Kaikesta huolimatta tulee tilanteita, joissa on vaikea päättää kuinka asioida tulisi lokeroida loogisesti, koska käsitteet tulevat päällekkäisiksi. Ajatellaan vaikkapa että saan paketin, joka sisältää valokuvia ja muutama video. Näiden tiedostojen konteksti on kuitenkin sama, joten syntyy ristiriita organisointi tapani sekä sisällön kanssa. Normaalisti kuvien kanssa niiden paikka luonnollisesti olisi "kuvat" kansio tms., mutta kyseisessä tilanteessa joutuu erottamaan videon "videot" kansioon, jolloin jonkinlainen yhteys näiden sisällön väliltä katkeaa. Tämä oli vain yksi esimerkki, sillä tällaisia tilanteita on lukemattomia.
Kuinka te hoidatte tiedostojen organisoinnin? Käytättekö kuinka näitä ns. valmiita kansioita, kuten kuvat, elokuvat, musiikki, dokumentit yms.? Itse pyrin käyttämään, mutta arastelen vielä hieman näitä os x:n "valmiita" kansioita siinä mielessä kun tuntuu että osaan niistä kertyy ohjelmien omia tiedostoja ja kansioita. Esimerkiksi dokumentit kansion olen ajatellut että sinne laittaisin erilaisia kirjoitelmia ja asiakirjoja tms., mutta sinne näyttäny kertyvän enemmän kaikenlaista muuta. Olen hieman hämmentynyt, kun en löydä heti niitä muutamaa omaa dokumenttiani niiden sekalaisten ja tuntemattomien tiedostojen joukosta. Tuntuu kuin olisi laitettu vaatteille tarkoitettuun kaappiin siivousvälineitä.
Toivottavasti joku ymmärsi mitä haen takaa.
