti:. Minulle uskonto tarkoittaa arvoja, normeja, käsityksiä siitä mikä on oikein, mikä on väärin, miten asioita pitää hoitaa ja miten muita pitää kohdella ja miten asioihin tulee suhtautua.

Uskonto, joka on erittäin hieno, on ehdoton pohja koko yhteiskunnallemme, täällä toimiminen vaatii jokaiselta uskon perusperjaatteiden hyväksymistä. Tosin, suuri osa suomalaisita lienee unohtanut sen, ettei uskonto ole automaattisesti sitä tvstä ja kirjoista nähtyä pakkopullaa sanasta sanaan raamatun julistuksesta suurellisiin seremonioihin. Pääuskontomme antaa mahdollisuudet tulkita ja uskoa vapaasti, se ei pakota. Kukin saa päättää itse lukeeko raamattua fakta-kirjana, vaiko erilaisia ihmisen ominaisuuksia ja yhteiskunnan toimintatapoja kuvaavana ohjeena. Muistutan vielä, että se ettei kuulu kirkkoon on eri asia kuin että ei usko.

Täysin samaa mieltä!

Jamac · Viesti Kirjoittaja **Jamac** » 4.3.2007 klo 12.00

Nimellisesti olen evankelis-luterilainen. Uskon kuitenkin niinsanotusti tieteelliseen maailmaan, ja käytännössä se tarkoittaa ihmiselle sitä mitä me pystytään havainnoimaan ja tutkimaan. Uskon kuitenkin että tieteellinen maailma menee valtavan pitkälle ihmisen kykyjen yli ja muuttaa muotoaan siinä jossain vaiheessa sellaisiksi asioiksi kuin tarkoitus, ja jumala, ja (pyhä) henki, elämä jne. Siksi olen usein taipuvainen innostumaan kaikesta hiukan poikkitieteellisestäkin, koska se edustaa minulle uutta mahdollista pilkahdusta sellaiseen mitä emme ole vielä ymmärtäneet. En usko sattumaan, vaan matemaattiseen syy-seuraus -malliin. Miten monimutkainen se on, on sitten toinen asia. Miten kuvata vaikka rakkautta? En tiedä.

Jokatapauksessa, kun kipuaa vaikka tuolla Ruotsin ylämailla melkein paritonnisen vuoren päälle ja katselee satoja metrejä alaspäin vajoavaa tyhjyyttä ja katseen alapuolella leijuvia poutapilviä, sitä jotenkin jää miettimään, kaikkea.

Kunnes se poutapilvi tulee päälle ja peittää kaiken +2 asteiseen hernerokkasumuun.

Saltikov · Viesti Kirjoittaja **Saltikov** » 4.3.2007 klo 12.43

Puuttuu Vistalaisuus...

Macchiavelle · Viesti Kirjoittaja **Macchiavelle** » 4.3.2007 klo 12.50

We salute You thy Great Blue Screen Of Death...

Teppo Tulppu · Viesti Kirjoittaja **Teppo Tulppu** » 4.3.2007 klo 12.51

Saltikov kirjoitti:Puuttuu Vistalaisuus...

Se on tauti, ei uskonto.

ozone · Viesti Kirjoittaja **ozone** » 4.3.2007 klo 13.13

Kokeeko suomalainen vastenmielisyyttä kirkkoa vai yleensä uskoa kohtaan.. onko ne kirkon sakramentit tai opit ärsyttäviä tai vastenmielisiä vai Jeesus ja Jumala itsessään?

Jos ajattelee uskoa itsessään, ottaen sen pois kirkoista ja sakramenteista ja kaavoista ja lieveilmiöistä kuten ristiretkistä ja joistain järjettömistä ihmisten häröilyistä... ihan Jeesusta ja Jumalaa vain, niin sinänsä koetaanko usko Jeesukseen itsessään vastenmieliseksi tai vaikeaksi. Jos hänet nyt tapaisi, sen radikaalin kaverin, nahkarotsissa ja reisitaskuhousuissa. Hän tulisi kylään ja siinä joisitte kupin teetä, hänellä olisi siinä oven suussa säkillinen vaatteita menossa lastenkotiin vietäväksi

...jatkaisikohan siitä tapaamisesta, niin kuin ei olisi koskaan häntä tavannut...

Eli jos Jeesuksen ottaisi pois kirkoista ja kaavoista, sijoittaen hänet kadulle tai kujille, tai sinne nyt missä ihmiset ovatkaan, niin voisiko hänet hyväksyä? Jos hänet henkilökohtaisesti tapaisi ja tutustuisi, niin olisiko siinä sinänsä enää mitään tekemistä tieteen ristiriitojen tai maailman synnyn teorioiden tai kastekysymysten, tai muiden kiistakysymysten ja väittelyiden kanssa... jos hänet voisi tavata tänään.

Tällaista pohdin...

Teppo Tulppu · Viesti Kirjoittaja **Teppo Tulppu** » 4.3.2007 klo 13.20

ozone kirjoitti:Kokeeko suomalainen vastenmielisyyttä kirkkoa vai yleensä uskoa kohtaan.. onko ne kirkon sakramentit tai opit ärsyttäviä tai vastenmielisiä vai Jeesus ja Jumala itsessään?

Kirkko on osa kulttuuriamme. Sakramentit on kivoja - ihminen tarvitsee rituaaleja. Jeesus oli huikea tyyppi. Mutta jos ei usko sieluun, ikuisuuteen, vapaaseen tahtoon tms. turhuuteen, putoaa pohja pois opeilta. Ihminen ei ole kuin edistynyt leivänpaahdin...

juishi · Viesti Kirjoittaja **juishi** » 4.3.2007 klo 13.31

ozone kirjoitti:Kokeeko suomalainen vastenmielisyyttä kirkkoa vai yleensä uskoa kohtaan.. onko ne kirkon sakramentit tai opit ärsyttäviä tai vastenmielisiä vai Jeesus ja Jumala itsessään?

Vastenmielisiä ovat ne julistajat, jotka väenvängällä tulevat tuputtamaan omia näkemyksiään muille. Ne jotka eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan vaan vetoavat joka asiassa siihen, että "ei se niin voi olla, koska jumala on sanonut näin ja näin". Ne jotka eivät voi käsittää, että on olemassa muitakin uskontoja kuin heidän, vaan on vain kristityt ja muut kerettiläiset pitää käännyttää mahdollisimman pian (tai vaihtoehtoisesti tappaa vääräuskoiset niin kuin menneinä aikoina tapahtui). Muutenkin koko lähetystyö on suatanasta. Miksei kristityt voi antaa muiden olla rauhassa, antavathan ne muiden uskontokuntien edustajatkin kristittyjen olla rauhassa. Eikö juuri raamattukin opeta, että lähimmäistä pitäisi kohdella niin kuin itseäänkin haluaisi kohdeltavan? Haluavatko siis kaikki kristityt tulla käännytetyiksi muiden uskontokuntien toimesta? Epäilen.

Toivonen · Viesti Kirjoittaja **Toivonen** » 4.3.2007 klo 13.42

ozone kirjoitti:Kokeeko suomalainen vastenmielisyyttä kirkkoa vai yleensä uskoa kohtaan.. onko ne kirkon sakramentit tai opit ärsyttäviä tai vastenmielisiä vai Jeesus ja Jumala itsessään?

Jos ajattelee uskoa itsessään, ottaen sen pois kirkoista ja sakramenteista ja kaavoista ja lieveilmiöistä kuten ristiretkistä ja joistain järjettömistä ihmisten häröilyistä... ihan Jeesusta ja Jumalaa vain, niin sinänsä koetaanko usko Jeesukseen itsessään vastenmieliseksi tai vaikeaksi. Jos hänet nyt tapaisi, sen radikaalin kaverin, nahkarotsissa ja reisitaskuhousuissa. Hän tulisi kylään ja siinä joisitte kupin teetä, hänellä olisi siinä oven suussa säkillinen vaatteita menossa lastenkotiin vietäväksi ...jatkaisikohan siitä tapaamisesta, niin kuin ei olisi koskaan häntä tavannut...

Eli jos Jeesuksen ottaisi pois kirkoista ja kaavoista, sijoittaen hänet kadulle tai kujille, tai sinne nyt missä ihmiset ovatkaan, niin voisiko hänet hyväksyä? Jos hänet henkilökohtaisesti tapaisi ja tutustuisi, niin olisiko siinä sinänsä enää mitään tekemistä tieteen ristiriitojen tai maailman synnyn teorioiden tai kastekysymysten, tai muiden kiistakysymysten ja väittelyiden kanssa... jos hänet voisi tavata tänään.

Tällaista pohdin...

Sehän on hyvä kun elämäänsä ja ympäröivää maailmaa ajattelee.
Mua ei Jeesus tai kirkko sinänsä ärsytä.

Jos polttelen omia digikuvia kaupasta ostamillenin CD/DVD-levyille, joudun maksamaan teostolle. Se ärsyttää...

En kuulu kirkkoon mutta kirkollisveroa joudun kuitenkin monin eri tavoin maksamaan epäsuorasti. Se ärsyttää...

Tällaiset laitokset joilla on käsittämätön valta asioihin, jotka ei niille edes kuulu pistävät veren kiehumaan. Siis vastustan jyrkästi kirkkoa, laitoksena.
Puhumattakaan siitä mikä valta kirkolla on vielä nykyäänkin valtion politiikassa. Onneksi ei enää sellainen kuin joskus historiassa.

Syntymää edeltävää ja kuoleman jälkeistä elämää ei ole. Keskitytään siis elämään tämä elämä niin hyvin kuin suinkin, kohtelemaan toisia kuin haluaisi itseään kohdeltavan.
Ihmisen hyvyys lähtee jokaisesta itsestään, ei siinä mitään "jumalia" tarvita.

Raru · Viesti Kirjoittaja **Raru** » 4.3.2007 klo 13.43

Miksi pitäisi olettaa, että ihminen kokisi Jumalan ylipäätään olevaksi tai yhtään miksikään. Minulle Jumala ei ole koskaan merkinnyt mitään, koska Jumalaa ei ole.

Harvat uskovaiset pystyvät käsittelemään ajatuksiani, eivät edes vanhempani. Heille Jumala tuntuu olevan jotain käsin kosketeltavaa, joka antaa heille elämän. Miksette vain voi päästää kolmannella vuosituhannella irti jumalauskosta, vaan mikä ajaa edelleen ihmisen uskomaan olemattomaan.

Jos haluatte lukemista aiheesta, voin suositelle seuraavaa http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kasikirja/vastauks.html

ozone · Viesti Kirjoittaja **ozone** » 4.3.2007 klo 13.58

Toivonen kirjoitti:
ozone kirjoitti:Tällaista pohdin...
Sehän on hyvä kun elämäänsä ja ympäröivää maailmaa ajattelee.
Mua ei Jeesus tai kirkko sinänsä ärsytä.

Jos polttelen omia digikuvia kaupasta ostamillenin CD/DVD-levyille, joudun maksamaan teostolle. Se ärsyttää...

En kuulu kirkkoon mutta kirkollisveroa joudun kuitenkin monin eri tavoin maksamaan epäsuorasti. Se ärsyttää...

Tällaiset laitokset joilla on käsittämätön valta asioihin, jotka ei niille edes kuulu pistävät veren kiehumaan. Siis vastustan jyrkästi kirkkoa, laitoksena.
Puhumattakaan siitä mikä valta kirkolla on vielä nykyäänkin valtion politiikassa. Onneksi ei enää sellainen kuin joskus historiassa.

Syntymää edeltävää ja kuoleman jälkeistä elämää ei ole. Keskitytään siis elämään tämä elämä niin hyvin kuin suinkin, kohtelemaan toisia kuin haluaisi itseään kohdeltavan.
Ihmisen hyvyys lähtee jokaisesta itsestään, ei siinä mitään "jumalia" tarvita.

Eli siis kirkko instanssina yhteiskunnassa, vaikuttajana ja rahaa pyytävänä laitoksena sapettaa... ei sinänsä Jumala ja Jeesus.

Toivonen · Viesti Kirjoittaja **Toivonen** » 4.3.2007 klo 14.13

ozone kirjoitti:Eli siis kirkko instanssina yhteiskunnassa, vaikuttajana ja rahaa pyytävänä laitoksena sapettaa... ei sinänsä Jumala ja Jeesus.

Juuri näin... eikä sapeta kun en ole koskaan tavannut.

ozone · Viesti Kirjoittaja **ozone** » 4.3.2007 klo 14.13

Raru kirjoitti:Miksi pitäisi olettaa, että ihminen kokisi Jumalan ylipäätään olevaksi tai yhtään miksikään. Minulle Jumala ei ole koskaan merkinnyt mitään, koska Jumalaa ei ole.

Harvat uskovaiset pystyvät käsittelemään ajatuksiani, eivät edes vanhempani. Heille Jumala tuntuu olevan jotain käsin kosketeltavaa, joka antaa heille elämän. Miksette vain voi päästää kolmannella vuosituhannella irti jumalauskosta, vaan mikä ajaa edelleen ihmisen uskomaan olemattomaan.

Pastorin lapset yleensä saavat jonkin sortin yliannostuksen uskoa... kaikki tapaamani pastorien lapset ovat olleet jonkin sortin rebel-tyypin nuoria suhteessa vanhempiensa uskoon. Usko on ilmeisesti niin itsestäänselvyys perheessä, että siihen on pakko ottaa etäisyyttä mahdollisimman paljon... mutta eivät ne vanhemmat "normaaleissakaan" perheissäkään tajua lastensa tunteita. Tätä dilemmaa kuvastaa hyvin Jere-sarjakuva lehdissä.

Jumalasta irtipäästäminen on mielestäni vaikeaa sikäli, koska mikään muu ei tuntuisi antavan merkitystä elämään. Pelkkä syntymä ja kuolema ja hyvä elämä tuntuvat kovin ontoilta syiltä olemassaoloon. Jollekin se kelpaa, mutta suurelle osalle se ei riitä. Moni kaipaa elämäänsä jotain suurempaa merkitystä kuin vain 60 vuotta elämää ja mullan sekaan laatikossa... ehkä vähän kärjistetty kuva ihmiselämästä - onhan ihmiselämä hieno ja hurja paketti iloja ja suruja, mutta silti pelkkänä elämänä kaikki on jotenkin kuin vain kappale tekstiä repäistynä irti kirjastaan.

Mikael K. · Viesti Kirjoittaja **Mikael K.** » 4.3.2007 klo 14.24

juishi kirjoitti:
ozone kirjoitti:Kokeeko suomalainen vastenmielisyyttä kirkkoa vai yleensä uskoa kohtaan.. onko ne kirkon sakramentit tai opit ärsyttäviä tai vastenmielisiä vai Jeesus ja Jumala itsessään?
Vastenmielisiä ovat ne julistajat, jotka väenvängällä tulevat tuputtamaan omia näkemyksiään muille. Ne jotka eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan vaan vetoavat joka asiassa siihen, että "ei se niin voi olla, koska jumala on sanonut näin ja näin"--

Olisiko tässä suhteessa ongelmana se, että tällaiset julistajat ovat kokeneet kristinuskon vaikuttavan heidän koko eksistenssiinsä niin vahvasti, että he haluavat suostutella lähes pakonomaisesti muut seuraansa. Minä olen ihmetellyt monesti sitä kuinka Jeesus kutsui opetuslapsensa. Hän sanoi vain "seuraa minua." Sen aikaiset kalastajat jättivät työnsä ja lähtivät kutsujaa seuraten vaeltelemaan 2-3 vuotta pitkin Galileaa ja muita mantuja, kunnes hänet teloitettiin. Kristinusko levisi muutamassa vuosikymmenessä koko sen aikaiseen tunnettuun maailmaan. Tämä "alkuräjähdys", kuten Lars Aejmelaeus sitä kutsuu, muutti koko historian.

Onko kristinusko nykyisin kuollut ja kuopattu aate eri maailmankatsomusten markkinoilla? Sosiologisten, freudilaisten ja nykyaikaisten luonnontieteiden haasteiden edessä mahdollisuuksia on kaksi. On joko niin, että Jumalaa ei ole tai sitten hän on. Jos usko Jumalaan pohjautuu esitieteellisen maailmankuvan kulttuuriedellytyksiin niin tämä uskomusjärjestelmä ei ole pätevää vaan sen voi haudata kaikessa rauhassa.

Jos taas puolestaan ajatellaan sillä tavalla, että ihmiseen liittyvältä osalta Jumala on luonut tämän maailman neutraaliksi paikaksi asua ja elää, jolloin ihmisellä on niin paljon vapautta, että hän voi valita vapaasti miten suhtautua Jumalaan niin vastaus on erilainen. Tämä välimatka Jumalaan on luonteeltaan episteeminen - ei niinkään avaruudellinen. Tämä merkitsee sitä, että Jumala ei ole ihmismielelle välttämätön edellytys. Ihminen voi toimia täysin Jumalasta riippumatta.

Tämän vaihtoehdon mukaan ajateltaessa tieto ja järki eivät ole Jumalaa vastaan tai hänen puolellaan. Elämän kehittyminen evoluution tapaan, elämän löytyminen toisista aurinkokunnista tai ihmisen mahdollisuus tuhota oma olemassaolonsa sodalla ovat vain esimerkkejä tästä autonomiasta.

Tällaisessa tilanteessa suhde Jumalan pohjautuu vapaaehtoisuuteen. Se ei ole pakottamista mihinkään vaan vapaaehtoista suhteessa elämistä hänen kanssaan. Näkökulmani on kristillinen, joten eri uskontojen edustajat voivat ajatella eri tavoin kuin minä.

Edit. Selvensin hieman ajatusta.

Wespa · Viesti Kirjoittaja **Wespa** » 4.3.2007 klo 14.28

ozone kirjoitti:Pelkkä syntymä ja kuolema ja hyvä elämä tuntuvat kovin ontoilta syiltä olemassaoloon. Jollekin se kelpaa, mutta suurelle osalle se ei riitä. Moni kaipaa elämäänsä jotain suurempaa merkitystä kuin vain 60 vuotta elämää ja mullan sekaan laatikossa...

Mites se rakkaus toiseen ihmiseen? Itse ainakin haluan olla sen verran naiivi, että uskon (no pun intended) sen riittävän.

Edit. Ajatusten selventelyä.

Teppo Tulppu · Viesti Kirjoittaja **Teppo Tulppu** » 4.3.2007 klo 14.28

ozone kirjoitti: Jumalasta irtipäästäminen on mielestäni vaikeaa sikäli, koska mikään muu ei tuntuisi antavan merkitystä elämään. Pelkkä syntymä ja kuolema ja hyvä elämä tuntuvat kovin ontoilta syiltä olemassaoloon.

Mutta miksi olemassaololla pitäisi olla syy? Matti Nykästä siteeratakseni, elämä on ihmisen parasta aikaa. Sen pitää riittää. On jotenkin nurinkurinen ratkaisu, että jos elämä ei riitä, niin keksitään että onneksi on paljon muutakin.

Rooivalk · Viesti Kirjoittaja **Rooivalk** » 4.3.2007 klo 14.45

Teppo Tulppu kirjoitti:
ozone kirjoitti: Jumalasta irtipäästäminen on mielestäni vaikeaa sikäli, koska mikään muu ei tuntuisi antavan merkitystä elämään. Pelkkä syntymä ja kuolema ja hyvä elämä tuntuvat kovin ontoilta syiltä olemassaoloon.
Mutta miksi olemassaololla pitäisi olla syy? Matti Nykästä siteeratakseni, elämä on ihmisen parasta aikaa. Sen pitää riittää. On jotenkin nurinkurinen ratkaisu, että jos elämä ei riitä, niin keksitään että onneksi on paljon muutakin.

Tämä kanssa ihmetyttää, ihminen yrittää väkisin nostaa itsensä jollekin pedestaalille ja keksiä elämälleen jotain jumalallista tarkoitusta, miksi ihmeessä?.

En ole sinänsä kaikkia kirkon oppeja vastaan, hyväähän ne (ainakin ev.lut.) tarkoittavat ja varmaan yleissivistyken kannalta o.k. ainakin hieman tutustua aiheeseen, mutta kun en usko näihin Jumalaan yms. niin ei oikein nappaa.

Jos maailmankaikkeuden ikä ja koko on ihmisen mittakaavassa täysin käsittämätön, auringon kaltaisia tähtiä ja todennäköisesti planeettoja on lähestulkoon ääretön määrä avaruudessa, niin minkä ihmeen takia juuri sinun elämäsi täällä on tärkeä?. Miksi juuri sinun tulisi saada jatkaa jossain muodossa olemassaoloasi kuoleman jälkeen?. Miksi?. Uskon ja toivon, että kun lamppu sammuu, niin se tosiaan sammuu kokonaan ikuisiksi ajoiksi. Ainakin tiedän, että tällä elämällä on joku raja johon se päättyy, ajatus tuonpuoleisesta ikuisesta elämästä kuvottaa ja pelottaa minua. Entä jos en pitäisikään siitä?, mitä sitten, ainoastaan ikuisuus edessä harpun soittoa pilven reunalla, vaikka ei kiinnostaisi pätkääkään. Ajatus synnyttää minussa samanlaisia pelkoja, kuin vaikkapa ajatus neliraajahalvauksesta ja sen jälkeisestä elämästä sidottuna sairaalavuoteeseen.

Tästä varmaan joku vetää herneet nenuun, mutta siitä vaan.

ozone · Viesti Kirjoittaja **ozone** » 4.3.2007 klo 14.57

Rooivalk kirjoitti:os maailmankaikkeuden ikä ja koko on ihmisen mittakaavassa täysin käsittämätön, auringon kaltaisia tähtiä ja todennäköisesti planeettoja on lähestulkoon ääretön määrä avaruudessa, niin minkä ihmeen takia juuri sinun elämäsi täällä on tärkeä?. Miksi juuri sinun tulisi saada jatkaa jossain muodossa olemassaoloasi kuoleman jälkeen?. Miksi?

Niin, eiköhän tuohon ole pointtina silkka rakkaus Jumalan puolelta. Jos häntä ei tunne, niin eihän häneen voi myös luottaa.. niin se Raamattu väittää, että jokaisen ihmisen Jumala tuntee...

Sikäli en usko, että taivas paha paikka olisi, ja tuskin se harppu on pakollinen... voisin kuvitella, että taivas on kuin nyt tämä maailma, mutta ilman tarvetta kostaa, vihata, teeskennellä. Eli siellä ei ole pahuutta... vaikea käsittää paikkaa, jossa ei olisi pahuutta.. mutta itse kokisin sen aika levolliseksi. Tähän maailman aikaan kuintenkin liittyy niin paljon kaikenlaista säätöä, kipua ja vastoinkäymisiä.

...tällainen aate tällä kertaa...

Mikael K. · Viesti Kirjoittaja **Mikael K.** » 4.3.2007 klo 15.04

Teppo Tulppu kirjoitti:
ozone kirjoitti: Jumalasta irtipäästäminen on mielestäni vaikeaa sikäli, koska mikään muu ei tuntuisi antavan merkitystä elämään. Pelkkä syntymä ja kuolema ja hyvä elämä tuntuvat kovin ontoilta syiltä olemassaoloon.
Mutta miksi olemassaololla pitäisi olla syy? Matti Nykästä siteeratakseni, elämä on ihmisen parasta aikaa. Sen pitää riittää. On jotenkin nurinkurinen ratkaisu, että jos elämä ei riitä, niin keksitään että onneksi on paljon muutakin.

Ihmisen elämään kuuluu kysellä syitä ja etsiä vastauksia.Omat kriisit ovat opettaneet sen, että niihin ei voi suhtautua kylmästi vaan kaikki apu lähimmäisiltä on tarpeen. Samoin tähän liittyy uskontojen tärkeä piirre: ne antavat vastauksia elämän herättämiin kysymyksiin. Minun kohdallani vastauksen antajana on ollut erityisesti kristinusko.

Teppo Tulppu · Viesti Kirjoittaja **Teppo Tulppu** » 4.3.2007 klo 15.09

Mikael K. kirjoitti:Ihmisen elämään kuuluu kysellä syitä ja etsiä vastauksia.

Siitä ei vaan mitenkään seuraa että syitä tai vastauksia olisi olemassa.

Erño · Viesti Kirjoittaja **Erño** » 4.3.2007 klo 15.10

Mitä sitä turhia kyselemään, kun voi testata ja selvittää

juishi · Viesti Kirjoittaja **juishi** » 4.3.2007 klo 15.27

Mikael K. kirjoitti:
juishi kirjoitti:
ozone kirjoitti:Kokeeko suomalainen vastenmielisyyttä kirkkoa vai yleensä uskoa kohtaan.. onko ne kirkon sakramentit tai opit ärsyttäviä tai vastenmielisiä vai Jeesus ja Jumala itsessään?
Vastenmielisiä ovat ne julistajat, jotka väenvängällä tulevat tuputtamaan omia näkemyksiään muille. Ne jotka eivät kykene ajattelemaan omilla aivoillaan vaan vetoavat joka asiassa siihen, että "ei se niin voi olla, koska jumala on sanonut näin ja näin"--
Olisiko tässä suhteessa ongelmana se, että tällaiset julistajat ovat kokeneet kristinuskon vaikuttavan heidän koko eksistenssiinsä niin vahvasti, että he haluavat suostutella lähes pakonomaisesti muut seuraansa. Minä olen ihmetellyt monesti sitä kuinka Jeesus kutsui opetuslapsensa. Hän sanoi vain "seuraa minua." Sen aikaiset kalastajat jättivät työnsä ja lähtivät kutsujaa seuraten vaeltelemaan 2-3 vuotta pitkin Galileaa ja muita mantuja, kunnes hänet teloitettiin. Kristinusko levisi muutamassa vuosikymmenessä koko sen aikaiseen tunnettuun maailmaan. Tämä "alkuräjähdys", kuten Lars Aejmelaeus sitä kutsuu, muutti koko historian.

Ongelma syntynee siitä, että ei kyetä tai haluta kyseenalaistamaan omaa vakaumusta millään tavalla. Täysin kritiikittömästi vastaanotetaan kaikki mitä sen oman vakaumuksen piiristä tulee. Kristinuskosta on valitettavasti ajan myötä tehty varsin totalitaarinen järjestelmä, jossa edellämainitsemani kaltaiset yksilöt kasautuvat massaksi jolla ei ole omia ajatuksia, vaan suuressa kiihkossa levittävät sitä propagandaa mikä sinne oman pään sisälle on tartutettu. Heikkomielisiä on helppo hyväksikäyttää.

Luulen että tuo Jeesuksen aiheuttama "alkuräjähdys" on esitetty varsin glorifioidussa muodossa Raamatussa. Oma ajatukseni ko. tapahtumasta on, että Jeesus on saanut seurakuntansa ajatuksia herättävillä ja hyvin perustelluilla puheilla, eikä millään yksipuolisella julistuksella ja tuputuksella. Ja hän on varmaan antanut opetuslapsilleen mahdollisuuden kyseenalaistaa omia sanomisiaan. Tämä yksipuolinen julistus ja pakotus lie tullut myöhemmin, jolloin uskontoa on alettu käyttämään hallinnallisena elementtinä, jolla on pyritty lisäämään mm. papiston diktatuurista valtaa alamaisiinsa, ja uskontoon "perustuen" voitu helposti likvidoida kaikki asian julkisesti kyseenalaistavat yksilöt. Itse en pidäkään kristinuskoa nykymuodossaan oikein uskontona, vaan yhtenä tapana hallita alamaisia. Samoja ongelmia on nähtävissä myös muissa uskonnoissa, eikä vähiten islamissa joka yllättäen pohjautuu jonkin verran samoihin lähtökohtiin kuin kristinusko.

Mikael K. · Viesti Kirjoittaja **Mikael K.** » 4.3.2007 klo 15.27

Teppo Tulppu kirjoitti:
Mikael K. kirjoitti:Ihmisen elämään kuuluu kysellä syitä ja etsiä vastauksia.
Siitä ei vaan mitenkään seuraa että syitä tai vastauksia olisi olemassa.

Niinpä. Vastauksien löytäminen taitaa olla niin henkilökohtainen juttu, että sitä on vaikea välittää toiselle ihmiselle. Siksi pakottaminen mihinkään tapaan ajatella on ehdottomasti väärin. Erñon ajatus testaamisesta on tässä suhteessa kohdallaan.

Edit: Sainko korjattua nimen oikeaksi?

juishi · Viesti Kirjoittaja **juishi** » 4.3.2007 klo 15.36

ozone kirjoitti: Sikäli en usko, että taivas paha paikka olisi, ja tuskin se harppu on pakollinen... voisin kuvitella, että taivas on kuin nyt tämä maailma, mutta ilman tarvetta kostaa, vihata, teeskennellä. Eli siellä ei ole pahuutta... vaikea käsittää paikkaa, jossa ei olisi pahuutta.. mutta itse kokisin sen aika levolliseksi. Tähän maailman aikaan kuintenkin liittyy niin paljon kaikenlaista säätöä, kipua ja vastoinkäymisiä.

Mihin minä tarvitsen taivasta, kun jo nyt elän ilman tarvetta kostaa, vihata ja teeskennellä? Miksi pitäisi odottaa jotain utopistista vaihetta, että voisi elää ilman pahuutta ja kokea tämän nykyisen hetken levolliseksi? Miksi en voisi pyrkiä tekemään hyvää, välttää pahaa ja puhdistaa mieleni ilman uskoa yliluonnollisiin jumalhahmoihin?

Lisättäköön tähän vielä, etten pidä itseäni buddhalaisena, vaikka ajatukseni siihen suuntaan varsin vahvasti kallistuvatkin.

wanders · Viesti Kirjoittaja **wanders** » 4.3.2007 klo 15.40

jonesb kirjoitti: Lisäänpä vielä, vaikka tämä menee hieman offtopikiksi, niin mielestäni lähes kaikki Suomessa elävät ovat uskovaisia, hekin jotka kirkosta eroavat ja väittävät etteivät usko.
...
Muistutan vielä, että se ettei kuulu kirkkoon on eri asia kuin että ei usko.

Tämä mielipide on selkeästi lähinnä omaa näkemystäni asiasta. Ja sen takia intän edelleen että kysymys ja vastausvaihtoehdot ovat totaalisessa ristiriidassa keskenään. Tämä ristiriita saattaa paljastua tuossa tilastollisessa ihmeessä, että rastafarejakin löytyy noin paljon. Jos kysymys olisi "mihin uskot" niin vastausvaihtoehdot olisivat ihan ok.

En ole - enkä tule - täppäämään yhtään vaihtoehdoista. Ellei sitten huvissaan lisäisi hämmennystänne...