Sherukka kirjoitti:Muistakaa sitten vieläkin ettei 3G ole saatu toimimaan kunnolla kaikilla operaattoreilla. Vasta viime viikolla on mun Nokia kännyyn voinut edes laittaa ton 3G:n päälle kun aikaisemmin se katko yhteyksien jatkuvasta. Elisalla kuulemma vielä töitä edessä?
Kyllä mulla on Sonera toiminut ainakin jo 1,5 vuotta gprs ihan kunnolla koko ajan pääkaupunkiseudulla ja ulkomailla sekä euroopassa, aasiassa ja kanadassa.
Ja en minä ainakaan perusta pelkästään wlan kuuluvuuteen, kyllä siinä on niin paljon katveita jopa suomessa saati sitten muailmalla.
Ja tuleeko se oikeasti halvemmaksi lähteä etsimään wlania kyliltä kuppiloista, hotelleista tai sitten seisomalla kadun kulmilla (joskus se kuitenkin esim. sataa vettä ja ainakin suomessa on välillä pirun kylmäkin).
Ainakin mukavampaa on maata ulkomailla kämpillä tai sitten jos sattuu olemaan jossain tylsässä tapahtumassa ja surfata 3G/3,5G:llä.
Olempa jopa tien päälläkin hakenut reittiä 3G:n yli viamichelinin kautta, kun oikein on suuressa maailmassa eksyksissä.