Mieleeni juolahti kysymys siitä millaisia Suomalaisia löytötavaran palautuspalveluita on olemassa?
Ameriikoissa toimii (mutta onko tehokas?) BoomerangIt.com jollaisen palvelun tagit sain kylkiäisinä ostaessani kämmentietokeen -03. Koska aloitin juuri silloin Amerikoihin suuntautuneen loppuelämäni maailmankiertueen, palvelu sopi kuin nyrkki silmään. Kylkiäispaketissa sain muutaman matkalaukku-, avain- ja elektroniikkatagin. Hommahan toimii niin, että sarjanumero rekisteröidään heidän tietokantaansa ja ystävällinen sielu löytäessään tavaran voi ottaa palveluun yhteyttä ja p.i.n.-koodin avulla kadonnut lammas löytää omistajansa. Yhdysvaltaisen palvelun tehokkuutta ei ole tullut testattua koska osaan pitää "tavaran" käsissä.
Muistan kuitenkin että eräänä kauniina suvi-yönä muutama vuosi sitten, näiden pienimuotoista kuuluisuutta saaneiden lomarientojeni yhteydessä, kävin kerran (ihan kiltisti kuitenkin) saatilla erään pirkon luona (köh köh) ja kun tämä kaivoi avainnippunsa esiin, siinä roikkui vastaava suomalainen avaintagi. En kuitenkaan löytänyt googlen kautta tavaranpalautuspalvelua, sillä suomalaiset tagit tarvitsen rinnalle myösi - aikaa kuluu kuitenkin maailman parhaassakin maassa ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Löytötavaran palautuspalvelut
Keskustelua Mac-yhteensopivista laitteista
3 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 97
- Liittynyt: 22.2.2007 klo 8.04
- Paikkakunta: USA
Löytötavaran palautuspalvelut
Viesti Kirjoittaja Anaconda »
-
- Viestit: 2566
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Viesti Kirjoittaja freemem »
avaimiin liittyen spr myy bomerang avaimenperiä http://www.redcross.fi/verkkokauppa/tur ... eet/fi_FI/
-
- Viestit: 97
- Liittynyt: 22.2.2007 klo 8.04
- Paikkakunta: USA
3 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu laitteista”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit