Oli kiva yrittää tilailla, kun saitti ei näyttänyt kuvia. Yritä sitten tilausvaiheessa kirjoittaa niitä merkkejä, jotka siinä kuvassa on, joka ei siis näy...
Tätä on odotettu. Minäkin laitoin kuitenkin tilauksen vasta eilen mutta nopeasti tuo lataus tänään tuli. Setsemän puntaa pistin. Ei sitä suosikkibändilleen kehtaa vähempää. Vaikka mp3-kamaa ovatkin. Eivät kuitenkaan kaikkein huonointa laatua. Aika hyvä idea tuo "Mitä mieltä sinä olet?" tuossa summan määrämisvaiheessa. Vaikka monet bändistä todella diggaavat funtisivat kuitenkin ostavansa cd:n joskus alkuvuodesta.
Illemmalla sitten on toivottavasti aikaa syventyä tuohon itse musiikkiin paremmin.
Panin tulemaan myöskin - tosin maksoin vain 2.95 puntaa, kun en oo niin intellektuelli että ihan kybällä fanittaisin bändiä. Mut kasilla tai ysillä ehkä kyllä (jää nähtäväksi..)
Bändin omintakeisesta toimintatavasta (joskaan ei ainutlaatuisesta tahi lajissaan ensimmäisestä) onkin juttua paljolti muualla, en taida jaksaa hehkuttaa siitä nyt tässä. Katotaan noi biisit ensin, kunhan latautuvat. Eipä taida olla viljalti DRM:ää nuissa ;-)
levy-yhtiö maksaa omasta pussista loput pakolliset velvoitteet (paikalliset "teostot"), samaa on tulossa suomeenkin, kuukauden ajan voi tälläkin jakaa artistin yhdeltä levyltä viittä eri kappaletta kuukauden ajan ilmaiseksi ja siitä edespäin maksetaan teostot latauksien mukaan, kun tuottaja on tehnyt aiheesta teoston kanssa sopparin.....
eikä loppujen lopuksi maksa yritykselle paljon suhteessa että tuhlaisi rahat verkko- tv- ja printtimedioihin.....
p.s. oma projektini http://www.anttikuosmanen.fi tulee myös ilmaiseen jakeluun kuukaudeksi tai kahdeksi ensi kuussa.... siitäkin saa toki maksaa jos joku haluaa... voin antaa tilinumeron sit vaiks privana
marco_x kirjoitti:
levy-yhtiö maksaa omasta pussista loput pakolliset velvoitteet (paikalliset "teostot")
Käsittääkseni soppari päättyi Radioheadin edelliseen levyyn, eli ovat vapaita levy-yhtiön ikeestä eli täysin omillaan. Tätä tullaan varmasti näkemään jatkossa enemmänkin sellaisten bändien kohdalla, jotka eivät enää ole riippuvaisia levy-yhtiön promokoneistosta. Samoin myös omakustanteiden jakeluun vaikuttaa merkittävästi esim. tunecore.com, jolla saa omat levyt myyntiin mm. iTunes Storeen ilman levy-yhtiön välistävetoa (itelle siis 0.80e/biisi).
marco_x kirjoitti:markkinointikikka... levy-yhtiö maksaa omasta pussista loput pakolliset velvoitteet, samaa on tulossa suomeenkin, kuukauden ajan voi jakaa artistin yhdeltä levyltä viittä eri kappaletta kuukauden ajan ilmaiseksi ja siitä edespäin maksetaan teostot latauksien mukaan..... onko siis parempaa markkinointikikka, eikä loppujen lopuksi maksa yritykselle paljon.....
p.s. oma projektini anttikuosmanen.fi tulee myös ilmaiseen jakeluun kuukausi tai kaksi ensi kuussa.... saa toki maksaakin jos joku jotain haluaa
En tajunnut kyllä selityksestäsi pätkääkään. Tuleeko minun maksettavakseni vielä siis jotakin, vai sainko tämän nyt nopeana ostajana halvalla?
ps. ostin muuten sen nightwishinkin uuden älpyn itunesista, kun hinta oli vajaa kolme euroa (storessa kokemistani alkuvaikeuksista ja drm-ärsytyksistä huolimatta tein ostopäätöksen ja latasin, kun oli halpa) Onkohan tämäkin sitä samaa uutta markkinointia, vai mitä?
Sälli kirjoitti:
Käsittääkseni soppari päättyi Radioheadin edelliseen levyyn, eli ovat vapaita levy-yhtiön ikeestä eli täysin omillaan.
Yhtiö sielläkin on taustalla, ja tuottaja tällekin levylle löytyy. Samat velvollisuudet ja ennenkaikkea oikeudet on niin pienillä kuin isommillakin tuottajilla.
Se tässä hommassa onkin kivaa.... ja pojat ovat varmaankin myös biisiensä kustantajia, eli käytännössähän tuottaja maksaa nettilatauksista joista iso osa menee toiseen taskuun mutta samoihin farkkuihin
mikastus kirjoitti:En tajunnut kyllä selityksestäsi pätkääkään. Tuleeko minun maksettavakseni vielä siis jotakin,
Ei tule muuta maksettavaa, isot pojat tarjoaa
Niin väsy ja nousuhumalassa niin ei jaksa kirjoittaa selkokieltä, kuhan näpyttelen
Joo. Väsyttely, nousis, ja näpyttely, se on yhdistelmänä kyä melko raskauttava. Ite en tosta markkinointipuolesta aina ymmärrä ihan kaikkea tarpeellista. Mutta ei taida aina ymmärtää markkinoijatkaan :-)
ps. nyt toppas ratiopään imurointi tykkänään (10 h kestää vielä kuulemma imurointi). Tais mennä rahat sateenkaarille. Kattoo kohta ni on luottotili tyhjänä, ja nigerialainen pokkaa ja kiittää. krpl!
Ennakkotilasin jo lauantaina, aamulla tänään tuli linkki, ja download oli todella nopea, se vähän alle 50Mt tuli minuutissa duunin verkolla. Yhden punnan maksoin, ja nimenomaan siksi että olen kova fani.
Täällä yksi Radioheadin fanittaja lisää. Uusi levy vaikuttaa mainiolta, ei ainakaan kumarrella radiosoittoon päin! Arpeggi on levyllä hieno, jotain livepätkiä olen kuullut, jossa ovat soittaneet sen pelkän synaluupin kanssa. Bändin kanssa toimii kympillä.
Brittirockin airue Radiohead julkaisi uuden albuminsa In Rainbows pelkästään verkosta ladattavana versiona. Temppu on osoittautunut ennakoitua kannattavammaksi, sillä Gigwise.com -sivuston mukaan nettimyynti on tuonut bändille jo 6,6 miljoonaa euroa.
Levy julkaistiin keskiviikkona ja eiliseen mennessä levyä oli myyty noin 1,2 kappaletta.
Radioheadin levybisneksen mielenkiintoisin seikka on se, että ostaja saa päättää itse hinnan. Record of the Day -verkkosivun teettämän kyselyn mukaan In Rainbowsista on maksettu keskimäärin 5,7 euroa. Kyselyyn osallistui 3 000 levyn ladannutta.
Radioheadin tempaus saattaa merkitä omatoimisen julkaisun laajenemista isojen bändien keskuudessa.
En oikein usko tuohon viiden euron keskiarvoon; kysyttäessä ihmisillä kun on hieman taipumusta kaunistella tekemisiään.
Mutta jutun opetus ja vitsi on kuitenkin kai siinä, että väite "jos saa ilmaiseksikin niin ei kai kukaan siitä mitään maksa" osoittautuu vääräksi: iso osa ihmisistä katsoo täysin ilmaisen lataamisen jotenkin vähän mauttomaksi ja tyylittömäksi puuhaksi. Jos siis musiikilla yleensä on jotain merkitystä kuuntelijan mielessä...
Yhtä totta on tietysti, että nimenomaan nuo ilmaiseksi kaikkea mahdollista koneelleen kasaavat teinit voivat hämmästyksekseen huomata hyräilevänsä busseissa ja metroissa jotain outoa tsiktsiktsik dumbudidum meininkiä.
Mac Classic kirjoitti:
Yhtä totta on tietysti, että nimenomaan nuo ilmaiseksi kaikkea mahdollista koneelleen kasaavat teinit voivat hämmästyksekseen huomata hyräilevänsä busseissa ja metroissa jotain outoa tsiktsiktsik dumbudidum meininkiä.
Juuri näin, Dj Bobo ja E-Type yms. Ruotsin lahjat maailman musiikkiteollisuudelle olisivat saatteet saada hieman eri tuoton "ilmaiselle" levylleen