Keskustelua tavaroiden yleisestä hintatasosta ja ajankohtaisista tarjouksista. Tälle alueelle myös ilmoitukset varastetuista tavaroista ja mahdolliset kimppatilaukset.
Tuli sitten tilattua Mac Pro Tampereen Lielahden Markantalosta. Todella miellyttävä kaveri nimeltä Juha-Matti Sisto hoiteli homman kotiin suvereenisti yhdellä puhelimen soitolla. Harvoin on tuntunut siltä että nyt löytyi oma hovihankkija, mutta ainakin tässä vaiheessa on oikein hjuva fiilis.
En tällä kertaa ala puhua mitään numeroista koska jokainen kauppa on omansa, mutta voin mainita että sen enempää muistin (4 GB lisää) kuin lisäkovalevynkään (Seagate 7200.11 750 GB) takia ei tarvinnut lähteä sen pitemmälle.
Jos on mahdollista hakea Mac-roinaa Lietsusta ja tietää mitä ostaa, kannattaa varmaankin konsultoida Juha-Mattia ennen ratkaisun tekoa. Sillähän se selviää missä hinnoissa sillä päivämäärällä mennään.
Ai niin joo. Kone on 4-core 8800 GT:llä.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
insider kirjoitti:Kuten jo joskus aikaisemminkin sanoin (muistaakseni) Markan taloilla on mahdollisuus myydä Maccejä Halvimmilla hinnoilla Suomessa (tappiotta).
Valitettavasti Macci ei ole massatuote vielä, mutta jos ja kun tuommoinen osaava myyjä löytyy, niin no problemos
En tiedä kuinka osaav(i)a muuten on, joten suosittelen kyllä että ostaja on vaikka täältä Hompusta selvittänyt perusasiat kuntoon jotta niistä ei tarvitse neuvotella Markantalon myyjän kanssa. Totta kai se syvempi asiantuntemus lepää edelleen perinteisissä Mac-liikkeissä, vaikka niissäkin vastuu myyjän antamasta informaatiosta on harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta kuulijalla.
Paradoksaalista sinänsä sekin että jossain Kalevan Prismassa olisi hyvinkin asiantunteva Mac-myyjä (pitkän linjan käyttäjä), mutta Prismapa ei myy Macceja!
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Mac Pro on tullut! Viikko ja yksi päivä kului tilauksesta toimitukseen. Store ilmoitti neljän päivän rakennusaikaa plus matka Suomeen, joten ei ainakaan yli mennyt kivijalkakaupan kautta tällä kertaa. Huomenna haen, tänään ei kerkeä.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Sisto hoiti kuvion tyylikkäästi, eikä hinnan puolesta todellakaan tarvinnut poiketa muualle. Lisämuistitkin tulivat oikein käypään hintaan, tukkuri vain sähläsi ihan samalla tavalla muistin nopeusluokan suhteen kuin Repen tapauksessakin, mutta asia on jo hoidossa.
Suosittelen.
Haii kirjoitti:Markantalo aloittaa yt-neuvottelut. Kenkää saavat takuulla liian halvalla maccejä myyneet...
Voi olla, mutta uutisen mukaan kyse näyttäisi ensisijaisesti olevan Euromarkettien sisäisistä pikkupikku Markantaloista. Semmottia löytyy mm. Tampereen Koivistonkylästä ja Lempäälän Idiotparkista, eikä niissä ole Macceja näkynyt ainakaan mun simmuuni. Vähätöisiä myyjiä kyllä on näkynyt.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Muistiasiakin tuli tyylikkäästi kuntoon. Näissä pikku vastoinkäymisissähän myyjän taito punnitaan, ja toiminta oli todella esimerkillistä. Harvoin on tullut vastaan yhtä hyvää palvelua.
Köyhälle on kaikki kallista.
Airport-tukiasema on niin varmatoiminen, että siitä kannattaa maksaa.
Tosin voin täysin omavaltaisesti luvata että kuvan näyttämään hintaan on myymälässä mahdollista saada yli 99 prosentin rapatti jopa helposti.
Rowan Atkinson on johtanut anglikaanista kirkkoa vuodesta 2002.
– Kuvateksti Aamulehdessä 18.3.2012
Haii kirjoitti:Markantalo aloittaa yt-neuvottelut. Kenkää saavat takuulla liian halvalla maccejä myyneet...
Voi olla, mutta uutisen mukaan kyse näyttäisi ensisijaisesti olevan Euromarkettien sisäisistä pikkupikku Markantaloista. Semmottia löytyy mm. Tampereen Koivistonkylästä ja Lempäälän Idiotparkista, eikä niissä ole Macceja näkynyt ainakaan mun simmuuni. Vähätöisiä myyjiä kyllä on näkynyt.
Haii kirjoitti:Markantalo aloittaa yt-neuvottelut. Kenkää saavat takuulla liian halvalla maccejä myyneet...
Voi olla, mutta uutisen mukaan kyse näyttäisi ensisijaisesti olevan Euromarkettien sisäisistä pikkupikku Markantaloista. Semmottia löytyy mm. Tampereen Koivistonkylästä ja Lempäälän Idiotparkista, eikä niissä ole Macceja näkynyt ainakaan mun simmuuni. Vähätöisiä myyjiä kyllä on näkynyt.
Katoinkin, että gigantin ja markantalon sivuilla oli samanlainen softa ilmottamaan, että tuotetta ei ole saatavilla --> "osta" -nappi olin myös molemmissa haalea, kun tuotetta ei ollut saatavilla.
Ihmettelin tota eilen aika pitkään, kun kilpailailijoilla oli niin paljon samankaltaisuuksia sivuilla. Nythän sekin syy siihenkin selvisi...
Arc kirjoitti:

Niin siis Gigantti ja Markantalohan on olleet osa samaa puljua jo aika kauan.
MBP 14" | Studio Display 5K | iPhone 15 Pro | iPad Air | AirPods Pro | Watch S6 | TV 4K
Haii kirjoitti:Markantalo aloittaa yt-neuvottelut. Kenkää saavat takuulla liian halvalla maccejä myyneet...
Voi olla, mutta uutisen mukaan kyse näyttäisi ensisijaisesti olevan Euromarkettien sisäisistä pikkupikku Markantaloista. Semmottia löytyy mm. Tampereen Koivistonkylästä ja Lempäälän Idiotparkista, eikä niissä ole Macceja näkynyt ainakaan mun simmuuni. Vähätöisiä myyjiä kyllä on näkynyt.
Ainakaan Ideaparkissa ei ole Euromarketin yhteydessä ollut Markantaloa enää aikoihin – ellei sellaista ole sinne uudestaan ilmestynyt sitten tammikuun, kun ko. kaupassa viimeksi kävin. Mutta silloin kun se siinä yhteydessä vielä oli, niin Applen tuotteista oli myynnissä iPodeja ja niihin liittyviä härpäkkeitä. Ei mitään Macceja tosiaan.
MacBook 2,16 GHz, Intel Core 2 Duo, 4 Gt, 120 Gt, valkoinen / Leopard
iPod Touch 16GB
iPod Shuffle 2GB
Nokia E71 White Steel