Repe Ruutikallo kirjoitti:Kaikki Applen mallisarjat myydään lokakuusta lähtien joko valmiiksi Leopardilla tai sitten Leopardin voi tilata nimellisiä kuluja vasten.
Tarkoittaako tämä sitä, että jos uusi iMac tulee myyntiin ennen lokakuuta, siinä on vielä Tiger (ja päivittäminen Leopardiin maksaa normaalin hinnan)?
Jos näin on, tämä on hyvä syy lykätä iMacin hankintaa lokakuulle. Jos hermot kestävät siihen asti.
Viimeksi muokannut boondocks, 3.7.2007 klo 9.12. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Repe Ruutikallo kirjoitti:Kaikki Applen mallisarjat myydään lokakuusta lähtien joko valmiiksi Leopardilla tai sitten Leopardin voi tilata nimellisiä kuluja vasten.
Tarkoittaako tämä sitä, että jos uusi iMac tulee myyntiin ennen lokakuuta, siinä on vielä Tiger (ja päivittäminen Leopardiin maksaa normaalin hinnan)?
Jos näin on, tämä on hyvä syy lykätä iMacin hankintaa lokakuulle.
Tähän saakka uuden käyttiksen on saanut nimelliseen hintaan, jos on tilannut uuden Macin noin kuukautta ennen käyttiksen tuloa myyntiin (tai myöhemmin).
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Eikö kennelläkään ole tietoa siitä, milloin se iMac tulee.
Odottelen kanssa sitä konetta suurella kaipauksella. Voisin tilata sen 24" nyt, mutta sitten harmittaa, kun tulee seuraavalla viikolla uusi iMac jonka muotoilufilosofia noudattaa iPhonen tyylikästä mustaa.
Se tulee tietenkin yhtäaikaa Leopardin kanssa. Näen jo kristallipallosta Apple.comin etusivun jonka otsikko on jotain tuonne päin: New iMac with Leopard!
johnh kirjoitti:Se tulee tietenkin yhtäaikaa Leopardin kanssa. Näen jo kristallipallosta Apple.comin etusivun jonka otsikko on jotain tuonne päin: New iMac with Leopard!
Uudet homppulaiset ovat aina erityisen tervetulleita foorumille jos heillä on vielä kristallipallokin följyssä, sen verran paljon sille pallolle on nimittäin tarvetta...
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Repe Ruutikallo kirjoitti: Applella tiedetään asia kyllä hyvinkin tarkkaan. Vika on vain siinä että eivät kerro ulos. Munapäät.
Just niin, kaikkien munapäitten äidit Ne eivät käsitä, että kohta yksi Munkki Suomesta (ja muutama muu) menee ja ostaa TAAS uuden puuceen ja omppuun vaihto siirtyy kolmella vuodella. Heinäkuu armonaikaa ja pahaa pelkään, että menee homma ihan peeseelleen.
Munkki kirjoitti:
Just niin, kaikkien munapäitten äidit Ne eivät käsitä, että kohta yksi Munkki Suomesta (ja muutama muu) menee ja ostaa TAAS uuden puuceen ja omppuun vaihto siirtyy kolmella vuodella. Heinäkuu armonaikaa ja pahaa pelkään, että menee homma ihan peeseelleen.
Minusta tuntuu etteivät ne uuden tietokoneen ostajat noita markkinoita ihan noin tarkkaan seuraile. Eli en usko, että kovinkaan paljon ero Mac vs. PC -taistossa värähtelisi vaikka Apple julkaisisi uudet mallinsa iMaceista. Toki, alkaahan tuo rauta olla pikkuhiljaa nk. vanhentunutta olla jos vertailee PC:den vastaavaan. Eli ne kuuluisat spekseihin tuijottelijat eivät tällä hetkellä vakuutu iMacien tarjonnasta.
Kyllä ihan kättelyssä pitäisi tuota Mac-brandia saada vielä hitusen enemmän suurempaan tietoisuuteen. Toisaalta jokainen uutinen esim. iPhonesta ja Leopardista lisää tuota tietoisuutta. Valitettavasti vain vieläkin Appe ja Mac rinnastetaan johonkin vaihtoehtoiseen, johonkin mihin ei niitä ohjelmia (pelejä tms.) saa. Se täytyy kyllä mainita, että tilanne tuolla jenkkilässä näyttää hyvältä, mitä tulee Macien yleisyyteen.
Eiköhän se tästä... paremman tietokoneilun vuoksi.
MacBook Pro 13" 2,4GHz 4Gt Mid 2010
iMac 20" 2.16GHz 2Gt Late 2006
iBook G4/800 12" 640MB - Telakalla
iPhone 4
iPad 2
Uusin huhu kertoo että uudet iMacit tulevat elokuussa (8/2007). Mac OS X 10.5 Leopard tulee lokakuussa (10/2007).
Periaatteessa uuden iMacin tulemisella ei ole kovin hoppu kun Leoprad tulee vasta lokakuussa jolloin iMacin julkaisua voidaan viivyttää tarpeen tullen elokuusta.
Olisihan se hienoa jos Applelta tulisi yhtä aikaa sekä uusi käyttis sekä uuden sukupolven iMac. Viime aikoina Applelta on tullut nuo koneiden päivitykset ihan ilman sen kummempaa hehkutusta eikä niitä ole aina edes esitelty tavan mukaan Applen messuissa.
Huhut ovat jo niin pitkään puhuneet alumiinisesta ulkokuoresta että sitä alkaa jo itsekin uskomaan että niin on asian laita. Jos iMac tulisi todella elokuussa niin siihenhän ei ole enää kuin pari hassua kuukautta (riippuu siitä tuleeko se kuun alussa vai lopussa). Edellinen iMac design oli kovin pitkäikäinen sillä tulihan nykyisen iMacin design jo vuonna 2004.
oooi. viihdoin uutta tietoo.
Mistäs toi kone kannataa sitten hommata?
Kuinka kauan menee siihen että uudet versiot saapuvat verkkokauppaan tai esimerkiksi varimportin?
Vai kannattaako tilata apple storesta suoraan?
migguli kirjoitti:oooi. viihdoin uutta tietoo.
Mistäs toi kone kannataa sitten hommata?
Kuinka kauan menee siihen että uudet versiot saapuvat verkkokauppaan tai esimerkiksi varimportin?
Vai kannattaako tilata apple storesta suoraan?
Muista sitten, että n. 1/25 (mutu) näistä huhuista loppujen lopuksi pitää kutinsa. Eli ihan vain tyynnytelläkseni - ettei tulisi liian kovaa pettymystä sitten 7.elokuuta.
MacBook Pro 13" 2,4GHz 4Gt Mid 2010
iMac 20" 2.16GHz 2Gt Late 2006
iBook G4/800 12" 640MB - Telakalla
iPhone 4
iPad 2
makkone- kirjoitti:joo.huhut huhuina. sen näkee sitten tuleeko vai ei. en yllättyis itse vaikkei sitä tuliskaan. mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta
Toivossa on hyvä elää, sano lapamato kun asuinpaikkaa kysyttiin.
joo.. kyllä niihi huhuihin ollaan totuttu. mutta ajattelin vaan kysyä että onko tietoa kuinka kauan on yleensä mennyt / veikkauksia että kuinka nopeesti uudet mallit leviää kauppoihin..
migguli kirjoitti:joo.. kyllä niihi huhuihin ollaan totuttu. mutta ajattelin vaan kysyä että onko tietoa kuinka kauan on yleensä mennyt / veikkauksia että kuinka nopeesti uudet mallit leviää kauppoihin..
AppleStoresta saa heti julkistamisen jälkeen. Muualla saattaa vanhaa varastoa olla ensiksi tarjolla.