Pelkäätkö kuolemaa?

[Celia]

Mitä tekisit? Auttaisitko mielestäsi tärkeämpiä tuntemiasi ihmisiä avaruusaluksiin, vai päättäisitkö kyynärpäätaktiikalla päästä kyytiin?
Voittaisiko kuolemanpelko?

Kyynärpäät heiluisivat jos olisin yksin. Jos minulla olisi lapsia tekisin mitä vain pelastaakseni heidät.


Vielä itse aiheeseen sen verran, että nyt kun masennuslääkitys mahdollistaa minulle normaalin elämän (ja hyvät yöunet), yritän minäkin olla parhaani mukaan ajattelematta koko asiaa ja keskittyä elämiseen. Minulle on hyvin selvää se, että kerran täällä vain ollaan, ja siitäkin kerrasta haluan tehdä itselleni mahdollisimman mielekkään ja nauttia olostani. Joskus se on tietysti hankalampaa, mutta yritystä on.

[JHA]

Mitä tekisit? Auttaisitko mielestäsi tärkeämpiä tuntemiasi ihmisiä avaruusaluksiin, vai päättäisitkö kyynärpäätaktiikalla päästä kyytiin?

Voittaisiko kuolemanpelko?

Raivaisin luultavimmin kyynärpäätaktiikalla tilaa tärkeimmille tuntemilleni ihmisille sekä itselleni, ehkä muiden kustannuksella... Mutta en kuolemanpelon vaan itsesuojeluvaiston ajamana...

[tsip]

Arvoisat pelkolaiset, leikitäänpä aiheeseen liittyvällä scifi-ajatusleikillä... Maailman loppu on tullut, maat järkkyvät, laavaa syöksee ja rikkipilvet vellovat salamoiden räiskeessä. Sitten se tapahtuu, meitä koko ihmisen evoluution ajan tarkkailleet ystävälliset jumal-humanoidit saapuvat lentävillä lautasillaan pelastamaan valittuja – tai vahvimpia... Vain pieni osa ihmiskunnasta mahtuu mukaan.

Mitä tekisit? Auttaisitko mielestäsi tärkeämpiä tuntemiasi ihmisiä avaruusaluksiin, vai päättäisitkö kyynärpäätaktiikalla päästä kyytiin?

Voittaisiko kuolemanpelko?

Hmh, mihin sitä kyynärpäätekniikkaa käyttäisi kun ovat kerran tulleet hakemaan "valittuja"? Toisekseen, valintaprosessiin voisi kuulua myös lisääntymiskykyisyys/-halu, joka mahdollisesti karsisi minut valittujen listasta. Jos valintaperusteena ovat vahvimmat, en varmaankaan pääsisi kyytiin vaikka kuinka kyynärpäitä käyttäisin Näin järkevästi ajateltuna koko ajatus naurattaa.

Postasin jo aiemmin tähän ketjuun mutta ihmeellinen bittiavaruus päätti kaaoksessaan, ettei sitä päästetä eetteriin. Kyllä minäkin pelkäsin kuolemaa ja varsinkin sen tuntemattomuutta joskus 8-12 vuotiaana, useammankin kerran itkin itseni uneen kuvitellessani elämää vanhempien poismenon hetkellä tai jälkeen. Äiti minua lohdutellessaan sanoi, että kuoleminen on väistämätöntä eikä täältä kukaan lähde ennenkuin on aika täynnä. Ehkä minä sitten jossakin vaiheessa tajusin, että turhaa sellaista on pelätä, joka tulee jokatapauksessa kaikille eteen. Murehtii sitä sitten kun on sen aika.

Nyttemmin masennuksen myötä olen toivonut kuolemaa ja suunnitellut kuolemista oman käden kautta, kuten itsemurhatopikissa lienee tullut esille. Ehkä se on itsesuojeluvaisto loppujen lopuksi, joka minua estää empatian ohella. Itsesuojeluvaisto on kyllä niin voimakas ettei sitä nujerreta kovin helposti järjellisin aatoksin.

Ehkä minä vähän kyynisesti kuittaan nuorienkin ihmisten kuoleman toteamalla, että nyt oli hänen vuoronsa lähteä ja että hänen energiansa siirtyy nyt johonkin toiseen, vaikka osaksi tähteä. Toisaalta sen voi nähdä uskona uudestisyntymiseen, tiedä sitten. Jotenkin kuoleminen on minulle yhtä luonnollinen osa elämää kuin syntymäkin ja molemmat yhtä ihmeellisiä, ei niinkään pelottavia. Kärsimys on kaameinta mitä voi olla ja se päättyy kuollessa, onneksi. Mahdollisesti nämäkin ajatukset ovat selkiytyneet eläimiä hoitaessa, suurinta rakkautta toista kohtaan on päästää pois tarpeettomista kärsimyksistä. Varsinkin eläin, joka ei päätä asiaa omasta puolestaan ihmisten kesyttämänä ollessaan.

[piipelipaapeli]

Enemmän pelottaa ehkä se, että mitäs sitten kun jostakusta läheisestä aika jättää. Minun suvussa on sellainen vanhoillinen tapa, että asioista ei liiemmin keskustella saatikka tunteita toisillemme vuodateta, joten myös muiden sukulaisten kohtaaminen tuon surun hetkellä on omalla tavallaan jännittävää, kun ei oikeasti tiedä mitä sitä toiselle sanoisi.. hautajaisistakin tulisi todennäköisesti sellaiset kaurismäkiläiset tuppisuiden istujaiset.

[Terrakotta]

Mitä tekisit? Auttaisitko mielestäsi tärkeämpiä tuntemiasi ihmisiä avaruusaluksiin, vai päättäisitkö kyynärpäätaktiikalla päästä kyytiin?

Homma on tietysti hoidettava tärkeysjärjestyksessä. Itsensä tuntee kyllä suht hyvin, mutta siinä funtsiessa muiden tuntemiensa tärkeyttä on raketti varmaan jo lähtenyt.

[KunkkuJ]

Mitä tekisit? Auttaisitko mielestäsi tärkeämpiä tuntemiasi ihmisiä avaruusaluksiin, vai päättäisitkö kyynärpäätaktiikalla päästä kyytiin?

Homma on tietysti hoidettava tärkeysjärjestyksessä. Itsensä tuntee kyllä suht hyvin, mutta siinä funtsiessa muiden tuntemiensa tärkeyttä on raketti varmaan jo lähtenyt.

Parempi niin. Ne mitään pelastaa halunneet kuitenkaan. Kun raketti on perillä, purkavat osiin jokaisen maan asukin tutkiakseen, mikä niissä oikein oli vikana, kun nuin tyhmästi elivät.

[Infeliz]

Ei pelota, hälläväliä asenne auttaa.
Joskushan sitä on kuoltava kuitenkin, tapahtuipa se luonnollisesti tai ei.

[Terrakotta]

Mitä tekisit? Auttaisitko mielestäsi tärkeämpiä tuntemiasi ihmisiä avaruusaluksiin, vai päättäisitkö kyynärpäätaktiikalla päästä kyytiin?

Homma on tietysti hoidettava tärkeysjärjestyksessä. Itsensä tuntee kyllä suht hyvin, mutta siinä funtsiessa muiden tuntemiensa tärkeyttä on raketti varmaan jo lähtenyt.

Parempi niin. Ne mitään pelastaa halunneet kuitenkaan. Kun raketti on perillä, purkavat osiin jokaisen maan asukin tutkiakseen, mikä niissä oikein oli vikana, kun nuin tyhmästi elivät.

Lopputulos: hämäläiset ja muut nopeat perivät maan ja uppoavat laavaan. Onni onnettomuudessa?

[piipelipaapeli]

Lopputulos: hämäläiset ja muut nopeat perivät maan ja uppoavat laavaan. Onni onnettomuudessa?

Tarja Halonen ilmoittaisi, että "Nyt täytyy ajatella myös muuta maailmaa". Lopputuloksena raketillinen "yön timoja" lähtisi härmän pelloilta kohti uusia sosiaaliavustuksia.