Oletko joutunut käyttämään macbookiasi huollossa? Tein äänestyksen, koska porukat (mukaan lukien minä) saa vääränlaista kuvaa tämän foorumin perusteella, että kuinka suuri osa oikeasti macbookeista on ollut viallisia. Jos olet niin laita vielä huollon syy . Ja kuten voi olettaakin ni mulle on macbook tulossa ja pitää keksii tekemistä, koska odottaminen on tuskaa. Kiitos vastauksista.
EDIT: ohhoh, täälläpä oliki tälläne postaus. No mutta viimisin vastaus on tuohon joskus maaliskuussa.
Viimeksi muokannut Defic, 27.9.2007 klo 23.39. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Kerran olen Macbook Core Duo 2,0Ghz (Black) -koneeni huollossa joutunut käyttämään, aikoinaan (vuosi aikaa melko tarkkaan) kone sammuili kun latausta oli 12-16% jäljellä varoittamatta mitenkään.
Heatsink vaihdettiin, ongelmat loppuivat.
Nyt viimeiseksi sain uuden akun kun vanhan kapasiteetti oli pudonnut käsittämättömän paljon. Nämä akunvaihdothan olivat ensimmäisen sukupolven Macbookkien ongelmia ja sain omanikin vaihdettua (jouduin tosin itse osoittamaan Applen nettisivuilta että 1gen Macbookkien akuissa on kahden vuoden takuu, Humacin myyjä tiennyt asiasta mitään).
Nyt siis painellaan taas hienosti 2006 kesäkuun lopussa ostetulla koneella ja tarkoitus olisi painella vielä ainakin vuosi - ongelmavapaastikin voisin väittää. Kone toimii kuin unelma.
No, ei noita kahta ketjua ehkä kannata enää jatkaa, koska nuo äänestykset koskee Rev. A koneita.. Toisaalta tämäkin ketju on jo fragmentoitunut, kun on Bookit ja Book Pro:t sekoitettu keskenään. Ne kun on täysin eri koneita. Ja koskeeko huolto uudessa koneessa ollutta vikaa vai siitä että koneella on pelattu amerikkalaista jalkapalloa.
Joo onhan tää ollu mulla jo aika kauan, 13.7.2007 ostin ja ei mitään vikaa, kovo kyllä yritti tossa ekan kahen viikon aikana irtisanoa itseensä mutta eipä tehnyt niin Tyytyväinen olen 8)
Itselläni on noin vuoden vanha MacBook. Huollossa on käynyt kolmesti. Kaksi ensimmäistä kertaa välkkyvän näytön takia ja kolmannen kerran viallisen bluetooth kortin takia. Kolmannella kerralla vaihdettiin myös napsuva trackpad.
Ihan turha tämän takia mitään johtopäätöksiä on vetää tai säikähtää foorumeita, eiköhän nämä foorumit ja äänestykset juuri ole se paikka missä tulee ilmi vain jos on ongelmaa.
Antaa ehkä vähän väärän kuvan laitteesta, tietenkin olisi eri asia jos kaikki macbookin omistajat laittaisivat äänensä tähän, mutta kuten todennäköistä on, näin ei ole.
1,5 vuotta vanha 1.gen BlackBook ja lähtee maanantain varimportille yökylään, kun lohkes pieni palanen tuosta if portin yläpuolelta... Onneksi apple on suostuvainen korjaamaan tyyppivikansa. On vain jännää huomata että pienet vastoinkäymiset (akun äkkikuolema 5kk sitten) ja tämä kuoren lohkeaminen ei aiheuta ollenkaan samankaltaisia agressioita kun vanhan PuuCeen: ongelmat
hrmh kirjoitti:Ihan turha tämän takia mitään johtopäätöksiä on vetää tai säikähtää foorumeita, eiköhän nämä foorumit ja äänestykset juuri ole se paikka missä tulee ilmi vain jos on ongelmaa.
Antaa ehkä vähän väärän kuvan laitteesta, tietenkin olisi eri asia jos kaikki macbookin omistajat laittaisivat äänensä tähän, mutta kuten todennäköistä on, näin ei ole.
Tuskin kukaan nyt tästä säikähtää. Sensijaan jos viestit olisi tyyliä ei mitään vikaa tai eihän näitä huoltoon tarvitse viedä tai jotain muuta tuohon suuntaan, niin itse kyllä alkaisin epäröimään. Koneitahan nämä ovat ja ihmisen tekemiä.
4kk vanha MacBook, ostettu uutena Storesta, ollut huollossa kerran. Syynä näyttöön ilmestynyt viiva, emolevy (en tiennyt sen olevan rikki viedessäni konetta huoltoon; Apple Hardware Test ei kertonut mitään), kuoren naksunta.
On täällä jossain se ketjukin, jossa mie tämän onkelmaisia nurisin.
Kaikesta huolimatta paras ja ihanin kone, mitä oon ikuna käyttänyt!
MacBook 2,16 GHz, Intel Core 2 Duo, 4 Gt, 120 Gt, valkoinen / Leopard
iPod Touch 16GB
iPod Shuffle 2GB
Nokia E71 White Steel