Kävin jokunen vuosi sitten Englannissa Andy nimisen kaverini luona joka oli lentotukikohdassa töissä. Oli justiin tää Serbia hässäkkä meneillään ja satuin sinä päivänä paikalle kun jenkit alko laskeutumaan sinne. Konetta tuli taivaalta minuutti tahdilla ja oli jos jonkin näköistä härveliä. Vaikuttavin oli kyllä tää tutkakone jonka selässä oli ihan mielisairaan kokoinen lautanen. Tämä kaverini oli päässy käymään jollain jenkkien isoimalla lentotukialuksella ja kertoili että oli aika mieletön kokemus. Varsinkin just tämä koneitten lähteminen ja laskeutuminen. Oli kuulemma myös jotain epätervettä tämä kyseisen aluksen koko. Mutta oli hienoa katsella suihkareita auringonlaskussa englannissakin.amanita kirjoitti:Intohimoisesti haluaisin päästä USA:n lentotukialukselle katsomaan sitä uskomatonta näkyä läheltä, kun koneet lähtevät ja laskeutuvat kannelle. Mikä taituruus onkaan kyetä noihin lentosuorituksiin!!! Eläkeikä taisi olla tuossa hommassa super-alhainen.
Olen kerran seissyt laiturilla tukialuksen vieressä ja on ollut vaikea uskoa sen käsittämättömän valtavaa kokoa.
Sulle olisi varmaan kolissut vielä enemmän kuin mulle.
Olis kyllä hieno päästä suihkarin kyytin, voi veljet!