MacFinn kirjoitti:Miten tuon nyt ottaa, minä olen 17 tuumaista kuljettanut mukanani jo neljä vuotta. Eikä kertaakaan ole tullut mieleen, että olis pitänyt ottaa 12 tai 15 tuumainen. Ilman muuta seuraavakin on 17 tuumainen.
Hyvin sanottu tuo "miten sen nyt ottaa". Nämähän ovat makuasioita, mutta itse odottelin vähintään 13" tai mieluiten tuumaa pienempää konetta. Kun nykyisin omissa asioissa käytän lähes ainoastaan tätä 12,1" (alle 1,6kg WLAN-kortin kanssa) konetta niin kertakaikkiaan jo kaikki yli kahden kilon tuntuu aivan mahdottomalta ajatukselta.
No mullakin on tuon kokoinen Delli työkoneena (ja näin kesäaikaan myös mökki-). Ja jaksaisin kyllä kantaa muutaman sata grammaa painavampaakin mötikkää jos siinä olis DVD-R(W) asema sisäänrakennettuna. Riepoo aina repiä se telakka työpöydän nurkalta perjantaisin megeen.
Eikä niitä Dellin flash-vehkeitä vielä ainakaan Suomesta saa, saaneeko mistään? Tätä nimenomaista Latitude D420:tä pitäis moisena olla, mutta ei Dellin omat sivutkaan taida tuntea. Ja sen flash-kiintolevyn max. koko on 32Gt. Riittäneekö? (tämä siis seuraavalle postaajalle).
Pakko sanoa että raahaamisellakin on eroa. Kyllähän jokainen meistä raahasi täyspakkausta intissäkin niin miten sitten tuollainen kolmenkilon.... On eriasia raahata konetta autossa, kulkien parisataa metriä jalkaisin koneen kera. On eriasia käyttää olkalaukkua tai reppua tai salkkua.
Vanhan opiskelunpaikan vuoksi sain puolivutota raahata 15" laitettani olkalaukussa (kun reppu ei soveltunut epäsiisteyden vuoksi) läpi helsingin keskustan käyttäen julkisia kulkuneuvoija. Kyllä ketutti :).
Repe Ruutikallo kirjoitti:
Morjens beeta!
...
Pieni MBP tulee todennäköisesti joskus tänä vuonna, mutta aikataulua meille ei ole kerrottu sen kummemmin koska Apple ei yleensäkään semmottia kerro.
Morjensmorjens, täälläpäs on lämmin vastaanotto. Meillä emäntä on elellyt nyt vajaan vuoden oman macbookkinsa kanssa ja minä vihreänä olen vierestä katsellut kuinka heidän avio-onnensa kukoistaa - salaa aina käynyt konetta kylpyhuoneessa hyväilemässä. Ei vainen.. pohjustuksena vaan sille, että olen itse vielä vähän rookie tässä maailmassa.
Jos ja kun pieni MBP tulee, niin millaiseen hintahaarukkaan tuo sijoittuu? Jos siis puhtaasti haaveilisi vaikka tuon nykyisen päivitetyn MBP:n speksit saavansa 12-13 tuuman laatikossa? Muut valmistajat yleensä vetää pikkuboksien hinnat automaattisesti reilusti kattoon. Odottelen varmasti pilkullista OSX:ää, mutta sitä en nyt sitten osaa tuon hinnan ja koon suhteen miettiä, että onko se nyt sitten tuollainen raahattava (minulle se sitä on) vai pitääkö sitten odotella vielä pidempään.

No jos jokin uusi malli tulee, niin se on selkeästi joko erityyppinen laite, tai sitten nykyinen macbook-tuotelinja uudistetaan. Nythän pikku MBP:n asemaa toimittaa tuo musta MB. Hinnat varmaankin ovat muutaman satasen kalleinta mb:tä korkeammalla. Mutta jos muutoksai tehdään ja mb-mallia supistetaan, niin sittenhän voi hinnoittelu muuttua. Mutta. tämähän on sit turhaakin turhempaa spekulaatiota :).
Repe Ruutikallo kirjoitti:
Morjens beeta!
...
Pieni MBP tulee todennäköisesti joskus tänä vuonna, mutta aikataulua meille ei ole kerrottu sen kummemmin koska Apple ei yleensäkään semmottia kerro.
Morjensmorjens, täälläpäs on lämmin vastaanotto. Meillä emäntä on elellyt nyt vajaan vuoden oman macbookkinsa kanssa ja minä vihreänä olen vierestä katsellut kuinka heidän avio-onnensa kukoistaa - salaa aina käynyt konetta kylpyhuoneessa hyväilemässä. Ei vainen.. pohjustuksena vaan sille, että olen itse vielä vähän rookie tässä maailmassa.
Jos ja kun pieni MBP tulee, niin millaiseen hintahaarukkaan tuo sijoittuu? Jos siis puhtaasti haaveilisi vaikka tuon nykyisen päivitetyn MBP:n speksit saavansa 12-13 tuuman laatikossa? Muut valmistajat yleensä vetää pikkuboksien hinnat automaattisesti reilusti kattoon. Odottelen varmasti pilkullista OSX:ää, mutta sitä en nyt sitten osaa tuon hinnan ja koon suhteen miettiä, että onko se nyt sitten tuollainen raahattava (minulle se sitä on) vai pitääkö sitten odotella vielä pidempään.
No jos jokin uusi malli tulee, niin se on selkeästi joko erityyppinen laite, tai sitten nykyinen macbook-tuotelinja uudistetaan. Nythän pikku MBP:n asemaa toimittaa tuo musta MB. Hinnat varmaankin ovat muutaman satasen kalleinta mb:tä korkeammalla. Mutta jos muutoksai tehdään ja mb-mallia supistetaan, niin sittenhän voi hinnoittelu muuttua. Mutta. tämähän on sit turhaakin turhempaa spekulaatiota .
Minä kyllä väittäisin että samoilla sisuskaluilla 12-13" MBP olisi kalliimpi kuin 15" MBP.
Ne jotka tuollaisen pienen tehokoneen haluavat/tarvitsevat ovat siitä myös valmiita maksamaan. 15" MBP tullee olemaan mallissarjansa halvin "standardi" kokonsa ansiosta.
jonesb kirjoitti:Pakko sanoa että raahaamisellakin on eroa. Kyllähän jokainen meistä raahasi täyspakkausta intissäkin niin miten sitten tuollainen kolmenkilon.... On eriasia raahata konetta autossa, kulkien parisataa metriä jalkaisin koneen kera. On eriasia käyttää olkalaukkua tai reppua tai salkkua.
Vanhan opiskelunpaikan vuoksi sain puolivutota raahata 15" laitettani olkalaukussa (kun reppu ei soveltunut epäsiisteyden vuoksi) läpi helsingin keskustan käyttäen julkisia kulkuneuvoija. Kyllä ketutti .
No, mulla on Brenthavenin olkalaukku, neljän vuoden käytön jäljet ei näy. Ja on muuten erinomainen kantaa. On tuota tullut erinäisiä kilometrejä kannettua kaupunkien kaduilla. Eikä tunnu missään.
Täyspakkausta en muista koskaan kantaneeni kylläkään, joten ei voi verrata.

Noh noh..Kaikki eivät käy inttiä! itse en ole varmaan koskaan täyspakkausta nähnytkään ja lähinnä säälittää että valtio rikkoo nuorten miesten fysiikkaa ja itsetuntoa neuvostomaita muistuttavalla koulutuksellaan. (Suomihan on ainoa "länsimaa" jolla on asevelvollisuus)
Tiedä sitten johtuuko se juuri tuosta surullisen kuuluisan täyspakkauksen kantamisen puutteesta että itseäni ei miellytä raahata mukana 15" konetta vaan 12" on isoin mitä viitsii kantaa. Vaimon MacBook:kin on jo liian iso.
Ennustaja kirjoitti:Muistaako kukaan miten meni hinnottelu meni Power Bookkien kohalla...?
12-tuumainen oli selvähkösti halvin.
Yeps.. 12" karvalakki 1500e ja Superdrivellä ja isommalla levyllä oli noin 1800e. 15" oli alkaen 2000e. Jos nyt oikein muistan. Tuo siis silloin kun itse ostin koneen keväällä 2005.

Noh noh, Suomen armeija ei muistuta neuvostomaan armeijaan millään tavalla, itsellä tosin vain kokemusta vain Suomen asevoimista mutta pyytäisin olemaan tekemättä ylilyöntejä näissä vertauksissa etenkin jos ilmeisesti ei ole omakohtaista kokemusta edes tästä Suomen mallista.
Itse kannatan Suomen asevelvollisuutta ja en kokenut sitä mitenkään haitalliseksi, päinvastoin, olisi harmittanut jos en siellä olisi käynyt, tosin silloinhan sitä en voinut tunnustaa vaan kaikesta piti valittaa
Jos nyt ei muuten niin kyllä peruskunto pitäisi olla nuorella kansalaisella armeijan kestävää, muutoin alkaa olemaan sairaalat täynnä kun nämä sukupolvet alkaa sairastumaan työikäisenä.
Totaalisin ulkona aiheesta, joten minun osaltani tämä loppuu tähän:
Aivan kuten muistinkin.. vain kreikka on suomen kaveri näissä hommissa, oli tarkoituksella yleistetty pois, sori. Muut eivät ole joko länsimaita tai palvelus ei koske kaikkia miehiä eli porukka arvotaan tai muuten vain yli puolet ei palvelustaan suorita.

Tällehän on oma aihekin tuolla foorumin alapäässä, joten sinne mars!
jonesb kirjoitti:Pakko sanoa että raahaamisellakin on eroa. Kyllähän jokainen meistä raahasi täyspakkausta intissäkin niin miten sitten tuollainen kolmenkilon.... On eriasia raahata konetta autossa, kulkien parisataa metriä jalkaisin koneen kera. On eriasia käyttää olkalaukkua tai reppua tai salkkua.
Vanhan opiskelunpaikan vuoksi sain puolivutota raahata 15" laitettani olkalaukussa (kun reppu ei soveltunut epäsiisteyden vuoksi) läpi helsingin keskustan käyttäen julkisia kulkuneuvoija. Kyllä ketutti :).
No, mulla on Brenthavenin olkalaukku, neljän vuoden käytön jäljet ei näy. Ja on muuten erinomainen kantaa. On tuota tullut erinäisiä kilometrejä kannettua kaupunkien kaduilla. Eikä tunnu missään.
Täyspakkausta en muista koskaan kantaneeni kylläkään, joten ei voi verrata.
Je, oikea laukkuvalinta ja pakkaustekniikka ovatkin se juttu. Itselläni on tavallinen olkalaukku, jossa kulkivat kirjat ja läppäri. Eikä siinä mitään, kyllähän sitä kantaa kun on pakko :).
johannyt kirjoitti:missäs vaiheessa macbookkienkin hinnat on alentuneet? tässä samalla?
Huomenta ja aamutoimiin Marx! Pari viikkoa takaperinhan ne tippus, kun tuli sukkelammat prossut.
(Se yks polakkiukkohan heräs äsken 19 vuoden koomasta, joten sillä vasta olikin ihmettelemistä... )
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
fotomik kirjoitti:Eli siis 0.4Ghz nopeampi prossu, uusi näytönohjain ja hiukan halvempi kuin ennen? Siinäkös ne oli?
No ei mua nyt niin kamalasti harmittanutkaan kun ostin muutama viikko sitten MBP:n. Huh helpostusta. Se näyttöjen uusiutuminen olisi syönyt aika vahvasti.
Kuvankäsittelyhommiin ei juurikaan vaikutusta tällä, luojan kiitos.
No ei **** macrumorssi sanoo että santarosa+led. ÄÄrrph.
suosittelisin silti soittamaan apple storeen ja kysymään onnistuuko vaihto 14 pv sisään pitäis saada vaihdettua mutta ovat kuulemma joustaneetkin.

Pelkään kyllä että muutama viikko on ihan liikaa... Lisäksi laitetta ei olisi saanut ottaa varsinaisesti käyttöön, jos kuluttajansuojalaista puhutaan.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Ennustaja kirjoitti:Muistaako kukaan miten meni hinnottelu meni Power Bookkien kohalla...?
12-tuumainen oli selvähkösti halvin.
Yeps.. 12" karvalakki 1500e ja Superdrivellä ja isommalla levyllä oli noin 1800e. 15" oli alkaen 2000e. Jos nyt oikein muistan. Tuo siis silloin kun itse ostin koneen keväällä 2005.
Sitä mäkin... muut valmistajat rahastaa pikkusista koneistaa enemmän mut Applella menee hinnat suuruusluokassa...toivotaan että tolla logiigalla sieltä joku 11tuumanen pläjähtää jossain vaiheessa. Voipi sit lyödä sen 20" Cineman kylkeen kotosalla...
johannyt kirjoitti:
suosittelisin silti soittamaan apple storeen ja kysymään onnistuuko vaihto 14 pv sisään pitäis saada vaihdettua mutta ovat kuulemma joustaneetkin.
Pelkään kyllä että muutama viikko on ihan liikaa... Lisäksi laitetta ei olisi saanut ottaa varsinaisesti käyttöön, jos kuluttajansuojalaista puhutaan.
Niin ja enpäs ostanut edes AppleStoresta. KampusData Jyväskylä. En usko että vaihtavat, voihan tuota itkeä niille
Tosin ei se nyt harmita, väntöä mun hommiin tuntuu tossakin piisaavan, eilen jämistelin kasaan "panoraama"-kuvan seitsemisen metriä pitkästä matosta, raw-kuvista lopulliseen tiffiin, ja voin sanoa että edellinen kone olisi ollut polvillaan tuossa, MBP vaan tuhisi vähän kovemmalla äänellä. Mutta teki hommansa.
Ja Applen tiedotteen mukaan LED-näyttöjen hyviä puolia on se että värit ja niiden kirkkaus on jopa yhtä hyviä kuin vanhoilla näytöillä niin... Raha on vaan rahaa, satanen ei tässä hommassa tapa meitä.
Akun kesto voi harmittaa, mutta riittää se tuokin varmasti.