Mistäs tiedät? Kun vuosi sitten tein ketjun isäni kuolemasta, sain tältä foorumilta niin määrättömästi myötätuntoa että vieläkin liikuttaa.KunkkuJ kirjoitti: Jos kerron täällä, että minulla on joku ongelma Macin kanssa, saan hetkessä lukuisia ystävällisiä neuvoja. Hyvä niin. Entä jos kerron olevani masentunut ja väsynyt elämään? Aihe ei toki kuuluisikaan tälle foorumille, mutta eipä tuollaiseen helposti tule kommentteja muillakaan foorumeilla.
![[:$]](./images/smilies/icon_redface.gif "Punastuu"){kind=icon}
Toivottavasti masennuksen, ahdistuksen ja muiden ajatusten ei tarvitse koskaan kuulua sinunkaan elämääsi KunkkuJ - se ei ole mitään elämää...Suomessa määrätään lääkkeitä varmaankin eniten maailmassa näihin ongelmiin ja itse ongelma jää ratkaisematta.- Ja tuo ensin mainittu masennus sairautena, sekö ei muka kuulu elämään? Kyllä se valitettavasti kuuluu, niin kuin muutkin sairaudet. Sitä ei voi omilla valinnoillaan estää tulemasta, eikä omin voimin aina päästä siitä eroon.
Vihaan sitä teoretisointia ja ulkopuolista suhtautumista, jota usein näkee niin itsemurhien kuin vaikeiden sairauksien kohdalla. Tässäkin keskustelussa. Sairauksille emme aina voi mitään, niiden kanssa on vaan opittava tulemaan toimeen, hyväksymään ne, mutta joillekin asioille sentään voimme. Masennus ja pahimmoillaan jopa itsetuhoon johtava ahdistus ovat niitä, joihin voimme vaikuttaa, joskus jopa lääkkeitä tehokkaammin. Tällaisista ongelmista kärsivälle annettu aika, ojennettu käsi, kuunteleva korva voivat toimia tehokkaammin kuin hienoin ja kallein lääke. Sinusta se on kiinni. Ja minusta.
Tässä maailmassa pitäisi olla enemmän noita Amanitoja.
Masennusta usein juurikin lähdetään hoitamaan lääkkeillä, ja hyvä niin. Ennen kuin muilla toimilla, on se sitten terapiaa tai lenkkeilyä vai jotain muuta, voi olla suurempaa vaikutusta ja ihmisellä kykyä niihin, on toimintakyky saatava palautettua jonkinlaiselle tasolle. Tähän lääkkeet tarjoavat varsin hyvän ja nopean keinon. Masennukseen johtaneita syitähän ne eivät toki poista.Repe Ruutikallo kirjoitti: Yli kymmenen vuoden takaisena masennuspotilaana rohkenen olla osittain toista mieltä. Vaikka lääkkeet eivät ratkaise mitään ja kaiken medikalisointi on syvältä harmonikasta, ne ovat usein aluksi välttämättömiä, ja jos masennus/ahdistus on jo aiheuttanut fyysisiä oireita, on potilaan rääkkäämistä koettaa selviytyä tilanteesta ilman lääkitystä. Useinhan masennuspotilaalla on elämässä monta asiaa oikeasti ihan hyvin, ja koko rumba johtuu esimerkiksi kohtuuttoman raskaasti otetuista työpaineista.
Olisivatko sydän- verisuonitaudit tai kakkostyypin diabetes niin yleisiä kuin ovat, jos niihin voisi vaikuttaa omilla valinnoilla?KunkkuJ kirjoitti:Minusta tuo on kamalaa teoretisointia. Jos masennuksen voisi välttää omilla valinnoillaan, olisiko se niin yleistä kuin todellisuudessa on?jonesb kirjoitti: Toisinsanottuna omilla valinnoilla voisi sittenkin joissain määrin valita masentuuko vai ei.
![[:)]](./images/smilies/icon_smile.gif "Hymy"){kind=icon}
Tuota, kuten muotoilin asian, masennus voidaan välttää, kun asiasta on enemmän tietoa, jota tuotetaan parasta aikaa. Tämä vaatii enemmän tietoutta ihmisistä ja sen toiminnasta ylipäätään, ennenkaikkea neuropsykologiasta. Tieteensaralla kyseinen aihe on ns. kuumaa kamaa.KunkkuJ kirjoitti:[
Minusta tuo on kamalaa teoretisointia. Jos masennuksen voisi välttää omilla valinnoillaan, olisiko se niin yleistä kuin todellisuudessa on?
Tuo meni kyllä ainakin minulta pahasti yli.
Ei moniinkaan sairauksiin voi vaikuttaa, ne tulevat jos ovat tullakseen. Ja monen sairauden myötä tulee helposti myös masennus. Toki lääkkeet ovat tarpeellisia ja usein välttämättömiä, mutta miten monta kertaa tilannetta pahentaa se, että olemme nykyään yksinäisempiä kuin koskaan ennen? Masentunut ja ahdistunut ei edes helposti lähde itse hakemaan apua sairaanhoitojärjestelmästä, eli niitä "seikkoja ei ole helppo päästä tutkimaan ja ryhtymään toimenpiteisiin".
Edelleen olen sitä mieltä, että se läheisten tuki ja jopa "vierihoito" ovat hyviä ja luonnonmukaisia hoitokeinoja.
Totuus on valitettavasti sellainen, että nuo edellä mainitut asiat taitavat kuulua minun ja usean muun samalla tavalla sairastuneen elämään hamaan loppuun asti. Aivojen toiminta ja niissä aikuisiällä tapahtuneet vauriot jättävät aika usein korjaamattomat jälkensä.pallo kirjoitti: Toivottavasti masennuksen, ahdistuksen ja muiden ajatusten ei tarvitse koskaan kuulua sinunkaan elämääsi KunkkuJ - se ei ole mitään elämää....
Ei tutkimustieto ole turhaa teoretisointia. Miksi emme hyödyntäisi kaikkea sitä tietoa ja viisautta, mitä ihmisellä on? Otin kantaa noin voimakkaasti siksi, että minusta liian usein asennoidutaan tyyliin "ota lääkkeitä, niin paranet" ja unohdetaan se inhimillinen puoli. Se on jollakin tapaa kuin omantunnon rauhoittamista, ettei itse tarvitse puuttua toisen ikäviin ongelmiin. Yhteiskunta ja lääkäri hoitakoon, eihän se minulle kuulu. Emmeköhän me jonesbin kanssa loppujen lopuksi näe tämän yhteiskunnan ja nykyelämän ongelmat aika samalla tavalla?jonesb kirjoitti: Tämän vuoksi nostin esille huolenaiheen yhteiskuntaa kohtaan: Yhteiskunta rakenteet ajavat ihmiset erilleen, yksinäisiksi, materialistisiksi. Valitettavasti järkeviä ratkaisuja on hankala tehdä ilman kunnollista tutkimustietoa. Sinun mielestäsi tämä tutkimustieto on on turhaa teoriasointia
"Ei ennen ollut aikaa masennella, ennen tehtiin töitä!!" Näin on kuulunut useammankin 60-luvulla syntyneen kommentti asiaan. Ja kun usein tällaisen asenteen omaavat ihmiset ovat omia vanhempiamme, niin miksikäs muuksi masennus muodostuisi kuin tabuksi?Lillan kirjoitti:Minkähän takia masennus on sellainen tabu? Ainaki minusta tuntuu, ettei kukaan halua masentuneen leimaa otsaansa. Siitä ei puhuta. Masentunut saattaa pitää hyvinkin pitkään yllä mielikuvaa, että kaikki on hyvin. Edes läheisille ei uskalleta kertoa. Suomalaiset ovat ihmisiä, jotka viimeiseen asti välttelevät lääkäriä. "Ei mulla mitään, ei tää nyt niin paljon satu." Ja sitten tullaan näyttämään valtavan kokoista kasvainta. (huono esimerkki, juu)
Kun on niin syvästi masentunut ettei pääse sängystä ylös, ei paljon auta ystävien kädentaputukset. Siinä vaiheessa lääkkeistä voi olla apua, jotta jaksaa selvittää asioitaan.
Lääkärille päätyy kuitenkin pieni osa masentuneista. Uskon, että vakavasti masentuneet eivät jaksa raahautua lääkäriin. Tai eivät usko sen(kään) auttavan. Todennäköisesti lääkäriin vie joku ystävä. Tai sitten menee itse lkun on parempi vaihe.
Valitettavasti millään coolnesilla ei ole merkitystä, jos itse elämä ei tunnu miltään.valvoja kirjoitti:Jos harkitsee itsemurhaa, niin kannattaa ensin ajatella mitä missaa tulevaisuudessa, kuten: Tulevaisuuden apple tuottee, tekniikan kehitys, lääketieteen kehitys, fissio voima, vety autot. Kaikki tuo coolnes odottaa tulevaisuudessa!
En usko, että olet ainoa. Itse olen kiikkunut sinä rajoilla. Ainoa syy siihen etten tehnyt lopullista ratkaisua oli kuolemanpelko. Elämän näkeminen mielettömänä ja kaiketi jonkinlainen masennus olivat houkuttelemassa tuhoon. Vaihtoehtojen näkeminen noissa tilanteissa ei ollut selvää. En osaa eritellä tarkasti syitä, joiden johdosta jatkoin elämää. Kylmät väreet kulkevat vieläkin selkää pitkin muistellessani tilanteita, joissa pieni liike olisi saanut auton ohjautumaan rekan alle. Onko tämä vaikuttanut opiskelemani alan valintaan herättää vieläkin kysymyksiä.Lionel Mandrake kirjoitti:Olenkohan ainoa täällä joka aidosti tuota joskus yrittänyt on?
Itsekin olen käynyt tuossa tilanteessa muutamaan otteeseen. En osaa oikein kuvailla sitä tunnetta kenellekään, joka ei olisi itse istunut siinä tuntematta juuri mitään, kun vastaan ajaa rekka ja mielessä herää ajatus: "mitä jos vain.."Mikael K. kirjoitti: Kylmät väreet kulkevat vieläkin selkää pitkin muistellessani tilanteita, joissa pieni liike olisi saanut auton ohjautumaan rekan alle.
Noissa tilanteissa pää oli kyllä melko tyhjä. Ohimoita vain jyskytti ja ahdisti tavattomasti. Perille pääsy oli helpotus ja toisaalta ahdisti, kun ei taas tuonakaan aamuna mikään ratkennut. Onneksi se kevät koitti noin vertauskuvallisesti ja sain elämästä kiinni.Celia kirjoitti:Itsekin olen käynyt tuossa tilanteessa muutamaan otteeseen. En osaa oikein kuvailla sitä tunnetta kenellekään, joka ei olisi itse istunut siinä tuntematta juuri mitään, kun vastaan ajaa rekka ja mielessä herää ajatus: "mitä jos vain.."Mikael K. kirjoitti: Kylmät väreet kulkevat vieläkin selkää pitkin muistellessani tilanteita, joissa pieni liike olisi saanut auton ohjautumaan rekan alle.
Mutta onneksi ei mitään.
No täytyy kehittää edes jotain positiivista, minkä takia jatkaa eloa.Celia kirjoitti:Valitettavasti millään coolnesilla ei ole merkitystä, jos itse elämä ei tunnu miltään.valvoja kirjoitti:Jos harkitsee itsemurhaa, niin kannattaa ensin ajatella mitä missaa tulevaisuudessa, kuten: Tulevaisuuden apple tuottee, tekniikan kehitys, lääketieteen kehitys, fissio voima, vety autot. Kaikki tuo coolnes odottaa tulevaisuudessa!
Yrität nyt rationaalisesti ajatella tilannetta jossa ihminen ei toimi rationaalisesti. Masentunut ihminen ei ajattele samalla tavalla kuin sinä tai arvosta samoja asioita kuin terve yleensäkään. Masentunut tavallaan tippuu Maslowin tarvehierarkiassa aivan pohjalle ja etsii elämän perusasioita uudelleen.valvoja kirjoitti:No täytyy kehittää edes jotain positiivista, minkä takia jatkaa eloa.
Näitä tapauksia en ymmärrä. Minulla ei kapasiteetti vain riitä ymmärtämään sitä, että joku haluaa tarjota lapselleen lapsuuden alkoholistivanhemman kanssa. Itselläni ei onneksi ole siitä kokemusta, mutta sivusta seuranneena olen saanut jonkunlaisen käsityksen siitä elämästä.Repe Ruutikallo kirjoitti:Nuoruuden tuttavapiiristäni pari on jo päättänyt päivänsä vuosien intensiiviryyppäämisellä. Surkeassa yksinäisyydessä ja saastassa kuolivat nämä aikoinaan uriaan tehneet monen lapsen isät.
![[:/]](./images/smilies/icon_eek.gif "Pettynyt"){kind=icon}
