Mac OS X oli tuossa reilut kaksi viikkoa yhtäjaksoisesti päällä, vain ajoittain unitilassa. Käyttäjiä on useita ja niiden välillä liikutaan. Kun käyttäjä on ollut kymmenen (10) minuuttia käyttämättömänä käyttöjärjestelmä kirjaa käyttäjän ulos.
OS X hidastui tuon kahden viikon aikana merkittävästi, myös kiintolevyä luettiin lähes jatkuvasti. Unitilasta palautuminen saattoi kestää jopa kolmekymmentä (30) sekuntia ja käyttäjästä toiseen siirtyminen oli todella hidasta. Sovellusten käynnistyminen oli myös yhtä tuskaa. Tilanne muistutti siis elävästi windowsin kanssa elämistä, jos sitä ei ollut käynnistänyt vähään aikaan uusiksi.
Käsittääkseni tälläistä ei saisi OS X:n kanssa tapahtua? Mitään erikoisia ohjelmia ei ole käytössä. Pääsääntöisesti iTunes (kahdella käyttäjällä) ja kaikilla Safari on käytössä. Ajoittain pyörii myös erilaisia ohjelmia esimerkiksi Transmit, Mail, Ical, jne.
Olen myös tuon kahden viikon aikana ajanut useasti oikeuksien korjauksen, se ei ole auttanut ongelmaan. Tänään kone oli niin hidas, että se oli pakko väkisin sammuuttaa "väkisin". Nyt se on taas toiminut ongelmitta, mutta kuinkahan pitkään..
Merkillistä hidastumista
Mac OS X, Boot Camp ja virtualisointi
12 viestiä
• Sivu 1/1
-
- Viestit: 169
- Liittynyt: 2.4.2004 klo 19.57
Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja rugueux »
-
- Viestit: 2566
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja freemem »
Jos se rupeaa vielä hidastelemaan, kannattaa ehkä ottaa Applications / Utility hakemistosta Activity Monitor, ja katsoa mikä kuormittaa prosessoria, ja onko jollakin ohjelmalla hillittömän iso määrä muistia käytössä.
Onko daily / weekly / monthly scriptit päästy ajamaan?
Yksi ohjelma joka auttaa ja suorittaa nuo scriptit ja paljon muuta on Onyx, löytyy versiontracer.com
Onko daily / weekly / monthly scriptit päästy ajamaan?
Yksi ohjelma joka auttaa ja suorittaa nuo scriptit ja paljon muuta on Onyx, löytyy versiontracer.com
-
- Viestit: 305
- Liittynyt: 4.8.2004 klo 22.26
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja Changty »
Oli käyttis mikä tahansa, imee se muistit jossain vaiheessa kuiviin (tai ohjelmat) Jo pari päivää riittää siihen että kone rupee tahmaamaan (768mt muistii löytyy ibookista). Onko OS X:lle jotain ramboosterii tjv.?
-
- Viestit: 2566
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja freemem »
ei kyllä täällä tollaista tapahdu, lienee kyseessä jokin huonosti tehty ohjelma? olisko kyseessä jokin p2p clientti?
-
- Viestit: 305
- Liittynyt: 4.8.2004 klo 22.26
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja Changty »
no limewirehän imee muistit samantien, kuten tomatoe torrentti, mutta kun tätä hidastumista tapahtuu 2d uptimen jälkeen, oli softa mikä vaan (ellei tää konfabulatori vai mikä lienee oo syyllinen).
-
- Viestit: 4725
- Liittynyt: 8.3.2004 klo 17.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja spiidi78 »
Kannattaa lukea Tää thread. Itellä ainakaan nykyään enää tahmaile.
-
- Viestit: 1032
- Liittynyt: 20.2.2004 klo 21.03
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja Silencio »
Tuo on ristiriidassa Tectorista saamaani tietoon, jonka mukaan UNIX-koneet on suunniteltu päällä pidettäväksi eikä buuttailtavaksi.Oli käyttis mikä tahansa, imee se muistit jossain vaiheessa kuiviin (tai ohjelmat) Jo pari päivää riittää siihen että kone rupee tahmaamaan (768mt muistii löytyy ibookista). Onko OS X:lle jotain ramboosterii tjv.?
Kuka osaa kertoa jotain faktaa ja selvittää ristiriidan?
I'm floating
-
- Viestit: 2566
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja freemem »
en voi kuin toistaa itseäni
ei töki eikä vanu, ei pauku eikä boottaile. Toimii ilman mitään boottailuja, ei ime muistia minnekkään. ei ole mitään ramboosteria eikä tarvi.ei kyllä täällä tollaista tapahdu, lienee kyseessä jokin huonosti tehty ohjelma?
-
- Viestit: 169
- Liittynyt: 2.4.2004 klo 19.57
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja rugueux »
OnyX on ajettu, mutta ei tunnu vaikuttavan ongelmaan. Äsken kansi suljettiin "login window" tilassa, mutta ibook ei mystisesti mennyt nukkumaan. Hetken päästä alkoi tuuletin huutamaan hillitysti ja nostin kannen. Kursori oli kadonnnut enkä pystynyt mitenkään kontrolloimaan koneen toimintaa, näppäimistö tuntui myös olevan mykkä. Suljin jälleen kannen, mutta edelleenkään kone ei mennyt unitilaan. Ei auttanut muuta kuin pakoittaa jälleen kone sammumaan.
Ikävän usein myös unitilasta herääminen ei toimi. Se saattaa näyttää "login window" tilan, mutta painuu sitten samantien takaisin mustasiksi ja unitilaan. Pitää laittaa kansi kiinni, odottaa hetki ja yrittää sitten uudelleen. Tätä tapahtuu todella usein, jos käyttäjiä on useita kirjautuneena.
Ei ole käytössä P2P-sovelluksia tai muutakaan bugisia sovelluksia (ellei applen omat softat ole sellaisia). Olen nyt viimeisen vuorokauden pyöritellyt vain käyttöjärjestelmän mukana tulleita sovelluksia. Samanlaisia ongelmia on edelleen.
Olen jokaisessa käyttöjärjestelmässä vihannut syvästi unitilaa, se ei yksinkertaisesti toimi. OSX ei tunnu olevan poikkeus, ongelmana vain on se, että sitä ei tässä saa otettua pois (en voi pitää kantta AINA auki). Toivottavasti tiger pelastaa..
Ikävän usein myös unitilasta herääminen ei toimi. Se saattaa näyttää "login window" tilan, mutta painuu sitten samantien takaisin mustasiksi ja unitilaan. Pitää laittaa kansi kiinni, odottaa hetki ja yrittää sitten uudelleen. Tätä tapahtuu todella usein, jos käyttäjiä on useita kirjautuneena.
Ei ole käytössä P2P-sovelluksia tai muutakaan bugisia sovelluksia (ellei applen omat softat ole sellaisia). Olen nyt viimeisen vuorokauden pyöritellyt vain käyttöjärjestelmän mukana tulleita sovelluksia. Samanlaisia ongelmia on edelleen.
Olen jokaisessa käyttöjärjestelmässä vihannut syvästi unitilaa, se ei yksinkertaisesti toimi. OSX ei tunnu olevan poikkeus, ongelmana vain on se, että sitä ei tässä saa otettua pois (en voi pitää kantta AINA auki). Toivottavasti tiger pelastaa..
-
- Viestit: 2566
- Liittynyt: 21.2.2004 klo 12.53
- Paikkakunta: Ylivieska
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja freemem »
ahaa kyseessä on siis kannettava, hyvä tietää, itsellä ei moista ongelmaa ollut, tosin se täytyy sanoa että omassa laitteessa ei ollut koskaan useampaa käyttäjää loganeena sisälle kun nappasin kannen kiinni, tuli vaihdettua tuo kannettava pois niin en pääse sitä nyt helposti testailemaan.
onko resetoitu pmu? sillä voisi olla asiaan osuutta.
onko resetoitu pmu? sillä voisi olla asiaan osuutta.
-
- Viestit: 9
- Liittynyt: 13.6.2004 klo 20.08
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja Ahmed »
Selvisikö tuo ongelma, että kun kannen laittoi kiinni niin ei mennyt nukkumaan ja tuuletin alkoi huutamaan? Itsellä alkoivat vastaavat ongelmat viimeisen viikon sisällä. iBook myös kuumenee samalla huolestuttavan paljon eikä muu auta kuin sammuttaa kone väkisin pitämällä virtanäppäintä pohjassa yli 5sek. Mitään muuta softaa ei ole päällä kuin käyttöjärjestelmän ovat sovellukset.
Tuo kuumeneminen on jopa vaarallisen oloista ja pelottaa ajatella mitä tapahtuu jos kannen epähuomiossa lyö kiinni ja jättää koneen tuohon tilaan pidemmäksi aikaa. Nykyään yritänkin muistaa sammuttaa aina koneen, mutta ei sekään kivaa ole kun on jo ehtinyt tottua tuohon "kansi kiinni/auki"-menetelmään.
Tuo kuumeneminen on jopa vaarallisen oloista ja pelottaa ajatella mitä tapahtuu jos kannen epähuomiossa lyö kiinni ja jättää koneen tuohon tilaan pidemmäksi aikaa. Nykyään yritänkin muistaa sammuttaa aina koneen, mutta ei sekään kivaa ole kun on jo ehtinyt tottua tuohon "kansi kiinni/auki"-menetelmään.
-
- Viestit: 4725
- Liittynyt: 8.3.2004 klo 17.38
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Merkillistä hidastumista
Viesti Kirjoittaja spiidi78 »
Kyllähän sitä muistia vapautetaankin välilläChangty kirjoitti:Oli käyttis mikä tahansa, imee se muistit jossain vaiheessa kuiviin

12 viestiä
• Sivu 1/1
Palaa sivulle “Käyttöjärjestelmät”
Hyppää
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit