Päätin pitkän harkinnan jälkeen kääntyä macistiksi, vaikka Windowsin kanssa on tullut suhrattua jo yli kymmenen vuoden ajan. Uusi koulu alkoi niin pitihän se sitten ostaa kannettava juhlan kunniaksi.
Muuten olen ollut todella tyytyväinen niin kannettavaan kuin Leopardiinkin, mutta yksi asia häiritsee erittäin paljon. Onko muilla MacBook Pro:n omistajilla läppärissään sellainen "ominaisuus", että näytön oikea reuna ei mene aivan kiinni runkoon, kun läppäri on taitettuna? Kun siis läppäri on taitettu kiinni, niin vasen kulma menee aivan vastakkain "näppäimistöpuolen" kanssa, mutta oikeaan kulmaan jää parin millin rako. Onko kannettavani jotenkin vino, vai onko tuo normaalia?
Onko tämä tarpeeksi suuri syy lähettää kannettava takaisin ja vaatia uutta tilalle, vai pitääkö vain yrittää sietää tuota kauneusvirhettä?
Hieman kyllä mursi käsitystäni Applesta "laatutuotteiden tekijänä"...

Ihan normaalia on. Itelläni oli sama "ongelma" mikä harmitti alkuun tosi paljon, koska kone oli aika kallis. Lopulta annoin asian olla kun huomasin, että lähes kaikilla on sama "ominaisuus".
Peak kirjoitti:Ihan normaalia on. Itelläni oli sama "ongelma" mikä harmitti alkuun tosi paljon, koska kone oli aika kallis. Lopulta annoin asian olla kun huomasin, että lähes kaikilla on sama "ominaisuus".
No hyvä. Huolestuin vain koska Notebookreview.com sivuston arvostelussa olevassa kuvassa kyseistä rakoa ei ole. Ilmeisesti noissa aikaisemmissa Macbook Pro versioissa sitä ei sitten ollut.
Hyvä tietää, ettei bookkini ole maanantai yksilö. Toivottavasti tuohon tottuu! 8)
Päätin pitkän harkinnan jälkeen kääntyä macistiksi, vaikka Windowsin kanssa on tullut suhrattua jo yli kymmenen vuoden ajan. Uusi koulu alkoi niin pitihän se sitten ostaa kannettava juhlan kunniaksi.
Muuten olen ollut todella tyytyväinen niin kannettavaan kuin Leopardiinkin, mutta yksi asia häiritsee erittäin paljon. Onko muilla MacBook Pro:n omistajilla läppärissään sellainen "ominaisuus", että näytön oikea reuna ei mene aivan kiinni runkoon, kun läppäri on taitettuna? Kun siis läppäri on taitettu kiinni, niin vasen kulma menee aivan vastakkain "näppäimistöpuolen" kanssa, mutta oikeaan kulmaan jää parin millin rako. Onko kannettavani jotenkin vino, vai onko tuo normaalia?
Onko tämä tarpeeksi suuri syy lähettää kannettava takaisin ja vaatia uutta tilalle, vai pitääkö vain yrittää sietää tuota kauneusvirhettä?
Hieman kyllä mursi käsitystäni Applesta "laatutuotteiden tekijänä"...
En ole vielä huomannut, kun olen vasta kaksi päivää omistanut 17"-mallin.
Tuon kanssa kannattaa kyllä olla tarkkana, sillä jos kansi ei sulkeudu kunnolla, saattaa kone herätä unitilasta laukussa.
Muistaakseni joskus lueskelin jotain juttuja fyysisistäkin (pullistumia?) ongelmista, liiasta kuumenemisesta johtuen, kun kone oli ollut pitkään laukussa virta päällä.
Edit.
Pitipä vielä tarkistaa. En todennut mitään rakoa. Kummassakin kulmassa on noin millin tyhjä ja keskellä (lukon kohdalla) ei lainkaan. Ja tuo rako näyttää aivan samalta kuin tuossa kuvassakin.
Tuosta näyttäisi että kansi irvistää jo saranapuolelta lähtien? Koko oikea reuna on vähän raollaan... enemmän kuitenkin etuosasa.
Ei mun mielestäni ole mitenkään hyväksyttävän näköinen.
Toivonen kirjoitti:Tuosta näyttäisi että kansi irvistää jo saranapuolelta lähtien? Koko oikea reuna on vähän raollaan... enemmän kuitenkin etuosasa.

Niinhän se on. Mutta edelleen, jos tämä on "15 tuumaisen ominaisuus", vai?

Vaikka tuo olisikin tyypillistä tuolle konetyypille, niin ei se tarkoita sitä että tuohon pitäisi tyytyä. Kyllähän valmistajan on pakko "valmistusviat" korjata/korvata. Applelle soittoa vaan. Ainakaan minä en tuollaista (mukisematta) hyväksyisi.
Kannattaako ensin käydä paikallisella Apple edustusliikkeessä kysymässä, mitä he ovat mieltä?
Saako Applelta jostain numerosta suomenkielistä palvelua?
Noissa kuvissa kone on pehmeällä liinalla. Koneen paino ei jakaudu kumitassujen päälle suinkaan tasaisesti joten pehmeällä alustalla kovemman painon nurkat painuvat alas ja oikea reuna irvistää. Asetapa kone kovalle ja suoralle alustalle ja katso uudestaan.
Voiko olla mahdollista että kantta ei oo avattu/suljettu suoraan keskeltä ja näin ollen saranan toinen puoli on löystynyt, näin ainakin oli käynyt omalla PowerBookilla (tämä oli siis jo tämän saadessani irvistävä yksilö kun ostin tämän käytettynä).
Irvistyksen sain omassa PowerBookissa pois kiristämällä saranan kiinnitysruuvit. Kansi jäi silti hieman kaarevaksi niin että rakoa on molemmissa puolissa saman verran ja keskeltä lukituksen kohdalta rako on pienempi. Nyt kone näyttää huomattavasti paremmalta kun kone ei ole enää toispuoleinen.
Jos irvistys johtuu saranan toispuoleisesta väljyydestä niin sen huomaa kääntämällä kantta edestakaisin ja katsomalla tuleeko saranan ja kannen väliin pientä rakoa. Itselläni väljyyden huomasi helposti. Voi olla että ongelmani oli vain konekohtainen eikä minulla ole varmaa tietoa että miten se väljyys omaan koneeseeni oli tullut (oliko sarana väljä ostettaessa vai oli se itseaiheutettu) kun käytettynä sen ostin.
No kun kone on sinulla uusi, kannattaa tietokone hommata takuuhuoltoon.
[ Apple MacBook (early 2016)]
[ Apple Mac mini (late 2012)]
[ AppleTV 4]
[ Apple iPad mini 4 cellular]
[ Apple iPhone SE ]
purre kirjoitti:Noissa kuvissa kone on pehmeällä liinalla. Koneen paino ei jakaudu kumitassujen päälle suinkaan tasaisesti joten pehmeällä alustalla kovemman painon nurkat painuvat alas ja oikea reuna irvistää. Asetapa kone kovalle ja suoralle alustalle ja katso uudestaan.
Tilanne on sama oli alusta sitten kova tai pehmeä.
am_tiainen kirjoitti:Voiko olla mahdollista että kantta ei oo avattu/suljettu suoraan keskeltä ja näin ollen saranan toinen puoli on löystynyt, näin ainakin oli käynyt omalla PowerBookilla (tämä oli siis jo tämän saadessani irvistävä yksilö kun ostin tämän käytettynä).
Irvistyksen sain omassa PowerBookissa pois kiristämällä saranan kiinnitysruuvit. Kansi jäi silti hieman kaarevaksi niin että rakoa on molemmissa puolissa saman verran ja keskeltä lukituksen kohdalta rako on pienempi. Nyt kone näyttää huomattavasti paremmalta kun kone ei ole enää toispuoleinen.
Jos irvistys johtuu saranan toispuoleisesta väljyydestä niin sen huomaa kääntämällä kantta edestakaisin ja katsomalla tuleeko saranan ja kannen väliin pientä rakoa. Itselläni väljyyden huomasi helposti. Voi olla että ongelmani oli vain konekohtainen eikä minulla ole varmaa tietoa että miten se väljyys omaan koneeseeni oli tullut (oliko sarana väljä ostettaessa vai oli se itseaiheutettu) kun käytettynä sen ostin.
No kun kone on sinulla uusi, kannattaa tietokone hommata takuuhuoltoon.
Pääseeköhän tässä Pro:ssa noihin saranoihin käsiksi? Pyörittelin tuota hieman eikä tässä oikein näyttäisi olevan kuin muuta ruuvi joita voisi kiristää, eikä nekään näyttäisi liittyvän saranoihin ainakaan suoraan. Pitää katsoa löytyykö noin pientä ristipäätä...
Perhana kun ärsyttäisi laittaa tuota takuu huoltoon kun juuri on saanut kaikki ohjelmat ja asetukset kuntoon. Ja sitten ei tiedä että miten pitkään se sillä reissulla viipyy...

merc kirjoitti:Mulla on oikeassa reunassa vähän eritavalla rakoa. Ikään kuin dvd-aseman yläosa olisi taipunut alaspäin. Pari kuvaa kertoo varmaan enemmän.
Aika ilkeän näkoisesti tuokin on vinksallaan
Näyttäis todellakin että se on painunut kasaan tuosta soittimen päältä, ettei vaan käsi olisi ollut siinä painona? En viitti omalla koittaa että paljonko
uskaltaa nojata siihen..

Meneekö levyt vielä sisään?
Levyt menee sisään, mutta vähän tökkii. Ei käsi mitenkään erityisesti ole painona ollut, ei kai normaali kirjoitusasento tuota aiheuta. Eli en ole kyynerpäällä nojaillut tms.
Päätin pitkän harkinnan jälkeen kääntyä macistiksi, vaikka Windowsin kanssa on tullut suhrattua jo yli kymmenen vuoden ajan. Uusi koulu alkoi niin pitihän se sitten ostaa kannettava juhlan kunniaksi.
Muuten olen ollut todella tyytyväinen niin kannettavaan kuin Leopardiinkin, mutta yksi asia häiritsee erittäin paljon. Onko muilla MacBook Pro:n omistajilla läppärissään sellainen "ominaisuus", että näytön oikea reuna ei mene aivan kiinni runkoon, kun läppäri on taitettuna? Kun siis läppäri on taitettu kiinni, niin vasen kulma menee aivan vastakkain "näppäimistöpuolen" kanssa, mutta oikeaan kulmaan jää parin millin rako. Onko kannettavani jotenkin vino, vai onko tuo normaalia?
Onko tämä tarpeeksi suuri syy lähettää kannettava takaisin ja vaatia uutta tilalle, vai pitääkö vain yrittää sietää tuota kauneusvirhettä?
Hieman kyllä mursi käsitystäni Applesta "laatutuotteiden tekijänä"...
Voit kokeilla seuraavaa:
Läppärin rungossa on tasohiiren kohdalla kaksi koloa jotka toimivat osana kannen lukitusmekanismia. Laita vasemman puoleisen kolon päälle reilun kokoinen paperinpala joka estää vasemman puoleisen lukitusmekanismin toiminnan. Laita kansi kiinni siten, että oikeanpuoleinen lukko pitää kannen kiinni. Onko kansi suorassa?
Vedä tämän jälkeen paperi varovasti pois välistä ja paina kantta varovasti lukitusmekanismin kohdalta siten, että vasemmanpuoleinenkin lukko napsahtaa kiinni. Onko kansi nyt vinossa?
Jos näin tapahtui, epäilen että vasemmanpuoleinen lukitusmekanismi on säädetty oikeaa "tiukemmalle" ja aavistuksen taipunut kansi irvistää toisesta kulmasta. On toki myös mahdollista että saranapuolella on jotain vikaa.
Vaikuttaa siltä, että ongelma on melko yleinen MBP:ssa Soitin asiasta valtuutettuun huoltoon, jossa lupasivat korjata ongelman takuuajan puitteissa.
Viimeksi muokannut TVi, 16.1.2008 klo 21.51. Yhteensä muokattu 3 kertaa.
merc kirjoitti:Mulla on oikeassa reunassa vähän eritavalla rakoa. Ikään kuin dvd-aseman yläosa olisi taipunut alaspäin. Pari kuvaa kertoo varmaan enemmän.
Aika ilkeän näkoisesti tuokin on vinksallaan
Näyttäis todellakin että se on painunut kasaan tuosta soittimen päältä, ettei vaan käsi olisi ollut siinä painona? En viitti omalla koittaa että paljonko
uskaltaa nojata siihen..
Meneekö levyt vielä sisään?
Levyt menee sisään, mutta vähän tökkii. Ei käsi mitenkään erityisesti ole painona ollut, ei kai normaali kirjoitusasento tuota aiheuta. Eli en ole kyynerpäällä nojaillut tms.
Koitin äsken vähän painaa sormella tosta yläreunasta ja jopa melko pienellä voimalla toi jo taipuu (hieman)
En kyllä silti haluaisi uskoa että käden tuossa päällä pitäminen tuon olisi aiheuttanut. Kuhan veikkailin syytä
Mulla on ihan sama ongelma, en näköjään ole ainut. Ei kuitenkaan yhtä selvästi havaittavissa kuin tuossa linkkien kuvissa.
Surkeaa kuitenkin kun otetaan huomioon koneen hintalappu. Miltähän autokaupan jälkeen tuntuisi kun ovet harittaisivat uudessa Mersussa tai Bemarissa vastaavanlaisesti...
Jos tuo ei vaikuta työskentelyyn mitenkään, niin itse en näkisi vaivaa ja lähettäisi huoltoon. Niin pienestä viasta on kuitenkin kysymys, lähinnä vain ulkonäköön eikä tuotakaan oikein huomaa. Ja tosiaan koskaan ei tiedä viipyykö kannettava reissussa viikon vai neljä viikkoa.
Tuli tässä aihetta luettua mieleen että pitäisiköhän katsoa että irvistääkö myös oma Macbook Pro. Eli ei kun kansi kiinni ja kattelemaan.
Ylläyin kun huomasin että jumalaut, tämähän irvistää oikealta puolelta. ähemmän tarkistelun jäkeen totesin että väli näytön ja koneen väissä on noin suuriillaan 0,5 mm (kun painaa toista puolta), eli siis ei kauhean paljon loppujen lopuksi kun kansi pysyy ihan hyvin kiinni.
Itselle ei tästä aiheudu kauheasti vahinkoa sillä kone pääosin nököttää pöydällä ja joskus vähän sillon sun tällön käy mukana laukussa.
Macbook Pro (mid 2011) 15" - 2,0 GHz Core i7 - 4Gt - 500Gt (7200RPM) - Radeon HD 6490M
MacBook Pro (mid 2007) 15" - 2,2 GHz Core 2 Duo - 4 Gt - 320 Gt (7200 RPM) - GeForce 8600 GT
Nokia N9 16Gt
Nikon D3100
iPod Touch 16Gt