"Mikä muuten takaa sen että Firefoxista tai Thunderbirdistä ei vastaavia bugeja löytyisi?"
Vastasit oikeastaan omaan kysymykseesi. Monopoliasemassa olevan firman ponnistelut menevät enemmänkin siihen että ihmiset eivät alkaisi vihaamaan heidän järjestelmiään. Siihen riittää aika pitkälti valtavan suuri markkinointibudjetti. Kilpailevien firmojen on tehtävä oikeasti hyvää kamaa, että saavat asiakkaita. Tämä näkyy mm. sellaisten marginaaliryhmien selaimissa kuin firefox. Tekijät ovat luvanneet 500 dollaria sille joka siitä löytää tietoturva-aukon. Pystyisikö MS ikinä lupaamaan mistään tuotteestaan samaa? Enpä usko, koska heidän ei tarvi. Ihmiset ovat "uskollisia" eli toisinsanoen niille laitetaan laput silmille. Jonkun on vain tehtävä reikiä niihin lappuihin.
Tämä ilmiö näkyy niin nokian kuin MS:nkin toiminnassa. Hieman eri tavalla tietysti.
ainiin.
Olen käyttänyt aktiivisesti Adoben Photoshoppia niin windowsissa kuin macin OS 9.2 ja OS X -käyttiksissäkin. Ensimmäisenä tulee mieleen nopeus. Ero on huomattava. Virallisia testejä en ole tehnyt, mutta mainostoimistossa oli n. 5 vuotta vanha laite ja se hakkasi lähes uuden PC -koneen aivan selvästi. Ei se puolueetonta ollut, mutta täytyy windowsillekin joku mahdollisuus antaa. Eikä kyse ollut ainostaan siitä, että se ero haluttiin nähdä. Mittareita ei tarvittu eroa huomaamaan.
Toisena tulee mieleen luotettavuus. Isoa kuvaa (esim. bussikylkien mainokset tai vastaavat) vääntäessä kone kuin kone menee polvilleen. Sellainen on todella raskasta käsitellä. Windowsin kanssa tehdessä sanotaan, että tallenna aina välillä, ettei kaikki katoa. Tallenna siinä sitten jokaisen viivan jälkeen, kun tallennuksessakin menee oma aikansa. Macillä tälläinen ongelma on lähes mitätön. En ole saanut rääkättyä OS X -käyttistäni vielä koskaan niin pahasti, että se olisi kaatunut työtä tehdessä. Totta mooses siinäkin työ tulee aina välillä tallettaa, mutta aikaväli on hieman eri...
Syitä on niin monia. Uskon, että kaikki molempia käyttiksillä tehneet huomaavat eron ajan myötä. Tuossa vain kaksi helpoiten kuvattavaa syytä. Tämän jälkeen voisin vielä kuvailla OS X:n vektorigrafiikan käyttöominaisuuksia ja windowsin lukemattomia "mihin se mun tiedosto muka nyt meni?" tapauksia.
Käyttököön kuka mitäkin. Sellaiset keiden tulee tehdä työnsä tosissään ja tehokkuus on tärkeää, valitsevat usein Macin. Se vain toimii.