Tietoviikko iPhonesta
-
- Viestit: 1164
- Liittynyt: 17.11.2004 klo 12.14
Tietoviikko iPhonesta
Viesti Kirjoittaja Forsteiner »
Täysin käsittämätöntä ajatuksenjuoksua koko artikelin mitalta. Pari esimerkkiä:
"Suurin paljastus oli, että yhtiö on myynyt neljä miljoonaa iPhonea kesäkuun markkinoilletulon jälkeen. Saavutus ei ole surkea: iPhone on sentään suhteellisen kallis, operaattorit eivät tarjoa siitä alennusta, puhelin on saatavilla vain neljässä maassa ja niissä vain yhdellä operaattorilla. Myyntiluvut jäävät kuitenkin kauas markkinajohtaja Nokian luvuista. Nokia myy neljä miljoonaa kännykkää vajaassa neljässä päivässä."
Artikkelin kirjoittaja vertaa Nokia kaikkien puhelimien myyntiä Applen yhden puhelimen myyntiin. Tietysti iPhone käsittää yksinäisyydessään koko Applen kännykkäsortimentin, mutta mielenkiintiusempaa olisi tietää jonkun yksittäisen nokiapuhelimen myyntiluvut. Lisäksi pitäisi otaa huomioon myyntialueiden koko.
Lisäksi juttu on kirjoitettu hiukan ankeanlaisesti:
"Nokiankin iPhone-kloonit tulevat myyntiin tänä vuonna. Ainakin tänä vuonna näyttää kuitenkin siltä, että Nokian on turha murehtia iPhonesta. Sen kun vain kopioi parhaat ideat, joita Apple ehkä tänä vuonna julkistaa."
Tänä vuonna juu.
http://www.tietoviikko.fi/doc.te?f_id=1291201
-
- Viestit: 449
- Liittynyt: 11.8.2006 klo 17.12
-
- Viestit: 2744
- Liittynyt: 27.7.2007 klo 11.36
- Paikkakunta: Kotka
-
- Viestit: 242
- Liittynyt: 16.2.2006 klo 13.30
- Paikkakunta: Jyväskylä
Viesti Kirjoittaja idefix »
En käsitä miten insinöörit voi olla niin nokia vannoutuneita? (toki järkiintulleitakin on joukossa muutama...)
Nokia tekee kestäviä, helppokäyttöisiä kännyköitä jne.... My ass!! Ja windows on maailman paras käyttis

hitsinpitsi ku pisti kiukuttaa taas

-
- Viestit: 271
- Liittynyt: 10.7.2006 klo 15.15
- Paikkakunta: Oulu
Viesti Kirjoittaja Glen »
Se on se lobotomia, joka tehdään tutkinnon suorittamisen jälkeen.idefix kirjoitti:En käsitä miten insinöörit voi olla niin nokia vannoutuneita? (toki järkiintulleitakin on joukossa muutama...)

Graafinen ala -> Mac-uskolliset
IT-ala -> Nokia-uskolliset
Minä en ole ihan täysin ymmärtänyt iPhonen kasvattamaa hypeä. Siinä laitteessa ei ole mitään vallankumouksellista. Käyttöliittymä on kieltämättä hyvä, jos se on kokeilemani Touchin veroinen. Mutta muiden ominaisuuksien kanssa se ei kyllä ole juuri Nokian tai Samsungin tai Motorolan puhelimia kummempi. Täytyy tosin myöntää sekin, että en hirveästi perusta Nokian puhelimista. Ja näiden softapäivitysten jälkeen voisin jopa harkita iPhonen ostoa.
-
- Viestit: 2017
- Liittynyt: 25.4.2004 klo 16.21
-
- Viestit: 1131
- Liittynyt: 23.5.2007 klo 20.29
- Paikkakunta: tampere
Viesti Kirjoittaja JuzziK »
Glen kirjoitti:Se on se lobotomia, joka tehdään tutkinnon suorittamisen jälkeen.idefix kirjoitti:En käsitä miten insinöörit voi olla niin nokia vannoutuneita? (toki järkiintulleitakin on joukossa muutama...)
Graafinen ala -> Mac-uskolliset
IT-ala -> Nokia-uskolliset
Minä en ole ihan täysin ymmärtänyt iPhonen kasvattamaa hypeä. Siinä laitteessa ei ole mitään vallankumouksellista. Käyttöliittymä on kieltämättä hyvä, jos se on kokeilemani Touchin veroinen. Mutta muiden ominaisuuksien kanssa se ei kyllä ole juuri Nokian tai Samsungin tai Motorolan puhelimia kummempi. Täytyy tosin myöntää sekin, että en hirveästi perusta Nokian puhelimista. Ja näiden softapäivitysten jälkeen voisin jopa harkita iPhonen ostoa.
Moi Olen itse asiassa aivan eri mieltä asiasta. Käytin ensimmäiset 4 päivää iPhone ilman känny ominaisuutta.
Kun sain tähän laitteeseen sim adapterin olin aivan äimän käkenä. Ennen kaikkea puhelimena laite on varsin kätevä. Lisäksi puhelin on monia nokian puhelimia ohuempi, joten se kulkee kätevämmin mukana vaikka onkin leveämpi. Osta iPuhelin hiano laite se on.
Jussi
-
- Viestit: 267
- Liittynyt: 5.11.2007 klo 23.20
- Paikkakunta: Kangasala
Viesti Kirjoittaja Le App »
Ostin Nokia N73:n, työpaikanvaihdoksen myötä edesmenneen E70:n (HYVÄ Nokian puhelin) seuraajaksi. Ajattelin N73 olevan melko samanlainen, ja multimediakilkattimet houkuttivat. Melko pian puhelin alkoi hidastua toiminnoiltaan, ollen ennen flashäystä todella hassu: valot syttyivät puhelimeen hyvän matkaa ennen puhelun soimisen alkamista, ja kun tovin odottelin: "kas, puheluhan se siinä". Flashayksen jälkeen: ei juuri se mihinkään muuttunut, joten annoin puhelimen veljelleni joka käyttää kännykkää pääosin soittamiseen.
Hidastuminen alkoi tympiä, ostin Samsungin SGH-U700:n. Erinomainen bluetooth, pelittää BT-luurien kanssa hienosti, nopeasti nettiin ym.
Mutta. Hipaisunäppäimet kannessa, joista yksi tuo niin kovin usein käytetty videopuhelu-näppäin. No, hipaisunäppäin teki sen, että hyvin usein tekstaria pistäessäni sormi osui siihen. Kiva soitella klo 23 ihmisille videopuheluita. Ai sori, olitte just seksiä harr..tuut tuut! Ja muuta kivaa. Yritin palauttaa puhelimen alle 7 pv ostamisesta, mutta liike ei huolinut. Samsungilla pahoiteltiin, ja tarjottiin hipaisunäppäimen herkkyyden säätöä.
Joten takaisin Nokialle. Mahtava uusi E51 saatavilla! E-sarjahan oli viimeksikin parasta Nokiaa. Mutta ajat muuttuvat. Viikko ostosta: kalenteri hälyttelee lauantaina palaveriin. Mitä hittoa? Päivämäärä näyttää perjantaita. Vaihdon päivän oikeaksi, seuraavana viikonloppuna sama homma. Ei ole verkko-operaattoriaika käytössä. Puhelut särisevät sekä omaan korvaani että vastaanottajilla. ??Miksi??:x
Kolme pettymystä vuoden sisään. SonyEricssonia ihailin netistä, mutta käyttötestaus jätti hienon näköisen luurin suoraan hyllyyn.
iPod Touchiin olen ollut täydellisen tyytyväinen kaikin puolin. Tammikuun softapäivitys täydensi hienosti. Odotukset iPhonea kohtaan ovat siis todella korkeat. Ei kikkailuja, vaan ne ominaisuudet jotka siinä on, jolla perusteella laitteen ostan, jotka toimivat moitteettomasti. Jos iPhone pettää, hyppään sillalta. Tai ainakin siirryn takaisin lankapuhelimeen.
Kun se vain joskus tulisi tänne jäämeren rannallekin. Tokkopa tulee.
-
- Viestit: 1531
- Liittynyt: 28.2.2005 klo 12.16
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja A.J. »
Toivottavasti iPhone ja leffavuokraukset saadaan pian tänne härmään, lähi-makuuni saisi puolestani muuttua pelkäksi karkkikaupaksi (jota se melkein jo on).
-
- Viestit: 626
- Liittynyt: 16.12.2004 klo 14.06
- Paikkakunta: Tampere
Viesti Kirjoittaja khalima »
-George Washington
-
- Viestit: 1531
- Liittynyt: 28.2.2005 klo 12.16
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja A.J. »
Onko puhelimeen asennettu kolmannen osapuolen ohjelmia? Esim SSH-yhteyden asentaminen aiheuttaa kuvailemasi kaltaista häikkää.khalima kirjoitti:Jotenki pieni katkeruuspaistaa läpi tuosta jutusta... Toisille se on kova paikka että maailman media hehkuttaa Applen kännykkää Nokian puhelimia enemmän... Toki en kyllä yhtään ihmettele.. Ensinnäkin Nokian tyyppimerkinnät.. Mistä niistä enää tietää mikä on parempi kuin mikä.. Mitä eroa on N73 ja N70? Toki eihän iPhonekaan täydellinen ole, mutta on se vaan niin mahtava vempain että huh huh... Omassa toki rupee oleen pieniä vikoja.. Esim akku ei meinaa kestää.. Ja välillä kun ottaa puhelin latauskesta ja laittaa nukkumaan eikä tarvitse hetkeen aikaan niin sit huomaa että akkua on mennyt pirusti vaikka se on vain ollut nukkumis tilassa.. Statseista huomaa että puhelinta on kuitenkin käytetty.. Eli se tekee jotain ittekseen ja näin ollen syö virtaa.. Wlanin kun sammuttaa niin "luvaton" käyttäminen loppuu ja akkukin kestää taas...
-
- Viestit: 626
- Liittynyt: 16.12.2004 klo 14.06
- Paikkakunta: Tampere
Viesti Kirjoittaja khalima »
Onhan niitä asennettu. Jenkkilästä tilattu luuri...A.J. kirjoitti:Onko puhelimeen asennettu kolmannen osapuolen ohjelmia? Esim SSH-yhteyden asentaminen aiheuttaa kuvailemasi kaltaista häikkää.khalima kirjoitti:Jotenki pieni katkeruuspaistaa läpi tuosta jutusta... Toisille se on kova paikka että maailman media hehkuttaa Applen kännykkää Nokian puhelimia enemmän... Toki en kyllä yhtään ihmettele.. Ensinnäkin Nokian tyyppimerkinnät.. Mistä niistä enää tietää mikä on parempi kuin mikä.. Mitä eroa on N73 ja N70? Toki eihän iPhonekaan täydellinen ole, mutta on se vaan niin mahtava vempain että huh huh... Omassa toki rupee oleen pieniä vikoja.. Esim akku ei meinaa kestää.. Ja välillä kun ottaa puhelin latauskesta ja laittaa nukkumaan eikä tarvitse hetkeen aikaan niin sit huomaa että akkua on mennyt pirusti vaikka se on vain ollut nukkumis tilassa.. Statseista huomaa että puhelinta on kuitenkin käytetty.. Eli se tekee jotain ittekseen ja näin ollen syö virtaa.. Wlanin kun sammuttaa niin "luvaton" käyttäminen loppuu ja akkukin kestää taas...
-George Washington
-
- Viestit: 1453
- Liittynyt: 31.1.2005 klo 0.20
-
- Viestit: 465
- Liittynyt: 8.10.2007 klo 13.59
Viesti Kirjoittaja Jonttufantti »
Pata kattilaa soimaa!idefix kirjoitti:Tänään viimeksi taistelin yhden insinööriopiskelijan kanssa iphonesta ja nokiasta...
En käsitä miten insinöörit voi olla niin nokia vannoutuneita? (toki järkiintulleitakin on joukossa muutama...)
Nokia tekee kestäviä, helppokäyttöisiä kännyköitä jne.... My ass!! Ja windows on maailman paras käyttis![]()
hitsinpitsi ku pisti kiukuttaa taas
Toi juttuhan oli ihan asiallinen, kunhan vaan muistaa ottaa ne omenalasit pois silmiltä ennen kuin lukee sen.
"Jos katsoo älykännyköiden globaalia markkinaosuutta, Nokia on ylivoimainen ykkönen. Maailman älypuhelimista Nokialla on analyytikoiden mukaan yli 50 prosentin markkinaosuus."
Noinhan se on.
"Älykännyköiden markkinoista iPhone on kuitenkin saanut kohtuullisen osuuden. Applen Steve Jobs esitteli laskelmaa iPhonen kesä-syyskuun markkinaosuutta älykännyköissä Yhdysvalloissa. Blackberry-yhtiö Research in Motion oli suurin 39 prosentin osuudella, ja iPhonen osuus oli 19,5 prosenttia."
Tuohan on minusta todella hyvä saavutus ja toimittajakin sen noteeraa.
"Applen muskelit eivät yksinkertaisesti riitä isojen pelureiden joukossa pärjäämiseen. "
Tottahan tuokin. Applen on erikoistuttava hyvin kapeaan segmenttiin jos se aikoo nykyisen tasoisilla resursseilla menestyä puhelimarkkinoilla. Se voi olla Applelle hyvin kannattavaa liiketoimintaa ja täysin heidän strategian mukaista. Niin menestyvä yritys kuin Apple tuskin erehtyy luulemaan, että heillä olisi jotain mahdollisuuksia pärjätä maailmanlaajuisilla puhelinmarkkinoilla suurten valmistajien kanssa massapuhelimissa.
Sama linja minusta jatkui läpi koko artikkelin. Faktoja siinä esitettiin, mutta hieman eri valossa kuin Steve (b) Jobs. Silti tässäkin asiassa Apple jyrää Brandillään eikä se kovin monelta muulta onnistuisi.
- Steve Jobs
-
- Viestit: 1823
- Liittynyt: 6.6.2005 klo 21.42
Viesti Kirjoittaja Infant »
Katsotaan miten käy, mutta veikkaanpa että tavoite eli 1% (10M iPhonea) täyttyy helposti. Jatkuvalla mediakohulla tuote pysyy pinnalla ja puhelimen tavoittamattomissa olevat asiakkaan kuolaavina, niin mikäs kiire Applella olisikaan suoltaa keskeneräisiä uusia puhelinmalleja markkinoille. "Hiljaa" hyvä tulee. Kyllä Omppufirmalla homma on hallussa, nimenomaan muitakin sidosryhmiä kuin kuluttajia ajatellen..
-
- Viestit: 116
- Liittynyt: 19.7.2007 klo 12.51
Viesti Kirjoittaja Taajuus »
Ja vielä kun iPhonen tekniikkakin on pari vuotta muita valmistajia edellä, on Applella aikaa tuoda iPhonea ilmoille ympäri muailmaa pitkällä aikatähtäimellä.Infant kirjoitti:Katsotaan miten käy, mutta veikkaanpa että tavoite eli 1% (10M iPhonea) täyttyy helposti. Jatkuvalla mediakohulla tuote pysyy pinnalla ja puhelimen tavoittamattomissa olevat asiakkaan kuolaavina, niin mikäs kiire Applella olisikaan suoltaa keskeneräisiä uusia puhelinmalleja markkinoille. "Hiljaa" hyvä tulee. Kyllä Omppufirmalla homma on hallussa, nimenomaan muitakin sidosryhmiä kuin kuluttajia ajatellen..
Apple iPod Video 30gb
Apple iPod Suffle 512mb
Apple iPhone 8gb
-
- Viestit: 558
- Liittynyt: 25.1.2006 klo 14.52
- Paikkakunta: Tampere / Kangasala
Viesti Kirjoittaja ogc »
Jos artikkelin argumenttien laatu olisi täsmälleen samaa mutta iPhone myönteistä, kellään ei olisi täällä mitään ongelmaa. Tämän ketjun tilalla olisikin varmaan ketju "tietoviikolla pätevä artikkeli iphonesta". "Toimittaja-amatööri" olisikin yhtäkkiä pätevä asiantuntija
![Neutraali [:|]](./images/smilies/icon_neutral.gif)
Koettakaapas nyt olla vähän objektiivisempia ja apple-lasit pois edes joskus ettei rupea hiertämään.
/OT
jatkakaa.
ps. Joo minustakin iPhone on mahtava puhelin ja varmasti parempi kuin yksikään Nokialainen ainakin omaan käyttöön. Ettei jää tämä sitten epäselväksi.
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Tämä kohta minusta se suosikki-aivottomuus. Voisi lukea myös:Tietoviikko kirjoitti:Jobs ei luvannut edes nopeammassa verkossa toimivaa 3g-iPhonea. Eikä Jobs kertonut mitään iPhonen maailmanvalloituksesta - esimerkiksi milloin puhelin tulee myyntiin Suomessa.
Jobs ei luvannut mallia joka olisi mahdollista julkaista suomessa. Eikä Jobs kertonut mitään iPhonen maailmanvalloituksesta - esimerkiksi milloin puhelin tulee myyntiin Suomessa.

Mutta siis ogc:llä sen verran pointtia, että varmasti ei oltaisi näin kärkkäänä jos juttu olisi myönteisempi. Mutta varmasti puuttuisimme jos siinä olisi vastaavia tulkintavirheitä suuntaan tai toiseen.
Ensinnäkään missään koskaa eikä milloinkaan Apple ole edes ilmoittanut tavoittelevansa Nokian kaikkia markkinoita vaan puhe on siitä yhdestä prosentista ollut.
-
- Viestit: 465
- Liittynyt: 8.10.2007 klo 13.59
Viesti Kirjoittaja Jonttufantti »
Koska suurin osa ihmisiä ei tiedä paljonko Nokia, Apple, Samsung tai joku muu puhelimia valmistaa, niin valmistusmäärien vertaaminen on aivan perusteltua, jotta lukuihin saa hieman perspektiiviä.TheKraken kirjoitti:Tietoviikko kirjoitti:
Ensinnäkään missään koskaa eikä milloinkaan Apple ole edes ilmoittanut tavoittelevansa Nokian kaikkia markkinoita vaan puhe on siitä yhdestä prosentista ollut.
- Steve Jobs
-
- Viestit: 19516
- Liittynyt: 21.3.2005 klo 9.33
- Paikkakunta: Helsinki
Viesti Kirjoittaja TheKraken »
Kyllä kyllä, mutta olisi mukavaa jos viitsisi myös mainita sen missä valossa niitä tulee tarkastella ja mitkä ovat mahdolliset ilmoitetut/arvioidut tavoitteet.Jonttufantti kirjoitti:Koska suurin osa ihmisiä ei tiedä paljonko Nokia, Apple, Samsung tai joku muu puhelimia valmistaa, niin valmistusmäärien vertaaminen on aivan perusteltua, jotta lukuihin saa hieman perspektiiviä.TheKraken kirjoitti:
Ensinnäkään missään koskaa eikä milloinkaan Apple ole edes ilmoittanut tavoittelevansa Nokian kaikkia markkinoita vaan puhe on siitä yhdestä prosentista ollut.
-
- Viestit: 1568
- Liittynyt: 24.1.2006 klo 20.05
- Paikkakunta: Järvenpää
Viesti Kirjoittaja Miklu »
-
- Viestit: 558
- Liittynyt: 25.1.2006 klo 14.52
- Paikkakunta: Tampere / Kangasala
Viesti Kirjoittaja ogc »
Periaatteessa, mutta todellisuudessa noita ei voi vertailla mielestäni mitenkään. Nokian toimintaidea poikkeaa apple:sta niin paljon että pyrkimysten eroavaisuus tekee jo vertailun mielestäni suht turhaksi. Apple keskittyy kokonaan vain yhteen puhelimeen ja sen yhden puhelimen kehitykseen. Nokialla on miljoona eri puhelinta eivätkä ne mitenkään voi keskittyä samaan tapaan yhteen puhelimeen tai sen markkinointiin. Onko tämä nyt sekavasti selitetty, no toivottavasti joku ymmärtää mitä haenMiklu kirjoitti:Vähän näistä asioista ymmärtävänä en ole hirveästi osallistunut kommentointiin. Mutta mieleen herää tietysti kysymys: montako kappaletta Nokia (tai joku muu valmistaja) on myynyt jotain yksittäistä noin 400 US dollarin tai euron arvoista puhelinmalliaan? Ja vielä kytkynä. Ja samassa ajassa kuin Apple omaansa. Olisivatko vertailut noilla ehdoilla reiluimpia?

-
- Viestit: 1568
- Liittynyt: 24.1.2006 klo 20.05
- Paikkakunta: Järvenpää
Viesti Kirjoittaja Miklu »
Olen aikalailla samaa mieltä. Ihan oikeasti vertailua myyntiluvuilla ei tulisi tehdä lainkaan. Mutta jos niitä tehdään, niin tehdään sitten reilusti.ogc kirjoitti:Periaatteessa, mutta todellisuudessa noita ei voi vertailla mielestäni mitenkään. Nokian toimintaidea poikkeaa apple:sta niin paljon että pyrkimysten eroavaisuus tekee jo vertailun mielestäni suht turhaksi. Apple keskittyy kokonaan vain yhteen puhelimeen ja sen yhden puhelimen kehitykseen. Nokialla on miljoona eri puhelinta eivätkä ne mitenkään voi keskittyä samaan tapaan yhteen puhelimeen tai sen markkinointiin. Onko tämä nyt sekavasti selitetty, no toivottavasti joku ymmärtää mitä haenMiklu kirjoitti:Vähän näistä asioista ymmärtävänä en ole hirveästi osallistunut kommentointiin. Mutta mieleen herää tietysti kysymys: montako kappaletta Nokia (tai joku muu valmistaja) on myynyt jotain yksittäistä noin 400 US dollarin tai euron arvoista puhelinmalliaan? Ja vielä kytkynä. Ja samassa ajassa kuin Apple omaansa. Olisivatko vertailut noilla ehdoilla reiluimpia?
![Hymy [:)]](./images/smilies/icon_smile.gif)
-
- Viestit: 58
- Liittynyt: 3.9.2005 klo 19.08
- Paikkakunta: tampere
Viesti Kirjoittaja TarZani »
Nokia myi 2110 mallin 21 miljoonaa kpl ensimmäisen puolen vuoden aikana. Hintaa tais olla jotain 4000-6000 markkaa 90-luvulla. Kytkyllä ei toki saanut, mutta luvut pitäis olla jotain tohon suuntaan.Miklu kirjoitti:Vähän näistä asioista ymmärtävänä en ole hirveästi osallistunut kommentointiin. Mutta mieleen herää tietysti kysymys: montako kappaletta Nokia (tai joku muu valmistaja) on myynyt jotain yksittäistä noin 400 US dollarin tai euron arvoista puhelinmalliaan? Ja vielä kytkynä. Ja samassa ajassa kuin Apple omaansa. Olisivatko vertailut noilla ehdoilla reiluimpia?
-
- Viestit: 1568
- Liittynyt: 24.1.2006 klo 20.05
- Paikkakunta: Järvenpää
Viesti Kirjoittaja Miklu »
Ehkä ei kuitenkaan voi verrata nykyajan tilannetta aikaan, jolloin kännykät olivat varsin uutta ja ihmeellistä. Silloin ei ollut kännyköitä kuin murto-osalla ihmisistä, joten markkinoilla oli tilaa noille puhelimille. Tänä päivänä isolla osalla länsimaalaisista ihmisistä on jo matkapuhelin, joten valtaosa uuden puhelimen hankkijoista on puhelimen vaihtajia. 1990-luvulla suurin osa oli ensiostajia.TarZani kirjoitti:Nokia myi 2110 mallin 21 miljoonaa kpl ensimmäisen puolen vuoden aikana. Hintaa tais olla jotain 4000-6000 markkaa 90-luvulla. Kytkyllä ei toki saanut, mutta luvut pitäis olla jotain tohon suuntaan.
Mutta täytyy sanoa, että komiat olivat luvut Nokialla muinoin.
Palaa sivulle “Yleiskeskustelu”
- Yleiset aiheet
- ↳ Ajankohtaista Apple-maailmasta
- ↳ Käyttöjärjestelmät
- ↳ Ohjelmat
- ↳ Yleiskeskustelu
- Mac ja oheislaitteet
- ↳ Yleiskeskustelu laitteista
- ↳ MacBook, MacBook Pro ja MacBook Air
- ↳ iMac
- ↳ Mac mini
- ↳ Mac Pro ja Mac Studio
- ↳ Ongelmia Macin kanssa?
- iPhone, iPad ja Apple Watch
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -laitekeskustelu
- ↳ iPhone-, iPad- ja Apple Watch -ohjelmat sekä iOS
- ↳ Ongelmia iPhonen, iPadin tai Apple Watchin kanssa?
- Huviksi ja hyödyksi
- ↳ Off-topic
- ↳ Kuva ja graafinen suunnittelu
- ↳ Audio ja musiikki
- ↳ Video, televisio ja elokuvat
- ↳ Pelit ja pelaaminen
- ↳ Ohjelmointi, skriptit ja palvelimet
- ↳ Tietoturva ja varmuuskopiointi
- ↳ Verkot, mobiilidata ja muut puhelimet
- ↳ Retronurkka
- ↳ Foorumin ylläpito
- Kauppapaikka
- ↳ Myydään Mac
- ↳ Myydään iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Myydään muut Applen tuotteet
- ↳ Myydään muuta tietotekniikkaa
- ↳ Ostetaan Mac
- ↳ Ostetaan iPhone, iPad ja iPod
- ↳ Ostetaan muut Applen tuotteet
- ↳ Ostetaan muuta tietotekniikkaa
- ↳ Vaihdetaan, annetaan, työtä haetaan ja tarjotaan
- ↳ Kauppapaikan keskustelu ja hintavinkit