
Applen Tiedote
- Tulos $106M ($2.35 miljardin liikevaihdolla)
- Yli 2 miljoonaa myytyä iPodia viime neljänneksellä
- 836 tuhatta myytyä tietokonetta
Viesti Kirjoittaja iRock »
Viesti Kirjoittaja MVi »
Viesti Kirjoittaja yartsa »
Maailman suurin jukeboksi, tietokoneyhtiö Applen nettimusiikin myyjä iTunes, on alkanut yskiä jo alkutaipaleellaan.
Tämä johtuu siitä, että laillisten musiikkitiedostojen myynti internetissä on aiheuttanut kultakuumeen ja koko joukko tämän palvelun tarjoajia on lähtenyt tai on lähtemässä mukaan bisnekseen.
Kuluttajalle tämä on riemullinen uutinen, sillä musiikin netti-imurointi on käymässä entistä halvemmaksi. Ihmetellä voi kuitenkin sitä, miten palveluntarjoajat luulevat tulevaisuudessa vuolevansa kultaa tai edes pärjäävänsä kilpailun rytäkässä tällä palvelulla.
Amerikkalainen Apple lanseerasi kesällä Lontoossa suurellisella julkisuuskampanjalla Euroopassa nettimusiikkipalvelunsa iTunesin. Mainosbudjettia ei ole paljastettu, mutta yhtä kaikki palvelun markkinointiin käytettiin tavattomasti rahaa, sillä jättimäiset iPod- ja iTunes-julisteet mainostivat palvelua ympäri Lontoon keskustaa.
Applen iTunes johtaa tällä hetkellä maailmanlaajuista nettimusiikkibisnestä. Apple väittää, että iTunesilla on 70 prosentin markkinaosuus kaikesta laillisesta musiikkitiedostojen myynnistä netissä.
Yhdysvalloissa Apple on kuitenkin saanut haastajikseen Microsoftin, Sonyn, RealNetworksin, Coca-Colan, McDonald'sin ja Virgin Digitalin. Haastajien tulo markkinoille on kasannut myös hintapaineita.
Eikä Apple ole enää Euroopassakaan yksin. Kisaan musiikkifanien sieluista on lähtenyt Euroopan suosituin nettimusiikkipalvelu OD2, joka ei kylläkään tarjoa musiikin imurointia omalla sivullaan, vaan sen palvelua myyvät levykaupat, kuten HMV ja Virgin sekä musiikkitelevisio MTV. Toinen vakava haastaja on Napster.
Lisää toimijoita on tulossa markkinoille Euroopassa. Monien katseet ovat kääntyneet Easy Groupiin, joka aikoo tuoda oman palvelunsa Easymusicsin eurooppalaisille markkinoille ennen joulua. Mitä todennäköisimmin palvelu käynnistyy melkoisella markkinointikampanjalla, sillä Easy Group ei tunnetusti kainostele mainostaessaan uusia palvelujaan.
Easymusics tuo hintasodan
Nettimusiikkibisneksessä palvelut on nykyisin hinnoiteltu lähes vastaamaan toisten tarjoajien hintoja. Tosin eri maiden välillä on eroja.
Esimerkiksi Britanniassa Applen nettimusiikkipalvelu iTunes on joutunut kuluttajien hampaisiin. Täkäläinen kuluttajajärjestö Which on valittanut yhtiön hinnoittelusta kilpailuvirastolle Office of Fair Tradingille, joka parhaillaan tutkiikin Applen hinnoittelua.
Valituksen taustalla on, että Britanniassa iTunes veloittaa yhden musiikkikappaleen imuroinnista 1,14 euroa, mutta Ranskassa ja Saksassa vastaavasti 99 senttiä. Brittikuluttajien mukaan Applen hinnoittelu sotii Euroopan kuluttajalakeja vastaan.
Easymusicsista tulee kuitenkin se yhtiö, joka ravisuttaa nykyistä hintarakennetta ja aloittaa itse asiassa hintasodan.
Yhtiö nimittäin aikoo tarjota kappaleita ladattavaksi netistä 45 sentin hintaan.
Toistaiseksi yhtiö ei ole kertonut, miten suuri sen musiikkikirjasto on ja mitä levyjä ja kappaleita se sisältää.
Eioota tarjolla
Suomessa toimii nykyisin yksi laillinen musiikkitiedostojen myyntiin netissä erikoistunut yhtiö, Biisi.fi. Sen kirjasto käsittää 6 000 eri musiikkikappaletta, ja sen palvelu on Windows-pohjainen.
Biisi.fi-palvelusta voi yhden musiikkikappaleen ladata 99 sentin hintaan.
Applen iTunesin Suomeen tulosta ei ole toistaiseksi tietoa. Suomen Applesta vahvistetaan, ettei yhtiölle ole kerrottu tarkempaa tietoa nettimusiikkipalvelun aloittamisen aikataulusta.
Toiveita on, että palvelu ulottuisi Suomeenkin tämän vuoden lopussa eli viimeistään kiireisellä joulukaudella.
Suomessa iPodit ja muut MP3-laitteet ovat myyneet tänä vuonna hyvin.
Tilanne on kuitenkin monen iPodin käyttäjän kannalta hankala sikäli, että heillä on laite, johon ei Suomessa suoraan saa ladattua mistään palvelusta musiikkia.
Suomalaisia musiikkifaneja ei lohduta, että periaatteessa iTunesin palveluja voi ostaa Yhdysvalloissa ja tietyissä Euroopan maissa, sillä käytännössä tämä on mahdotonta. Palveluiden ostaminen Yhdysvalloissa, Britanniassa, Ranskassa ja Saksassa edellyttää nimittäin sitä, että ostajalla on kunkin kyseisen maan luottokortti.
Merja Myllylahti
merja.myllylahti [miukumauku] kauppalehti.fi
Edit: sähköpostiosoitteeseen [miukumauku] lisäys. Ei sentäs viitsi spammiboteille armopaloja annella.Johtavat online-musiikkiyhtiöt Euroopassa
iTunes
* Myynnissä: 700 000 musiikkikappaletta.
* Hinta: 99 senttiä per kappale. Tällä hinnalla voi kappaletta soittaa viidessä samassa verkossa olevassa tietokoneessa ja sen voi kopioida "rajattomalle" määrälle iPodeja.
* Ladattavuus: Sopii vain Applen omille iPodeille.
Napster UK
* Myynnissä: 700 000 musiikkikappaletta.
* Hinta: Kuukausimaksu 14,43 euroa, jolla voi ladata rajattoman määrän kappaleita tietokoneelle. Erillinen 1,4 euron maksu, jos kopioi musiikkia kannettavaan soittimeen tai cd:lle.
* Ladattavuus: Formaatti Windows Media Audio. Sopii 60 erilaiselle kannettavalle soittimelle, mutta ei Applen iPodille.
OD2
* Myynnissä: 350 000 musiikkikappaletta.
* Hinta: 1,4 euroa per kappale, jos se kopioidaan cd:lle tai kannettavalle soittimelle.
* Ladattavuus: Formaatti Windows Media Audio. Sopii 60 eri kannettavalle soittimelle, ei iPodeille.
Viesti Kirjoittaja masa »
Viesti Kirjoittaja Boogieman »
Viesti Kirjoittaja Jamac »
Kauppalehti=kauppalehti – ei se tiedä mitään "coolnes":sta tai käytettävyydestä eikä se osaa arvioida rahassa moisten vaikutusta. Hyvä esimerkki musta oli, miten nyrpistellen kiinnitettiin huomiota isoon mainoskampanjaan, niinkuin Applellä ei muka olis varaa moiseen :-)Olipas eikoisen sävyinen artikkeli, ei kai se ihan noin mene?? No enpähän ole aikoihin kauppalehteä tilannut>>>eikä näköjään tarvi.
Viesti Kirjoittaja thebanzai »
Viesti Kirjoittaja Rewes »
Toivottavasti ei, mulla ei nyt olisi varaa.Porskuttaahan se, ja toivotaan että paljon uutta kivaa on luvassa
Viesti Kirjoittaja Repe Ruutikallo »
Viesti Kirjoittaja vesku »
Viesti Kirjoittaja iRock »
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”