heskey kirjoitti:Mihin kuvakaappaukset (shift+komento+4) tallentuvat? Saisiko ne aukeamaan oletuksena Esikatseluun? Kuvien raahaaminen Esikatselun vetopalkista Photariin onnistuu, mutta pdf:ien ei.
Kuvakaappaukset tallentuvat työpöydälle ja niiden pitäisi olla png, eikä pdf-muodossa. Photarihan ei ole pdf-editori, joten on ihan ymmärrettävää ettei toimi.
Haa, kyllä ne pdf:tkin tulevat nätisti Photariin, kun nappaa ikkunan otsikkopalkin kuvakkeesta kiinni ja kiskoo sen Dockiin.
Edelleen olisi kiva voida vetää kuvia selaimesta suoraan Photariin. Olisi kovasti kätevämpää kuin kuvan copypasteaminen.
heskey kirjoitti:Onko mitään keinoa vaihtaa näppäimistöllä valintaa noissa kysymysikkunoissa eri vaihtoehtojen välillä, kun ei tuo tabulaattori ainakaan tee mitään?
Joissakin tapauksissa Tab toimii, joissakin ei. En ole keksinyt logiikkaa tähän. Mutta kannattaa muistaa, että reunuksella korostettua nappia painetaan spacella, kokonaan sinistä enterillä ja escillä tietty poistutaan.
Meidän planeettaamme ei ole mikään symbolinen kohtu, me ollaan kaikki suuressa sinisessä limousinessa (Jarkko Laine)
Ei sitä aina voi jaksaa lukea Sehän olisi vaatinut edelliselle sivulle menemistä.
Kovin on mystinen kyllä tuo sininen reunus. Useissa dialogeissa sitä kun ei ole ollenkaan. Yleensä näissä joku logiikka on, ehkä se on vaan niin moimutkainen ettemme ymmärrä
Skarsnak kirjoitti:Ei sitä aina voi jaksaa lukea Sehän olisi vaatinut edelliselle sivulle menemistä.

Jos vaihtoehdot ovat "Kyllä" ja "Ei", niin yleensä K ja E toimivat pikanäppäiminä. Aina alkukirjaimet eivät kuitenkaan toimi – varsinkaan, jos vaihtoehdot ovat "Clear" ja "Cancel" tms...

Onkos järjestelmäasetuksista muuten päällä Laajennettu näppäimistön käyttö. Tällöin tabulaattorikin toimii vähän monipuolisemmin.
heskey kirjoitti:Mihin kuvakaappaukset (shift+komento+4) tallentuvat? Saisiko ne aukeamaan oletuksena Esikatseluun? Kuvien raahaaminen Esikatselun vetopalkista Photariin onnistuu, mutta pdf:ien ei.
Kuvakaappaukset tallentuvat työpöydälle ja niiden pitäisi olla png, eikä pdf-muodossa. Photarihan ei ole pdf-editori, joten on ihan ymmärrettävää ettei toimi.
Itse olen vaihtanut tuon oletuksena .png:stä jpg:ksi. Taisipa sen saada myös pdf:ksi.
Minä keksin vasta nyt, että System Preferencestä voi trackpadin asettaa toimimaan siten, että "oikean hiirennapin painamisen" saa aikaan klikkaakalla trackpadia kahdella sormella. Eli enää ei tarvitse harrastaa sormiakrobatiaa ctrl:ää tavoitellessa ja oikean napin valikoissa sormet ovat valmiina trackpadilla valintojen tekemistä varten. Siistiä!
Thoth kirjoitti:Minä keksin vasta nyt, että System Preferencestä voi trackpadin asettaa toimimaan siten, että "oikean hiirennapin painamisen" saa aikaan klikkaakalla trackpadia kahdella sormella. Eli enää ei tarvitse harrastaa sormiakrobatiaa ctrl:ää tavoitellessa ja oikean napin valikoissa sormet ovat valmiina trackpadilla valintojen tekemistä varten. Siistiä!
No enpä ollut minäkään aikaisemmin huomannut enkä oikeastaan tarvinnutkaan, mutta kiitos vinkistä
Mac OS X, because making UNIX user friendly was easier than fixing Windows
Thoth kirjoitti:Minä keksin vasta nyt, että System Preferencestä voi trackpadin asettaa toimimaan siten, että "oikean hiirennapin painamisen" saa aikaan klikkaakalla trackpadia kahdella sormella. Eli enää ei tarvitse harrastaa sormiakrobatiaa ctrl:ää tavoitellessa ja oikean napin valikoissa sormet ovat valmiina trackpadilla valintojen tekemistä varten. Siistiä!
No enpä ollut minäkään aikaisemmin huomannut enkä oikeastaan tarvinnutkaan, mutta kiitos vinkistä
Oletteko kokeilleet kahden sormen vieritystä, eli hinkata kahdella sormella kosketuslevyä? Entä sama Ctrl-näppäin painettuna?

--Ari
Joo, tuo vieritys on tietysti kätevä. Alkuinnostuksen jälkeen otin tosin tuon kahden sormen oikean hiirennapin näpäytyksen pois. Sitä varten täytyi laittaa päällä myös "yksi näpäytys trackpadilla klikkaa", ja näiden ominaisuuksien kanssa tuli koko ajan vahingossa paineltua kun yritin vain vierittää. Ehkä tuotakin olisi oppinut käyttämään vähitellen.
Sinänsä olisi ihan kiva, jos näitä laitteita voisi vielä enemmän ohjata sellaisella käsirohmuamisella, vähän kuin Minority Report -elokuvassa. Tai vähän siihen suuntaanhan esim. iPhonen ja Macbook Airin käyttöliittymät ovat menossa.
muhah, kaveri kyseli pc:llä miten saa copyright merkin aikaiseksi - rupesin sitten kokeilemaan windows-historiasta noit alt+293596345014859345867 näppäriä yhdistelmiä... kunnes huomasin ensimmäisellä yrittämällä että
Thoth kirjoitti:Minä keksin vasta nyt, että System Preferencestä voi trackpadin asettaa toimimaan siten, että "oikean hiirennapin painamisen" saa aikaan klikkaakalla trackpadia kahdella sormella. Eli enää ei tarvitse harrastaa sormiakrobatiaa ctrl:ää tavoitellessa ja oikean napin valikoissa sormet ovat valmiina trackpadilla valintojen tekemistä varten. Siistiä!
Itse asiassa vielä kätevämpää saattaa olla se, että pitää kahta sormea trackpadillä ja klikkaa hiirtä. Tästäkin tulee oikeaklikkaus, mielestäni kätevimmin.

Tarkoitatko hiirellä sitä trackpadin nappia? Noin minäkin sen konffasin sen jälkeen kun tuli liikaa vahinkoja tuon toisen vaihtoehdon kanssa.
Thoth kirjoitti:Tarkoitatko hiirellä sitä trackpadin nappia? Noin minäkin sen konffasin sen jälkeen kun tuli liikaa vahinkoja tuon toisen vaihtoehdon kanssa.
carnice kirjoitti:Äsken koitin piruuttani omppu+tabilla selata ohjelmia ja painoin q:ta ompun ollessa pohjassa. Niinpä se ohjelma sit kuoli pois alta
Kikka jota et tiennyt OS X:ssä?
No juu, en ainakaan missään ole sitä aiemmin nähnyt
Eipä mikään ihme temppu ollutkaan, mut ku ei tiä ni ei tiä
Juu siellä se lukee ihan joka ohjelman valikossa että omppu-q sulkee
omppu-w sulkee sitten vain yhden ikkunan
Nyt oli kyse ohjelmien sulkemisesta niitä selatessa omppu+tabilla. Pelkkä omppu+Q sulkee aktiivisen ohjelman, mutta Appication Switcherissä (eli omppu+tab -valikossa) voi sulkea niitä ilman että ne ovat aktiivisina. Aktiivinen ohjelma vaihtuu Application Switcherissä vasta kun ompusta päästää irti. Eli ei ole ihan itsestään selvästä tempusta kyse. Sitä paitsi toi omppu+w ei toimi silloin kuitenkaan.

Juurikin näin. The Kraken ottaa vahvemmat kakkulat