Olipas mukava lukea välillä mielipide aiheesta, missä oltiin jotakuinkin samaa mieltä kuin mä. Erimielisyydet on mukavia, mutta tästä aiheesta on saanut lukea jo niin monta 3g megapikseli -kirjoitusta. Sillä ei oikeasti ole ulosteenkaan väliä onko tossa jotain 3g juttuja ja megapikseleitä, jos siinä tosiaan on palveluita, se on cool ja sitä osaa käyttää. Ihan vaan se, että ihmiset näkevät ulkona kävellessään puhelimesta helposti, notta sataako täällä, saattaa jonkun mielestä tuntua tosi kivalta. Tosin Apple ei ole paljastanut, että iTunes storen lisäksi olisi odotettavissa muita palveluja, tietty storea laajennetaan soittoääniin ja peleihin... Mutta mitä muuta?jonesb kirjoitti:Moni varmasti on yhtämieltä kanssasi, mutta veikkaan että itse kuulut siihen teknologianarkkareiden porukkaan, joka noita ominaisuuksia arvostaa. Suurin osa ihmisistä ei.Jansko kirjoitti:Olen pahoillani. Ei minulla ollut tarkoitus loukata ketään.Onhan kaikilla oikeus ostaa itselleen sopiva puhelin. Lähinnä ihmetyttää vaan noiden iPhonen ominaisuuksia suhde puhelimen hintaan. Mutta katsotaan nyt ensin millaisen vastaanoton puhelin saa kunhan se myyntiin asti ehtii.
Yhden prosentin markkinaosuuden saavuttaminen ja erityisesti sen pitäminen yli 1000 euron puhelimella vaikuttaa minusta kovalta tavoitteelta. Mutta toivotaan että iPhone on hintansa arvoinen ja myy hyvin.
En todellakaan ole Nokia-fani. Ja toivon iPhonelle kaikkea hyvää. Mutta jotenkin tuntuu että Apple laittaa iPhonelle hintaa vain sen takia että on Apple.
Luulen, että ihmiset katsovat aiavn liian kriittisesti noita ominaisuuksia, kuten tässäkin ketjussa on tullut ilmi, ihmiset haluavat toimivia paveluita, ei niinkään ominaisuuksia.
Hyvin pitkään on ollut tilanne, jossa puhelinten ominaisuudet ova olleet hienoja, mutta niille ei ole ollut käyttöä. Ihmiset myös todella toistuvasti yliarvioineet omaa tarvettaan.
Apple tulee iskemään iPhonella sinne, johon se iski iPodillaan. Ihan tavallinen laite kohtuu ominaisuuksin pyrkii valtaamaan markkinoita siksi, että Apple tulee panostamaan palveluihin joita laitteella voi käyttää. Väitän että iPod on tehnyt scorea kahdesta syystä noin mainsteram mielessä. Ne ovat iTunes ja markkinointi. Kun vertaa mihin tahansa muuhun mp3-soittimeen on iTunes maallikon silmissä aivan ylivoimainen käyttää. Siinä on tarvittavat toiminnot yksinkertaisesti ja helposti ja siihen on integroitua maanalaisen paikan hyvä musakauppa.
iPhonen kohdalla ihmiset odottavat liikoja, tämän vuoksi "puuttuvista" ominaisuuksista valitetaan paljon. Esimerkiksi 3G:n puute. Firman tilastojen mukaan 3G:tä käytetään pääosin ainoastaan datalinkkinä kannettavan tietokoneen kanssa. Miksi se pitäisi olla puhelimessa, senhän voi laittaa kiinni kannettavaan suoraan? Edge on tarpeeksi nopea. 160-200 kbs riittää ihan maanalaisen paikan hyvin siihen mihin iphonea tulleen netin kautta käyttämään: sähköposti + iphonelle optimoidut palvelut. Kukaan ei rupea siltä näytöltä selaamaan webiä ellei ole pakko. Tämä on kuitenkin asia jota moni varmasti haluasi tehdä ja luulee että sille on tarvetta. Tässä vaiheessa on huomattava, että Apple mitä luultavammin myös tulee näitä palveluita tuottamaan ja tukemaan toimintaa. Tätä eivät ole muut laitevalmistajat tehneet vaan palveluiden tuotto on jätetty kolmansille osapuolille, joka on ollut omiaan lisäämään käytttäjien ominaisuus tarvetta.
Tälläinen ajattelumalli puoltaa myös jenkki-avausta. Olisi mahdotonta tuottaa lokaalit palvelut kaikille heti. Ne siis tuotetaan ensin vain yhdelle markkina-alueelle. Jos Apple pystyy oikeasti tekemään laitten jonka vähäisille ominaisuuksille löytyy oikeaa käyttöä ja laite on edes muuten ok, niin applen tulevaisuus näyttää entistäkin positiivisemmalta.
iPhonen tulevat myyntiluvut
-
- Viestit: 1050
- Liittynyt: 7.4.2005 klo 23.21
Viesti Kirjoittaja Simppa »
-
- Viestit: 1761
- Liittynyt: 12.8.2004 klo 12.05
-
- Viestit: 88
- Liittynyt: 16.12.2004 klo 6.31
Re: iPhonen tulevat myyntiluvut
Viesti Kirjoittaja uucee »
Metsään menee, ainakin jos huhut pitävät paikkansa:terssi kirjoitti:Aiemmin päivällä nettituttuni halusi iPhone-hehkutuksilleni hieman lihaa luiden ympärille, joten tein myyntimääristä seuraavanlaisen ennustuksen:
- 2007: 2 miljoona kappaletta (6 kk)
- 2008: 30 miljoonaa kappaletta
- Tammikuu 2009: Markkinoille pienempi versio iPhonesta, joka myy kyseisenä vuonna yli 100 miljoonaa kappaletta.
- 2011: 500 000 000:s iPhone myydään.
Mitäs olette mieltä, meneekö metsään?
Olinko arviossani liian varovainen?
http://www.waitingforiphone.com/2007/07 ... n-iphones/
(Taisi R.R. linkittääkin jo toisaalla, mutta laitetaan nyt tähänkin säikeeseen.)
Mielenkiintoista nähdä, kuinka nopeasti viimeisin iPhone-satsi katoaa kaupoista:
http://www.apple.com/retail/iphone/
Näyttää hetken aikaa vihreää. Ei muuta kuin odottamaan Applen ja AT&T:n pressiä "Over one million iPhones sold in less than seven business days."

-
- Viestit: 2634
- Liittynyt: 12.8.2006 klo 12.50
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Macpoika »

Unibody MacBook 2.4GHz C2D | Mac OS X Snow Leopard
-
- Viestit: 3998
- Liittynyt: 18.7.2006 klo 12.45
- Paikkakunta: Vantaa
Viesti Kirjoittaja MasBe »
wanhalla 30 600 modeemilla netissä? voi sitä vauhdin huumaaMacpoika kirjoitti:Mikä on EDGE-yhteyden nopeus käytännössä? Onko se tuo 200 kbps? Jos on, niin voitte lopettaa valituksen. Mulla on n. 30 kbps yhteys koneella ja olen täysin tyytyväinen. EDGE-yhteydellä kun menee verkkoon, niin se on nopeeta. Eli älkää valittako!

Apple iMac late 2012
Apple iPhone 5 16Gb White
Apple iPad 2 32Gb WiFi Musta
Apple iPod Nano 8Gb Musta
-
- Viestit: 2634
- Liittynyt: 12.8.2006 klo 12.50
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Macpoika »
Laajakaistalla. Ja kyllä tämä suht nopeasti toimii. Ainut mikä on vähän turhan hidasta, on tiedostojen lataus, joitten koko on yli 10 megaa.MasBe kirjoitti:wanhalla 30 600 modeemilla netissä? voi sitä vauhdin huumaaMacpoika kirjoitti:Mikä on EDGE-yhteyden nopeus käytännössä? Onko se tuo 200 kbps? Jos on, niin voitte lopettaa valituksen. Mulla on n. 30 kbps yhteys koneella ja olen täysin tyytyväinen. EDGE-yhteydellä kun menee verkkoon, niin se on nopeeta. Eli älkää valittako!
Unibody MacBook 2.4GHz C2D | Mac OS X Snow Leopard
-
- Viestit: 88
- Liittynyt: 16.12.2004 klo 6.31
Viesti Kirjoittaja uucee »
Kolmella AT&T:n palkilla http://dslreports.com/mspeed nayttaa 109 kbps. Mene tieda onko alla Fine EDGE vai eiMacpoika kirjoitti:Mikä on EDGE-yhteyden nopeus käytännössä? Onko se tuo 200 kbps? Jos on, niin voitte lopettaa valituksen.
Tosin eiko tama kuuluisi jonnekin muualle kuin iPhonen myyntiluvut-saikeeseen?
-
- Viestit: 2634
- Liittynyt: 12.8.2006 klo 12.50
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Macpoika »
Täällä vauhdista valitettiin. Vastasin valitukseen.uucee kirjoitti:Kolmella AT&T:n palkilla http://dslreports.com/mspeed nayttaa 109 kbps. Mene tieda onko alla Fine EDGE vai eiMacpoika kirjoitti:Mikä on EDGE-yhteyden nopeus käytännössä? Onko se tuo 200 kbps? Jos on, niin voitte lopettaa valituksen.
Tosin eiko tama kuuluisi jonnekin muualle kuin iPhonen myyntiluvut-saikeeseen?
Unibody MacBook 2.4GHz C2D | Mac OS X Snow Leopard
-
- Viestit: 1412
- Liittynyt: 22.2.2004 klo 23.08
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Sälli »
Ettei nyt olis bitit ja tavut (bytet) sekaisin? Tuo 256kbps ≈ 30 KB/s...Suomessa käytettävän määritelmän mukaan laajakaistaiseksi Internet-yhteydeksi sanotaan kotiin saatavissa olevaa Internet-yhteyttä, jonka nopeus on yli 256 kbit/s ja jossa on kiinteä kuukausiveloitus aikaveloituksen sijaan.
-
- Viestit: 2634
- Liittynyt: 12.8.2006 klo 12.50
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Macpoika »
Minä olen ymmärtänyt, että kbps olisi kilotavua per sekunti. Anteeksi virhe.Sälli kirjoitti:30kbps ei kyllä ole laajakaista kirveelläkään. Wikipediakin sanoo näin:
Ettei nyt olis bitit ja tavut (bytet) sekaisin? Tuo 256kbps ≈ 30 KB/s...Suomessa käytettävän määritelmän mukaan laajakaistaiseksi Internet-yhteydeksi sanotaan kotiin saatavissa olevaa Internet-yhteyttä, jonka nopeus on yli 256 kbit/s ja jossa on kiinteä kuukausiveloitus aikaveloituksen sijaan.
Unibody MacBook 2.4GHz C2D | Mac OS X Snow Leopard
-
- Viestit: 475
- Liittynyt: 1.11.2004 klo 22.16
Viesti Kirjoittaja jmaa »
Karkeasti voidaan laskea näin: 10 kilobittiä (kb) = hieman yli 1 kilotavu (kB), koska 1 kB = 8 kb + TCP/IP:n "hukkaama" osa. Siis jos sinulla on 1 Mbps laajakaista, pitäisi tulla n. 110 kBps paikkeilla. Jos on 256 kbps laajakaista, pitäisi tulla n. 30 kBps paikkeilla.
Jos on laajakaista 256 kbps, se tekee n. 30 kBps. Tämä on eri asia kuin 33,6 kbps modeemi, jolla saadaan hyvällä säkällä n. 4 kBps.
Nämä bitit ja tavut ovat menneet sekaisin siitä saakka kun modeemit alkoivat yleistyä. Onneksi sentään kukaan ei enää (kop, kop) väitä omistavansa 28,8 kilobaudin modeemia, koska baudi on taas aivan eri asia ja liittyy modulointinopeuteen, mikä on taas ihan eri juttu kuin......................jne jne jne.
-
- Viestit: 293
- Liittynyt: 10.4.2004 klo 13.15
- Paikkakunta: Helsinki
Re: iPhonen tulevat myyntiluvut
Viesti Kirjoittaja terssi »
uucee kirjoitti:Metsään menee, ainakin jos huhut pitävät paikkansa:terssi kirjoitti:Aiemmin päivällä nettituttuni halusi iPhone-hehkutuksilleni hieman lihaa luiden ympärille, joten tein myyntimääristä seuraavanlaisen ennustuksen:
- 2007: 2 miljoona kappaletta (6 kk)
- 2008: 30 miljoonaa kappaletta
- Tammikuu 2009: Markkinoille pienempi versio iPhonesta, joka myy kyseisenä vuonna yli 100 miljoonaa kappaletta.
- 2011: 500 000 000:s iPhone myydään.
Mitäs olette mieltä, meneekö metsään?
Olinko arviossani liian varovainen?
No vähän arvelinkin, että olin liian pessimistinen. Tosin tuo 0,5 miljardia iPhonea alle 5 vuodessa saattaa olla utopiaa.
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 21.2.2007 klo 16.45
Viesti Kirjoittaja joggey »
EDGEn ongelma ei ole nopeus, vaan hillitön latenssi, joka vaikuttaa käytettävyyteen hyvin paljon. Jo kännykkäkäytössäkin ero on huomattava perus-3G:n (384 kb) hyväksi, tietokoneelle datayhteytenä 3G on lähes yhtä käytettävä kuin hidas ADSL, mutta GPRS/EDDEä en ainakaan itse voi huonojen hermojen takia käyttää kuin äärimmäisessä hädässä eli metsän keskellä mökillä.Macpoika kirjoitti:Mikä on EDGE-yhteyden nopeus käytännössä? Onko se tuo 200 kbps? Jos on, niin voitte lopettaa valituksen.
-
- Viestit: 2634
- Liittynyt: 12.8.2006 klo 12.50
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Macpoika »
Ok. Asia selvä.joggey kirjoitti:EDGEn ongelma ei ole nopeus, vaan hillitön latenssi, joka vaikuttaa käytettävyyteen hyvin paljon. Jo kännykkäkäytössäkin ero on huomattava perus-3G:n (384 kb) hyväksi, tietokoneelle datayhteytenä 3G on lähes yhtä käytettävä kuin hidas ADSL, mutta GPRS/EDDEä en ainakaan itse voi huonojen hermojen takia käyttää kuin äärimmäisessä hädässä eli metsän keskellä mökillä.Macpoika kirjoitti:Mikä on EDGE-yhteyden nopeus käytännössä? Onko se tuo 200 kbps? Jos on, niin voitte lopettaa valituksen.
Unibody MacBook 2.4GHz C2D | Mac OS X Snow Leopard
-
- Viestit: 293
- Liittynyt: 10.4.2004 klo 13.15
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja terssi »
Macpoika kirjoitti:Ok. Asia selvä.joggey kirjoitti:EDGEn ongelma ei ole nopeus, vaan hillitön latenssi, joka vaikuttaa käytettävyyteen hyvin paljon. Jo kännykkäkäytössäkin ero on huomattava perus-3G:n (384 kb) hyväksi, tietokoneelle datayhteytenä 3G on lähes yhtä käytettävä kuin hidas ADSL, mutta GPRS/EDDEä en ainakaan itse voi huonojen hermojen takia käyttää kuin äärimmäisessä hädässä eli metsän keskellä mökillä.Macpoika kirjoitti:Mikä on EDGE-yhteyden nopeus käytännössä? Onko se tuo 200 kbps? Jos on, niin voitte lopettaa valituksen.
Ei kannata kuitenkaan uskoa ihan kaikkea, mitä nettiin on vuodatettu...
EDGEn latenssit ovat noin 250 ms (pingasin juuri Elisan verkossa), kun 3G:llä ne ovat noin 200 ms ja HSDPA:lla noin 100 ms. Käytännössä ero on pieni. Ei ainakaan "hillitön", kuten yllä on väitetty.
Veikkaan, että kirjoittaja on sekoittanut EDGEn GPRS:ään, jossa latenssit ovat olleet luokkaa yli tuhat millisekuntia.
-
- Viestit: 2634
- Liittynyt: 12.8.2006 klo 12.50
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Macpoika »
Ok. Asia selvä.terssi kirjoitti:Macpoika kirjoitti:Ok. Asia selvä.joggey kirjoitti:EDGEn ongelma ei ole nopeus, vaan hillitön latenssi, joka vaikuttaa käytettävyyteen hyvin paljon. Jo kännykkäkäytössäkin ero on huomattava perus-3G:n (384 kb) hyväksi, tietokoneelle datayhteytenä 3G on lähes yhtä käytettävä kuin hidas ADSL, mutta GPRS/EDDEä en ainakaan itse voi huonojen hermojen takia käyttää kuin äärimmäisessä hädässä eli metsän keskellä mökillä.Macpoika kirjoitti:Mikä on EDGE-yhteyden nopeus käytännössä? Onko se tuo 200 kbps? Jos on, niin voitte lopettaa valituksen.
Ei kannata kuitenkaan uskoa ihan kaikkea, mitä nettiin on vuodatettu...
EDGEn latenssit ovat noin 250 ms (pingasin juuri Elisan verkossa), kun 3G:llä ne ovat noin 200 ms ja HSDPA:lla noin 100 ms. Käytännössä ero on pieni. Ei ainakaan "hillitön", kuten yllä on väitetty.
Veikkaan, että kirjoittaja on sekoittanut EDGEn GPRS:ään, jossa latenssit ovat olleet luokkaa yli tuhat millisekuntia.
Unibody MacBook 2.4GHz C2D | Mac OS X Snow Leopard
-
- Viestit: 1713
- Liittynyt: 27.4.2005 klo 20.34
Viesti Kirjoittaja Pbman »
Itselläni oli vielä vuosi sitten tilanne että 3G yhteys oli nopeampi kuin kotona oleva "laaja"kaista. 3G:llä surffailu on jo ihan siedettävää.joggey kirjoitti:EDGEn ongelma ei ole nopeus, vaan hillitön latenssi, joka vaikuttaa käytettävyyteen hyvin paljon. Jo kännykkäkäytössäkin ero on huomattava perus-3G:n (384 kb) hyväksi, tietokoneelle datayhteytenä 3G on lähes yhtä käytettävä kuin hidas ADSL, mutta GPRS/EDDEä en ainakaan itse voi huonojen hermojen takia käyttää kuin äärimmäisessä hädässä eli metsän keskellä mökillä.Macpoika kirjoitti:Mikä on EDGE-yhteyden nopeus käytännössä? Onko se tuo 200 kbps? Jos on, niin voitte lopettaa valituksen.
Kuten jo todettua niin EDGEllä ei nuo latenssit yleensä kyllä pahoja ole. GPRS:llä latenssit sietää koska sivuja ladatessa voi muutenkin lukea lehteä odotellessa ja tuhannenkaan millisekuntia ei sitten tunnu enää missään =)
GPRS toimii junassa, bussissa tai korvessa oikein mukavasti. Lapin lomalla sähköpostit valuvat hiihtopäivän jälkeen koneelle sillä välin kun käy saunassa ja aamulla voi tunturisään ja rinteiden webbikamerat ladata näkyviin aamiaisen aikana. Toimii. Junassa voi työskennellä taittojen parissa ja olla vaikka MSN auki. Sähköpostitkin tulevat ja menevät ilman että jäävät odottamaan kunnes kone seuraavan kerran on verkossa. Tuo meseily junassa muuten hämmästyttää juttukumppaneita melkein aina: miten sä voit olla linjoilla jos oot junassa =) Hallelujah mobiiliteknologia!
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 21.2.2007 klo 16.45
Viesti Kirjoittaja joggey »
En ole sekoittanut, osaan katsoa kännykästä, mitä tiedonsiirtotapaa se käyttää. Nyt keskellä metsää GPRS ja ping keskimäärin hiukan yli 500 ms Mäkisen mukaan. Edelleen olen sitä mieltä, että (E)GPRS on normaalissa selailukäytössä tuskaa. Selailutapaansa voi tietysti muuttaa niin, että laittaa latautumaan useita sivuja kerralla, jolloin odottelua tulee vähemmän kun latausta tapahtuu jotain muuta sivua lukiessa.terssi kirjoitti: Veikkaan, että kirjoittaja on sekoittanut EDGEn GPRS:ään, jossa latenssit ovat olleet luokkaa yli tuhat millisekuntia.
(Saatan tosiaan olla heikkohermoinen, en myöskään pidä muutaman sadan megahertsin antiikkikoneita "hyvinä nettikoneina" vaan syynä vetää ranteet auki, mikäli sellaista on käytettävä.)
-
- Viestit: 2634
- Liittynyt: 12.8.2006 klo 12.50
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja Macpoika »
Jaaha, no tuo selittääkin paljon. Tiesitkös, että esim. G4 Cuben voi saada pyörittämään Leopardia paremmin kuin G4 Minin.joggey kirjoitti:en myöskään pidä muutaman sadan megahertsin antiikkikoneita "hyvinä nettikoneina" vaan syynä vetää ranteet auki, mikäli sellaista on käytettävä.)
Unibody MacBook 2.4GHz C2D | Mac OS X Snow Leopard
Palaa sivulle “iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit