Eli olisin katsomisissa itselleni kannettavaa töitteni takia. Mini on tähän saakka riittänyt täysin pientä muistin puutetta lukuun ottamatta kuvan muokkaukseen. Nyt siis kysynkin seuraavista kokoonpanoista mikä minun kannattaisi hankki, kun käyttö on suurimmaksi osaksi photoshop, myöskin jotain perus käyttöä tulee, mutta ei sitä niin paljoa tule harrastettua Eli työ koneeksi etsisin läppäriä millä voi shoppia pyörittää mielyttävällä nopeudella
Kaikkihan nuo toimii. Pääte ensin, paljonko haluat lystistä maksaa.. ..rikkaille sopii pro: köyhille ei. Itse ajattelin odotella kannettavan hankinnassa tammikuun alkuun, josko sieltä tulisi jotain uutta kivaa...
kyllä se menee nätisti mun läppärin osto yli tammikuun...voi pahimmillan venyä jopa maalis- huhtikuuhun, mutta kannattaa sitä alkaa kerätä tietoa jo hyvissä ajoin kiinnostaisi vaan toi uusi MB näytönohjain, että miten se toimii verrattunä tähän nykyisessä käytössä olevaan Intel GMA 950 verrattuna esim. juuri kuvankäsittelyssä, sekä myöskin töllön katsomisessa (eyetv), kun tämän nykyinen tahtoo olla välillä vähän lahnan oloinen aika ajoin
Tosiaan, joka ikinen noista koneista pyörittää Photoshoppia mallikkaasti, se kun ei vaadi näytönohjaimelta paljon mitään, mutta prossulta kylläkin. Noissa kaikissa on Photoshop-käyttöön riittävästi vääntöä. Luullakseni normaali Macbook olisi hinta-laatu-suhteeltaan ihanteellinen ja passaisi käyttöösi. Toki noissa Proissa saa sitten vieläkin enemmän vääntöä, mutta ei siitä tehosta oikeen saa mitään hyötyä, ellei sitä käytä (hyvin prosessori-intensiivistä työtä). Suurin ero pro:n ja normi-macbookin välillä on näytön koko ja näytönohjain, jolla Photoshopissa ei tee mitään. Tuon kalleimman Pro:n rajaisin suoraan pois laskuista, siinä maksat turhasta. Prosessorin nopeuseroa "hitaampiin" et tule huomaamaan. Ja pelikäytössä tuplattu näyttömuistikaan ei tuo eroa.
No jos sitten tämän kalleimman jättäisi laskuista pois Mutta sitten, kun suurimman osan töistäni teen matkoilla, niin miten MB näyttö soveltuu kuvan muokkaukseen, kun on kuitenkin kiiltäväpintainen, eikä resoluutiokaan päätä huimaa. Ja olisihan se firewire 800 ihan kiva, mutta ei tietenkään mikään välttämättömyys.
Jos ei ole rahasta kiinni, niin pistäisin MBP:hen ne rahat. Ei ne hukkaan mee ne neljä saturaista, vaan kyllä tuo mainittu MBP on täysin hintansa väärti. Jo pelkästään isompi näyttö on joillekin hintaeron arvoinen. Parempi näytönohjain taas tuo koneelle enemmän käyttömahdollisuuksia tulevaisuuteen ja käyttöikää, jos pelailu tai 3d-mallinnus alkavatkin innostaa.
no, täytyy kattoo mitä ens kevät tuo tullessaa, jos siältä vaikka sattuis uusia malleja putkahtamaan, ni saa sit taas alkaa pohtimaan, et mikäs olis sopiva kone nyt Mut tällä hetkellä se taitaa sitten mennä tuohon MBP:n halvempaan versioon, juuri tuon näytön takia, on vaan se, että akku kestää hieman vähemmän aikaa, mutta eikös sekin korjaannu vara akun ostolla Mutta sitten kyllä vaan alkaa tulemaan tuo budjetti vastaan, sekä onhan tuota MB:tä paljon mukavampi kantaa, kun on pienempi ja kevyempi. ...koita tästäki nyt sitten päättää
Henu vaa... kirjoitti:Mutta sitten kyllä vaan alkaa tulemaan tuo budjetti vastaan, sekä onhan tuota MB:tä paljon mukavampi kantaa, kun on pienempi ja kevyempi. ...koita tästäki nyt sitten päättää
Mainitsinkin, että MBP on suositeltava, jos budjetti antaa myöten. Se antaa enemmän mahdollisuuksia tulevaisuutta silmällä pitäen. Olen varma, että pärjäät MB:llakin oikein hyvin nykyisenkaltaisessa käytössä, mutta jos tulevaisuudessa alatkin kaipaamaan hieman isompaa näyttöä tai kunnollista näytönohjainta, niin.. Joo ja voi sen kokoeron nähdä MB:nkin hyväksi, kun se on kompaktimpi.
Mut joo, jos on aikaa odotella, niin odottele nyt ainakin tammikuun Macworldiin asti. Sieltä on povattu hyvin pienikokoista MBP:ta korvaamaan vanha 12" Powerbook. Hinnan on ennustettu asettuvan siihen alk. 1500 euron tietämille, joten tuo olisi budjetissasi.
Tietenkin voisit harkita myös käytettyä C2D-MBP:ta?
Itseasiassa, kun tutkailin tarkemmin tuota aiemmin linkitettyä barefeats.comin testisivua, niin huomasin, että sieltä löytyy selkeät suositukset MB:n ja MBP:n välisistä eroista..
CONCLUSION
If you are running apps that are purely CPU crunching, the 13" Macbook 2.2GHz C2D "Santa Rosa" really does match closely the performance of a similarly clocked MacBook Pro. And the expandability to 4GB is helpful with memory hungry apps like Photoshop and Compressor.
AN INFORMED CHOICE
That being said, don't overlook the key advantages of the MacBook Pro when making your laptop buying decision:
1. The screen is larger on the MacBook Pro (15" and 17" vs 13").
2. The keyboard is backlit on the MacBook Pro.
3. There is an ExpressCard slot on the MacBook Pro.
4. The Graphics Processor on the MacBook Pro is much faster and has dedicated VRAM.
5. The MacBook Pro is encased in aluminum. The MacBook is encased in a polycarbonate shell.
6. The MacBook Pro's keyboard has a much better feel and facilitates faster, more accurate typing.
7. The MacBook Pro as a FireWire 800 Port.
8. The 15" MacBook Pro weighs only 6.4 ounces (181 grams) more than the 13" MacBook.
9. The 15" MacBook Pro comes with twice as much standard memory (2GB vs 1GB).
ja
A used or refurbished 15" MacBook Pro C2D should be strongly considered if you are a price sensitive consumer that wants the most laptop for the dollar.
Henu vaa... kirjoitti:Onhan juu tietenkin tuon käytetynkin ostaminen mahdollista. Pitääpi alkaa tutkailemaan tuota "myydään" osastoa, että mitäs kaikkea sieltä löytyy
Jos käytettyä mietit, niin kannattaa valita alle vuoden ikäinen (takuuta jäljellä) tai sitten apple carella varustettu vanhempi yksilö. Ei meinaan ole kivaa, jos jotain kriittistä menee koneen sisältä rikki, kun niiden vikojen korjaaminen ei ole kovinkaan lompakkoystävällistä touhua.
Ainiin....Suomessahan on tuollainen jonkinnäköinen kuluttajasuoja, joka meinaa että tietokoneen takuu on ainakin periaatteessa 2v.
Juu tuo takuuhomma menee niin, että vähintään kahdeksi vuodeksi saa periaatteessa epävirallista takuuta, JOS JAKSAA TARPEEKSI KULUTTAJA-ASIAMIEHEN KAUTTA VALITTAA Mutta pari vuotta on applella Suomessa lakien mukaan suunnilleen pakkovastuun aikaa koneillensa
Jos ei ole liikaa rahaa niin MB:n laittaisin ja siihen 4gb muistia, jää pakollisten lisälaitteidenkin ostoon kuten esim. lisäkovo(t) jne rahaa. Lisäksi macbookki on 13" näytöllä, helppo ja näppärä kuskailla. Uuden saa kuiten leopardilla 100 varmasti.
coolmeester kirjoitti:Jos ei ole liikaa rahaa niin MB:n laittaisin ja siihen 4gb muistia, jää pakollisten lisälaitteidenkin ostoon kuten esim. lisäkovo(t) jne rahaa. Lisäksi macbookki on 13" näytöllä, helppo ja näppärä kuskailla. Uuden saa kuiten leopardilla 100 varmasti.
Mitä sillä muistilla tekee, jos sitä ei saa käyttöön 2GB:llä pärjää moni, eikä se Safari aukea tai pyöri sen nopeammin oli sitten 2 tai 4GB. Että ei toi mun korvaan kuulosta ihan "ei ole liikaa rahaa"-ajatukselta, kun ostetaan ylimääräistä muistia. Ja Macbook 4GB:llä ei ole vaihtoehto edulliselle MBP:lle, ellei sitten arvosteta kokoa (tämäkin korjautunee tammikuussa).
Raskaammassa photoshoppauksessa tuo 4GB on ilman muuta paikallaan. Sitten jos käsiteltävät kuvat ovat tavallisempia 6-10 MP ilman leijerivirityksiä niin 2GB riittää tietysti aika pitkälle...
Mun mielestä MacBook ilman lisänäyttöä on hiukan liian vähän fotarihommissa, MBP:n näyttö riittää vähän paremmin. Kyllä MBP:llä tehdään kuvaa keikkahommissa sellaisenaan, tosiartisti tietysti sitten laittaa koneeseen kiinni Cineman tai Eizon.
Juu, itselläni käytössä Nikonin D2Xs, joka tekee 12,4mp kuvaa, että kyllä se 4gt tulee tarpeeseen, muuta huomasimpa vaan että apple store pyytää aivan törkeää lisähintaa tuosta lisämuistista. Verkkokauppa.com:ista saa MBP:hen (sama kampa käy käsittääkseni myös MB:hen) 2x 2042mt kampaa 72,9€ hintaan (väittävät ainankin että on täysin yhteensopivaa MBP:n kanssa) kun taas apple store pyytää suolaset 680€ lisähintaa kyseisestä operaatiosta Kyseessä on siis Kingstonin muistia, että ei mitään ihan pilipaliakaan pitäisi olla tuon verkkokauppa.com:in muistinkaan
Henu vaa... kirjoitti:Juu, itselläni käytössä Nikonin D2Xs, joka tekee 12,4mp kuvaa, että kyllä se 4gt tulee tarpeeseen, muuta huomasimpa vaan että apple store pyytää aivan törkeää lisähintaa tuosta lisämuistista. Verkkokauppa.com:ista saa MBP:hen (sama kampa käy käsittääkseni myös MB:hen) 2x 2042mt kampaa 72,9€ hintaan (väittävät ainankin että on täysin yhteensopivaa MBP:n kanssa) kun taas apple store pyytää suolaset 680€ lisähintaa kyseisestä operaatiosta Kyseessä on siis Kingstonin muistia, että ei mitään ihan pilipaliakaan pitäisi olla tuon verkkokauppa.com:in muistinkaan
Ne on ihan samaa muistia (paitsi että Apple käyttää jotain kiinalaisia Hynixejä ym.). Apple vaan laskuttaa kalliisti, jos haluaa ne muistit esiasennettuna.
mutta mites se muuten on, jos nyt vaikka ostaa uuden MB:n ja siihen asentaa ite noi muistikammat, ni meneekö siitä takuu saman tiän, vai säilyykö se? Kun ei hotsittas maksaa 600€ ylimäärästä koneesta
Henu vaa... kirjoitti:mutta mites se muuten on, jos nyt vaikka ostaa uuden MB:n ja siihen asentaa ite noi muistikammat, ni meneekö siitä takuu saman tiän, vai säilyykö se? Kun ei hotsittas maksaa 600€ ylimäärästä koneesta
Ei mene takuu kunhan et riko itse asentaessasi mitään. Ohjekirjassa on ohje kuinka muistit lisätään. Eikä todellakaan kannata niitä muisteja Applelta tilata...
edit: minäkö hidas...
Se on tuo näytön koko jännä asia. Toisille se on hyvä asia että on tuumia vaikka lampaille syöttää. Itse en yli 12" läppäriä viitsisi ostaa, ne kun on raahattavia. Ja kyllä, olen valokuvaaja.
Eli toisille iso näyttö on plussaa, toisille miinusta. Itselleni 15" ruutu on ainoa syy olla ostamatta MBP:tä ja tammikuuta odotellaan tänäkin vuonna kuumeisesti. MB taas ei tule kysymykseen muovikuoren takia.
Kysymyksiisi olet jo saanut hyviä vastauksia. Käytännössä erot on lähinnä käytettävyydessä: eri kuoret, eri näppis ja eri näyttö. Rauta ei merkittävää eroa tee.
Mielestäni kannattaa ostaa MacBook. Pron hintaerolla ostaa aika ison ulkoisen näytön sekä näppiksen ja hiiren. MacBookhan tukee 1920*1200 resoa ulkoisella näytöllä. Sitten kun ollaan matkalla, niin läppärin pienuudesta on vaan hyötyä.