Uskottomuus, pettäminen.

[Celia]

Naiset pettävät miehiä useammin
Onko tämä nyt sitä tasa-arvoa?

Tietenkään tämä kysely ei ole tutkimustulos ja sen tarkoituksena on lähinnä vain herättää keskustelua ja lisätä ko. lehden myyntiä, joten sinällään jutun voi jättää omaan arvoonsa.

Asia on kuitenkin viime aikoina vaivannut minua, joten keskustellaan aiheesta vähän.


Miten suhtaudut pettämiseen? Oletko pettänyt? Miksi? Saitko anteeksi (halusitko edes?) Onko sinua petetty? Miten suhtauduit?
Koko "pettämisen" -konsepti sisältää luonnollisesti sen olettamuksen, että on kysymys yksiavioisesta suhteesta. Muunlaisessa suhteessahan "pettäminen" on vieras käsite.
Onko yksiavioinen parisuhde jo aikansa elänyt? Pitäisikö meidän hyväksyä olevamme vain eläimiä ja antaa periksi himoille ja haluille?
Note: Elinikäinen sitoutuminen ei ole vierasta eläinkunnassakaan.



Omia ajatuksiani:

Minut on joskus menneisyydessä petetty ja jätetty, olen tuntenut itseni hyväksikäytetyksi ja naurunalaiseksi.
Itse en ole koskaan pettänyt. Kerran kyllä flirtti meni hieman yli, mikä kolhi sen aikaista parisuhdettani, mutta muuhun en ole koskaan syyllistynyt.


Tiedän, etten voi hyväksyä pettämistä. Luottamus on oman suhteeni perusta, ja sen menettäminen olisi todella suuri kolaus.
Olen keskustelupalstoilta saanut mielikuvan, että vanhemmat, kauan yhdessä olleet ihmiset tuntuvat antavan uskottomuuden helpommin anteeksi kuin nuoremmat. Onkohan tässä kyse siitä, että pidempi elämänkokemus tuo asioihin perspektiiviä ja ymmärrystä, en tiedä. Välillä mietin, että muuttuukohan oma suhtautumiseni asiaan joskus tulevaisuudessa? Aika näyttää. Tällä hetkellä tällainen asia tuntuisi aika ylitsepääsemättömältä.



Omassa suhteessani on nyt sellainen tilanne, että kihlattuni on vielä n. pari kuukautta ulkomailla suorittamassa opiskeluihin liittyvää pakollista ulkomaanvaihtoa. Hän on ollut siellä kohta jo pari kuukautta, joten tätä kaukovaihtetta kestää yhteensä n. 4 kk. Näemme nyt ehkä n. kerran kuukaudessa, kun hän tulee käymään kotona, mutta muuten parisuhteemme on tällä hetkellä lähinnä seurustelua skypen välityksellä.

Suhteessamme vallitsee syvä keskinäinen luottamus ja uskon, ettei minulla ole mitään syytä epäillä mieheni pettävän minua ulkomailla ollessaan. Samoin voi mieheni luottaa minuun.


Mikä pettämisessä ja uskollisuudessa (sen mahdollisuudessa/mahdottomuudessa) sitten oikein vaivaa?

Pahansuovat työkaverit!

Tiedän kyllä, ettei pitäisi antaa omiin suhteisiinsa pettyneiden ja miehiin katkeroituneiden (ja ehkä kateellisten ) työkavereiden vaikuttaa, mutta en osaa sulkea kaikkea pois. Lisäksi voisin tieysti keskittyä ihmettelemään sellaisen ihmisen sosiaalisia taitoja ja motiiveja, joka käy läpi kaikki kokemansa ja muilta kuulemansa uskottomuustarinat henkilölle, joka parasta aikaa elää kaukosuhteessa.
"Kyllä ne kaikki pettää heti kun tilaisuus tulee, oota vaan."
En usko, että kaikki (miehet tai naisetkaan) pettävät heti tilaisuuden tullen. Minulle kuitenkin tulee paha mieli näistä jutuista ja välillä ne herättävät minussa epäluottamusta miestäni kohtaan, mikä on täysin turhaa ja aiheetonta (mutta ehkä nämä pahansuovat ihmiset pyrkivätkin juuri siihen?).


En nyt tiedä mikä tämän tilityksen takana on. Ehkä vain tekee mieli purkaa johonkin suuntaan tätä työkavereiden käytöksestä johtuvaa ärsytystä.
- Olen pahoillani, että valitsin kanavaksi hompun.




Vielä tuosta iltalehden kyselystä... Tämän kyselyn tuloksessa huomioni kiinnittää erityisesti se, että "miehillä pettäminen tapahtuu naisia useammin hetken mielijohteesta - tilaisuus tekee varkaan" ja samaan aikaan "miehille petetyksi tuleminen on suurempi kolaus."
Vielä olisi mielenkiintoista saada tietoa siitä, että kuinka itse hetken mielijohteesta pettäneet miehet kokevat petetyksi tulemisen? Ettei nyt vain olisi kyse siitä, että itselle sallitaan asioita, mitä voisi kuvitellakaan kumppanin tekevän. (Siksiköhän se petetyksi tuleminen sitten tuntuu miehistä niin pahalta? Kun ollaan ajateltu, ettei omasta kumppanista olisi sellaiseen...) En tiedä. Yleistystä ja spekulointia, tiedän. Nämä ajatukset nyt vain tulivat mieleen tuosta jutusta.

[mutofuto]

Eipäs olla pahoillaan. Hyvillään mieluummin, puhtaat jauhot suussa on hyvä hymyillä.

Eilen illalla taistelin naiseni kanssa samasta asiasta - hänen ystävättärensä mies oli rikkonut perheen rajusti, ja olin lausunut muutamia rajuhkoja kommentteja hänelle pienessä tunnepuuskassa. Tämä kyseinen ystävätär sitten kiitti "puolustuksesta", ja osoitin verbaalista myötätuntoa. Ilmeisesti tuo tulkittiin sitten väärin...

Seuraavana oma nainen kysäisee kylmäkiskoisesti "on ollut sitten kiihkeät keskustelut vai." Eli pallo lähti pyörimään, ystävätär oli kysynyt liian henk koht asioita, naiseni ex-poikaystävä vielä potkimaan varpaita rattaisiin, ja yhtäkkiä mun vilpitön empatia olikin väännetty flirtiksi.

Siinä sai sitten toinenkin ex-mies kuulla kunniansa.

Teini-iässä elin hieman vilkkaamman kesän, jossa ei kaikkien tunteita kunnioitettu, vaan viidakon laki jylläsi. Samasta kesästä on kyllä kärsitty omantunnontuskia pitkään. Sen jälkeen en ole pettänyt, en aio, en halua. Vielä kun jäin edellisessä suhteessa seisomaan nalliksi kalliolle sinisin silmin kuunnellen "ei tähän liity ketään kolmatta"-lausetta ja kaksi viikkoa myöhemmin ex oli jo Euroopan matkalla uuden miehensä kanssa - mulla kyllä hihat paloi pahasti, haavat arpeutuneet mutta kiristää ihoa vieläkin pirusti. Tuossa on mulle yksi hyvä syy lisää olla pettämättä.

[weeezes]

Eikös siinä jutussa sanottu että myös naiset pettävät useimmiten sopivan tilaisuuden iskiessä?

Mielestäni vähän hölmöä kohuilla tuommoisella "miehet pettävät naisia useammin" "naiset pettävät miehiä useammin" väännöllä, mielestäni tuo on asia jota ei voi sukupuoleen leimata. Taitaa liikkua aika samoilla linjoilla esim. seksuaalisten himojen kanssa. Molemmilla sukupuolilla asioita tapahtuu, se mitä tapahtuu on sitten ihan yksilöistä kiinni, ei sukupuolesta.

"Miehet on sikoja!", eivät ole, ei edes suurin osa, mutta tarpeaksi moni että koko sukupuoli voidaan leimata kusipäiksi. Eiköhän käyttäytyminen ole hyvin pitkälti siitä kiinni että mistä on mallinsa saanut. Jos on sovari-faija niin ERITTÄIN suurella todennäköisyydellä myös lapsesta tulee sovinisti.

IHMISET pettävät toisiaan enemmän. Eiköhän se ole ihan siitä suhteesta kiinni että kumpi pettää, pitäisi ottaa se toinen ihminen kunnolla huomioon ja uhrata aikaa yhteiseen tekemiseen, niin ettei toinen tuntisi itseään yksinäiseksi ja lähtisi hakemaan asioita muualta. Turhaa ruveta moralisoimaan jos toinen on pettänyt kun ei kaikkia taustoja tiedetä.

Kiva aihe, ottaakohan kukaan tekstistäni selkoa ...

[OhmygOO]

Jaahas... En ole itse pettänyt, mutta saanut kuonoon kyllä muutaman kerran. Seurustelin kahteen otteeseen erään naishenkilön kanssa, joka ensimmäisellä kerralla petti minua viikon sisällä sekä miehen, että naisen kanssa. Naisesta kenen kanssa petti kuulin silloin kuin erosimme ja tästä miehestä pari kuukautta myöhemmin puolivahingossa hänen ystävältään. Pari vuotta myöhemmin päädyin seurustelemaan hänen kanssaan uudelleen, tosin olin itse jatkuvasti varuillani enkä oikeastaan lyhyen seurustelun aikana luottanut häneen hetkeäkään. Tämä paljastui fiksuksi vedoksi sillä minut vaihdettiin itseäni(tyttö myös saman ikäinen kanssani) noin 15 vuotta vanhempaan mieshenkilöön.

Jälkeenpäin sain kuulla että kyseisellä naishenkilöllä oli todettu melko pahoja narsistisia luonnehäiriöitä, enkä ollut ainoa kenet hän tuhosi. Eromme jälkeen masennuin pitkäksi ajaksi jolloin olin käytännössä katsoen kyvytön tekemään oikein mitään. Olin melkein 6kk sairaslomalla, sekä kävin säännöllisesti psykiatrilla sekä söin mielialalääkkeitä. Eron jälkeinen aika oli kenties elämäni hirveintä aikaa. Onneksi se on nyt taakse jäänyttä elämää ja sanoisin että valo loistaa jälleen

Syy miksi en petä löytyy varmasti noista tapahtumista. En toivo KENELLEKKÄÄN niin pahaa oloa kuin mitä itselleni petetyksi tulemisesta jäi.

[Sherukka]

Sen verran äijä pitää olla ettei petä koskaan ja eikä mistään tekosyystä mitä itselleen keksii oli promilleja alla taikka ei! 8)

[MacFinn]

Sen verran äijä pitää olla ettei petä koskaan ja eikä mistään tekosyystä mitä itselleen keksii oli promilleja alla taikka ei! 8)

Komppaan.

Pitää selvittää itselleen, millaisena itsensä näkee/haluaa nähdä ja sitten toimia parhaansa mukaan minäkuvansa mukaan. Sitä kutsutaan mielestäni aikuistumiseksi.

Eikä ole ongelma pettämisen kanssa. Ei ole tarvinnut yli kolmenkymmenen vuoden aikana pettää, eikä ole ollut lähelläkään. Jälkikäteen joku on kertonut, että tarjolla olisi joskus ollut. Mutta kun ei kiinnosta, sitä ei edes havaitse.

[tsip]

Tähän olen vastannut ennenkin ja kysynyt saman kysymyksen: Onko pettämistä, jos kumppanit sopivat vieraissa käymisen olevan sallittua, vain seksin vuoksi? Onko paneskelu ja rakastaminen saman asian eri puolia vai onko niillä sittenkään mitään tekemistä toistensa kanssa? Eikö ainoa sovittu ja hyvä sääntö olisi, ettei tauteja tuoda kumppanille? Eikö kummankin osapuolen elämää helpottaisi tieto, että on lupa naida jotain panetuksen laannuttamiseksi hetkeksi, kuin tehdä se salaa ja sitten kantaa siitä huonoa omaatuntoa pitkään ja mahdollisesti rikkoa oman suhteen lisäksi jonkun toisen suhde? Tässä yhtälössä tarvitsee sitten enää miettiä, mikä se rakastamisen ja panemisen raja sitten on.

Minulla ja kumppanillani on tällainen sopimus, oli jo alusta pitäen. Koska se oli minulle "uutta ja jännää", kävin kokeilemassa toisia "panoja". Samalla mietin ja erotin itselleni rakastamisen ja paneskelun erot eikä se sitten enää ollutkaan niin jännää. Sopimukseen kuuluu myös, ettei tauteja tuoda ja kaikista "muista" kerrotaan kumppanille. Jos sattuu "vahinkoja" niin niistäkin keskustellaan avoimesti. Olen siis kertonut avoimesti kumppanille näistä vieraista ja on niille toilailuille myös yhdessä naurettu. Enää ei tee mieli kokeilla muita, koska ei se naiminen siitä miksikään muutu. Kumppanin kertomukset toisista satuttavat ensiksi mutta kun näistä perinteisistä (ainakin naisille opetetuista) ajatuksista "enkö minä riitäkään", "onko minussa jotain vikaa", "etkö rakastakaan minua" ja mustasukkaisuudesta pääsee yli niin huomaa, ettei se niin kamalaa ole ja kumppani rakastaa minua kaikesta huolimatta. Rakastaminen on tärkeintä maailmassa, niin minulle kuin kumppanille, eikä sitä muiden kanssa paneskelu muuta niin kauan kuin rakastaminen pysyy.

En edes yritä väittää, että tämä kaikille sopisi mutta kyllä sitä pohtia voi jokainen kohdallaan ja kumppaninsa kanssa. Se vaatii paljon pohtimista, testaa luottamusta ja kykyä keskustella asioista avoimesti ja kiihkottomasti. Kykyä käsitellä omia tunteitaan, pukea ne sanoiksi ja etsiä itsestään niitä rajoja, joiden yli ei ole käyminen. Ulkopuoliset moraalisäännöt pitää heittää romukoppaan ja noudattaa niitä yhteisiä sääntöjä, jotka kumppaninsa kanssa keskustelemalla sovitaan ja joista kumpikin voi tuntea hyvillä mielin pitävänsä kiinni.

Joskus näkee, kuulee ja lukee pettämisen syynä olevan se, ettei kumppani anna riittävän usein, riittävän hyvää panoa, ei suostu kokeilemaan uusia juttuja jne. Pötypuhetta! Pitää oppia pyytämään, antaa syttymiselle sijaa silloinkin kun ei niin huvittaisi/jaksaisi/viitsisi, pystyä sanomaan "ei" ilman että kummankaan tarvitsee siitä vetää hernettä nenään. Eikö kaikki tässä maailmassa ole neuvoteltavissa olevia asioita? Neuvotelkaa kumppaninne kanssa, sitten ei tarvitse välittää työkavereiden sanomista tuon taivaallista ja jos välillä tuntuu pahalta niin miettii, miksi tuntuu pahalta. Eikö voi luottaa sopimukseen vai eikö luota itseensä, tunteisiinsa? Miten kasvatus ja opitut mallit vaikuttavat asiaan? Mikä pelottaa ja miksi pelottaa?

Tässä aikojen saatossa olen huomannut senkin, että muiden ihmisten puheet pettämisestä, uskottomuudesta ja jättämisestä saavat lähinnä säälimään heitä. Ja hymähtämään ennakkoluuloille kun he tuomitsevat ajatuksenkin mahdottomana toisenlaisesta toimintatavasta. Miksi ulkopuolisten sanomisilla olisi sitten enää merkitystä meidän suhteessamme, kun me olemme sopineet asiasta keskenämme ja sopimus purkautuu vasta kun lakkaamme rakastamasta toisiamme? Ei työkavereita tarvitse rakastaa, he ovat vain työkavereita ja heidän kanssaan tarvitsee vain tulla toimeen päivittäin.

Pitkä tarina, minun kaksi senttiäni tähän ikuisuuskysymykseen.

[Celia]

Tähän olen vastannut ennenkin ja kysynyt saman kysymyksen: Onko pettämistä, jos kumppanit sopivat vieraissa käymisen olevan sallittua, vain seksin vuoksi? Onko paneskelu ja rakastaminen saman asian eri puolia vai onko niillä sittenkään mitään tekemistä toistensa kanssa? Eikö ainoa sovittu ja hyvä sääntö olisi, ettei tauteja tuoda kumppanille? Eikö kummankin osapuolen elämää helpottaisi tieto, että on lupa naida jotain panetuksen laannuttamiseksi hetkeksi, kuin tehdä se salaa ja sitten kantaa siitä huonoa omaatuntoa pitkään ja mahdollisesti rikkoa oman suhteen lisäksi jonkun toisen suhde? Tässä yhtälössä tarvitsee sitten enää miettiä, mikä se rakastamisen ja panemisen raja sitten on.

Kirjoitinkin heti oman viestini alkuun:

Koko "pettämisen" -konsepti sisältää luonnollisesti sen olettamuksen, että on kysymys yksiavioisesta suhteesta. Muunlaisessa suhteessahan "pettäminen" on vieras käsite.
Onko yksiavioinen parisuhde jo aikansa elänyt? Pitäisikö meidän hyväksyä olevamme vain eläimiä ja antaa periksi himoille ja haluille?
Note: Elinikäinen sitoutuminen ei ole vierasta eläinkunnassakaan.

En edes yritä väittää, että tämä kaikille sopisi mutta kyllä sitä pohtia voi jokainen kohdallaan ja kumppaninsa kanssa. ... ...Ulkopuoliset moraalisäännöt pitää heittää romukoppaan ja noudattaa niitä yhteisiä sääntöjä, jotka kumppaninsa kanssa keskustelemalla sovitaan ja joista kumpikin voi tuntea hyvillä mielin pitävänsä kiinni.

Juuri näin. Myös yksiavioisuus on yhdessä tehty valinta.

Neuvotelkaa kumppaninne kanssa, sitten ei tarvitse välittää työkavereiden sanomista tuon taivaallista ja jos välillä tuntuu pahalta niin miettii, miksi tuntuu pahalta. Eikö voi luottaa sopimukseen vai eikö luota itseensä, tunteisiinsa? Miten kasvatus ja opitut mallit vaikuttavat asiaan? Mikä pelottaa ja miksi pelottaa?

Minä puhunkin näistä asioista mieheni kanssa. Kerron kyllä, kun pahoitan mieleni työkavereiden juttujen vuoksi. Minä luotan meidän keskinäiseen sopimukseen yksiavioisuudesta, me molemmat luotamme, mutta lähinnä on luultavasti kysymys siitä, että työkavereiden jutut palauttavat mieleeni ne kipeät muistot, joita petetyksi tuleminen on aikaisemmin aiheuttanut. Ja oikeastaan minua ehkä vähän suututtaa se, että he haluavat lietsoa pahaa mieltä sen kummemmin tuntematta meitä kumpaakaan. Suututtaa, että he edes vihjailevat mieheni satuttavan minua niin.

Tässä aikojen saatossa olen huomannut senkin, että muiden ihmisten puheet pettämisestä, uskottomuudesta ja jättämisestä saavat lähinnä säälimään heitä. Ja hymähtämään ennakkoluuloille kun he tuomitsevat ajatuksenkin mahdottomana toisenlaisesta toimintatavasta.

Eivät kaikki yksiavioisessa suhteessa olevat tuomitse muita tapoja elää parisuhteessa. Esimerkiksi minä itse olen lähtöisin kodista, jossa vanhemmilla oli muita suhteita. Luulin pitkään, että "avoin suhde" on ainoa oikea tapa elää, että on mahdotonta olla seksuaalisesti tyytyväinen vain yhteen ihmiseen. Luulin, että minussa on jotain vikaa, kun en halunnut mitään tuollaista. Siskoni on kertonut käyneensä läpi samanlaista prosessia.
Lopulta aikuistuttuani ja ymmärtäessäni millainen minä olen, olen ymmärtänyt, että minä voin elää niin kuin haluan. Minun ei tarvitse haluta avoimen suhteen tuomaa vapautta ja minulla on oikeus vaatia toiselta sitoutumista itseeni, kun kerran itsekin sitoudun samalla tavalla häneen.

[tsip]

Neuvotelkaa kumppaninne kanssa, sitten ei tarvitse välittää työkavereiden sanomista tuon taivaallista ja jos välillä tuntuu pahalta niin miettii, miksi tuntuu pahalta. Eikö voi luottaa sopimukseen vai eikö luota itseensä, tunteisiinsa? Miten kasvatus ja opitut mallit vaikuttavat asiaan? Mikä pelottaa ja miksi pelottaa?

Minä puhunkin näistä asioista mieheni kanssa. Kerron kyllä, kun pahoitan mieleni työkavereiden juttujen vuoksi. Minä luotan meidän keskinäiseen sopimukseen yksiavioisuudesta, me molemmat luotamme, mutta lähinnä on luultavasti kysymys siitä, että työkavereiden jutut palauttavat mieleeni ne kipeät muistot, joita petetyksi tuleminen on aikaisemmin aiheuttanut. Ja oikeastaan minua ehkä vähän suututtaa se, että he haluavat lietsoa pahaa mieltä sen kummemmin tuntematta meitä kumpaakaan. Suututtaa, että he edes vihjailevat mieheni satuttavan minua niin.

No tuota... Eli työkavereiden jutut tuo mieleesi nimenomaan ne kipeät muistot petetyksi tulemisesta ja pelon siitä, että he ovatkin oikeassa. Entä jos toteatkin ääneen, että jos pettää niin pettää ja sitten katsotaan asia uudelleen. Kumpi sinua hallitsee, pelko pettämisestä vai lupaus luottamuksesta?

Tässä aikojen saatossa olen huomannut senkin, että muiden ihmisten puheet pettämisestä, uskottomuudesta ja jättämisestä saavat lähinnä säälimään heitä. Ja hymähtämään ennakkoluuloille kun he tuomitsevat ajatuksenkin mahdottomana toisenlaisesta toimintatavasta.

Eivät kaikki yksiavioisessa suhteessa olevat tuomitse muita tapoja elää parisuhteessa. Esimerkiksi minä itse olen lähtöisin kodista, jossa vanhemmilla oli muita suhteita. Luulin pitkään, että "avoin suhde" on ainoa oikea tapa elää, että on mahdotonta olla seksuaalisesti tyytyväinen vain yhteen ihmiseen. Luulin, että minussa on jotain vikaa, kun en halunnut mitään tuollaista. Siskoni on kertonut käyneensä läpi samanlaista prosessia.
Lopulta aikuistuttuani ja ymmärtäessäni millainen minä olen, olen ymmärtänyt, että minä voin elää niin kuin haluan. Minun ei tarvitse haluta avoimen suhteen tuomaa vapautta ja minulla on oikeus vaatia toiselta sitoutumista itseeni, kun kerran itsekin sitoudun samalla tavalla häneen.

Sinun kotisi onkin sitten ensimmäinen, jossa olen kuullut tällaisesta suhtautumisesta. Omat vanhempani ovat yksiavioisen kannalla, joskin nykyään käsitystä ovat joutuneet pehmentämään. "Vaatia" on minusta aika voimakas sana kuvailemaan parisuhdetta millään muotoa, onhan siinä kaksi eri "minää" ja "me". Unohdin ajatusfloodissani sanoa myös, etten tarkoittanut kommentoida tilannettasi millään muotoa vaan noin yleisesti tuoda esille avoimen suhteen mahdollisuuksia. Minusta sinua hallitsee pelko petetyksi tulemisesta ja se pitäisi saada käsiteltyä. Mutta toisaalta, mistä minä mitään tietäisin.

[Celia]

Minusta sinua hallitsee pelko petetyksi tulemisesta ja se pitäisi saada käsiteltyä.

Tämä on varmasti totta. Ketjuun on tullut kirjoituksia siitä, miten pahasti petetyksi tuleminen voi ihmisen rikkoa ja kuten sanottu, itsellänikin on kokemusta asiasta. Varmasti jossain takaraivossa elää vieläkin pelko sen kaiken toistumisesta, vaikkei sellaiseen olisikaan mitään syytä nykyisessä suhteessani.

Tuon pelon olemassaolosta varmasti johtuu, että työkavereiden puheet ärsyttävät ja pahoittavat mieleni.
Vähän ihmetyttää heidän motiivinsa olla tarkoituksellisesti sellaisia kuin ovat... Mutta no, ei heidän kanssaan onneksi tarvitse olla kuin töissä ollessa.

[weeezes]

Tsip: Juuri tuommoinen on hienoa! Laitetaan suhteessa se pääpaino sille rakkaudelle eikä siihen toisen ruumiin omistamiselle. Varsinkin monissa teinisuhteissa (vanhempien ihmisten touhuja en ole seuraillut ) tuntuu se pääpaino olevan siinä että "saadaan olla yhdessä jonkun kanssa" ja sitten pyritään näyttämään koko maailmalle että mimmoisen lelun sitä omistaakaan. Jumakauta, se on ihminen, törkeää kahlita niin ettei edes saa vilkaista toista ihmistä o.O.

Tuon tason luottamus toiseen ihmiseen on aivan mahtavaa, ihailtavaa ja loistavaa. Suhdemallinne tulee varmasti usein tuomituksi kapeakatseisten ihmisten toimesta ...

[Celia]

törkeää kahlita niin ettei edes saa vilkaista toista ihmistä o.O.

Onko tällainen mahdollista?

[weeezes]

törkeää kahlita niin ettei edes saa vilkaista toista ihmistä o.O.

Onko tällainen mahdollista?

On ihmisiä jotka vetävät mandariinin sieraimeensa jo pelkästään siitä että katselee muita vastakkaisen sukupuolen edustajia... Nämä ihmiset voisivat vähän miettiä että missä mättää

[amanita]

Ketjun aihe on äärettämön laaja ja monitahoinen.

Vailla minkäänlaista tutkimustietoutta, tässä vain omia pohdiskelujani aiheesta ja sen tiimoilta. Kokemustakin on ihan riittävästi ilmiöstä.

Suhtautuminen ja näkemykset uskottomuuteen muuttuvat uskoakseni iän karttuessa.

Nuoruuden idealismi ja kiihkeys tarkoittanee usein myös varsin jyrkkää suhtautumista uskottomuuteen. Rakastutaan, ainakin uskotaan kyseisen tunteen sitä olevan, HÄN on maailmankaikkeuden keskus. Oma henkinen kasvaminen on varsin pitkään vielä tukevasti kehitysvaiheessa, ei oikein ole tietoa, kuka minä itse olen. Siten ei ole välttämättä edellytyksiä havaita, kuka tuo toinen sitten oikeasti on. Kun päätetään seurustella, vannotaan valoja ja luvataan, siihen myös uskotaan ja luotetaan. Niin pitääkin.
Vaan kun sitten kehitytään, saadaan laajempi perspektiivi, saatetaan joutua havaitsemaan, että HÄN ei olekaan se, joksi luulin, suhde ei toimikaan niin kuin edellytettiin, maailmakaan ei ole sellainen kuin sen piti. Kun side, se tunne, se rakkaus muuttaa vahvan ja voimakkaan punaisensa haaleaan harmaaseen, joskus nopeasti, monasti hitaasti, huomaamatta, ollaankin jo lähellä uskottomuutta, pettämistä.

Jos kuitenkin onnistutaan elämään pitkäänkin yhdessä, onnellisestikin, mutta olosuhteet, kiireet, tottuminen ja toisen itsestään selvänä pitäminen jatkuvat, häivyttää tämä sen vahvan punaisen ajan myötä haaleaksi, kenties olemattomaksi ja aivan huomaamatta. Taas ollaan vaarallisella alueella.

Meitä on sellaisia, joiden seksuaalinen kiinnostus ei ole koko elämän aikana mainittavan suuri, ja sitten toisessa päässä tässä suhteessa loputtoman aktiiviset nautiskelijat. Välimaastossa sitten variaatio näistä.
Suhteen alkuaikoina tuo luonnon lisääntymiseen tähtäävä seksuaalinen vetovoima toimii yleensä teholla. Kiima kurkistelee joka kulman takana. Sen kiiman, sen vetovoiman kesto sitten onkin mielestäni kiinni siitä tunteesta, rakkaudesta, sen rakkauden värin vahvuuden säilymisestä, myöskin säilyttämisestä, vaalimisesta. Jos nuo alussa mainitsemani eri kiinnostustyypit sattuvat olemaan se pari, lienee lopputulos jo näkyvissä? Vähemmilläkin eroilla seksuaalisuudessa on varmasti iso merkitys. Minä en lainkaan usko tämän vietin väistämättömään vähenemiseen iän myötä, jalostumiseen pikemminkin. Mutta jos parin osapuolien seksuaalinen aktiivisuus kulkee ajan myötä eri suuntiin, olemme jälleen tuon uskottomuuden lähistöllä.


Jos hyvästä yrityksestä huolimatta, yrittämättömyydestä puhumattakaan, ajaudutaan uskottomuuteen, on se järkytys.
Nuoruuden kiihkossa ja suhteen keston ollessa joltisenkin vähäinen, iskee ahdistuksen "puukko" syvälle ja jää sinne. Sattuu ja sattuu. Jatkon suhteen ei keksitä kuin yksi ratkaisu, katkaisu, suhteen katkaisu. Kun ei ole pitkää yhteistä taivalta eikä oikein eväitä ymmärtää tapahtuneeseen johtaneita syitä, ei ole materiaalia ryhtyä rakentamaan "tuhkasta" nuotiota.

Kun suhde on jo elänyt pidempään, jos "yhteisiä tekijöitä" parisuhteessa alun alkaenkin on ollut riittävästi, kun kokemusta elämän realiteeteista on kertynyt, antaa tämä edellytykset haavojen parantamiselle, sen puukon varovaiseen poistamiseen ja sen kivun lieventämiseen, sen rakkauden värin vahvistamiseen.
Ideaalitapauksessa näin käykin.



Uskon vahvasti älyllisen samantasoisuuden merkitykseen pysyvässä suhteessa, yhteiseen huumorintajuun, ainakin muutamiin samoihin kiinnostuksen kohteisiin, habituksen normaalimitoissa pysymisen ja ulkonäöstään huolehtimisen merkitykseen. Ja siihen rakkauteen. Ja siihen samanvahvuiseen seksuaalisuuteen.

Uskollisuus ei ole aina tahdon asia, siihen liittyy yllättäen seikkoja, joita ei edes uskollisimmaksikaan itsensä uskova huomaa....ennen kuin....
Suurin voima suhteen ylläpitämisessä on rakkaus. Kun kahden ihmisen välit ovat kunnossa, suhdetta huolletaan, kumppania arvostetaan, hellitään, niin ei siihen pääse kukaan väliin.



Celia, anna ihmisten puhua, usko sinä omiin oikeisiin tunteisiisi ja tuntemuksiisi rakkaastasi. Älä anna mustasukkaisuuden ja epäluulojen kaivaa maata altanne!

[Sarjatuli]

Itse miehenä pystyisin luutavasti antamaan ns. fyysisen pettämisen anteeksi helpommin kun pettämisen jossa tapahtuu henkilökohtaisten asioiden vuotamista toisten korviin. Itse koen pysyvän parisuhteen pohjan rakentuvan ennenkaikkea tuolle jälkimmäiselle alueelle. Älkää nyt luulko että kannatan fyysistä pettämistä. Ei toki. Mutta on paljon asioita jotka koen tärkeämmäksi kuin seksin. On monia asioita parisuhteessa kahden ihmisen välillä. Keskustelut, tietyt rutiinit ja kaikki yleensä mitä kahden toisistaan pitävän ihmisen välille syntyy. Toisaalta tuo fyysinen pettäminen myös osoittaa sen että parisuhde ei ole rakentunut tarpeeksi vahvalle pohjalle (pelkkä seksi), tai suhde kärsii jonkinlaisesta luottamuspulasta.

[Celia]

törkeää kahlita niin ettei edes saa vilkaista toista ihmistä o.O.

Onko tällainen mahdollista?

On ihmisiä jotka vetävät mandariinin sieraimeensa jo pelkästään siitä että katselee muita vastakkaisen sukupuolen edustajia... Nämä ihmiset voisivat vähän miettiä että missä mättää

No, saahan sitä moisesta suuttua (mikä on kyllä älytöntä - ei kukaan pysty kulkemaan elämää läpi laput silmillään), mutta ei se vielä toista kahlitse, saa vain katsomaan mielenkiinnon kohteita vähemmän huomiota herättävästi.

Sille ei voi mitään, että aina - oli suhteessa tai ei - vastaan kävelee mielenkiintoisia ja viehättäviä ihmisiä.
Sillekään ei voi mitään - oli suhteessa tai ei -, että joskus näitä ihmisiä kohtaan herää mielenkiintoa, joskus himoa, joskus ihastumista.
Se, toimiiko näiden hetkellisten mielihalujen mukaan vai ei on asia, johon jokainen voi aina itse vaikuttaa - oli suhteessa tai ei. Jos elää yksiavioisessa suhteessa pitää molempien olla tietoisia siitä, missä kulkee raja sallitun ja kielletyn asian välillä. Luonnollisesti kumpikin osoittaa kunnioitusta puolisoaan kohtaan kunnioittamalla tätä yhdessä sovittua käyttäytymisohjetta, tai miksi sitä nyt ikinä haluaa nimittääkään.

[Celia]

Celia, anna ihmisten puhua, usko sinä omiin oikeisiin tunteisiisi ja tuntemuksiisi rakkaastasi. Älä anna mustasukkaisuuden ja epäluulojen kaivaa maata altanne!

Kirjoitinkin jo blogiini siitä, miten älytöntä on kuunnella muiden juttuja.

Meillä on niin hyvä olla yhdessä, niin kuin me haluamme yhdessä olla, ja annan joidenkin puolituttujen typerien juttujen vaikuttaa mielialaani! Älytöntä!

Kirjoitit siitä, että on tärkeää, että seksuaalisen aktiivisuuden taso on kumppaneilla samaa luokkaa, ja että ongelmia voi seurata, jos aktiivisuus ajautuu ajan myötä eri suuntiin. Tämä on totta, olen samaa mieltä.

Olen myös sitä mieltä, että jos kokee seksin itselleen niin tärkeäksi, ettei aktiivisuuden tasoltaan erilainen kumppani vain riitä, tulisi pohtia muita mahdollisuuksia kuin kumppanin loukkaamista pettämisellä. Esim. Voisiko vanhan kipinän löytää uudelleen? Olisiko avoin suhde mahdollinen? Ero, samanlaisen aktiivisuuden tason omaavan ihmisen etsiminen/sinkkuna eläminen?
Niin tai näin, kumppaniaan kunnioittava ja rakastava ihminen ei mielestäni tee sellaista, minkä tietää satuttavan toista syvästi.

[Stenska]

Minulla ja kumppanillani on tällainen sopimus, oli jo alusta pitäen. Koska se oli minulle "uutta ja jännää", kävin kokeilemassa toisia "panoja". Samalla mietin ja erotin itselleni rakastamisen ja paneskelun erot eikä se sitten enää ollutkaan niin jännää. Sopimukseen kuuluu myös, ettei tauteja tuoda ja kaikista "muista" kerrotaan kumppanille.

Vaude, täytyy sanoa. Ihan rehellisesti. Teidän suhteenne on oltava todella vahva ja keskinäisen dialoginne toimivaa, jotta kuvailemasi "järjestely" toimii. Kehtaan olettaa, että teillä on elämää takana, sillä avoimuus ja avoin suhde vaatii -ainakin omasta mielestäni- hieman enemmän elämänkokemusta ja -näkemystä kuin mitä parikymppisellä sopii olettaa olevan. Omassa suhteessani en näkisi sen toimivan, ainakaan niin, että kävisin muissa miehissä. Enkä koe, että voisin hyvällä omallatunnolla "antaa lupaa" hänellekään. Yhteisestä sopimuksesta kolmas pyörä olisi eri juttu.

Olemme tulevan avokkini kanssa keskustelleet aiheesta jo muutamaan otteeseenkin lähipiirissä käynnissä olevien kuohuntojen takia. Avokkini sanoi, ettei pystyisi sulattamaan toista miestä, mutta naisissa käymisen hän voisi hyväksyä. Tässäkin on takana logiikka, mutta se ei nyt liity tähän. Pienen pohdinnan jälkeen, olen päätynyt hyväksymään hänen kantansa. Itse en ole lainkaan varma, pystyisinkö edes luvan kanssa harrastamaan seksiä kenenkään muun kanssa. Olen iän ja kokemuksen myötä oppinut eron seksin ja rakastelun välillä. Olen tullut siihen tulokseen, että rakastelu on parempaa..

Olen nuorempana -paljon nuorempana- ollut sekä pettäjä että petetty. Kummastakaan ei jäänyt mikään hyvä fiilis. Varsinaisia traumoja en ole kokemuksistani kerännyt; olen peruspositiivinen luonne. Olen ihan rehellisesti sitä mieltä, että ihmistä ei ole luotu yksiavioiseksi, mutta ihminen pystyy siihen kyllä, jos olosuhteet ovat suotuisat.
Hiljenen ihan kohta, mutta sitä ennen on sanottava amanitasta, että siinä on sitten viisas nainen. Luin hänen postauksensa hiljaisen kunnioituksen vallassa ja nyt kiitän ja kumarran; kunpa useammat ihmiset osaisivat ajatella asioita edes lähes yhtä syvällisesti.

[Kollimaattori]

Yle TV1:sen Voimalassa oli maanantaina tästä aiheesta keskustelua. Siinä esittelivät yhtä kirjaakin.
Jos aihe kiinnostaa niin kannattaa käydä Areenasta kattomassa (on nähtävissä tämän viikon loppuun asti). Ja se kirjakin vaikutti erittäin asialliselta luettavalta pettäjälle, petetylle ja muille aiheesta kiinnostuneille.

[tsip]

...Teidän suhteenne on oltava todella vahva ja keskinäisen dialoginne toimivaa, jotta kuvailemasi "järjestely" toimii. Kehtaan olettaa, että teillä on elämää takana, sillä avoimuus ja avoin suhde vaatii -ainakin omasta mielestäni- hieman enemmän elämänkokemusta ja -näkemystä kuin mitä parikymppisellä sopii olettaa olevan. Omassa suhteessani en näkisi sen toimivan, ainakaan niin, että kävisin muissa miehissä. Enkä koe, että voisin hyvällä omallatunnolla "antaa lupaa" hänellekään. Yhteisestä sopimuksesta kolmas pyörä olisi eri juttu.

Olemme tulevan avokkini kanssa keskustelleet aiheesta jo muutamaan otteeseenkin lähipiirissä käynnissä olevien kuohuntojen takia. Avokkini sanoi, ettei pystyisi sulattamaan toista miestä, mutta naisissa käymisen hän voisi hyväksyä. Tässäkin on takana logiikka, mutta se ei nyt liity tähän. Pienen pohdinnan jälkeen, olen päätynyt hyväksymään hänen kantansa. Itse en ole lainkaan varma, pystyisinkö edes luvan kanssa harrastamaan seksiä kenenkään muun kanssa. Olen iän ja kokemuksen myötä oppinut eron seksin ja rakastelun välillä. Olen tullut siihen tulokseen, että rakastelu on parempaa..

Hmh, no en tiedä tuosta. Noin 7 vuotta ollaan oltu yhdessä ensitapaamisesta saakka. Ei meillä suhteessa mene huonosti vaikka olen masentunut ja haudon itsetuhoisia ajatuksia toisinaan. Naurattaa ja suututtaa joka kerran kun hoitajat ja lääkärit sellaista epäilevät. Eikä olla vielä edes yli 35 kumpikaan, minä kyllä täytän tänä vuonna (ja muuten odotan vaihdevuosia ettei nuo persanan menkat vaivaisi ). Nuorempana sitä pitää kokeilla ja harjoitella kaikenlaista vaikka tietäisi satuttavansa toista ja itseään. Kaikki eivät opi sittenkään mutta mielestäni olen oppinut paljon menneisyyteni toilailuista. Ilman niitä en tietäisi, miksi kumppanini on se oikea, oli alusta asti. Onko hän sitä vielä 5, 10, 15 tai 30 vuoden kuluttua, ei voi tietää. Ja miksi surra sellaista mitä ei voi tietää? Nauttii tästä päivästä ja huomisesta niin monta kertaa kuin niitä annetaan.

On muuten hauska ilmiö, että kolmas pyörä tai suhde naisten välillä ei miehiä haittaisi. Kai se on jokin fantasia. No, riitoja saa mustasukkaisuus aina aikaan, jos niikseen tulee. Ja joku salainen fantasia tuntuu olevan useammallakin kohtaamallani miehellä, ettei haittaisi vaikka naisia olisi kaksi. Tosiasia kuitenkin on, että hyvä kun sen yhden saa pidettyä suhtkoht tyytyväisenä Libido on erilainen eri sukupuolilla, eri ikäkausina, kuukausina ja jopa päivinä, siitä ei pääse mihinkään.

Celia, jotkut ihmiset osaavat olla kateellisia suhteestanne ja ehkä siksikin latelevat kuulemiaan "totuuksia" miesten luotettavuudesta. Mustasukkaisuus on vaivannut minua ja siitä olen päässyt yli vain päättämällä, ettei huomisesta voi tietää eikä toista voi hallita. Rakkaani on minulla vain lainassa, samoin kuin elämäni ja lapset jos niitä koskaan tulee, enkä haluaisi riidellä ja vahtia jokaisena yhdessäolomme päivänä.

Iso käsi Amanitalle ja kaikille viisaille sanoille tässä ja muissa topikeissa.

[weeezes]

On muuten hauska ilmiö, että kolmas pyörä tai suhde naisten välillä ei miehiä haittaisi.

Itse taas ihmettelen suuresti että miten ihmisiä voi haitata se että pettää toisen miehen/naisen kanssa, mutta silti samaa sukupuolta olevan kanssa on ihan ok peuhata mitä huvittaa . Kai siinä on sitten jokin juttu jota en oikein käsitä. Tietenkin mitä vain jos se on kaikille ok, mikäs siinä sitten.

[merihessu]

Joku kaltaiseni "kromosomivammainen" totesi, että miehet pettää, mutta naiset vain sattuvat rakastumaan toiseen (tai kolmanteen…)

Vakavasti puhuen:

Uskon vahvasti älyllisen samantasoisuuden merkitykseen pysyvässä suhteessa, yhteiseen huumorintajuun, ainakin muutamiin samoihin kiinnostuksen kohteisiin, fyysisen habituksen normaalimitoissa pysymisen ja ulkonäöstään huolehtimisen merkitykseen. Ja siihen rakkauteen. Ja siihen samanvahvuiseen seksuaalisuuteen.

komppaan!! eri osa-alueiden painotus luonnollisesti vaihtelee henkilöstä/parista toiseen
Ja sitten: on aikoja, ja sitten taas erilaisia aikoja. Etenkin pitkässä suhteessa.

Uskollisuus ei ole aina tahdon asia, siihen liittyy yllättäen seikkoja, joita ei edes uskollisimmaksikaan itsensä uskova huomaa....ennen kuin....
Suurin voima suhteen ylläpitämisessä on rakkaus. Kun kahden ihmisen välit ovat kunnossa, suhdetta huolletaan, kumppania arvostetaan, hellitään, niin ei siihen pääse kukaan väliin.

Yhden puusepän kerrotaan joskus kauan sitten kehottaneen ihmisiä rakastamaan lähimmäisiään niin kuin itseään. Ymmärrän tämän niin, että lähimmäisiään on piirun vaikea rakastaa, jollei rakasta itseään.
Kun sallit jotain (vaikka erehdyksen) itsellesi, salli se myös toiselle/toisille.

Luottamuksen voi pettää muutenkin kuin "vieraissa käymällä". Ja tekee ihan yhtä gutaa.

Note: Elinikäinen sitoutuminen ei ole vierasta eläinkunnassakaan.

Yllättävän moni niistäkin harrastaa ajoittain aidan vihreämpää puolta.

merihessu

[jonesb]

Tiedän, etten voi hyväksyä pettämistä. Luottamus on oman suhteeni perusta, ja sen menettäminen olisi todella suuri kolaus.
Olen keskustelupalstoilta saanut mielikuvan, että vanhemmat, kauan yhdessä olleet ihmiset tuntuvat antavan uskottomuuden helpommin anteeksi kuin nuoremmat. Onkohan tässä kyse siitä, että pidempi elämänkokemus tuo asioihin perspektiiviä ja ymmärrystä, en tiedä. Välillä mietin, että muuttuukohan oma suhtautumiseni asiaan joskus tulevaisuudessa? Aika näyttää. Tällä hetkellä tällainen asia tuntuisi aika ylitsepääsemättömältä.

Kuulostaa vähän siltä, ettet ihan kamalasti luota itseesi parisuhteessasi. Luulen, että "helpompi" anteeksianto juontaa siihen, että tietoisuus itsestä parisuhteessa ja ympäristössä ylipäätänsä on kasvanut. Kun tietää miksi on toisen kanssa yhdessä ja kuinka vaikea itselle tärkeitä asioita toisessa on muualta löytää, on anteeksi antaminenkin todennäköisesti helpompaa. Tämä toimii myös toisinpäin, eli tietoisuus siitä miksi kumppani on juuri sinun kanssasi antaa sinulle paremmat mahdollisuudet arvioida elämäsi laatua ja sen tavoitteita. Jos kuitenkin elämänlaatu ei ole sitä mitä itse toivoisi, tai kumppanin tarve laadun parantamiseksi on ilmeinen, suhtautuu pettämiseen ja uskottomuuteenkin varmasti jyrkemmin.

Suhteessamme vallitsee syvä keskinäinen luottamus ja uskon, ettei minulla ole mitään syytä epäillä mieheni pettävän minua ulkomailla ollessaan. Samoin voi mieheni luottaa minuun.

Mikä pettämisessä ja uskollisuudessa (sen mahdollisuudessa/mahdottomuudessa) sitten oikein vaivaa?

Pahansuovat työkaverit!

Tiedän kyllä, ettei pitäisi antaa omiin suhteisiinsa pettyneiden ja miehiin katkeroituneiden (ja ehkä kateellisten ) työkavereiden vaikuttaa, mutta en osaa sulkea kaikkea pois. Lisäksi voisin tieysti keskittyä ihmettelemään sellaisen ihmisen sosiaalisia taitoja ja motiiveja, joka käy läpi kaikki kokemansa ja muilta kuulemansa uskottomuustarinat henkilölle, joka parasta aikaa elää kaukosuhteessa.
"Kyllä ne kaikki pettää heti kun tilaisuus tulee, oota vaan."
En usko, että kaikki (miehet tai naisetkaan) pettävät heti tilaisuuden tullen. Minulle kuitenkin tulee paha mieli näistä jutuista ja välillä ne herättävät minussa epäluottamusta miestäni kohtaan, mikä on täysin turhaa ja aiheetonta (mutta ehkä nämä pahansuovat ihmiset pyrkivätkin juuri siihen?).

Koska olet oivaltanut ja osannut kirjoittaa vaivasi aiheen, kannattaa sinun hankkiutua siitä eroon. Eli, etsi uusi työpaikka, etsi arvoistasi seuraa. Jos tunnet miehesi hyvin ja tiedät miksi olette yhdessä, ja tiedät miksi hän haluaa olla kanssasi yhdessä, niin tuskinpa sinulla on mitään syytä pelätä. Itse vastaavassa tilanteessa voisi harkitakkaan hairahdusta, sillä tiedän, että edes koko loppuelämän etsimällä en välttämättä löydä ketään joka vastaisi omiin tarpeisiini naisessa. Ja toisaalta, miksi tuottaisin mielipahaa jollain niinkin alkeellisella asialla kuin seksillä? Parituntia rynkytystä, vihellys ja sen jälkeen vain kaduttaisi niin heluetisti.

En nyt tiedä mikä tämän tilityksen takana on. Ehkä vain tekee mieli purkaa johonkin suuntaan tätä työkavereiden käytöksestä johtuvaa ärsytystä.
- Olen pahoillani, että valitsin kanavaksi hompun.

Homppu lienee paras paikka purkaantua internet foorumeista, valitsit oikein

Tämän kyselyn tuloksessa huomioni kiinnittää erityisesti se, että "miehillä pettäminen tapahtuu naisia useammin hetken mielijohteesta - tilaisuus tekee varkaan" ja samaan aikaan "miehille petetyksi tuleminen on suurempi kolaus."
Vielä olisi mielenkiintoista saada tietoa siitä, että kuinka itse hetken mielijohteesta pettäneet miehet kokevat petetyksi tulemisen? Ettei nyt vain olisi kyse siitä, että itselle sallitaan asioita, mitä voisi kuvitellakaan kumppanin tekevän. (Siksiköhän se petetyksi tuleminen sitten tuntuu miehistä niin pahalta? Kun ollaan ajateltu, ettei omasta kumppanista olisi sellaiseen...)

Hetkenmielijohde on aika suhteellinen käsite jonka naiset ja miehet saattavat kyselytilanteessa mieltää ihan eritavoin. Naiset jokatapauksessa ovat perinteisesti harrastaneet seksiä enemmän tunnepitoisesti (jonka kaikki ymmärtävät, onhan siinä jo ihan biloginen faktorikin luomassa syvyyttä asialle) ja toisaalta on esitetty milloin viettejä, vaistoja ja biologisia mekanismeja jotka selittävät miksi miehillä on tarve kylvää siementä ja naisella kasvattaa sitä. Tästä johtuen naiset eivät siis välttämättä tee syrjähyppyjä hetken mielijohteesta - taustalla on useammin tyytymättömyys tai välinpitämättömyys omaa parisuhdetta kohtaan. Tämä puolestaan sitten ilman muuta kolauttaa miestä rajusti. Vastaavasti miehen ei tarvitse liittää seksiin mitään tunteita. Joskin kyllä kunnon miehet liittävät ja arvostavat myös naisen näkökulmaa asiaan. Noh, tämmönen jaarittelu on aina vain virtaa. Ihmisen seksimekanismeja on ollut aika hankala luotettavasti paikantaa ja määritellä ja siksi niillä spekuloiminen on melko turhaa. Onhan noita teorioitakin, mutta helpoimmalla pääsee kun tietää mitä haluaa ja valitsee sen mukaan, ei tule pahaa mieltä .

[Erño]

Itse en ole ketään pettänyt enkä ole tullut ikinä petetyksi (yllätys yllätys), mutta suhtaudun jo ennalta jyrkästi pettämiseen.

En varmasti sietäisi yhtään "lipsahduksia" tässä asiassa, jos suhteessa olisin. Vierestä olen seurannut kuitenkin tämmöisiä tilanteita ja täytyy sanoa, että kyllä pitää olla armelias jos pettämisen anteeksi antaa. Melkeinpä kunnioitettavaa, mutta silti en vain tajua...

[Celia]

Itse taas ihmettelen suuresti että miten ihmisiä voi haitata se että pettää toisen miehen/naisen kanssa, mutta silti samaa sukupuolta olevan kanssa on ihan ok peuhata mitä huvittaa .

Itsekin ihmettelen ihmisiä, joiden mielestä saman sukupuolen kanssa salaa peuhaaminen ei ole yhtä tuomittavaa kuin pettäminen. Olen pohtinut, onko vallitseeko tällainen käsitys umpiheteroiden keskuudessa vai miten... onko tässä taustalla väärä käsitys siitä, ettei seksi samaa sukupuolta olevan kanssa voi olla yhtä nautinnollista kuin vastakkaisen sukupuolen? En tiedä, mutta itse jos itse olisin salaa naisen kanssa, olisi se minun (ja myös mieheni mielestä) yhtä tuomittavaa kuin toisen miehen kanssa oleminen.

Nämä kolmannet ja ties kuinka monennet pyörät (miehet tai naiset) pariskunnan seksissä on luonnollisesti asia erikseen, sillä tällöinhän asia on yhdessä sovittu.

Koska olet oivaltanut ja osannut kirjoittaa vaivasi aiheen, kannattaa sinun hankkiutua siitä eroon. Eli, etsi uusi työpaikka, etsi arvoistasi seuraa. Jos tunnet miehesi hyvin ja tiedät miksi olette yhdessä, ja tiedät miksi hän haluaa olla kanssasi yhdessä, niin tuskinpa sinulla on mitään syytä pelätä. Itse vastaavassa tilanteessa voisi harkitakkaan hairahdusta, sillä tiedän, että edes koko loppuelämän etsimällä en välttämättä löydä ketään joka vastaisi omiin tarpeisiini naisessa. Ja toisaalta, miksi tuottaisin mielipahaa jollain niinkin alkeellisella asialla kuin seksillä? Parituntia rynkytystä, vihellys ja sen jälkeen vain kaduttaisi niin heluetisti.

Totta. Kirjoitinkin edelliseen viestiini, että "kumppaniaan kunnioittava ja rakastava ihminen ei mielestäni tee sellaista, minkä tietää satuttavan toista syvästi."
Oikeastaan puit sanoiksi aika hyvin tuon ydinasian. Tiedän, miksi olemme yhdessä, miksi haluamme olla toistemme kanssa ja sen, miten hyvä meillä molemmilla on olla tässä suhteessa. Ja ainakin itse koen (omien sanojensa mukaan myös mieheni), etten voisi tehdä mitään, mikä aiheuttaisi toisen menettämisen.

Aivan turhaan kuuntelen työkavereiden juttuja.
Olen alkanut ottaa etäisyyttä heihin, sillä eihän kukaan kaipaa tuollaista seuraa. Onneksi tänään on perjantai. Otan tänään siiderin, rentoudun, ja kirjaudun skypeen viettämään perjantai-iltaa mieheni kanssa.