Aatoksia

[vinouma]

Mistä saisi nuijanukutuksen ja heräisi ehjänä ja terveenä?

ECT-hoito on tällainen nuijanukutus. Kuulostaa radikaalilta, mutta on ihan rutiinitoimenpide, mikä ainakin minua auttoi. Suosittelen.

/V

[Jonkkis]

Kannattaisiko alkaa mussuttamaan lääkkeitä? Vaikka kevät on tullut, voi syksyn alkaessa masennus alkaa uudelleen.

SSRI-lääkkeet

essitalopraami (Cipralex®)
fluoksetiini (Fluoxal®, Fluoxetin®, Fluoxetine®, Fluxantin®, Fontex®, Seromex®, Seronil®)
fluvoksamiini (Fevarin®)
paroksetiini (Optipar®, Paroxetin®, Seroxat®)
sertraliini (Zoloft®)
sitalopraami (Cipramil®, Cipramil tipat®, Cipramil Unit Dose®, Citalopram®, Emocal®, Sepram®)

Kaksikanavaiset masennuslääkkeet

mianseriini (Miaxan®, Tolvon®)
milnasipraani (Ixel®)
mirtatsapiini (Remeron soltab®)
reboksetiini (Edronax®)
tratsodoni (Azona®)
venlafaksiini (Efexor®, Efexor Depot®)

MAOI-lääkkeet

moklobemidi (Aurorix®, Moclobemid®)

Trisyklinen masennuslääke

amitriptyliini (Saroten®, Saroten retard®, Triptyl®)
doksepiini (Doxal®)
klomipramiini (Anafranil®, Anafranil retard®)
nortriptyliini (Noritren®)
trimipramiini (Surmontil ®)

Itse käytän listan ensimmäistä

[tsip]

Sitä listan ensimmäistä minäkin käytän. En pysty vielä ajattelemaan syksyä enkä haluakaan. Katsotaan sitten kun on ajankohtaista.

[tsip]

Jahassoo, viime kerrasta onkin kulunut aikaa.

No, koira on kuulemma piristänyt minua. Siksihän se meille tulikin, eläimillä on myönteinen vaikutus masentuneeseen ja toimii hyvin yhtenä hoitomuotona. Pari päivää Oulun Pokaalissa olin "töissä" niin kyllä se ainakin väsytti aika tavalla, sunnuntai meni nukkuessa enkä jaksanut lähteä katsomaan loppuja luokkia.

Ammatinvalinnanohjauksessa kävin kaikki kaksi kertaa mutta eipä sieltä mitään jäänyt käteen, heinäkuun lopulla on haastattelu työvoimatoimiston ammatillisen kuntoutuksen palveluihin, katsotaan mitä sieltä sitten tulee. Luultavasti ja toivottavasti työkokeiluja. Opiskelua tyrkyttävät mutta kun ei halua avata yhtään aapista lukeakseen niin mitä sellaisesta opiskelusta tulee? Pentuoppaan lukeminenkin meni harppomiseksi ja pala kerrallaan lukemiseksi, useampana päivänä. Onneksi en saanut kirjastosta sitä pennun kasvatusopasta... Ei kai tää koiranpennun opettaminen nyt mitään salatiedettä ole, ei hevosten opettaminenkaan ole. Mutmut. Se on kyllä sanottava, että mieluummin opetan koiraa kuin lapsia... Sietokyky on kortilla. Jussina oli taas mekkalaa enemmän kuin riittävästi, ei jaksa. Sisarusten lapset on tietenkin ihania ja söpöjä jne. mutta en vaan jaksa. Sisarusten lienee vaikeaa sitä ymmärtää. Isästäkin on tullut vanha, ei jaksa hänkään enää metelöintiä kahta päivää peräkkäin. Vanhemmilla taitaa muutenkin olla nokat vähän linkussa keskenään mutta en minä jaksa alkaa sitä setvimään. Liian rankkaa.

Pysyttelen tässä omassa universumissani kumppanini ja koiran kanssa. No, sukulaisvierailuille lähdetään tästä tänään pariksi viikoksi. Koiran vuoksi otetaan rennosti ja toivottavasti osaan olla väsyttämättä itseäni liikaa. Nyt ei ole niin pimeää vaikka pahalta tuntuu välillä. Se on sellainen... väsymys. Haluttomuus yrittää, jaksaa. En halua miettiä etukäteen tulevia keskusteluja appivanhempien kanssa masennuksesta, otetaan vastaan jos niitä tulee.

Heinä-elokuun vaihteessa muutetaan isompaan ja edullisempaan asuntoon. Se on myös koiran kannalta parempi, sillä metsä on heti vieressä ja asunnossa on parveke. Koiran koulutuspaikkakin on lähempänä. Toivottavasti pääsen koiran kanssa pentutokoon ja sitten agilityyn myöhemmin. Fillari pitäisi saada vaihdettua mummomalliin, nykyisessä on liikaa vaihteita ja liian köykäinen mun massalle + katukiveysten reunoille. Ei kukaan haluaisi ostaa 27-vaihteista hybridiä 22" rungolla?

[tsip]

Tänään kävin työvoimatoimiston kuntoutuksen haastattelussa. Juteltiinhan siellä ummet ja lammet, mitä minä haluan ja toivon. Onko masennukseni ns. väliaikaista vai pitkäkestoista ja miten itse siihen suhtaudun/koen. Työkokeilua on tulossa, ihan omasta tahdostani. Koulutukseen lähden erittäin vastahakoisesti, korkeintaan lisäkoulutus/erikoistuminen oppisopimuksella tullee kysymykseen. Opinko kestämään vastoinkäymisiä, tekemään päätöksiä. Vieläkään en halua niitä tehdä, muita kuin koiraa koskevia. Eläinten kanssa tahtoisin olla...

Tuo kahvanut valkoinen karvapallo on kyllä parantanut elämänlaatuani tosi paljon, se on sanottava. Jos ei muuta syytä olisikaan jatkaa niin tuo on minussa kiinni ja minusta riippuvainen. Konsta seuraa minua kuin hai laivaa, en tosiaan pääse edes vessaan varkain Se on kuulemma aika tavallista tällä ja muillakin koiraroduilla. Tietääköhän se, että yhtä paljon kuin se on riippuvainen minusta, minä olen riippuvainen siitä? Eläimillä on usein ns. kuudes aisti... No, seuraa se minua siksikin, että touhuan paljon sen kanssa, opetan, rapsutan ja lenkkeilytän. Juoksutan vapaana vaikka se ei sallittua olekaan. Ihmettelen itsekseni ja välillä ääneen, miksi ihmiset opettavat ja vaativat koiriltaan mitä ihmeellisimpiä juttuja - kuten käskystä ulostamista!

Koiran tultua ei ole ollut tarvetta märehtiä omia asioita, pään sisältöä. En enää tunne olevani huoneessa, jossa on kaksi ovea vaan tunnen, että jotain minussa on mennyt rikki. Eheytymisestä oli puhetta viimeksi masentuneiden ryhmässä. Minä en vain tiedä, tarvitseeko meidän kaikkien olla niin ehjiä. Meidän tulisi vain oppia tietämään, kuinka korkealla sietokyvyn maljan reunat ovat ja elää sen mukaan. Minä en tiedä sitä, ehkä se nyt tulee selviämään. Sitä minä vain ihmettelen, miten minä nyt näin rikki olen mennyt. Vähän pelottaakin, että jos taas katkean, mitä sitten tapahtuu. Ja jos en katkea, tuleeko minusta jotenkin kestävämpi vai heikompi. Missä menet, sietokyvyn raja?

Niin, sitä muuttoa pitäisi valmistella. Josko tästä kohta nousisi, sammuttaisi koneen ja pakkaisi sen huomista kuljetusta varten. Tuskastuttavaa roudaamista kun muuttomatka on noin 3km!

[amanita]

Miten minusta tuntuu, että kun on riittävästi mennyt rikki, pääsee niistä murtumista sisään ainesta, joka muuttaa alkuperäistä koostumusta ja uskoakseni vahvistaa sitä. Sileä murtumaton kuori ei anna mahdollisuutta minkään muuttua, usein siihen olisi paljonkin tarvetta. Vaikka murtuu, ei välttämättä taitu.

[Repe Ruutikallo]

Onpa tsipillä söpö koirulainen! Kerrassaan!

[tsip]

Mikäs helevettiläinen minua nyt vaivaa? Tekisi taas mieli heittää kirves kaivoon. Ihanasta koirasta ja ihanasta puolisosta huolimatta. Mitä hemmettiä teen? Ei tässä näköjään kestä minkäänlaisia vastoinkäymisiä.

Vanhempani nimittäin kävivät kylässä. Mitä siitä seurasi? Valitusta. Miksi en siivoa, miksi en tee ruokaa, miksi meillä ei ole täysihoitoa? Eihän meitäkään kyläilessämme "kohdella" niin huonosti, hyvä ettei ruokaakin kanneta nenän eteen. Jäähyväissanat olivat, että minun tulisi tarttua elämään, alkaa työhön eikä ikävystyä kotona. Mitä hittoa? Jos minun elämän koko sisältö ei ole työ niin se on huono elämä? Jos minä ja puolisoni olemme tyytyväisiä oloomme niin eikö sen pitäisi riittää?

Voitte arvata, että pahoitin mieleni. Enkä osaa lakata vatvomasta asiaa vaikka aikaa kuluu. Olisin halunnut huutaa takaisin, että miksi te arvostelette minua kun ette tiedä minusta oikeastaan mitään. Kasvatitte, ruokitte ja elätitte minut aikuiseksi, enkö minä saa sitten elää niin kuin tahdon? Miksi opetitte minulle, että pitää olla kohtelias ja korrekti jos ei siihen ole mitään tarvetta eikä varsinkaan halua? Annoin sitten poliittisesti korrekteja vastauksia ja yritin olla välittämättä. Vaikka halusin ilmoittaa tappavani itseni jos se enemmän miellyttää. Etten jaksa hyysätä, lukea ajatuksia enkä varsinkaan kuunnella valitusta aika turhista asioista kotonani. Ruokaa saa kaapista ja jos haluaa palvelua, sitä pitää pyytää. Ei meillä ole nälkä mitenkään säännöllisin väliajoin eikä meillä syödä lämmintä ruokaa läheskään joka päivä. Miksi en saa olla sellainen kuin olen, miksi en ole hyvä tällaisena?

Sekin vähä liima-aine, jota olin ehtinyt kerätä, meni hukkaan. Ei ehtinyt kuivua. Amanita hyvä, minulla ei enää muodostu täyteaineita tilkitsemään lasin rakosia, keräämään siruja, kokoamaan uutta astiaa. Haluaisin kadota sinitiaisen metsään ikuisiksi ajoiksi, ripustaa mietintäelimet hongan oksaan ja... Kuolla? Elää? En tiedä. Olla onnellinen siitä hetkestä. Olemisesta. Ilmasta. Ajasta. Metsästä. Eläimistä. Iloita tehdystä. Iloita tulevasta.

Syksy tulee. Tulisipa pian lunta, ja paljon. Ei, älkää kertoko minulle synkkien syksyjen tilastoja, ei lumen tulon eikä minkään muunkaan suhteen. En kestä muutenkaan...

[sinitiainen]

Hei. Luin tuosta, että haluaisit kadota sinitiaisen metsään. Olet sinne tervetullut. Autetaan parhaamme mukaan sen kun osataan. Olet varmaan saattanut huomata, että tämä tiainen on oikein mestari sotkuamaan kaikissa käänteissä. Jos rohkenet siitä huolimatta tulla, joko itse juttelemaan, vaikka koirasi hahmossa, taikka vain kuuntelemaan, olet lämpimästi tervetullut. t. Tintti

[amanita]

Tuntui luonnikkaammalta lähettää Tsipille YV:tä.
Ja vielä Tsipille: Vanhempiaan ei voi valita, ystävänsä voi! Kiva kun olet valinnut meidät!

[Repe Ruutikallo]

Kiva kun olet valinnut meidät!

Kuulostat kaupan tädiltä!

[tkt]

Vanhempien vierailu on raskas tapahtuma. Oli ikää kertynyt itselle miten paljon tahansa, niin aina kohdellaan kakarana. Tiedän lukuisia tavallisesti niin rauhallisia ihmisiä, joilla alkaa keittää vanhempiensa seurassa lähes välittömästi. Yleisyydestä päätellen tämä on täysin normaali reaktio, joka tältä osin kertoo että kyseessä on tavallinen ihminen. Siis nyt ei ole vika Sinussa!
Ehkäpä äipällä on parinkymmenen vuoden kasvatusrupeaman jälkeen jumiutunut omistusmoodi päälle. Tietysti sama voi vaivata iskääkin. 40-luvun ihmisillä on erilaiset arvot kuin nykyään, esimerkiksi moniarvoisuus on kauhistus ja vain yksi tapa elää on hyväksyttävissä. Tämä on tietenkin jyrkästi ja provokatiivisesti sanottu, eikä pidä paikkaansa kaikkien kohdalla. Lähinnä nousee esiin kriisitilanteissa (vrt. Tämän viestin ensimmäinen virke.)

--Ari

[tsip]

Yksäriä tuli ja se luettiin. En ole metsän keskusteluja seurannut sen ihmeemmin, että tietäisin sotkeutuuko tintti joka oksaan ja haaraan (ei sitten mitään kaksi- ja kolmimielisiä tulkintoja). En tiedä, haluttomuus valtaa mielen ja sormet. Eikös tämän topikin vuodatukset riitä? Haluan eksyä sinne virtuaalimetsään, WoWiin en enää eksy, suunnat siellä jo liiankin selvillä. Metsään eksymisellä lähinnä ajattelin "hulluksi" ryhtymistä... Voisiko sitä tehdä kuten Kaunis mieli -elokuvassa. En ole sitä nähnyt, että juonesta siinä ei sen kummempaa hajua.

Nyt on ollut varmaan ensimmäistä kertaa eläissäni niin voimakkaana tunne siitä, että välit meni vanhempiini justiinsa. Olen kuulemma napanuorassa vanhempiini kumppanini sanojen mukaan. Mielestäni en ole muuten kuin etten halua loukata. Ehkä se on sitten liikaa kun ei tule sanottua suoria sanoja, ensin pahasti ja sitten hyvästi. Sitä määkimistä ei sitten kuuntele erkkikään, tiedän kokemuksesta. Huono omatunto tulee kun joskus toivoo heidän kuolevan, että saisi itse elää niin kuin elää. Mutta sittenkin harmittaa ne mahdollisesti sanomatta jäävät sanat. Tähän pätee taas sanonta: Paha olla Paavon kanssa, paha olla ilman Paavoa. Raivon partaalla...

[sinitiainen]

Kurkkaisitko Tsip postilaatikkoasi. Siellä olisi odottamassa kirje.

[wanders]

Pakko heittää tähän äsken syntyneeseen vanhemmat-teemaan.

Enpä tiedä millaiset vanhemmat kukin kirjoittajista on itselleen hankkinut, mutta sen voin sanoa että aika monissa tapauksissa vanhemmat poistuvat täältä ennen teitä. Joten siitäkin voisi ammentaa hieman sietokykyä. Ehkä vanhempanne ovat vielä nuoria ja hyväkuntoisia, jolloin tällainen ei tunnu kovin ajankohtaiselta.

Kyllä tuo ärsyyntyminen on ollut ihan tuttua, ehkei nyt tuollaista tsipin kuvaamaa molemminpuolista epäluottamusta sentään.

[sinitiainen]

Tintti on kipeä ja päänsärkyinen, flunssaan varmaan sairastumassa, ja menisi mielellään nukkumaan. Se tuossa yv:ssä halusi kysyä asiaa, joka sitä nyt painaa kun se luki sinun viestisi. Olisitko kiltti ja vastaisit tässä vaikka kaikkien nähden, Tintin puolesta ainakin sopisi niin.


Tässä odotellessa se voi kertoa, että 4,5 vuotta sitten se oli tilanteessa, jossa se olisi itse halunnut kuolla. Se oli saanut tietää olevansa vaikeasti parantumattomasti sairas eikä sillä ollut ketään, yhtään ketään, jolle puhua. Jollei sillä olisi ollut lapsia huolehdittavana se olisi varmaankin nyt sironneena tunturiin tai kotijärvelle. Sittemmin sen taudinkuvalle on löytynyt syy, joka ainakin periaatteessa on hoidettavissa eikä sillä ainakaan tällä hetkellä ole tuollaisia mietteitä. Tuo on kuitenkin syy siihen,
että se öisin usein valvoo, ja koettaa myöskin katsella ympärilleen sillä silmällä, tarvitsisiko joku sen lähettyvillä apua.

Se menee nyt pois.

Nukahditko ? Jos et, niin miksi et vastaisi. Väsyttääkin jo.

Tuliko kellekään muulle sellainen mieleen, että on voinut itseään vahingoittaa, kun ei mitenkään reagoi. Ja me seistään tässä lähellä ja vain odotetaan.

[tsip]

Kyllä se, tintti hyvä, on tullut mieleen. Ja väsyin itse koneen äärellä olemiseen, menin kumppanin kanssa tekemään jotain muuta. Vastailin nyt aamulla kun tulin koiran kanssa lenkiltä ja istahdin tähän.

Ja niin, minä sanoin. YV:ssä on tarkennusta, että sori vaan kanssalukijat. Onneksi sentään pystyn nukkumaan, nukkuisin paljon enemmänkin... Kaipa minusta saa täältä aika paljon tietoa kun katselee, mitä olen tänne raapustellut.

[sinitiainen]

Tiainen sai aamulla yvn tsipiltä.
Taas kerran tiainen väärin tulkitsi ja otti turhaa murhetta itsellensä, kun se ymmärsi, että tsipiä oli varotettu sen avunantoyrityksistä. Tsip kuitenkin nyt aamulla kertoo, että Amanita oli päinvastoin neuvonut tsipiä kääntymään tiaisen puoleen. Tsip on sellaiseen yksityiskirjoitteluun kuitenkin liian väsynyt. Ja niin väsynyt on tiainenkin, ettei se varmasti olisi oikein jaksanutkaan. Väliin siitä tuntuu raskaalta oman pesueensakin kanssa räpistellä päivästä seuraavaan. Vallankin kun sen unirytmi on kertakaikkisen sekaisin.
Tulppukin tulkitsi tsipin eilistä viestiä samalla tavoin kuin tiainen ja valvoi likelle klo 1:tä ollakseen tukena. Vaikka Tulpulla tänään työpäivä.
Ja tiainen, klo 4:n pintaan herättyään kirjoitteli kolmatta tuntia kertoakseen vähän omasta tilanteestaan, kun se kerran sen eilen täällä otti esiin. Ja kun sen viimeiseksi ajattelema lause oli lopuillaan, Opera kaatui. Mitä se ei ole tehnyt koskaan ennen tosin kuin Firefox.
Nyt tiainen istahtaa hetkeksi pyrstöllensä ja rauhassa asioita miettii.

[Pasteur]

miksi ihmiset opettavat ja vaativat koiriltaan mitä ihmeellisimpiä juttuja - kuten käskystä ulostamista!

Koska kaikilla ei ole aikaa käyskennellä elukoidensa kanssa kauaa ulkona. Hyvänä vasta väitteenä voisi sanoa: No miksi sellaiset ihmiset edes hankkivat eläimiä? No miksi kukaan hankkii? Elukoita ja lapsia hankitaan, koska niitä halutaan - niiden uskotaan nostavan oman hyvinvoinnin astetta jotenkin. Niitä hankitaan siis itsekkäistä syistä. Elämä on...

Jos joku siis menee koiraansa aamulla kusettamaan ja käskee sen tehdä tarpeensa välittömästi, koska joutuu lähtemään töihin elantoaan tienaamaan, niin ymmärrän sen erittäin hyvin! Eikä se elukka siitä kärsi! Jos eläin otetaan elämään osana ihmisyhteisöä (perhettä) on sen luonnollisesti vain tuohon ympäristöön sopeuduttava. Opettaminen ja vaatiminen - rajojen luominen - vain lisää turvallisuuden tunnetta.

Tietysti on hienoa, jos on mahdollista eläimelleen antaa mahdollisimman paljon aikaa. Itse en suostu koiraa tahi kissaa ottamaan ennen kuin asun omakotitalossa/maatilalla.

[tsip]

miksi ihmiset opettavat ja vaativat koiriltaan mitä ihmeellisimpiä juttuja - kuten käskystä ulostamista!

Koska kaikilla ei ole aikaa käyskennellä elukoidensa kanssa kauaa ulkona. Hyvänä vasta väitteenä voisi sanoa: No miksi sellaiset ihmiset edes hankkivat eläimiä? No miksi kukaan hankkii? Elukoita ja lapsia hankitaan, koska niitä halutaan - niiden uskotaan nostavan oman hyvinvoinnin astetta jotenkin. Niitä hankitaan siis itsekkäistä syistä. Elämä on...

Väärin. Eläimiä otetaan koska niitä halutaan. Ja lemmikkien tulon voi jopa suunnitella. Lapsia saadaan tai ei saada, haluista huolimatta ja mahdollisista suunnitelmista välittämättä.

Jos joku siis menee koiraansa aamulla kusettamaan ja käskee sen tehdä tarpeensa välittömästi, koska joutuu lähtemään töihin elantoaan tienaamaan, niin ymmärrän sen erittäin hyvin! Eikä se elukka siitä kärsi! Jos eläin otetaan elämään osana ihmisyhteisöä (perhettä) on sen luonnollisesti vain tuohon ympäristöön sopeuduttava. Opettaminen ja vaatiminen - rajojen luominen - vain lisää turvallisuuden tunnetta.

Väärin. Mikään ei estä koiran omistajaa nousemaan varttia – puolta tuntia aikaisemmin, että ehtii lemmikkinsä käyttää ulkona. Tai sitten jättää ulkoiluttamatta ja hyväksyy jätökset sisällä. Tai opettaa koiransa hiekkalaatikolle kuten kissat. Omia valintoja nämäkin. Mistäs tiedät kärsiikö elukka käskystä ulostamisesta? Jos ei sillä satukaan olemaan jätöstä tuloillaan ja pakosta tikistää... Käytkö sinä käskystä pissillä?
Krhm, lemmikin tuloon sopeutuvat kaikki. Niin se eläin kuin ihmiset. Rajat luovat turvallisuutta – ei ihmisen järjettömät vaatimukset. Kyllä eläimellä ihmisen kanssa on oltava mahdollisuus elää lajinsa kaltaista elämää ihmisen antamissa puitteissa ja ihmisen laumassa ts. se saa rakkautta ja rajoja ja muun ajan olla koira/kissa/hevonen/mikä lemmikki tahansa.

Tietysti on hienoa, jos on mahdollista eläimelleen antaa mahdollisimman paljon aikaa. Itse en suostu koiraa tahi kissaa ottamaan ennen kuin asun omakotitalossa/maatilalla.

Huvittavaa sinänsä, että minäkin ajattelin näin. Mutta tarkemmin asiaa ajateltuani totesin, että oikeastaan se perustuukin vapaana pitämiseen ts. minä annan lemmikille ruokaa ja käyn lenkittämässä kerran päivässä. Muun ajan se saa olla itsekseen pihalla tai sisällä valintansa mukaan. Tällä hetkellä haluan koiraltani, että se vie minut ulos useammin kuin kerran päivässä ja antaa minulle muuta ajateltavaa kuin masentavat aatokset niin otin sen kerrostaloon. Niin mukava kuin se ajatus maatilasta onkin, tiedän sen tilan ylläpidon jo vaativan niin paljon työtä että koira(t) ja kissa(t) jää siinä helposti toissijaisiksi. Kuten sanoit, elämä on... valintoja. Mielestäni eläinten ei kuitenkaan tulisi kärsiä vain omistajansa laiskuuden/mukavuudenhalun/kiireen tai muun sellaisen vuoksi.

Hyvä Pasteur, joskus jotkin ajatuksesi ovat mielestäni erittäin pönttöjä, mistä lie pöntöstä ovatkin vedettyjä. Mutta, kuten sanottu, se on vain minun mielipiteeni. Onneksi elämä opettaa.

[tsip]

dublana tuli sittenkin. Pahkeinen.

[Pasteur]

Väärin. Eläimiä otetaan koska niitä halutaan.

Näinhän minä sanoin. Se lapsiin viittaaminen tuossa ei sinänsä pitänyt sisällään minkäänlaista substanssia, vaan oli vain viittaus näkemykseeni ihmisen insentiiveistä rationaalisena vs. altruistisena oliona. Mutta eläimistä ollaan siis yhtä mieltä.

Väärin. Mikään ei estä koiran omistajaa nousemaan varttia – puolta tuntia aikaisemmin, että ehtii lemmikkinsä käyttää ulkona.

Ehdottomasti. Nämä ovat juurikin niitä valintoja, joista puhuit. Tarkoitinkin, että mikä sinä tai minä olemme sanomaan, mikä valinta on oikea? Minä tekisin juuri noin tai jättäisin eläimen hankkimatta! Mutta näen moralistisena arvostella elukoiden kouluttamiseen liittyviä valintoja, niin kauan kun niissä ei käytetä negatiivista palautetta, joka ylittää eläimen kohtuullisen sietokyvyn (fyysinen rangaistus koiralle - peukaloa paksumpi keppi hevoselle). Tai etenkään, jos eläin on koulutettu tottelevaiseksi (esimerkiksi tekemään tarpeensa) hyvällä!

Anoppilassa ainakin illalla päästetään koirat ulos ja huikataan perään "pissalle". Tällöin elukat tietävät, että nyt on viimeinen kerta ennen ensi aamua, kun ulos pääsee ja tarpeen vaatiessa tekevät tarpeensä tullen tämän jälkeen ovelle pyytämään sisään pääsyä. Ensi siis näe tässä mitään erityisen pahanilkistä.

Huvittavaa sinänsä, että minäkin ajattelin näin. Mutta tarkemmin asiaa ajateltuani totesin, että oikeastaan se perustuukin vapaana pitämiseen ts. minä annan lemmikille ruokaa ja käyn lenkittämässä kerran päivässä. Muun ajan se saa olla itsekseen pihalla tai sisällä valintansa mukaan.

Juu. Minä en halua syyllistyä tuohon moralismiin tässä suhteessa! En siis arvostele ihmisten valintoja, jotka pitävät koiria kerrostalossa, vaikka käyvät päivätöissä. Sanon vain olevani surullinen noiden eläimien puolesta, enkä itse haluaisi näin tehdä. Voisin ottaa koiran vain siksi, koska eukkoni on päivät tallilla ja voi siellä pitää eläimen mukanaan. Jos eläisin yksin (vaikka sitten maatilallakin), niin en koiraa ottaisi. Tämä siis vain oma fiilikseni...

Hyvä Pasteur, joskus jotkin ajatuksesi ovat mielestäni erittäin pönttöjä, mistä lie pöntöstä ovatkin vedettyjä. Mutta, kuten sanottu, se on vain minun mielipiteeni.

Pyrin hillittyyn provosointiin - toivottavasti en tuota rajaa ylitä usein. Kuitenkin takaa ajamani substanssin takana pysyn - pönttöä tahi ei!

Onneksi elämä opettaa.

Tämä puolestaan oli alentuva kommentti. Ajatukseni olivat vääriä mutta ei se mitään - kyllä ne siitä muuttuvat oikeiksi, kun vähän näen elämää? Voip olla... olen monesta asiasta eri mieltä kuin 2 vuotta sitten. Mutta nyt en kyllä näe ihmeellisiä perhosia suustani päästäneeni.

Sori muuten, kun tartuin näin yhteen ainoaan lauseeseen koko threadistä. Mutta kun otsikko on aatoksia, niin ei kai mikään ole aivan täysin OT.

[Repe Ruutikallo]

Baitövei, opetetaankohan Åke Blomqvistin koulussa substanssia? Voitais mennä porukalla ja saatais alennusta!

[tsip]

Niin, että sanotkin tarkoittavasi aivan jotakin muuta kuin mitä kirjoitit? Kiitos vaan mutta en edelleenkään näe ajatuksiasi ja tarkoituksiasi jos et niitä sano ääneen. Pehmeä tai kova opetusmenetelmä ei minusta edelleenkään ole mikään puolustus opettaa eläimelle jotain ihmisen kannalta hyödyllistä ja helppoa jos se on eläimen luontaisen toiminnan kannalta järjetöntä. Mutta silti ihmiset tekevät niin, minäkin. Tokossa tulikin hyvä esimerkki: ohjaaja sanoi, että hänen mielestään hänen koiriensa ei tarvitse ajatella itse. Minä taas haluan, että eläin ajattelee itse – ja valitsee minut. Ei siksi, että pelkää rangaistusta vaan koska palkitsen sen. Minulle eläimet ovat persoonia, ystäviä, harrastuskavereita. Ne tekevät asioita miellyttääkseen minua ja minä teen asioita miellyttääkseni niitä. Muut ihmiset saavat opettaa lemmikeilleen aivan mitä lystäävät ja jos tekevät sen pehmein menetelmin niin aina parempi. Ei minun silti tarvitse hyväksyä kaikkia opetettuja temppuja.

Murheellisena muistan hevosta, joka oli piesty karsinaansa kun ei antanut kiinni. Otin tältä päitset pois yöksi ensimmäistä kertaa ties kuinka moneen vuoteen. Ja hyväksyin sen, että minun pitää aamulla viettää pitkä aika karsinan ovella odotellen ja houkutellen kunnes saan hevoselle taas päitset päähän ja vietyä pihalle. Se oli kuitenkin kärsivällisyyteni arvoinen ystävä. Ikävöin tammaa, joka oli ajettu rikki. Kovaluonteinen tamma ei päässyt sen vuoksi kantakirjaan kun ei toiminut kärryjen edessä enää. Ei kertakaikkiaan liikkunut kun kuski istui rattailla mutta jos käveli vieressä niin päästiin eteenpäin. Paras kaveri ikinä ja reiluin, muisti huomauttaa jos tuli tehtyä asiattomuuksia tai tuli epäreilusti kohdelluksi. Lauma ei kävellyt tamman yli eikä tamma kävellyt minun yli.

Tuntuu aina yhtä tyhmältä selittää, että minä ja minun herkkyyteni mahdollistaa käsittääkseni eläinten ymmärtämisen. Hevosten kanssa työskennellessä olen sen todennut ja kyllä se koiran kanssa toimiessa on edelleen olemassa. Ihmisten vuoksi olen paljon joutunut "tappamaan" tätä herkkyyttä sillä ihmiset ovat vaikeita. Eleet ja ilmeet sanovat toista kuin sanat. En väitä, etteikö tätä samaa herkkyyttä olisi muillakin ihmisillä mutta on vaikeaa keskustella kenenkään kanssa niin henkilökohtaisesta tunteesta, jota mitkään sanat eivät riitä kuvailemaan. Kenties telepatia olisi oikea termi tässä kohtaa.

Elämä on opettanut minuakin, ei vain sinua. Ja opettaa edelleen, aina kun vain jaksan kuunnella. Sinun mielestäsi hillitty provokaatio voi minusta olla suoranaista typeryyttä etkä sillekään voi mitään. Etkä voi sillekään mitään, että mielestäni sinulta puuttuu jotain sellaista kokemusta jota minulla on. Mitä se sitten on, en tiedä. Tai ehkä et vain osaa antaa sitä ilmi kirjoituksissasi, en tiedä sitäkään. Mutta voit olla varma, että vedin ohdakkeen okineen varsineen syvälle sieraimeen.

Perhana, en tiedä mitään. En sinusta enkä itsestäni. En eläimistä enkä elämästä. Jospa tuo puoliso, koira ja illan ratsastustunti saisi minut jaksamaan vielä huomiseen.

Edit: Menkää substansseinne pönttöjenne taa. Tai alkaa mädät tomaatit lentää!

[Repe Ruutikallo]

Entisen työmaani pihalla liikkui lähitalon pieni, pitkäkarvainen, tiukukaulainen kissa. Porukka sanoi, että se ei sitten päästä ketään lähelleen eikä anna koskea, yritetty on.

Hetken päästä se oli mulla sylissä oikein tyytyväisenä.